keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Pieniä poikia ja Saimaan norppia


Makoilen omassa kammarissani työpäivän jälkeen kuunnellen talon elämää. Kohta yksivuotias kommentoi siellä kierroksellaan pappalan aarrepaikoissa. Pieni mies on ollut vanhempineen ja kaksine koirineen meillä jo viikon päivät ja toistemme tavat ja rytmit ovat tulleet taas tutuiksi. Miehen poika pyrähti äsken tänne avovaimonsa kanssa käymään.  Kuuluvat keittelevän kahvia. Minä jatkan makoilemista sinnikkäästi suljetun oven takana.
Viime yönä pieni mies protestoi kolmatta tuntia isälleen kun äitinsä yrittää vieroitusta ainakin yösyöttöjen kohdalla. On helpompaa kokeilla sitä kun isäkin on nyt kuukauden isyyslomalla ja meitä on monta hoitamassa päiväsaikaan . Mukavia elämän ääniä (paitsi ei yöllinen huuto,kun on aamulla herättävä töihin)!


Tietenkin myös sulattelen tätä tuoretta omaa mummouttani. Mummi minä näemmä olen tälle pienelle miehellekin , viime joulun lapselle. Olen antanut heidän päättää miksi minua kutsutaan kun on olemassa toinenkin mummi, se biologinen.Minusta näyttää tulevan pappalan mummi.

Ostin lentolipun ensi viikoksi Helsinkiin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tutustumaan tähän toiseen pieneen mieheen, joka kuvista päätellen on aivan IHANA. Pieni perhe pääsi eilen kotiin ja ensimmäinen päivä ja yö on sujunut lähinnä ihmetellessä kodin uutta asujaa. Poikani jäi myös isyylomalle muutamaksi viikoksi.

 ,


Tämä lempituolini kotona on saanut olla tyhjänä ainakin minun osaltani, sen verran säpinää tämä joulunaika on ollut. Mutta kohta on toisin. Olkapääni leikataan puolentoista viikon kuluttua ja jään sairaslomalle ainakin kuudeksi viikoksi. Silloin saan istua  kotona  tuolissani ja mietiskellä näitä elämän mukavia käänteitä rauhassa.




Yksi joulun ihanista lahjoista oli muuten miehen ja minun yhteiseksi saama Juha Taskisen upea kuvateos
Paluu Saimaalle. Luetaan sitä miehen kanssa ääneen iltalukemisena (minä luen, mies kuuntelee), on muuten mukava tapa. Tilasin kirjasta ja kuvista inostuneena  nettidivarista Taskisen ensimmäisenkin kuvateoksen Unelma Saimaasta. Viime kesän reissujen jälkeen ovat kirjan kuvaamat vesistöt ja paikat meille jo vähän tuttukin. Taskisen kieli on muuten tosi rikasta ja värikästä, kuvista puhumattakaan. Me näimme viime kesänä yhden norpan, tai oikeastaan mies sen näki, se  nimittäin ehti mulahtaa luodolta takaisin järveen ennekuin minä ehdin katseeni siihen suunnata. Kesän ja Saimaan vesistöjen ajatteleminen antaa voimaa kun ulkona paukkuu kolmenkymmenen asteen pakkanen ja pirtissä pyörii lukuinen määrä kaksijalkaisia ja nelijalkaisiakin viisi kappaletta. Tuollainen pakkanen kun on vähän liian kylmää koirillekin!

maanantai 27. joulukuuta 2010

Paras joululahja ikinä

Niin se vaan kuulkaa kävi että sain parhaan joululahjan mitä saada voi! Nimittäin rakas Gimuli-minäni synnytti eilen pikkuisen tummasilmäisen pojan, ensimmaisen lapsenlapseni! Poikani on innoissaan niinkuin tietysti me kaikki muutkin läheiset! Olen nyt siis biologinen mummikin. Viime joulun aikoihin elettiin samoissa tunnelmissa kun mieheni sai ensimmäisen lapsenlapsensa, myöskin pikkuisen pojan -tyttärenpojan. Meille näyttää siis putkahtelevan vuosittain näitä joululapsia maailmaan!

