maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kymmenen työpäivää jäljellä


Kymmenen työpäivää seuraavan kolmen viikon aikana jäljellä ennen lomaa. Jostain syystä se ei tunnu yhtään raskaalta.Olen vältelleyt ylityötuntien kertymistä ja lähtenyt töistä ajoissa pois. Olen pitänyt myös kevään aikan kertyneitä ylitöitä pois. Kesän työtahti on  rauhallisempaa temmoltaan kun kaikenlaiset ylimääräiset palaverit ja kokoukset loistavat poissaolollaan. Tuntuu että iltaisinkin ehtii kotonakin tekemään jotakin toisin kuin talvella, jolloin illat sujahtivat ihan liian nopeasti. Kesäöiden valoisuudella on varmasti vaikutuksensa asiaan, ei tahdo millään mennä nukkumaan kun ulkona ei lainkaan pimene.

Meidän narttukoiramme, 12 v  vanha  koiraleidi, on potenut valeraskautta ja nyt hän kuvittelee saaneensa pentuja. Koira kanniskelee ympäriinsä vinkuvaa kumilehmää mikä ilmeisesti koirarouvamme mielestä sopii hyvin edustamaan pentua. Uroskoira tekee kiusaa ja nappaa lelulehmän aina kun silmä välttää ja toinen vinkuu ja vikisee. Melkoista showta on meneillään siis koko ajan.  Pitäisi varmaan lisätä iltalenkkien pituutta jottei valetila pääse kehittymään liiaksi. On se vaan niin liikuttavan näköistä kun koira asettelee tuota kumilehmäänsa huolellisesti mahansa alle kaipa kuvitellen imettävänsä pentua. Koira ei ole saanut yhtään pentua mutta hyvin näyttävät emon vaistot silti  toimivan!

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Keskikesän juhlapäivä



                                           Joki, ilta, aurinko, tuli
                                           rauha, läheiset, ilo, kaiho
                                           sauna, ruoka.....

                                          Näiden ainesten myötä vetäydyn juhannuksen vietton maalle!

                                          Nauttikaa tekin keskikesän juhlasta blogisystävät!

                                          Juhannuksen aaton aaton veneajelulla ja iltapiknikillä
                                        
                                                 

torstai 24. kesäkuuta 2010

Aaton aaton tunnelmissa

Että minä nautin näistä keskellä viikkoa olevista vapaapäivistä. Mies ja bonustytär ovat lähteneet töihin. Tajunnassa käväisi kyllä auton ja skootterin hurahdus mutta vaivuin uudestaan unten maille. Sitten pikkuhiljaa raukea rauhallinen herätys, avojaloin tassuttelua ikkunasta ikkunaan, terassilta silmäily pihalle, aurinko paistaa! Lapin Kansa jo odottaa pöydällä valmiina, pistän kahvin tippumaan....

Mietiskelen päivän kulkua, mitä pitäisi tehdä, mitä haluaisin tehdä? Kuulostelen omaa oloani, onko väsy vai virta päällä.... Ei mitään tehovirtaa ole, mutta sellaista mukavaa tekemisen iloa tunnistan. Taidan ensimmäiseksi suunnitella huomisen juhannuksen aaton menuun. Lupasin äidille hoitaa ruokapuolen. Olemme pitkästä aikaa menossa viettämään sukujuhannusta vanhempien luokse. Äiti ja isä  asuvat  äitini entisen synnyinkotitalon raunioille rakennetussa talossa, joten suvun maille lähistölle on asettunut liuta muutakin sukua; tätejä ja serkkuja on ympärillä pilvin pimein. Olen jättänyt muutamat juhannusjuhlat väliin kun en ole jaksanut suuria määriä ihmisiä eron jälkimainingeissa. Olen mieluummin viettänyt rauhaisia juhannuksia miehen kanssa kahden. Mutta nyt tuntuu, että suorastaan kaipaan jo tuota Kemijokivarren meluisaa, perinteistä juhannushulinaa savusaunoineen, kokkoineen, vaelteluineen talosta taloon!

