lauantai 29. elokuuta 2009

Arjen intohimo


Uunista leviää herkullinen omenapiirakan tuoksu. Vien sen jälkiruoaksi pojalle ja miniälle kun lennän tänään Helsinkiin. Tämä vaihe matkustamisessa on aina vähän epätodellista. Kun istun aamutakissa kotisohvalla läppärin kanssa, laukku on tietenkin vielä pakkaamatta (mikäs kiire tässä kun kone lähtee vasta kahden maissa, hups, en muista edes lähtöaikaa) vaikka edessä on viiden päivän reissu. Ja aiotaan vielä käydä ostamassa viime hetken kesäalesta alapihan patiolle puutarhapöytäryhmä kun sieltä siirrettiin pöytä ja tuolit yläpihan uudelle terassille. Onneksi tiedän kuitenkin tästä lähtöhässäkän epätodellisuudesta huolimatta illalla istuvani pojan ja miniän uudessa kodissa Herttoniemessä molempien poikieni, Gimuli-miniän ja Aussitytön ja kanssa illallisella kynttilän valossa viiniä maistellen!


Nämä syysilmat ovat olleet upeita. On ollut päivisin lämmintä ja yöllä kirpakampaa, ruska alkaa pikkuhiljaa vallata maiseman. Nämä kuvat ovat koiralenkkipolultani, jonka olen tainnut ikuistaa melkein jo metri metriltä . Se on vain niin upeaa vaihtelevaa maastoa. Ainoa huono puoli on pitkospuupolku. Ei niinkään omasta puolesta, sitä pitkinhän on mainiota kulkea, vaan vanhan koirani puolesta. Hän kun on sokea niin ei tahdo pysyä enää polulla ja meno on siksi niin hidasta.
Usein teemmekin niin että minä kuljen loppumatkan pitkospolkua kameran kanssa nuorimman koiran kanssa ja mies erkanee vanhuskoirien kanssa kävelytielle.

Vielä kuva terassista, josta olen niin onnellinen. Terassi on yhteydessä yläparvekkeeseen, josta siihen pääsee portaita pitkin. Ja parvekkeelta on yhteys keittiöön. Tuohon ravaavan takan viereen rakennetaan vielä katos grilliä varten. Eilen illalla istuttiin terassilla myöhään yöhön ulkotulen ja kynttilöiden loisteessa. Korkattiin pullo kuohuviiniä ja nostettiin malja meille kahdelle, lapsillemme, uudelle terassille ja pisteenä iin päälle vielä Miehen vanhimman tyttären iloiselle uutiselle. Olivat pitkän etsinnän jälkeen löytäneet uuden asunnon. Mukavan , suuren rivitalon Järvenpäästä. Tekevät maanantaina kaupat ja pääsevät muuttamaan marraskuussa. Sopivasti ennen vauvan syntymää.

Olen tällä hetkellä tosi kiitollinen elämälle! Ja vahvasti sitä mieltä, että muutoksia kannattaa tehdä, jos arki on enemmän sietämistä ja kestämistä kuin arjen juhlaa. Sietäminen ja kestäminen kuuluu asiaan mutta kannattaa miettiä kuinka paljon niille antaa tilaa. Ajat sitten törmäsin hyvään termiin "arjen intohimo"! Se on tärkeää!

tiistai 25. elokuuta 2009

Syksyn lapsi mä oon


Viime vuosi rempattiin taloa ja tänä kesänä on kohennettu pihaa. Yläpihan terassi valmistui tänään, siinä kelpaisi vaikka tanssit pitää. Terassin sivustalle valmistuu vielä katos grillille, mutta se taitaa jäädä keväälle. Mies on hyvä tekemään toiveistani totta!
Elämä on näin syksyllä ollut täynnä sadonkorjuuta ja kaikenlaista muutakin tekemistä, etten ole ehtinyt blogia juuri päivittelemään enkä juuri kuvailemaankaan. Tänäänkin ehdittiin koirien kanssa lenkille vasta yhdeksän aikaan . Nappasin kameran mukaan, mutta ilta pimeni jo hyvää vauhtia enkä juuri kuvia upeasta illasta ehtinyt saada.



Nuorin siskoni on aloittelemassa remontin tekoa asunnossaan ja olen lupautunut toimimaan hänen apunaan projektissa. Pestasimme avuksi vielä tutun sisustussuunnittelijan, asunto kun on vanha ja hieman haasteellinen. Minulla ei sitäpaitsi ole aikaa ryhtyä kiertelemään rautakaupoissa ja tapettimyymälöissä, eikä sisko myöskään kykene sitä tekemään. Oli hauskaa kuunnella ammattilaisen ehdotuksia! Jouluun mennessä siskolla pitäisi olla lattiasta kattoon rempattu koti.