Pojanpoikani syntyessä luonani oli parhaillaan tapaninpäivän aterialla koko sukuni ja myös miehen lapset. Toivotimme tekstiviestein pienen tulokkaan tervetulleeksi suureen sukuumme, ensimmäinen tulokas muuten seuraavssa polvessa! Olen varmaan tällä hetkellä maailman onnellisin mummi!

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvän joulun ainekset



                       Joulunrauhaa, jouluniloa!

Molempia tarvitaan hyvän joulun aineksiiin. Oma jouluni on tänä vuonnakin perinteinen sekoitus, sellainen tuntuu hyvältä ja sopivalta itselleni juuri nyt. 
Vetäydyn välillä läppärin, kirjan tai lehtien kanssa makuuhuoneeseemme kun hulinaa on liikaa. 

Kinkku paistetaan yöllä leivinuunissa, samoin laatikot!
Huomenna puolen päivin aikoihin ajellaan vanhempieni luo riisipuurolle kun nuoret menevät  toisten vanhempien luokse kevyelle lounaalle. Sitten iltapäivällä kävely hautasmaalle ja sen jälkeen joulusauna. Aattoateria nautitaan pitkän kaavan mukaan sitten saunan jälkeen. Loppuilta maataan pitkin sohvia pienessä ähkyssä, ehkä pelaillaankin, nautitaan glögiä  tai vaan oleillaan lököt asut päällä omassa tutussa porukassa! Taitaa olla tuttu resepti monille! 

Joulupäivänä syödään  loput jouluruoat ja tapanina sitten siirrytään muihin ruokiin. Meillä tuo muu on tänä vuonna poronkäristys ja jälkiruokana karpalojäädyke! Tapaninpäivän ruokapöydässä on muuten 11 h!


Oikein levollista joulunaikaa kaikille blogiystävilleni!


                                 

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulunalustunnelmia




Kesken joulupuuhien pikainen pistäytyminen täällä. Ei ole ihan onnistunut minun kiireetön stressitön joulunvietto. On ollut kaikenlaista  ja on tapahtunut monenlaista. Isäni on sairastellut ja tulevan ensimmäisen lapsenlapsenkin syntymään liittyy vähän jännistystekijöitä. Toivon hartaasti  koko sydämestäni, että kaikki menisi hyvin.

Odotellaan ihan kohta saapuvaksi ensimmäisiä jouluvieraita, miehen tyttären perhettä. Kohta yksivuotias on kuulemma nukkunut päivästä 90 % automatkalla , joten virtaa riittänee. Huushollissa pyörii kohta siis viisi aikuista, yksi  kohta yksivuotias ja viisi koiraa. Ja aattona väki lisääntyy, samoin joulunpyhinä!
Ulkona pakkasta 30 astetta, sauna on lämpiämässä!
Leipomoset on tehty, kinkku on sulamassa , huomenna valmistan laatikot. Onneksi joululoma jo alkoi!



Ps. Tänään on tällä leveysasteella vuoden pimein päivä. Kaamosvaloa riittää reilut kaksi tuntia. Nuo ylläolevat kuvat kuvasin tänään työmatkalla n. klo 10.20.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Että olisi hiljaisuutta kuulla ajatuksensa





Viikonloppu sujahti ohi. Liiankin nopeasti! Koko viikonlopun on ollut upea keli, pakkasta kylläkin , mutta voi mitä sävyjä luonnosta löytyykään. Päivällä kävin Ounasvaaralla kävelemässä ja  kuinka tekisikään mieli häipyä pohjoiseen jollekin mökille erämaan rauhaan.

