torstai 27. toukokuuta 2010

Arjen iloja ja tuoksuvia tuomia!


Tulin tänään vasta kymmenen jälkeen sisälle. On aivan ihana  aurinkoinen ilta ja ollaan huhkittu töiden jälkeen pihalla keskeneräisten projektien parissa. Että minä nautin näistä pihahommista ja kun ei sääskiäkään vielä onneksi näy kuin ehkä muutama yksinäinen sääskiarmejan etujoukkojen tunnustelija.

Keittiön leivinuuniseinä alkaa näyttää jo ihan toiselta. Suorastaan häikäistyin tänään töistä tullessani kun remppamies oli jo vetänyt ensimmäisen kerroksen valkoista antiikkilaastia muurin pintaan. Keittiön kaapistot on kyllä tämän jälkeen uusittava pikapuoliin. Ne näyttävät toivottoman nuhjuisilta! Rempan jäljiltä koko huushollissa leijuu hiomispölyä ja muutakin remonttijätteitä ,vaikka remppamies kohtalaisen hyvin jälkensä putsaakin. Suursiivous ikkunapesuineen odottaa siis ensi viikolla!

Pihahommat vaan kiinnostaisivat paljon enemmän. Aloin tänään kaivamaan etupihan vanhaa kukkapenkkiä ja seinänvieruskiviä pois. Tilalle tulee uusi kukkapenkki muurikivireunoineen. Etupihan kivetys uusitaan samalla.
Pation viereen tuleva grillin katos on melkein valmis. Enää puuttuvat ritiläreunukset ja valokatekatto. Ne saadaan huomenna paikoilleen joten jos ilmoja piisaa niin saadaan grillikausi meilläkin aloitettua! Ylärivissä olevassa pikkukuvassa on näkymä meidän alapihalta. Se on ihana mutta kaipaa myös kaikenlaista tekemistä. Aloitimme kohennuksen ensin yläpihalta, mutta ehkä jotain tapahtuu täälläkin. Minun kasvimaani oli viime kesänä vanhassa miehen tyttären hiekkalaatikossa ja siihen  se tulee nytkin. En ole vielä valmis suurempiin kasvimaaviljelyihin vaikka pihalle hyvin sopisi sellainenkin. Maalla-asumisen ajan suuret viljelykset ovat vielä liian hyvin muistissa. Nautin nyt vähän pienemmistä projekteista!


Tuoksuvat tuomien, valkoiset kukkaset!
Ja jo toukokuussa!

9 kommenttia:

  1. Eikös se olekin kumma että kun säät keväällä lämpenevät ja aurinko paistaa niin ei kiinnosta sisätyö alkuunkaan. Minäkin tekisin ulkotöitä koko ajan. Samalla haaveilen että olisipa viikkosiivooja joka kävisi nuo sisätyöt tekemässä :) Ihanaa viikonloppua teille pohjoiseen!

    VastaaPoista
  2. Olen suorastaan kateellinen tuollaisesta puuhastelusta. Sinulla on mies, joka on myös innostunut ja ilmeisesti käsistään kätevä.

    Minun pitää yleensä käydä kova vääntö, että saan miehen innostettua mukaan mihinkään parannustoimiin. Olisi ihana, jos mies osaisi toteuttaa jonkin suunnitelmani!

    Leivinuuni näyttää tosi kauniilta valkoiseksi rapattuna. Kaksi alinta kuvaa ovat myös upeita, ja tuo tuomenkukka on hauska lähikuva.

    VastaaPoista
  3. Oi miten hienoa paljon! Tiesin aivan varmasti, että takasta tulee noin upea. Hyvä te!

    VastaaPoista
  4. Kerrostaloasukki voi vain haaveilla! Mielenkiintoisia projekteja sinulla. Varo mullan pääsemistä aivan seinän viereen ettei tule kosteusylläreitä.