Tekemisestä huolimatta olen nauttinut tästä alkusyksystä, syksyn lapsi kun kertakaikkiaan olen.
Tuntuu, että voimani ovat huipussaan tähän aikaan. Lämmin , upea kesä on ladannut akut ihan täyteen energiaa! Tykkään säilöä ja pakastaa , leiponutkin olen erilaisia marjapiirakoita pakastimen täyteen. Ei ihme, että Veikko Huovisen riemastuttava Hamsterit -kirja hykerrytti minua jo paljon nuorempanakin. Muistatteko kellarin purnukat ja purkit ja muutkin talven varat siinä kirjassa?

Viikonloppuna matkustan Helsinkiin. Vietän muutaman päivän poikieni ja miniöiden kanssa ja sitten vielä pari päivää työjutuissa. Kaiken tämän hamsteripuuhastelun jälkeen onkin tervettä sukeltaa pääkaupunkiseudun kultturellien rientojen ääreen. No, ainaskin elokuviin!Pedro Aldomovarin uusin leffa on nähtävä. Ja Mika Kaurismäen Haarautuvan rakkauden talo kiinnostaisi myöskin...

torstai 20. elokuuta 2009

Uusia tuulia


Flunssa alkaa helpottaa ja elinvoima pikkuhiljaa palautua. Alkuviikko meni melko lailla petin pohjalla, en jaksanut tehdä mitään, en edes lukea. On kummallinen olo kun olen pitkästä aikaa yksin kotona, Mies lähti nimittäin työmatkalle. Tietenkin koirat ovat kaverina, ihan yksin ei tarvitse olla.

Olen tottunut jo Miehen läsnäoloon etten enää oikein muistakaan niitä pitkiä yksinäisiä aikoja, kun olin entisessä elämässä yhdessä yksin. Sellainen yksinäisyys oli ihan erilaista, se riipaisi sydänjuuresta asti. Kun tietää ja vaistoaa syvän kuilun kahden ihmisen välillä. Niin syvän, ettei jaksa siltaa enää rakentaa sen ylitse. Yksinasumisen aikana, omassa kaupunkiasunnossani, yksinäisyys oli välillä jo nautittavaakin, välillä taas surun ja ikävän täyttämää, epämääräistä kaihoa ja kaipuuta jonnekin. Pitkiä iltoja sohvannurkassa Juha Tapiota kuunnellen. Jostain syystä hänen melankoliset laulunsa osuivat omiin silloisiin tunnelmiini . Mies muuten osti meille liput Juha Tapion konsertiin syyskuun alussa. Tuntui mukavalta kun muisti. Saa nähdä, miltä hän nyt kuulostaa, en olekaan aikoihin kuunnelut, vaikka levynsä minulla ovatkin.

Kävin äsken vielä iltahämärässä koirien kanssa lenkillä tuossa läheisessä niemen nokassa. Ulkona on syksyn tuntu vaikka lämmin päivä on ollutkin. Minun puolestani syksy saa tulla. Se on lempivuodenaikani.

Kävin tänään yliopistolla keskustelemassa opintopäällikön kanssa. Minulla on siellä kesken opinnot, olleet jo monta vuotta naftaliinissa, mutta nyt olen päättänyt viedä ne loppuun. Opintouudistuskin on tullut tässä välillä ja opintoviikoista on muodostettu opintopisteitä. Samalla kaikki opintosisällötkin ovat uudistuneet. Mutta näppärästi nuori opintopäällikkö löysi korvaavia opintoja ja kelpuutti kaikki aiemmatkin opinnot mukaan. Kandin paperit olisivat jo koossa kunhan tekisin kypsyysnäytteen. Ongelmana on vaan se, että missä hiivatissahan mahtaa olla proseminaarityöni vuodelta yksi ja kaksi, sen perusteella kypsyysnäyte olisi tehtävä. En tiedä onko mitään järkeä opiskella enää yli viisikymppisenä etenkään kun on jo opintoja vastaavassa työssäkin. Tämä taitaa olla taas tunneasia enemmänkin. Ja tunneasioita kannattaa kuunnella ainakin yhtä paljon kuin järkeä. Sitäpaitsi aivoja pitää välillä rassata että pysyvät toimintakykyisinä. Ja minähän jäin lyhennetylle työajallekin! Mitä, pitikö minun muka levätä??