Vaikka eihän täällä mitään tungosta ole näilläkään leveysasteilla, mutta vielä enemmän rauhaan ja hiljaisuuteen kaipaan. Ettei ikkunasta näkyisi muita valoja kuin oman mökin heijastus. Että taivaan valoina olisi revontulet, kuu ja tähdet. Että hangilla risteilisi  vain jänisten ja hiirten jälkiä, ehkä ketunkin  (ja ehkä porojen). Että olisi hiljaisuutta kuulla ajatukset. Sitä minä nyt kaipaan.



Lempijoululauluni  Vesa-Matti Loirin laulamana.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Oma pesä ja himaläjä

Vietän vapaapäivää kotona. Oikeaa slow-pakkasaamua. Koirat osaavat tosin sen paremmin kuin minä, sillä niiden päässä ei taatusti risteile yhtään ajatusta siivouksesta, joululahjoista, verhojen vaihdoista. Minun päässäni noita ajatuksia riittää vaikka kuinka yritän viritellä taajuutta toiseen suuntaan.
Kunhan saisin edes sängyn petattua ja vaihdettua aamutakin säällisempään asuun!


                                                    Näkymät kuvattu kotona tänä aamuna työhuoneen ikkunasta klo 12.15. Pakkasta  -22 astetta.

Toisaalta, annan itselleni luvan nauttia tälläisesta aamusta. Kiireen keskellä on hyvä välillä pysähtyä.
Kahvikupin äärellä lueskelin viime aikaisia lehtiä vähän pitemmän kaavan mukaan ja Kotiliedestä
jäi mieleeni Virpi Hämeen-Anttilan kolumni kodista pesänä. Hän sanoo artikkelissaan että "vaikka eri aikakaudet ja kulttuurit voivatkin antaa kodille toisistaan eroavia tulkintoja, on kodin ytimenä kuitenkin tunne oman itsen ja läheisten yksityisestä, hallitusta, turvatusta ja pysyvästä tilasta, vastakohtana sille, mikä on julkista, omasta tahdosta riippumatonta ja vaihtelevaa. "

Paljon muutakin Virpi Hämeen-Anttila kirjoittaa ja  kirjoittaa niin, että voin yhtyä hänen sanoihinsa lähes täydellisesti. Minullekin koti on pesä, ei mikään edustustila. Se muodostuu kaikenlaisista elämään liittyvistä asioista ja muistoista enemmän kuin sisustuslehtien trendeistä. Kotini ei ole varmasti trendikäs eikä paikka paikoin aistikaskaan, vaikka esteettinen ihminen olenkin. Sinne on kertynyt yhtä sun toista ei-estettistä ja sisustusvalinnoissa isoa roolia näyttelevät myös nelijalkaiset asukkaat. 


"Koti ei ole kone, vaan pesä. Kaikki vähänkin kehittyneemmät eläimet tekevät pesän. Pesään palataan ruoanhakuretkiltä, pesässä ollaan turvassa siltä, mikä voi uhata, pesään kerätään vararavintoa ja siellä kasvatetaan poikaset."


Samassa lehdessä oli Tänään kotona -palstalla vieraana Mikko Kuustonen . Hän kertoi omasta kotiolostaan todeten , mihin voi varmaan suurin osa meistä yhtyä, ettei koskaan pukeudu kotona säällisesti vaan kaivaa kaapissaan olevasta  "himaläjästä" yllensä jotain kiristämätöntä, puristamatonta, venynyttä ja vanunutta!

Onneksi nyt jo alkaa hämärtää. Vedänpä omasta himäläjästäni  ylleni jotain mukavaa ja käperryn kotipesäni sohvannurkkaukseen virkkausten kanssa nauttimaan joulunajan kaamospäivästä kynttilän valossa!