    Tuo grillipaikkasi näyttää hurjan tyylikkäältä ja siitä tulee varmasti mukava paikka viettää aikaa, kun valokate on paikoillaan. Huokaus. Ei tämä kaupunkiasuminen ihmiselle sovi. Olisi täälläkin kai niitä palstoja tarjolla, mutta viejellä ei osaa ja tuskin kaupungin palstavastaava tykkäisi jos tekisin sellaiselle oman yksityisen biitsin ;)

    VastaaPoista
  5. Voi että mä kaipaan tuota "pihahommissa itsensä uuvuksiin" -tunnetta!
    Mulla on menossa elämäni ensimmäinen kevät ja kesä ilman minkäänlaista omaa pihaa :(.

    Ihania suunnitelmia sinulla pihaasi!

    VastaaPoista
  6. Lezzie, viikkosiivooja olisi hyvä juttu. Silloin kun asuin puoliksi maalla ja puoliksi kaupungissa minulla kävi siellä maalla siivooja. Oli aina ihan mennä viikonloppuna kotiin kun talo oli siivottu!

    Katriina, kohdallani vanha viisaus todentuu eli kolmas kerta toden sanoo!Vaikka nykyisen miehen kohdalla puuhastelu oli uinuksissa muutaman vuoden kun hän asui vielä yksin. Tykätään tehdä yhdessä asioita ja hän toteuttaa mielellään suunnitelmiani. Arvostan suuresti hänen tätä piirrettään. Ja lisäksi hän OSAA tehdä kaikenlaista ja tekee heti eikä viikkojen kinuamisen jälkeen!
    Ja minullahan ideoita riittää:-)

    Ruska; muurista tuli tosiaan hienompi kuin kuvittelinkaan. Nyt kun malttaisi pitää päällisen paljaan eikä keräisi sinne kaikenlaista...

    Lepis, kukkapenkki ei ulotu seinään asti , siinä on kivikerros seinää vasten. laita vain vuokrapalsta. Vasta käveltiin poja ja miniän kanssa Herttoniemen Kivinokassa ja siellä oli ihana reheviä kaikenlaisia pikkupalstoja, osassa oli päivänvarjot ja lepotuolit viljelmien keskellä. Voithan istuttaa palstallesi vaikka mansikoita ja marjapensaita niin aikaa riittää lepotuolilöhöilyynkin.

    Räpättäjä, minäkin asuin erovaiheessa yksin kerrostalossa pari vuotta. Onneksi oli edes parveke mihin saattoi laittaa kukkia. Ei se hassumpaa ollut sekään...Ilta-auringossa korituolissa kuunnellen kaupungin ääniä. Mutta ymmärrän hyvin sinua, minäkin kyllä kaipasin koko ajan maaseutumaisempaan ympäristöön. Tiesin että kerrostalo olisi välivaihe. Aikansa kutakin!

    VastaaPoista
  7. Se huono puoli remonteissa tosiaan on, ehkä siksi miehet niin vastentahtoisesti niihin ryhtyvät. Tietävät ettei loppua näy kun kerran aloittaa.
    Uunista tulee kyllä hieno.

    Pihahommat tosiaan maistuvat, aina sadekuurojen välissä.

    VastaaPoista
  8. Mk; näin varmaan on! Meillä ei puhutakkaan remonteista vaan projekteista ,jotka ovat vaiheessa. Niinpä voi hypätä välillä siihen projektiin ja vaiheeseen kun mieli tekee. Ja jos ei tee mieli niin voi jättää vaikka kaikki siihen vaiheeseen missä milloinkin ovat- keskeneräisyys ei meitä haittaa. Toisaalta tällä periaatteella tulee paljon myös valmista. Ja tietenkin asiaan kuuluu, että valmistuneita projekteja ihaillaan ja juhlistetaan.

    VastaaPoista
  9. Wau, mitä kaikkea oletkaan saanut tehtyä! Upealta, modernilta näyttää leivinuunisi, oikea silmänilo. Kyllä tuollainen aina innostaa ja saa jaksamaan vaikka suursiivoukset ja ikkunan pesut;)

    VastaaPoista