keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Puu ei jaksa kantaa kahta kuormaa


Tänään vietän pitkästä aikaa rauhallista aamua kotona. Rauhallinen tarkoittaa sitä ettei tänä aamuna ole menoa yliopistolle, niinkuin tässä muutaman viikon ajan on ollut. Ensimmäiset jaksot ovat ohi ja uudet opintojaksot alkavat ensi viikolla. Pikkuhiljaa alkaa akateeminen maailma palautua mieleeni kaikkinen hyvine ja huonoine puolineen. Toki kriittinen ajattelu on lisääntynyt elettyjen vuosien ja niiden mukanaan tuomien kokemusten kera.

Ikäkriisikin, vaikken sitä ole havainnut juuri aikaisemmin omalla kohdallani, on nostanut päätään. Kun teen yhteistyötä nuorten kanssa, huomaan ajattelevani välillä että mitä ihmettä varten siellä pyörin, mitä se vaikuttaa, mitä se hyödyttää?
Täytyisikö suuntautua enemmän luopumiseen kuin uuden omaksumiseen. Huomaan tuntevan kateutta nuoria kohtaan, miksen itse tehnyt näitä asioita nuorempana? Nuorilla kun on vielä elämä edessään toteuttaa oppimiaan asioita, minulla ei enää le kaikki ovet avoinna. Ympyrä on pienentynyt.

Jatkan kuitenkin opiskelua, ihan oman itseni vuoksi. Tekee hyvää välillä rassta aivojaan. Tekee hyvää oppia uusia asioita, uusia menetelmiä ja tapoja (kuten vaikka Optima-oppimisympäristö!). Olen virkistäytyneempi enemmän kuin väsynyt. Kateuden tunteet saan selätetty kun huomaan pärjääväni hyvin joukossa , sitäpaitsi meitä keski-ikäisiä pyörii siellä paljon muitakin. Vierivä kivi ei sammaloidu !



Talvi yllätti tänä vuonna normaalia aikaisemmin. Tänäänkin oli aamulla melkein kymmenen pakkasastetta mittarissa ja joki on jo jäässä. Aina talvi yllättää mutta yleensä vasta myöhemmin. Porkkanat jäi maahan, ruohonleikkuukone kaivettiin lumen alta suojaan vietäväksi, samoin monet kastelukannut ja haravat. Puutarhakatos rysähti rikki lumen painosta, kun ei oltu ehditty nostaa sitä vielä suojaan. Lumen paino kaatoi myös pihan suurista ihanista Terijoen salavista monta pääoksaa, samoin Unkarin syreenista, takapihan komistuksesta. En uskalla ajatella miltä ne ensi kesänä näyttävät - muotopuolilta, rujoilta? Puissa oli vielä lumen tullessa kaikki lehdet tallella, eivätkä ne jaksaneet kantaa lehtitaakkaa ja lumen kuormaa yhtäaikaa.

Opiskeluhommat vievät tehokkaasti aikani, olenkin tietoisesti jättänyt syrjään monet koti- ja pihatyöt. Mies on onneksi itsekin aikuisena perheellisenä suorittanut jatkotutkinnon, joten hän ymmärtää opiskeluni ja antaa minun keskittyä siihen. Ensi syksynä taas keskitytään enemmän näihin kotoisiin arkipuuhiin.


9 kommenttia:

  1. Talvella näyttää olevan niitä huonojakin puolia, mutta kuvasi kyllä pistävät huokailuttamaan. Saisinpa nähdä ja kokea tuon ihan livenä. Vaan nyt en tiedä, milloin seuraavaksi pääsen pohjoiseen.

    Minulla sama tilanne, että innostaa ja virkistää uuden oppiminen, vaikka siinä tietty työläys onkin. Opiskelut liittyy toistaiseksi työhön, mutta varsinaisia opiskelumahdollisuuksiakin olen pohdiskellut. Tsemiä sinulle, toivottavasti intoa piisaa!

    VastaaPoista
  2. Voi kuin ihania nuo talvikuvat! Aistii oikean "vanhanajan" kuulakkaan kirpeän ensipakkaspäivän. Ilmastomuutos on ilmeisesti huonontanut/vesittänyt sellaisen selkeän pakkassään, että sellaista oikein kaipaa kokvansa. Näissä kuvissasi on nyt juuri sitä kivaa kirpeyttä.

    Hymyillen nyökyttelen luin ajatuksiasi nuorempien joukossa opiskelustasi ja muusta. Tuki omia ajatuksia. Sen uskon kuitenkin, että saat valtavasti kuitenkin kaikesta opiskelusta tervettä itsetunnon ja -tuntemuksen vahvistusta.

    VastaaPoista
  3. Jo nyt kauniita talvimaisemia. Täällä vihertää nurmikko ja osa puista on myös vielä vihreinä.

    VastaaPoista
  4. Kuvasi ovat hienoja! Heti tuli ikävä väylän varrelle Tornionjokilaaksoon niin samanlaiset on maisemat.

    VastaaPoista
  5. Meille eteläänkin tuli aamulla ensilumi. Tuli ja meni. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  6. Kuulaita kuvia, talven tuloa. Tuttuja tuntemuksia vanhenemisesta ja uuden oppimisesta. Mietin itse joskus nuoruuden hölmöyksiä, sattumanvaraisia valintoja, loputonta energiaa. Nyt minulla on vähemmän energiaa, mutta osaan sen (ehkä) paremmin käyttää, kun kaiken rajallisuus on selkeämmin mielessä. Yritän olla armollisempi itselleni (kuulostaa kliseeltä, mutta ymmärrät toivottavasti ajatukseni)

    VastaaPoista
  7. Jostain syystä omat kommenttini ovat hävinneet jonnekin! Kiitos teille kaikille kommentoijille jälleen kerran mukavista ja kannustavista kommenteistanne. Niistä jaksan olla iloinen aina vaan.

    VastaaPoista
  8. "Täytyisikö suuntautua enemmän luopumiseen kuin uuden omaksumiseen."

    Yllätyksekseni tajuan nyt, että ihmisen koko elämä on uuden omaksumista, luopumisessakin. Se ajatus on auttanut minua myös luopumisessa. Hitaasti elämästä ja muistoista irtautuminen onkin samaa tuttua uuden kokemista kuin ennenkin. Olen vieläkin ihan täpinöissä, kun pääsen omaksumaan jotain uutta...

    VastaaPoista
  9. Näinhän se tietenkin on MM! Uuden omaksumista se on luopumisen opetteleminenkin ja sitähän tapahtuu tässä isässä koko ajan sivulla ja taustalla, joskus varsin kivuliaastikin!

    VastaaPoista