               Nautinnollista viikonloppua teillekin blogiystäväni!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Juna kulkee vaan

http://www.youtube.com/watch?v=uUN5vMIkIeM


Aamulla minulla on tapana katsoa aika kännykästä ja usein siinä heräillessä selailen siitä myös uutisia. Tänä aamuna puoli seitsemän aikaan uutisista pomppasi esiin Kari Tapion äkillinen menehtyminen sairaskohtaukseen.

En voi sanoa olevani mikään fani enkä edes Kari Tapion edustaman musiikin suurkuluttaja mutta vääjäämättä vanhetessani on suvaitsevaisuuteni ja ymmärrykseni kaikenlaisen musiikin suhteen kasvanut. Joku kysyi facebookissa että kuka nyt laulaa "Olen suomalainen" tai " Rekkamies" tai "Myrskyn jälkeen"? Perjantai-illan puhelinlangoilla varmasti kuullaan joka kerran ainakin yksi Kari Tapion laulu.

Jotakin noissa lauluissa on perin juurin koskettavaa. Jokainen meistä tuntee yhden karitapion, yhden suomalaisen miehen, yhden rekkamiehen. Joka juo liian paljon, polttaa liian paljon,  nukkuu liian vähän, tekee työtä ihan liian paljon, rakastaa perhettään yli kaiken mutta antaa sille aikaa ihan liian vähän, ei harrasta kuntoilua eikä muuta urheilua kuin penkkisellaista. Ei pistä hevin kravattia kaulaan eikä taivu seurapiiritapoihin.

Kari Tapio oli niin perin juurin sellainen mies; Osa sielun maisemaa ja syvään juurtuneita muistijälkiä.

Ja sitäpaitsi hyvä laulaja, sanoittajanakin hyvä. Monet kerrat olen tunturiravintoloissa saanut tanssia hänen laulujensa tahdissa. Niiden perisuomalaisten miesten kanssa enimmäkseen.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kaamoksen värejä ja hämärän hyssyttelyä


Pitkänä itsenäisyyspäivän viikonloppuna tytärpuoli nosteli muutaman tontun sinne tänne vähän niinkuin muistuttelemaan mitä tuleman pitää kohtapuoliin!

Tosin minä en juuri muistutuksia nyt tarvitse kun olen päättänyt ottaa joulunajan rennosti vaikka porukkaa on tulossa pitemmäksikin aikaa. Ja kas kummaa, kun on näin päättänyt ehtiikin tehdä vaikka mitä. Taika on varmaankin juuri siinä että antaa itselleen vapauden tehdä sitä mitä milloinkin haluaa ! Niinpä mekin saatiin tytärpuolen kanssa leivotuksi joulupullaa , mehevä joulukakku ja vielä piirakkakin! Ja ihan vailla suorituspaineita tai pakkoja!  Olen myös saanut virkkauskipinän ja virkannut sohvannurkassa isoäidin neliöitä. Aika näyttää mitä niistä saan kokoon. Ainakin enemmän kuin tyynynpäällisen!



Tänään olen ollut fysioterapeutilla. Ennen tulevaa leikkausta olkapään seutua on kuntoutettava jotta leikkauksen jälkeen paraneminen sujuisi hyvin. Sain kotiinkin ohjeita vaikka fysioterapeutilla käyntejä on ensi viikollakin kolme. Selässä on nyt teipit, jotka vetävät olkavartta oikeaan asentoon. Lisäksi saan siihen vielä akupunktiota ja sähköhoitoa. Enköhän näillä hoidoilla pärjää!

Ulkona sataa lunta, niinkuin ilmeisesti koko maassa. Tultiin juuri miehen kanssa pitkältä koiralenkiltä ja  nautittiin  taas kerran omakotialueemme kauniista jouluvalaistuksesta. Pihoissa on valaistun kuusen lisäksi monelaisia muitakin valoja ja lisäksi lähes joka kuistilla tai terassilla palavat oikeatkin kynttilät lyhdyissä. Niinkuin muuten palaa meidänkin etukuistilla. Sen joulukuusen, pajukartion, kolmen lyhdyn, yhden pöytälyhdyn ja kahden havupallon lisäksi! Muuten ei enää valoa juuri näykään.