Majoituskuviotkin hoituivat äidin kanssa perinteisesti tingaten. Haluamme nimittäin yöpyä piharakennuksen vintillä olevassa kesähuoneessa, minkä ajatuksen äiti torjuu aina yhtä kauhistuneena, eihän sitä ole vielä siivottu, ei siellä voi olla jne. Voi niin ollakin, mutta äkkiäkös sen yöpymistä varten kuntoon saa. Siellä yöpymisen hyviä puolia on , että sinne voi ottaa koirat mukaan! Ja oe tuossa vinttihuoneessa taikaa muutenkin; vinokatto, näkymät joelle, vanhojen vuodevaatteiden tietty tuoksu, seinällä jo lapsuudesta tutut purjelaivojen kuvat!

Niinkuin joulu katkaisee sopivasti pitkän pimeän alkutalven ajan , niin juhannus tuo toivoa kesään. Usein täällä on alkukesä vielä koleaa ja sateista, niin tänäkin kesänä. Juhannuksesta kaikki kääntyy kunnon kesäksi!
Minulla on töitä juhannuksen jälkeen vielä kolme viikkoa, mutta eiköhän ne viikot hurahda nopeasti.

Juhannuksen jälkeiset viikot ovat hulinaa ja elämää täynnä muutenkin. Ensi viikolla tulee veli vaimonsa ja tyttärensä kanssa, sitten seuraavalla viikonlopulla molemmat poikani miniöiden kera ja sitten ovatkin tulossa ulkomaanvieraat eli Ulkomaanystäväni lapset, jotka ovat ensimmäistä kertaa Suomessa ilman vanhempiaan. He viipyvät meillä viikon, sitten jatkavat sukulaisten luokse. Kuun puolivälissä vietämme äitini puoleista sukukokousta suvun syntysijoilla vähän  pohjoisempana, sinne on tulossa lähes 150 osallistujaa. Sukukokousta vietetään toista kertaa ja tällä kertaa  järjestelyistä vastaa nuorempi polvi eli oma ikäluokkani!

Kun tähän sosiaalisuuden virtaan lisää vielä ison pihamaan ja puutarhan työt ( niin ja tietenkin kaikki huushollihommat suurelle joukolle!) niin voitte uskoa että ajatus veneily-ja mökkilomasta kaiken päälle ihan kahdestaan tuntuu enemmän kuin hyvältä!

Mutta elämää isolla E:llä tämä kaikki on! Olen onnellinen ja kiitollinen kaikesta tästä!

                                            Nuorempi koiramme mökkirannassa

torstai 17. kesäkuuta 2010

Suovillapeti odottaa

klikkaa kuvaa suuremmaksi

aamuyön jähmeys jäsenissä
  hitaasti  nielee asfaltti kilometrejä

kesäyö käy vastaan
pohjoista kohti kulkijaa
tarjoaa parastaan

pysähdy
lepää
suovillapeti odottaa



Runotorstain ja valokuvatorstain tämän viikon 171.haasteena on Matkan varrella. Aihe houkutti pitkästä aikaa osallistumaan etenkin kun heti mielee  tulvahti parin vuoden takainen aamuöinen pysähtyminen tämän näyn edessä. Ajoin yksin ja olin palaamassa Tampereelta kotiin Rovaniemelle. Väsy vaivasi eikä silmät millään tahtoneet pysyä auki. Pysäytin auton siihen tienvarteen ja kameran kera kävelin suurelle suolle joka oli loputtomiin täynnä suo?villoja . Näkymä antoi voimaa ja virtaa ajaa loppumatka kotiin.


keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Elämisen makua ja meininkiä


Päivät sujahtavat ohi, kaikenlaista tapahtuu koko ajan; suuria asioita ja pienempiä juttuja. Huomenna menen taas töissä käväisemään, tällä viikolla olen ollut vain maanantaina töissä ja perjantai on taas vapaata. Nämä pari vapaapäivää ovat kuluneet juhannussiivousta tehdessä. Eilen pestiin miniän kanssa yläkerran ikkunat ja tänään olen siivonnut perusteellisesti yläkertaa. Ripustin ikkunoihin valkoiset kesäverhot ja mies pesi räsymatot keittiöön. Talossa on nyt vähän keveämpi kesälook! Syksylläkin on tiedossa mukavaa. Maanataina kävi keittiöfirman mies tekemässä meille keittiösuunnitelmaa, tilasimme valkoisen keittiön puutasoilla Puustellista!


Muutenkin on ollut vilkasta, meillä on kulkenut nuorempaa ja vanhempaa vierasta, itsekin ollaan kyläilty. Ensi viikolla mennään ystävien kanssa kesäteatteriin katsomaan Lampaansyöjiä. Elämisen makua ja meninkiä piisaa, ja se sopii minulle nyt hyvin! heinäkuussa kesälomalla sitten nautiskellaan kahdenkeskisestä ajasta mökillä ja veneellä Saimaalla!


