sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Yksin kotona

Takana on pitkä viikonloppu yksin kotona pitkästä aikaa. Torstai ja perjantai menivät vielä kaikenlaisessa pakkoasioissa, mutta nämä pari päivää olen vain sitten ollut. Olen levännyt ja puuhastellut välillä lähinnä pihahommissa.

Tuntuu että olen ollut kuin hidastetulla tempolla, viettänyt slow-elämää! Se on tehnyt kaikenpuolin hyvää. Televisota en juuri ole katsonut mutta sen sijaan olen lukenut mainion kirjan Berliininpoppelit. Kirja on norjalainen sukutarina, herkullinen!Oikein passelia luettavaa puutarhakeinuun hellepäiväksi!

Tuossa oheisessa kuvassa on muuten minun lempipaikkani kotona. Se on ilta-aurinkoiselle terassille ripustettu rottinkikeinu, viime kesänä Prismasta hankittu!
Vieressä on pöytä ja terassin hyllyllä on pieni radio, eikä juuri muuta rentoutumiseen tarvitsekaan. Ei haittaa vaikka sadekin ropisisi, silloin voi heittää shaalin niskaan! Aurinko paistelee melkein läpi yön tähän terassin nurkkaan!


Tänään kävin vanhempieni luona haravoimassa isän kanssa heidän suurta pihaansa. Isä ei jaksa enää kuin pienen siivun kerrallaan, on myös onneksi oppinut antamaan periksi ettei ihan joka nurkkaa enää tarvitse kuopsuttaa. Äiti jaksaa vielä jonkin verran haravoida, mutta hän lähti nuorimman siskon kanssa viikoksi Turkkiin.


Koirat nauttivat kun saivat olla vapaina päivän! Pellolta löytyi kaikkea mielenkiintoista.

Huomenna  suihkaisen taas Helsinkiin., jossa juhlitaan vanhemman poikani 30- vuotissyntymäpäivää. Mennään molempien poikien ja miniöiden kanssa syömään yhdessä. Varsinainen syntymäpäivä on vasta ensi viikonloppuna, mutta silloin poika ja Aussityttö lähtevät reissuun.Tiistaina onkin työhöni liittyvä kokous sopivasti.

Sain esikoiseni 24- vuotiaana, en ihan ehtinyt valmistua ensimmäiseen ammattini vaan suoritin sitten kesäkuussa loput opinnot. Kurssikaverini lähtivät opintojen päättymistä juhlistamaan matkalle ja minä lähdin synnyttämään! Muistan vieläkin sen mahtavan onnentunteen kun sain poikani syliini!

Nyt odottelen miestä kotiin, hän on kuulemma varannut meille viikon veneilyloman Saimaalta!

Mukavaa alkavaa kesäistä viikkoa kaikille!


7 kommenttia:

  1. Mukavaa Helsingin reissua!

    Slow-elämään opettelu on mietittänyt paljon viime aikoina. Ja ehkäpä vielä.

    Kaunis on pihapiirisi ja maisemasi. Huokaus. On tainnut iskeä 'pako maalle'-fiilis :)

    VastaaPoista
  2. Upea taivaskuva!
    Ja mukavaa reissua, sekä Helsinkiin että Saimaalle.

    VastaaPoista
  3. Onpas hienoja maisemia ja ihana tuo rottinkikeinu!

    VastaaPoista
  4. Tuo Berliininpoppelit meni taalla sarjana telkkarissa ja se oli kamalan suosittu. Minulta se jai katsomatta, joten taidan Suomen lomallani ostaa kirjan suomeksi, jos se kerran on kaannetty :).

    VastaaPoista
  5. Mukavat reissut, ilmatkin ovat kesäiset!

    VastaaPoista
  6. Berliininpoppeli tuli maalis-huhtikuussa sarjana FST.llä; jospa se tulisi uusintana joskus. Tykkäsin kirjoista ja sarjasta. Kirjojen toinen osa on Erakkoravut ja kolmas Vihreät niityt. Nämä ovat juuri sopivaa luettavaa kiireettömään, omaan aikaan. Samoin kuin Linda Olssonit (Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille).

    Mukavia reissuja!
    terv. Terttu

    VastaaPoista
  7. Ihana lepopaikka ja juuri minunkin lempiväreilläni sisustettu! Tuollainen oma paikka ilta-auringossa olisi poikaa.

    Viehättävä on myös vanhempiesi kotipaikka joen varrella, vaikka työläs heille jo onkin. Tuollainen antaa kummasti voimaa ja vastapainoa arkityölle.

    Anopillani on myös talo joen varressa ja pihatöitä paljon. Hän asuu yksin eikä paikkakunnalla ole enää juuri sukulaisiakaan. Avuksi sinne pääsee pari kertaa vuodessa, joten panee miettimään.

    VastaaPoista