Viime viikolla, kun oli pakkasta enemmän, sai vielä nauttia upeista kaamosajan väreistä! Yhdellä työmatkalla oli pakko pysähtyä kuvailemaan auringonkajoa! Melkoista kaamosräiskyntää!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Aamucappuccinot kaupungilla ennen töihin menoa


Keskellä viikkoa vietän rauhallista arkiaamua. Oikeastaan minulla on niitä kolme peräkkäin tällä viikolla.Tarpeellisia ovat , sillä toisaalta kolmena iltana menee myöhempään töissä. Usein en voi ottaa aamusta vapaata ja silloin päivistä tulee turhan pitkiä.  Olen vielä aamutakki päällä, mutta kohta hyppään vaatteisiin, pistän punaa huuliin ja menen vielä kaupungille aamukahville  ennen työpaikalle menoa!
Arjen pikku nautintoja!

Marraskuu kului leppoisasti kun oli kaikenlaista mukavaa ajateltavaa ja tekemistä, matkoja ja juhlia! Toivottavasti joulukuukin sujuu samoin. En kyllä halua enää niin paljoa säpinää kun oli marraskuussa sillä tavoitteeni olisi rauhallinen laskeutuminen joulun pyhiin ilman turhia hässäköitä.  Ensi viikolla mennään miehen ystävän ja hänen avovaimonsa kanssa perinteiselle kuusenhakuretkelle. He ovat tavanneet hieman myöhemmin kuin me ja siitäkin syystä viihdymme hyvin yhdessä. Rajaton-yhtyeen joulukonsertin haluaisin sisällyttää joulun aikaani , samoin Kauneimmat joululaulut! Luonto-opiston Joulumyyjäiset ovat must-juttu, sillä ääsee joulutunnelmaan katselemallakin.

Kipeä olkavarsi rassaa  aika ajoin kovastikin, leikkausaika ei ole vielä varmistunut muutoin kuin että todennäköisesti  se tapahtuu tammikuun aikana. Aika ei ole paras mahdollinen. Ensinnäkin  tulen mummoksi tammikuun alussa ja tietenkin haluaisin mahdollisimman pian päästä ensimmäistä lapsenlastani katsomaan ja sylissä pitämään! Toiseksi töiden kannalta aika on myös huono ja niinpä nyt yritän tehdä etukäteen vuoden vaihteen töitäni.  Joo, tiedän kyllä että en ole korvaamaton ja työpaikka pyörii mainiosti ilman minua puolitoista kuukautta...  Toisaalta tämä johtaa siihen että ajattelen jopa että ihanaa kun pääsen töistä pois puoleksitoista kuukaudeksi. Ja tuo ajattelu ei varmaan ole ihan kohdallaan kun kyseessä on sairasloma, ja varmaan ainakin ensimmäiset viikot menevät kärvistellessa .


Täällä muuten pakkaslukemat tippuivat kymmeneen asteeseen, mukava pikkupakkanen! Tosin kelikin muuttu heti tihruisemmaksi ja pimeämmäksi. Vielä alkuviikon auringon säteet valaisivat upeasti huurteista pakkasmaisemaa. Nyt tämä leidi lähtee aamucapuccinolle!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Viimeiset auringonsäteet ennen kaamosta

Ensimmäinen adventtisunnuntai... minun joulunaikani alkaa aina tästä. Sytytän aamukahville adventtikyntteliköstä ensimmäisen kynttilän ja jotenkin ajatukseni siirtyvät verkalleen jouluisiin tunnelmiin. Sähkökyntteliköt ja tähdet ovat viritelty sisälle. Ulkona led-valot on kieputeltu lumipalloheisiin ja pajukartion ympärille. Tykkään kuitenkin poltella myös eläviä tulia, joten kynttilälyhtyjäkin löytyy ulkoa useampia!