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Hiljaisuuden kaipuuta


Heräsin juuri iltapäivätorkuilta, mikä on minulle melko harvinaista. Kurkussa tuntuu vähän kipua, nenä vuotaa ja olo on ollut muutenkin tukkoinen, ehkä orastavaa flunssaa. Olin luvannut mennä mustikkaan ystäväni kanssa mutta peruin menoni aamulla, en jaksanut lähteä metsään tällä ololla. Olen tänään enimmäkseen makoillut ja lueskellut. Sen verran liikkeessä kuitenkin olen ollut , että piipahdimme miehen ja tyttärensä kanssa Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla, mukavan tunnelmaisessa kolmepäiväisessä toritapahtumassa, minkä ovat kasanneet kokoon Rovaniemen nuoret kulttuuripersoonat ja ihan ilman kaupallista markkinahumua.



Ehkä tämä väsy olo on kehoni tapa ilmoittaa minulle että pysähdy ja lepää. Viime aikoina on ollut sen verran reipasta menoa sekä töissä että vapaa-ajalla. Eilenkin siivottiin koko talo heti aamutuimaan ja sitten kylästeltiin ja sitten meille tuli vieraita illaksi. Ja viime viikolla oli iltamenoa peräti kahtena iltana ja töissäkin oli kiireinen viikko. En jaksa enää noin kiireistä tempoa, täytyy tunnustaa se nyt itselle. Kumma juttu ettei tuota tahdo oppia, nimittäin itsensä kuuntelua. Nyt kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa. Tulevalla viikolla lupaan itselleni molempia.

tiistai 11. elokuuta 2009

Lähtöjä

Viipuri, heinäkuu 2009

Kotikaupunkini rautatieasema on minulle aina ollut merkityksellinen paikka. Lähtemisen tunnelman aistin ensimmäisen kerran noin kolme-neljävuotiaana , jolloin matkustin vanhempieni kanssa junantakamummolaan, eli isän kotiseudulle Satakuntaan.

Sen jälkeen olen itse lähtenyt ja saapunut kymmeniä, kymmeniä kertoja ja varmaan seissyt odottamassa tulijoita ja saatellut lähtijöitä vähintäänkin yhtä paljon. Viikon aikana olen itse lähtenyt ja palannut sekä tänään saatellut poikani ja miniäni junaan -haikein mielin! Joskus ajattelen että kunpa asuisivat vähän lähempänä. Onneksi vielä itselläni työreissuja etelään riittää. Nytkin matkustan sinne kuun lopulla .

Nykyisin tosin lennän etelään useammin kuin köryyttelen junalla, mutta tuoreen reissuni jälkeen mietin että jospa välillä taas vaihtaisi lennot junamatkoihin. Junamatkassa saavuttaa parhaimmillaan transsinomaisen välitilan... matkalla jossain Suomessa, junan jyskyttäessä läpi korpien, niittyjen ja asuinseutujen, nimettömien. Pysähdysasemat tunnistaa maamerkeistä, jos ne osuvat silmään, mutta oikeastaan matkalla ei ole väliä, merkitystä on vain saapumisasemalla ja lähtöasemakin on jäänyt taakse.
Nukun junassa yleensä hyvin. Varaan mieluummin yläpedin. Siellä on kuin pienessä pesässä.Hyvä kirja kunnes junan kolke ja heijaus vie syvään uneen, josta parhaimmillaan herää junan saapuessa pääteasemalleen.

Tosin toisenlaisiakin matkoja on joukkoon osunut. Ravintolavaunussa ottaa hyvässä seurassa yhden oluen liikaa ja sieltä ylävuoteen pesästä on ikävä lähteä etsimään wc:tä aamuyön tunteina pimeissä ja ahtaissa tiloissa. Vaatteisiinkin on pujoteltava ahtaassa sängyssä ja varottava ettei töni kovin vieruskaveria. Vessassa on inha haju ja takaisin tullessa - hytin numero oli???? Tai sitten osuu hyttikaveriksi iloluonteinen juhlija/t jos ei omassa niin paperinohuen seinän takana naapurihytissä. Tai kuorsaava henkilö (huh, sitä voin olla itsekin joskus), tai puhelias eläkeläismummo menossa lastenlasten luo (huh, sitäkin voi olla joskus tulevaisuudessa itsekin) , tai... Ehkä sittenkin suosin lentomatkoja:-)

Ps. Blogissani täyttyy pikapuoliin 10.000 raja. Ei hassumpaa neljässä kuukaudessa. Kiitos teille lukijani! Luku inspiroi jatkamaan!
Posted by Picasa

maanantai 10. elokuuta 2009

Lempeni , lämpöni annan










Matkalta oli kiire kotiin. Niin kiire, että tällä kertaa emme tuhlanneet kenties kesän viimeistä hellepäivää ajamiseen, vaan lastasimme auton ja itsemme yöjunaan ja hupsista, aamulla olimme aurinkoisessa Lapissa!

