keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Kahden kulttuurin joulua




              Pojan ottama kuva viime sunnuntain tonttufantasiasta, piparikuva oma otos


Joulun aikaa, sadun taikaa
lapsuusvuosien

Tuoksut muistoja
kantavat kaukaa
yhä uudelleen...

Aatonaatto Jokivaressa sujuu edelleen leppoisaan tahtiin. Ilta meni miniän , hänen siskonsa sekä bonustyttären kanssa pipareita ja torttuja leipoessa. Totesin muuten olevani onnellinen kun olen viimeinkin saanut tyttäriä (miniät ja bonustytär) , leipominenkin on paljon hauskempaa yhdessä! Australialaisten suosikkipiparit olivat ilman muuta poropiparit!

Myöhään yöhöön istuttiin vielä pöydässä ja vaihdeltiin joulukokemuksia Australiasta ja Suomesta. Australian joulu on hyvin erilainen, onhan siellä ulkona hellelukemat! Joulupäivä vietetään usein rannalla. Siellä se tärkein joulupäivällinen syödään yleensä vasta joulupäivänä, tosin miniän perheessä syödään myös aattona ja yleensä aterialle osallistuu ystäväperheitä.Videoskypen kautta juttelimme aamulla myös Aussitytön äidin kanssa, joka asuu Sydneyssa, on tämä nykyajan tekniikka mahtavaa. Kaikilla nuorilla on pienet kannettavat yhteyksineen mukana, joten he voivat välittää reaaliaikaista tietoa kotiin koko matkan ajan. Toista se oli omassa nuoruudessamme kun kotiin soitettiin kerran pari (ehkä jos rahat riitti) ja lähetettiin postikortti silloin tällöin. Kotona ei auttanut muuta kuin odottaa ja toivoa parasta!

Arvatkaa mikä muuten Aussitytön siskoon ja poikaystävään on tehnyt suurimman vaikutuksen täällä Napapiirillä tähän asti; ei joulupukki, ei lumiveistokset, ei Napapiiri, ei joulufantasia vaan  -täytetty luonnollista kokoa oleva hirvi Arktikumissa! Se oli kuulemma paljon mahtavampi kuin olivat kuvista päätelleet! On tosiaan hauskaa kuulla kokemuksia toisesta kulttuurista käsin! Samoin vaikutuksen tekivät meidän tavaratalot; Prismat ja Citymarketit. Australiassa kun ei sellaisia tunneta vaan tavarat myydään kaikki omissa kaupoissaan, lihat lihakaupassa ja hedelmät hedelmäkaupoissa jne..

Hetki sitten nuoret lähtivät ajelemaan kohti toista jokivartta ja palaavat tänne tapaninpäivänä.  Me nautiskelemme miehen kanssa hiljaisuudesta hälinän jälkeen. Jouluaattona puolen päivän aikoihin syömme riisipuuron ja sopan bonuslapsien kanssa , sitten ajelemme haudoille sytyttämään kynttilät ja illaksi menemme vanhempien luokse jouluaterialle.

Oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille lukijoilleni!

14 kommenttia:

  1. Muistorikasta jouluna sinulle, Maaretta!
    Tasapainoinen ja onnellinen olemuksesi on yksi Blogistanin kirkkaimpia tähtiä.

    VastaaPoista
  2. On rikkautta saada uusia perheenjäseniä ja heidän myötä tietoa ja kenties uusia perinteitä joulun viettoon. Kiitos blogistasi!

    Rauhaisaa ja tunnelmallista joulua sinne jokivarteen ja onnea uuteen vuoteen!
    tv. Terttu

    VastaaPoista
  3. Täällä sinun blogissasi jatkuu ihana levollinen joulumeininki. Se on hienoa ^^

    VastaaPoista
  4. Kiitos Katriina! Mukavaa kuulla että minusta välittyy sinulle tuollainen kuva. Tunnen kyllä oloni levolliseksi ja tasapainoiseksi enimmäkseen, joskus kyllä ihan toiseksi ääripääksikin....

    Terttu, rauhallista joulua sinullekin!

    Tuuluska; eikö me sovittu että jatketaan samaan malliin koko joulunaika:-)

    VastaaPoista
  5. Monenlaista olet jo kerinnyt. Nuo skypet ja läppärit ovat tosiaan tätä päivää ja vaivattomasti käy yhteydenpito niillä, mahtavaa.

    Oikein hyvää joulua lämpimin halauksin!

    VastaaPoista
  6. Lämpöistä joulun tunnelmaa sinullekin Rita!

    VastaaPoista
  7. Leppoisa joulu on teillä jo alkanut, jouluilo jatkukoon!

    VastaaPoista
  8. Oikein hyvaa ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  9. Villiviini, oikein mukavaa joulua sinullekin!

    Tuula; hyvää ja rauhallista joulua sinulle myös!

    VastaaPoista
  10. Rauhallista joulunaikaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  11. Heippa! Tulin tänne toivottamaan sinut tervetulleeksi blogiini : )
    Ja taidanpa myös istahtaa tuonne lukijoidesi joukkoon. Sinulla siellä kauniita maisemia ja kansainvälistä meininkiä : ) Hyvää Tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  12. Ehlana; Rauhallista joulunaikaa myös inulle ja perheellesi!

    Taru; olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi! Minäkin liityin sinun blogisi lukijaksi. Sinulla on upeita kuvia siellä!

    VastaaPoista
  13. Meidän ”kolmas tyttäremme” on parhaillaan Australiassa oppilasvaihdossa. Joulukuulumisia emme ole vielä kuulleet. (Tuo ”kolmas tytär” on kuopuksemme kaveri, joka on ollut paljon meillä kuusivuotiaasta alkaen. Olen sanonut häntä kolmanneksi tyttäreksi, sillä häntä on usein luultu tyttäriemme siskoksi, koska hänelle on myös ruskeat silmät ja hiukset. Seinänaapurimmekin sotkee hänet usein meidän tyttäriin.) Kuopuksemme myös skypettää tuonne Australiaan.

    Ja hyvää Joulunaikaa näin jälkikäteen. Tai eihän se joulunaika vielä ohi ole, eihän?

    VastaaPoista
  14. Moninainen; Australiasta näyttää tulevan perheelleni melkoisen tuttu paikka, nuorempi poikanikin oli siellä vaihdossa lukiovuosinaan. Hän oli Brisbanessa Rotary-vaihdon kautta. Ja tuo nytkin täällä leva vanhempi poika on matkustanut siellä australiaisen avovaimonsa kanssa paljon. Eikö olekin mukavaa saada maailma lähelle lasten ja heidän ystäiensä kautta?

    VastaaPoista