Perjantai-iltana vietimme työpaikan pikkujouluja, joten jouluruokakausi tuli avatttua. Meillä on ollut tapana juhlia pikkujouluja omalla työporukalla jossain mukavassa paikassa hyvän ruoan ja itsetuotetun ohjelman kera. Ollaan kokeiltu myös muitakin muotoja kapakkapikkujouluista teatteri-iltaan, mutta todettu tälläinen yhdessäolon muoto parhaimmaksi. Toki kapakassa voi iltaa jatkaa ne jotka haluavat.... Itse kyllä kotiuduin  kotia puolen yön maissa, vaikka osa oli menossa vielä iltaa tai oikeastaan yötä jatkamaan. Siinä oli jo ihan tapeeksi kun viideltä juhlat aloitettiin. Lauantai meni sitten kyllä ihan ykkösvaihteella....



Lauantaiaamuna avautui upea aurinkoinen, pakkasaamu. Lähdin kameran kanssa hienoisesta väsystä huolimatta jäälle kuvailemaan viimeisiä auringonsäteitä vähään aikaan. Utsjoella on jo alkanut pimeä kaamosaika, meilläkin ihan näinä päivinä. Pakkasen värit ovat herkkiä pastellisävyjä tulvillaan , kertakaikkiaan silmää hiveleviä näkyjä.



Nyt istuskelen Jakea radiosta  kuunnellen, sisko on ollut meillä yötä ja laittaa hiuksiansa kun on lähdössä vapaaehtoistöihin markettiin käärimään pakettejä päiväksi. Päivällä on tulossa vieraita, pitäisi pyöräyttää imuria ja leipasta jotain kahvin kanssa. Pakkanenkin on vähän laskenut, koirien kanssakin voisi tehdä pitemmän lenkin!  Miten se taas meneekään: vietetään siis keski-ikäisten keskivertosunnuntaita keskiluokkaisessa lähiössä!

Kuulostaa tylsältä mutta on kuulkaa ihan mukiinmenevää aikaa!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Harmaita hetkiä kaamoksen kynnyksellä




 
Odotan aina uteliaana tätä viikon värikuvahaastetta. Tykkään selata valokuvakansioitani ja valita haasteeseen sopivia kuvia ja värejä. Tähän asti olen hyvin selvinnyt jo ottamillani  vanhoilla kuvillani. Kuvaan paljon luontokuvia, joten enimmäkseen, ainakin toistaiseksi vielä, kollaasien aiheet kumpuavat luonnosta.

Tämän viikon haasteena on VALKOINEN, VAALEAN  HARMAA JA MUSTA. Mitkäpä värit paremmin kävisivitkään aikaan, jolloin luonnosta värit ovat hävinneet taivasta lukuunottamatta hetkeksi. Tai eivät ole hävinneet vaan naamioituneet juuri noiden haastevärien muotoon. Oman kollaasini sävyt ovat syksyn luonnosta, juuri ennen lumen tuloa tai ihan siinä rajoilla, ehkä jo vähän luntakin maisemasta löytyy.


lauantai 20. marraskuuta 2010

Kaataako kaamos?


Mies ja tytär lähtivät kauppaan, minulle jäi levällään oleva huusholli, jolle jotain olisi tämän päivän aikana tehtävä. Olkavarsi oli yön taas kipeä ja aamun aloitin vaihteeksi buranalla, niinkuin muuten yönkin. Olkapään leikkaus on tulossa näillä näkymillä tammikussa, voi olla jo että aiemminkin. Alan olla kyllä kypsä siihen, vaikka olen kuullutkin tarinoita leikkauksen jälkeisestä kivuliaasta ja pitkästä toipumisvaiheesta.