Äidin kanssa käytiin tänään valitsemassa hänelle uudet vihkisormukset. Taannoisella Turkinreissulla äidiltä ja siskolta vietiin nimittäin hotellihuoneesta pöydälle jääneet sormukset ja muut korut. Siskolta vielä kännykkä ja käteinen raha. Varkaudet tapahtuivat sillä aikaa kun hotellivieraat olivat aamupalalla ja kohteena olivat lähes kaikki asiakkaat. Vakuutusyhtiö korvasi kohtalaiset sormukset tilalle, mutta tietenkään samanlaisia ei enää saa. Äidillä oli kaunis vanha rubiinisormus, 55 vuotta sitten isältä saatu. Äiti onneksi suhtautui asiaan jo nyt sillä asenteella, että tapahtui mitä tapahtui, sille ein enää voi mitään. Tilalle hän valitsi hyvin kauniit valkokultaiset sormukset. Äiti pitää enemmän hopeasta kuin kullasta niinkuin muuten minäkin.



Katselin tässä samalla naputellessani Ruotsin kuninkaallisten häätohinoita. En ole niitä aiemmin seurannut yhtään mutta nyt jäin kuuntelemaan Danielin haastattelua, missä hän kertoi munuaisensiirrostaan. Se on meidänkin perheessä hyvin ajankohtainen asia, sillä siskon avomies sai sunnuntaiaamuna soiton, että nyt on kauan odotettu sopiva munuainen löytynyt ja niinpä sisko miehensä kanssa lähti heti matkaan toiseen päähän Ruotsia. Kaikki on mennyt hyvin ja nyt on sopeutumisvaiheen vuoro. Elämänlaatu siskonmiehellä varmaan parantuu huomattavasti, sillä viime ajat hän on joutunut nukkumaan yöt koneen kanssa.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Home sweet home!

Aurinkoinen päivä kesällä tuo tunnelman aivan itsestään. Hyvä tuuli alkaa heti aamulla kun ensin tajuaa että on lauantai, ehdottomasti viikon paras aamu, koska vielä on edessä sunnuntaiaamukin, sekin vapaa. Toiseksi tajuntaa virkistää säleikön välistä pilkistävä auringonsäde, jonka innostamana on mukava tassutella terassille haistelemaan aamun tuoksuja ja katsastamaan kukkapenkit ja ruukut , onko mitään tapahtunut yön aikana! Usein onkin, sillä nythän aurinko paistaa jo lähes koko yön täällä napapiirillä!

Rauhallisen raukean heräämisen ja aamupalan jälkeen koko päivä sujui pihalla puuhastellessa. Pihaprojektit ovat edenneet pikkuhiljaa, grillikatoksesta puuttuvat vielä sivustalta säleiköt, mutta muuten yläpiha alkaa olla mukavan näköinen.

Perustin ruukkupuutarhankin terassin nurkkaan; mansikoita, kirsikkatomaatteja, joitain yrttejä! Alapihalle huomenna valmistuu isompi kasvimaa!

Nyt mies huhuilee saunaan. Se onkin sopiva tapa päättää aurinkoinen pihapuuhastelupäivä grilliaterioineen!

Nautinnollista viikonlopun jatkoa kaikille blogiystävilleni!

ps. Oli muuten piristäviä uusia pohjia bloggerissa, piti heti kokeilla:-)

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Veneilyä ja vauvoja!



Eilen illalla olimme työpaikan porukalla laivaretkellä MS Pohjantähdellä Kemijoen ja Ounasjoen maisemissa.Laiva on vanha mutta tunnelmallinen ja sinne mahtuu hyvin 30 henkeä. Meitä oli puolet tuosta määrästä ja tilaa riitti hyvin. Oikein mukava ilta  oli , kaupunki näyttää ihan toiselta joelta päin.

Muutenkin veneilyjutut ovat nyt pinnalla. Mies aikoi hakea talvisäilöstä huomenna meidän veneen ja tänään myös varmistettiin heinäkuun loppuun veneilyviikko Saimaalla. Se on sitten minunkin maakravun  muututtava veneilyihmiseksi, eikä pelkkä soutuvenekokemus taida enää auttaa!

