torstai 26. marraskuuta 2009

Jotta en unohtaisi


Odotan unta

armahtavaa


Valossa liikaa

elämän voimaa

ohitseni virtaavaa


Äärettömässä yössä

pohjattomassa


Rohkenen Sinua katsoa

jotta en unohtaisi



Runotorstaissa ja valokuvatorstaissa 150.haasteena oli JOTTA EN UNOHTAISI. Haastetta oli ehdottanut SusuPetal.

16 kommenttia:

  1. Hieno kuva ja runo, odotus palkitaan ja onneksi on kuva ennen palkintoa, jotta ei unohtuisi...

    En tiedä, mutta voisin kuvitella, että ensimmäinen auringonnousu kaamoksen jälkeen on erityisen tunnekuohun paikka?

    VastaaPoista
  2. Inkivääri; on niin monia asioita, joita uskaltaa katsoa vasta pimeässä.

    Auringonnousu kaamoksen jälkeen ON TUNNEKUOHUN PAIKKA,siinä osut kyllä oikeaan!

    VastaaPoista
  3. Oikeesti olit rohkea, kun uskalsit katsoa!
    Sanon nyt vähän näköjään kuin SusuPetal, mutta näin tuli nyt ekaks mieleeni tästä runostasi!

    VastaaPoista
  4. Runo kuvineen olivat koskettavan kauniita!

    VastaaPoista
  5. Keväällä, kun aurinko alkaa kirkkaasti paistella ja oraat nousevat, kun elämä taas pimeän jälkeen alkaa, monet (tunnetusti) eivät ikäänkuin uskalla katsoa valoon. Jotenkin näin minä tuon ymmärsin.

    VastaaPoista
  6. Minä tykkäsin, luin runoa tavallaan uskonnollisesta näkökulmasta. Ja valon voima on tosiaan joskus liikaa.

    VastaaPoista
  7. Savu; niin unohtuvat heti herätessä, totta! Mutta alitajunassa ne säilyvät, uskon niin.

    Susupetal; olen rohkea nainen!

    Ilona Tammi; surullisissa ajatuksissa kirjoitin runon.

    Harakka; rohkeasti on kohti katsottava!

    Oh-show-tah hoi-ne-ne; kiitos!

    Jäsen A, Rita; kiitos kaunis!

    Anonyymi; ymmärrän hyvin niitä, jotka eivat sitä tee sillä kevään valo on niin voimakasta ja kovaakin välillä pitkän pehmoisen hämärän jälkeen!

    Hemmetti; valon voima on joskus liikaa, totta!

    VastaaPoista
  8. Kaunis vahva runo. Valossa on toivoa, toivossa ripaus pettymyksen pelkoa, pitää rohjeta katsoa siitä huolimatta.

    VastaaPoista