Kyllä reissu ihan mukava oli. Ehdin käydä veljen luona viettämässä mukavan iltapäivän heidän puutarhassaan. Näin myös veljen vaimon ihanan kahvila-sisustuskauppayhdistelmän, hänen unelmansa. Serkkutapaamisessa muisteltiin menneitä ja haaveiltiin tulevasta. Asuntomessuilla jatkettiin haaveilua ja ideointia. Serkun pihalla ilta-auringossa päätettiin myös, että ensi kesän serkkutapaaminen pidetään minun luonani ja mukaan kutsutaan myös miespuoliset serkut ja kaikkien puolisot ja kumppanit sekä vanhemmat eli yhteensä meitä taitaa tulla silloin 25 h!

Sunnuntai kotona vietettiin joella. Siinä missä Kemijoki on kivinen ja rantatörmät jyrkät, on nykyinen jokeni Ounasjoki rannoiltaan matala ja täynnä hiekkarantaisia saaria ja poukamia.
Tämä kesä on ollut ihmeellinen. Lapissa on ollut lähes Väimeren ilmasto ja useita viikkoja.

Eilen illalla sää kääntyi ja taivas täyttyi tummista pilvistä. Ukkonen jyrähteli ja jo tervetullut sade kasteli kuivuuden kynsissä olleet pihamaat istutuksineen.

Vietän vapaapäivää tänään. Sää on edelleen pilvinen ja varmaan pilvet kohta valuvat sadetta.
Ei haittaa. Aurinkoa täynnä olevia ja leppeän onnellisia lähes lapsuuden muistojen kaltaisia kesäpäiviä on vietetty riitävästi tänä kesänä.

Kohta nousen sängystä, ihan kohta....

torstai 6. elokuuta 2009

Juna jyskyttää


Meille lappilaisille tai ainaskin minulle eivät etäisyydet aiheuta ongelmia yleensä. Ollaan totuttu hyppäämään lentokoneeseen tai junaan taikka köryyttelemän autolla eteläisempään Suomeen milloin kylästelemään milloin työmatkalle. Matkat eivät siis yleensä aiheita ongelmia.

Mutta tänään etäisyys tuntui. Minulla on huomenna serkkutapaaminen Valkeakoskella ja kun juttelin päivällä yhden serkkuni kanssa, joka oli lopen uupunut ensimmäisestä loman jälkeisestä työviikosta miettien josko ollenkaan jaksaa lähteä. Siskoni myös perui matkan viikolla, joten lähtijäjoukko kutistui kummasti. Tänään sitten työpäivän, kuuman ja raskaan sellaisen, jälkeen mieleen hiipi kuin varkain ajatus kahdesta lomapäivästä kotona .Saisi nukkua pitkään ja lukea pihakeinussa tai särkillä, helle kun näyttää vaan jatkuvan, sen sijaan että matkustaisin n. 1500 kilometriä viikonlopun aikana hellelukemissa.

En ollut ostanut tai edes varannut junalippuakaan vielä vaikka nyt yöjunalla olen lähtemässä.
No, toinen serkku tsemppasi ja päätimme sittenkin me loppujoukko tavata niinkuin olemme sopineet. Eli hyppään yöjunaan ja aamulla olen Tampereen asemalla jo kuudelta. Ajattelin mennä päiväksi veljen luo Nokialla ja majoittua heidän pihakeinuun ja illalla sitten serkkujen kanssa matkaamme Valkeakoskelle. Olen usein havainnut että vähän nihkeästi alkaneista reissuista tuleekin niitä parhaimpia ja taas kauan suunnitelluilla ja odouksialla kuormitetuilla matkoilla on taipumusta lässähtää.

Kotiin palaan sunnuntaina yhden serkkuni autokyydillä ja onneksi on vielä maanantaina vapaata.

Täällä kotona on vierasrumba jatkunut. Toissailtana oli ystävättäreni tyttärensä kanssa meillä ja eilen illalla oltiin piknikillä läheisellä hiekkasärkällä pojan ja miniän kanssa. Nautitiin hunajameloneja ja serranokinkkua, andalusialaisia tapaksia ja grillattin broileria. Juotiin myös pullollinen nuorten häälahjaksi saamaa cavaa, nuoret kun halusisvat ehdottomasti jakaa sen meidän kanssamme. Ja tietenkin tuo vuosikertacava sopi erinomaisesti kauniin jokisuistomme hiekkasärkille elokuun kuumaan iltaan kyydittämään ihanaa ateriaa. Miehen tytär oli leiponut vielä jälkiruoaksi erinomaisia mansikkaleivoksia!

