sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Uuteen viikkoon

Viikonloppu ohi ja edessä taas laskeutuminen arkeen. Tänään avasin hiihtokauden ja kävin molempien koirien kanssa hiihtolenkin lauhassa pyräkkäsäässä joen jäällä. Nuorempi koirista oli niin innoissaan ettei malttanut millään pysyä valjaissaan ladun tuntumassa vaan veti minua koko ajan rantapusikkoihin. Kunnon latu-uraa ei jäälle oltu vielä ajettu ja pyräkkäsää oli tuiskunnut hennot jäljet välillä piiloon, joten ei ihan leppoisammasta  päästä tämä ensimmäinen hiihtolenkki ollut. Olin hikinen siis monestakin syystä. Hikinen mutta kyllä tyytyväinenkin! Tuntuu että kevät on alkanut kun jää ja sukset  -yhdistelmän sai taas käyttöön.

Muuten olen ollut laiska koko viikonlopun ajan. En ole saanut siivotuksi kunnolla enkä opiskeltuakaan niinkuin oli aikomus. Sen sijaan olemme katselleet leffoja urakalla. Mutta kaipa kyseessä oli vielä vähän loman jälkeistä väsyäkin ja viime viikonloppukin meni melkoisissa tunnemyllerryksissä.



Sain tehdyksi sentään Rooman matkasta osan II, se on edellisessa postauksessani, jonka julkaisun suhteen on ollut ongelmia. Ensin se ei millään näkynyt kenellekään ja nytkään ei ilmeisesti näy vielä kaikille. Mutta katsotaanpa miten tämän postauksen käy?

Ensi viikko vaikuttaa töiden suhteen mukavalta, vapaapäiviäkin viikkoon sisältyy, joten enköhän saa taas opintojakin käyntiin. Täytyisi jaksaa pakertaa, jotta saisin opinnot kevään aikana mahdollisimman valmiiksi, jotta saisi taas siirtyä normaaliin rytmiin. Mahtaa se elämä taas tuntua helpolta kun saa nämä opiskelutyöt päätökseen!

4 kommenttia:

  1. Kyllä näkyy Rooma II, näkyi jo eilenillalla

    VastaaPoista
  2. Roomaa näkyvissä täälläkin ja matkakuumeenhan nuolla kuvilla saa nousemaan : )

    VastaaPoista
  3. Tuollainen hiihtoreissu kuulostaa aika kivalta, mutta todentotta työläältä!
    Minullekin tuttua tuo työn ohessa opiskelu. Rankkaa, mutta antoisaa. Koetahan kuitenkin edetä voimavarojesi mukaan!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi; hyvä kun näky! Tein postauksen nimittäin viime lauantaina ensimmäisen kerran ja ilmeisesti vasta viime sunnuntaina se näkyi kunnolla, siis ainakin sivupalkeissa.

    Taru; matkakuume on hyvä kuumeen laji ja siihen on hienot hoidotkin keksitty!

    Räpättäjä; Hiihtäminen on välillä työlästä. Se on laji, joka on mitä suuremmassa määrin riippuvainen varusteista, voitelusta ja keleistä!Mutta tehokas ja mukava laji!

    VastaaPoista