torstai 21. tammikuuta 2010

Kello raksuttaa lähiöpirtissä





Kummityttöni, nykyään Tukholmassa asustava nuori nainen, naureskeli minulle Facebook- päivityksiäni. Kuulemma elämäni niistä käsin näyttää koostuvan koiralenkeistä, työpäivistä ja saunomisesta sekä viinilasillisesta silloin tällöin! Ja oikeassahan hän onkin. Ihan elämän perustaa, vankkaa pohjaa nuo kaikki minulle nykyään ovatkin!
Kummityttökin kyllä sanoi että hän aina lukee ne, samoin ovat kommentoineet miniät ja veljenpojat, jotka myös naamakirjassa ovat.Tuttu ja turvallinen  tekee joskus hyvää nuorten hektisempään elämään  vaikkapa sitten  Jokivarresta päin katsottunakin! Samanlaiselta taitaa elämäni näyttää täällä blogissanikin! Toki väliin mahtuu juhlahetkiäkin mutta se loputon arkien jono koostuu juuri noista asioista ja myös elämän perusilot kumpuavat niistä .

Tälläisiä mietin tänä aamuna kun löysin itseni tuijottelemasta kahvimotti kädessä keittiön ikkunasta vilkasta kuhinaa uudella lintulaudalla, jonka saimme miehen vanhimman tyttären perheeltä joululahjaksi.


 Muistui myös mieleen kun monta vuotta sitten vierailin ex-miehen kotona pienessä maalaiskylässä ensimmäisiä kertoja. Hänen iäkkäät vanhemmat kommentoivat verkalleen lintulaudan tapahtumia ja siinä pirtissä oli niin verkkainen tunnelma muutenkin että huomattavasti nuorempaa minua se tunnelma jopa ahdisti!

Nyt omassa lähiöpirtissäni raksuttaa kello , radio soi , koirat nukkuvat jaloissani ja tunnelma on levollinen! Eikä ahdista siten yhtään!  Tosin minulla on läppäri polvillani, tuore Rooman matka vielä vahvana mielessäni ja tälläinen päivä on harvinaisuus!

Kohta tästäkin nousen ja ryhdyn hommiin. Siivouksella aloitan ja vaihdan sitten olohuoneen verhot, en uusiin vaan vanhoihin, vaaleisiin pellavaverhoihin. Ajan myös lasiliikkeseen ja tilaan olohuoneen vanhaan pöytään uuden kirkkaan lasilevyn vanhan tumman lasin sijaan. Pöytä on miehen tositosi vanha, ensimmäiseen omaan boksiin ostama  ja pidän siitä, vaikka pöydän puiset jalat kaipaisivat hiomista ja uutta käsittelyä .Käyn myös Pentikiltä hakemassa uuden lasisen lampun jalan, ruokailutilan uutta valaisinta vielä mietin!





7 kommenttia:

  1. Mulla oli entisessä kodissani 8 lyövää, vanhaa seinäkelloa. Ihana kilkatus, kun kaikki löivät omassa tahdissaan lyöntejään :D.
    Vieraat olivat tulla hulluiksi yöllä klo 12, me sensijaan nautimme kaikkien kellojemme äänistä! Ihanan rauhoittavia ääniä :).

    VastaaPoista
  2. Räpättäjä; meilläkin sisko pysäyttää olohuoneen kellon kun tulee tänne yökylään, ei kestä raksutusta!

    VastaaPoista
  3. Minulle kodin hiljaisuus ja kellon raksutus ovat lapsuusmuistoja, pidin niistä lapsena! Ja yritän ainakin sillooin tällöin välittää omillenikin sitä tunnetta, että on mukava olla kotona ilman melua.

    VastaaPoista
  4. Tuttua ja turvallista, kyllä, mutta myös tapahtumarikkaalta ja vaihtelevan mielenkiintoiselta vaikuttaa elämäsi. Kypsän, tasapainoisen ja elämäänsä tyytyväisen itsenäisen naisen hyvää elämää.

    VastaaPoista
  5. Elämän pikku ilot ovat sitä parasta onnea:)

    VastaaPoista
  6. Rita; molempia tarvitaan, tuttua ja turvallista mutta myös säpinää silloin tällöin!

    Inkivääri; näin on!

    VastaaPoista
  7. Kellon raksutus ja kaappikellojen lyönnit. Ne vievät minutkin nuoruuteen. Minulla oli isäni minulle rippilahjaksi tekemä upea tummahkoksi petsattu kaappikello, mutta... Muistan aina ne lyönnit, puolelta kerran ja tasatunnein omat lyöntinsä. Muistan teini-ikäisenä laskeneeni niitä, jos heräsin yöllä, siitä tiesi, mitä kello on. Hassua tosiaan, että siihen tottuu kyllä vaikka onhan se tottumattomalle kova ään

    Jaa mutta. Piti vain kommentoida tuota Facebook-asiaa. Minusta on hauska nähdä mitä tuttaville kuuluu, ihan niiden tilapäivitysten muodossa. Eihän se korvaa oikeaa yhteydenpitoa, mutta hauskaa se on.

    VastaaPoista