sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Varrella virran




Mie olen asunut valtaosan elämästäni joen varrella. Vesistä virtaava joki on minun elementtini ja voimani. Merien rannoilla olen käynyt ja nekin minuun vaikuttavat mutta samalla tavoin kuin vieraat maat yleensäkin. Katselen , ihmettelen, vaikutunkin mutta sieluni asunto on ehdottomasti virran varrella.
Elämäni joet ovat olleet pohjoisen jokia. Lapsuudestani muistan isän kertomukset hänen kotijoestaan Satakunnasta. Ensimmäisen kerran kun siellä kävin, oli tuo isän lapsuuden joki minun mielestäni pikkuinen puro, ei missään tapauksessa joki.
Olin vähän pettynyt ja ihmeissänikin. Joki oli minulle nimittäin yhtä kuin Kemijoki, leveä ja voimakasvirtainen, hyvä kun lapsena toiselle puolelle näki.
Olen asunut myös Tornionjoen varrella ja Muonionjoen rantamaisemissa. Nykyisin ikkunastani pilkahtelee Ounasjoki.

Tosin ei pilkahtele enää kauan kun pakkanen jäädyttää joen pinnan jäähän, pakottaa vahvan virran aloilleen. Koski- ja voimakasvirtaiset paikat ovat vielä sulana, muualta jo pinta ainakin on jäätynyt. Mutta ei ole vielä jäille menemistä vähään aikaan, sen verran arvaamaton joki on. Joka vuosi näihin aikoihin se vie syvyyksiin muutamia uhkarohkeita, etenkin moottorikelkkailijoita. Usein ruumiit löydetään vasta keväällä jäiden sulattua.

Talvinen joki on kaupunkilaisten ulkoilukeidas. Kevättalvella aurinkoisina päivinä joen jää kuhisee hiihtäjiä, potkuttelijoita, koiran ulkoiluttajia, kävelijöitä. Joen molemmilla rannoilla kulkee hiihtoladut ja jäätä pitkin pääsee kauas potkukelkallakin. Hiihdän talvella ainakin kerran jäätä pitkin vanhempien luokse, matkaa tulee parikymmentä kolmetriä ja osan matkaa täytyy hiihtää umpilatua.

Tänä vuonna talvi onneksi näyttää tulevan ajallaan, kohta saa sukset kaivaa jo esiin. Parina viime vuonna hiihtämään joelle pääsi vasta reilusti joulun jälkeen kun välillä oli lämpimiä jaksoja eikä kunnon pakkasia tullut.

6 kommenttia:

  1. Minulle taas joki oli pitkään piskuinen Keski-Suomessa oleva, soitten läpi virtaava ruskeavetinen virta. Kun näin ensimmäisen kerran Kemijoen ja Ounasjoen 11-12- vuotiaana auton ikkunasta, olin vaikuttunut.

    Nykyisin jonkinlaisena merkkipaaluna on Yläpostojoki, sen jälkeen virrat muuttuvat kristallinkirkkaiksi... Ikävä Lappiin!

    VastaaPoista
  2. Äijä;
    On hyvä olotila kun on jotain mitä kaivata ja mitä ikävöidä! Se on vahva elonmerkki!
    Kaipaus ja ikävä ovat voimakkaita tunteita.
    Lappiin on monella muullakin ikävä, erämaat ja lapin virrat ja purot koskettavat sielun salattuja sopukoita...

    VastaaPoista
  3. Jotain tässä kommentoinnissa on vikana kun ei Vuodatuksen blogistit pääse kommentoimaan...Tietääkö joku onko vika yleisempi?!

    VastaaPoista
  4. mm,
    mukavaa kun sain sinut tännekin vieraakseni!
    Otin tuosta kommentoinnista pois kaikki estot, joten nyt tänne voivat kommentoida anonyymitkin (ymmärtääkseni?)

    VastaaPoista