En muista tälläista elokuuta olleen aikoihin näillä leveysasteilla. Kuudelta illalla voi vielä lähteä särkille uimaan , vesi on lämmintä eikä ole minkäänlaisia ötököitä. Tähän voisi kyllä tottua.

Mutta jälleen kerran hyvästelen jokivarren muutamaksi päiväksi ja tällä kertaa matkaan katsomaan Pirkanmaan kesää. Siellä ehkä saan ihailla elokuun kuutamoa pimenevissä illoissa!

Nautinnollista viikonloppua teillekin blogiystäväni!

maanantai 3. elokuuta 2009

Pohjoisessa paistaa aurinko aina vaan


Pyöräilin tänään töihin jo seitsemäksi, jotta pääsisin aiemmin kotiin nauttimaan näistä melkeinpä jo loputtomiin jatkuvista helteistä. Pulahdus jokeen heti hikisen pyöräilyn jälkeen ja sitten aurinkotuoliin iltapäivän aurinkoon. Tuoli sopivan kaltevaan kulmaan ja lippis silmille ja hupsista, mieli etääntyi pikkuhiljaa työasioista ja kaikesta muustakin. Heräsin kun mies kotiutui töistä ja koirat nostivat metakan.

Töinen työviikko loman jälkeen alkamassa, eikä tunnu yhtään hassummalta, vaikka töissä tahti jatkuu samanlaisena kun ennen lomiakin. Jotenkin tietoisuus pikkulomista talven mittaan lyhennetyn työajan ansiosta auttaa. Ensi viikonloppuna huristelen junalla serkkutapaamiseen Tampereen suunnalle, missä on ohjelmassa Tampereella kuljailua, asuntomessuja ja tietenkin hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja juomaa!
Kuukauden lopussa taas matkaan Helsinkiin viikonlopuksi pojan ja miniän luo. Näen vihdoinkin heidän uuden asuntonsa kalustettuna!
Tälläiset irtiotot ovat mahdollisia kun on vähän ylimääräistä vapaata. Otan vapaan viikonlopun yhteyteen, jolloi myös perjantai ja maanantai ovat vapaapäiviä. Muuten viikonloppureissut kääntyvät enemmän väsymyksen puolelle kuin piristyksen. On raskasta aloittaa viikko jos on on tullut sunnuntai-iltana myöhään kotiin, vaikka kuinka kiva viikko olisi tiedossa. Meiltä kun täältä pohjoisesta on matkaa sinne etelään! Helsinkiin matkustan onneksi lentämällä kun yhdistän sen reissun työmatkaan. Niitä onneksi on mukavasti pitkin vuotta ja meillä niitä voi yhdistää omiin reissuihin etenkin kun lentomatka on usein tuntuvasti halvempi kun on
perilläolo-öitä useampia.

Viikonloppuna veneiltiin joella ja tuntui kuin olisi ollut jossain suuremmankin vesistön ääressä, sen verran vilkasta elämää joella oli! Saunalautta, kahvilalautta, kanootteja lukematon määrä, kaikenlaisia paatteja, uimapatjaseurueita , kalastajajia, vesiskoottereita, vesisuksia kuhisi pitkin ja poikin Kemi-ja Ounasjokea. Kaikki jokisuiston särkät ja poukamat olivat täynnä ihmisiä eväskoreineen. Mekin lojuimme omalla särkällämme eväskorin ja kirjan kanssa sunnuntaipäivän kunnes piti joutua katsomaan paikallisen kesäteatterin toiseksi viimeistä näytöstä! Illalla vielä
tulivat äitini ja poikani vaimonsa kanssa pannukakulle, olivat myös olleet samaa esitystä katsomassa eli näkivät sen viimeisen näytöksen!

Elämä on ollut tosi sosiaalista. Melkoinen vastakohta viime kesän kylmille koleille keleille, jolloin vietimme paljon aikaa kahdestaan. Sitäpaitsi oltiin töissäkin melkein heinäkuun loppuun. Tuntuu kun kesää ei olisi ollutkaan vuosi sitten. Niin suuri ero on tähän upeaan kesään. Melkein jo kaipaa syksyn viileää henkäystä ja tasaisempaa arkea!

Nytkin olin juuri lähdössä nuorimman koiran kanssa kuvausreissulle rantaan kun tupaan tupsahti miehen veli vaimonsa ja poikansa kanssa. Ei muuta kuin nisut pöytään! Lähtivät sitten veneajelulle miehen kanssa!