Töihinkin tuleva sairasloma vaikuttaa tietenkin. Vuodenvaihteen jälkeinen aika on mahdollisimman huono aika olla pois  töistä, koska silloin on tehtävä monenlaisia  selvityksiä menneestä vuodesta. Pitäisi tehdä töitä etukäteen ennen joulua ja ennen leikkausta mahdollisimman paljon. Lomaakaan en ole joulun aikaan varannut vielä ollenkaan. Ensin ajattelin etten varaakaan kun on tuo sairasloma tulossa, mutta taidan kuitenkin päivän sinne päivän tänne merkitä.
Tämän vuoden kaamoksen aika taitaa kulua minulta vähän kärvistellessä, mutta toisaalta sitten kevättä kohden mentäessä  käden pitäisi jo olla kunnossa. Taidan olla jo unohtanut miltä tuntuu kun molemmat kädet toimivat ja voi nukkua missä asennossa haluaa, ei tarvitse miettiä miten kiemurtelee puseron tai rintsikat ylle.




Saksasta palatessani viikko sitten lensi meille mukanani vanhemman poikani ja Aussiminiän koiruli, joka ilostuttaa kummasti. Pikkukoirat ovat erilaisia temperamentiltaan ja tietenkin Amalia on myös vielä nuori koira, kaksivuotias vasta, verrattuna meidän omiin lapinkoiriimme! Amalia viipyy meillä pari kuukautta, tammikuun lopussa vasta palaa takaisin Helsinkiin, kun isäntäväkensä palaa Australiasta.
Nyt on ryhdyttävä siivoamaan, toiset palaavat kohta jo kaupasta. Että minä inhoan lauantaisiivousta. Pyrin aina tekemään sen  viikolla vimeistään perjantaina, mutta eilen meni töissä myöhään. Siivous sujuu yksikätisinä vähän suurpiirteisimmin, mikä ei kyllä nyt haittaa. Kunhan enimmät koirankarvat saa huushollista häädettyä ja makuuhuoneen vuodevaatteet tuuletettua ja vaihdettua. Kynttilät hoitavat sitten illemmalla loppusilauksen. Onneksi tytär (puoli) aikoi hoitaa ruokapuolen, tortilloja kuulemma tänään ja kalaa huomenna. Sopii minulle.
Siivouksesta suoriuduttani en tälle viikonlopulle tee mitään sen kunnianhimoisempaa. Ylen Areenalta on muutama juttu odottamassa katsomistaan ja  muuten hissuttelen lopun viikonloppua!Amalia on oikein hyvä kaveri siihen, tykkää maata viltin alla ihan  kylki kyljessä.


keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Pehmeitä värejä jokivarresta ja muualtakin

 

Tämän viikon värikollaasin värit ovat vähän erikoisemmat valinnat keltainen, vaalea lila ja vaalea harmaa. Taas piti selailla melko tovi ennenkuin sopivat tunnelmat ja värit löytyivät.Mukana sekä tuttua jokirantaa että ripaus roomalaisesta hotellihuoneesta ja vielä pieni vilkaisu saksalaiseen kauniiseen, keltaiseen kirkkoon Trierin kaupungissa. Kirkko oli tosiaan maalattu sisältä keltaiseksi sekä vielä koristeltu kukkaornamenteilla, erikoista ja vähän harvinaisempaakin kirkkotyyliä.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Vapauden riemua keskellä arkista marraskuuta










Monenlaista, erilaista, samanlaista....sellaista on matkalla aina. Ulkomaanystävän kanssa nostettiin kytkintä ja seikkailtiin kunnon saksalaisella perhefarkulla muutama päivä pitkin Mosel-joen viinilaaksoa ja piipahdettiinpa Luxemburgissakin mutka!

Ei ollut avoautoa Thelman ja Louisen tyylin mutta muuten fiilis oli välillä sama. Vapauden riemua keskellä arkista harmaata marraskuuta. Etenkin Ulkomaanystävällä, jonka lapset ovat vielä  tarvitsevassa vaiheessa ja elämä pyörii  akselilla työ, koti,lasten harrastukset. Eksyttiin sattumalta Cochenin pieneen viinikaupunkiin , missä juhlittiin viinin jälkikorjuujuhlia ja siellä viinituvissa oli tunnelma korkealla.

Nautittavaa oli matkata taas yhdessä. Pysähdellä kun siltä tuntuu. Syödä hyvin ja juoda hyvin . Sukellella museoihin ja kirkkoihin tai kauppoihin. Puhua ja puhua  ja puhua.



Kummityttöni iiiihana balettiasu. Hän esiintyy marraskuun lopussa Pähkinänsärkijä -baletissa ja menossa on kovat harjoitukset.


Kuvasin Ulkomaanystävän pihalla olevan magnoliapuun oksan silmujen aiheet. Ovat jo valmiina odottamassa kevättä. Saksaan kevät tulee jo maalikuussa, meillä vasta paljon myöhemmin. Täällä kotona oli eilen palatessani kova pakkanen ja huuruiset maisemat.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

En taivu vielä joulun juttuihin



Tämän viikon värikuvakollaasihaasteesta 008 löytyy peräti viisi väriä . Kuvakansioistani näitä värejä löytyi tietenkin joulun ajan kuvista mutta  koska ajatukseni eivät vielä tahdo taittua joulun juttuihin niin valitsin kesäisempiä kuvia kotiseutumuseotunnelmista kotiseudulta ja  kesälomareissuilta Etelä-Savosta.

Juhlan jälkeen



Kuvat perjantaiselta saarikävelyltä vanhimman pojan ja hänen tulevan vaimonsa kanssa

Talo hiljeni muutaman päivän vilkkauden jälkeen. Pesukone laulaa ja ylimääräisiä peittoja ja tyynyjä on kasa siellä toinen täällä. Omakin matkalaukku on tuossa avoimena ja vielä ihan tyhjänä. Yhtä tyhjänä kuin päänikin nyt kun pitäisi miettiä mitä laukkuun pakkaan viikon reissua varten. Ensin pari päivää työkokouksessa Helsingissä ja sitten Ulkomaanystävän luokse Saksaan, monenlaista kampetta pitäisi mukaan mahduttaa.

Huomaan että saan usein tosi passiivivastareaktion hulinan jälkeen. Onneksi huomenna on Helsingissä varattuna hotellihuone, sulkeudun sinne työpäivän jälkeen naistenlehden ja suklaalevyn kera  enkä liikahda mihinkään vaikka kuinka Helsingin keskustassa olisinkin.

Onneksi takana on ollut erittäin mieleenpainuvia ja lämpimiä hulinakokemuksia perheen ja läheisten kanssa. Eilen patikoitiin poikien ja miniöiden kanssa Pyhätunturilla. Yritin esittää kävelyretkeä lähimaisemissa mutta poikien oli päästävä tunturiin. Ja se olikin ihan nappi valinta. Tunturissa oli hieno kaamosvalo ja kuuluisa kaamoksen sininen hetkikin saatiin kokea tunturin rinteellä. Miniäkin tarpoi suuren vatsansa kanssa sitkeästi mukana vaikka on jo reilusti seitsemännellä kuulla!

Tänään sitten juhlittiin isän 85-vuotisjuhlia perhepäivällisellä . Vanhempani olivat onnellisia etenkin kun juhla sai kokoon kaikki lastenlapsetkin yhtä lukuunottamatta. Se kertoo kyllä papan tärkeydestä  heille, sillä ikähaitarissa 15-30 vuotiaita eri puolilla Suomea asuvia nuoria ei ole helppo saada kasaan. Vaan pappapa onnistui siinä!

Mutta nyt lähden pakkaamaan ja sitten reissuun. Viikon päästä palailen  taas toivottavasti monta uutta kokemusta rikkaampana takaisin. Silloin taitaa olla jo kohta jouluvalojen sytyttelyaika!