Mielenkiinnolla odotan tuota viikkoa. Nythän minulla siintävät auvoisina mielessä Saimaan lukemattomat saaret ja poukamat, upeat maisemat auringonpaisteessa, viehättävät satamapaikat jne. Ajatuksiini en päästä lainkaan vesisateita tai myrskysäätä, en laajoja ulappoja, en kapeita salmia saatikka kaikenlaisia hurjastelijoita.

Vastikään kuunneltiin radiosta tukka pystyssä jotain veneilyohjelmaa   johon ihmiset soittivat veneilykokemuksiaan Saimaalta. Ohjelmasta tuli mielikuva että kesäaikaan liikenne Saimaalla on melkoisen vilkasta ja joukkoon mahtuu runsaasti kaahailijoita ja toisista piittaamattomia veneiljöitä. Ja moottoriveneiden joukossa puikkelehtii runsas joukko melojia, joiden kanootteja saa väistellä minkä kerkiää. No, viikon jälkeen olemme viisaampia ja joko innostumme tosissaan tai tuumimme että tulihan tämäkin sitten koettua, mutta kiitti, tämä riitti!

Veneilyjuttujen lisäksi meillä on ollut varsin mukava viikko muutenkin.
Miehen vanhin tytär on ollut meillä muutaman päivän pienen poikansa
kanssa. Tänään lensivät takaisin pääkaupunkiseudulle kotimaisemiinsa.
Pieni mies oli iloinen vesseli, nautti hyörinästä ja pyörinästä ympärillään niinkuin vain suvun ensimmäinen pienokainen osaa. Yötkin nukkui rauhallisesti!


Täytynee ryhtyä varustamaan kotiamme pinnasängyillä , pesuammeilla ja kaivaa vanhat lelut esille. Pihalle voisi laittaa keinun ja miten me nyt viime kesänä hölmöt hiekkalaatikosta kasvimaan teimme....Sitäpaitsi taitaa olla niin että saatamme saada säällisen ajan kuluttua toisenkin pienokaisen ihasteltavaksi,vähän sellaisia pikkulinnut ovat viserrelleet viime päivinä! Seuraavaa polvea alkaa kuin alkaakin kertyä, ja minusta se on tosi mahtavaa!

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kaksi vanhaa puuta


Meillä paistaa olohuoneeseen ja yläterassille viistosti ilta-aurinko.Valo siivilöityy kauniisti pellaverhojen läpi ja kultaa pihan korkeiden pihakuusten latvat ja loiste ulottuu joelle asti. Tämä melkein jokailtainen ilmiö aiheuttaa myös sen, etten malta mennä nukkumaan vaan haahuilen pehmeässä kuulaassa kesäyön valossa vaikka kuinka myöhään. Aamulla on sitten vaikeaa päästä ylös koska tämä reilu viisikymppinen kehoni kyllä vaatii näillä vuosirenkailla jo vähintään seitsemän kahdeksan tunnin yöunia. Enkä töiden jälkeenkään malta ottaa nokosia kun pihamaa kutsuu puuhastelemaan ja koirat vaativat lenkille! 



 Nämä kuvat otin eilen illalla vähän ennen puolta yötä olohuoneen ikkunasta. Sielun maisemaani.

Minulla  on ollut  vähän surumielinenkin mieli. Mietin pitkiä parisuhteita ja niiden päättymistä . Omat aiemmat liittoni ovat päättyneet eroon. Tänään illalla kävin tapaamassa työkaveriani, jonka pitkä avioliitto päättyi puolison kuolemaan aivan liian aikaisin. Työkaverini hoiti miestään pitkään kotona tämän sairastaessa. Heillä oli ollut hyvin  aikaa asioiden järjestelemiseen ja puhumiseen. Se heijastui vaimosta. Heidän liittonsa oli myös harvinaisen tasapainoinen , vaikka vaikeita aikoja heilläkin lon taipaleelleen tietenkin mahtunut. Erilaiset persoonat täydensivät tuossa suhteessa toisiaan. Pitkässä liitossa ihmiset näyttävät hitsautuvan yhteen, niin hyvässä kuin pahassakin. 

Omat vanhempani ovat olleet naimisissa 54 vuotta ja heidän liittonsa on ollut välillä tosi myrskyisäkin, edelleenkin se sitä joskus on. Mutta kun äitini palasi viikon etelän reissultaan kotiin niin kyllä he kovasti halasivat toisiaan ja tippa oli molemmilla silmissä. Pitkissä liitoissa puolisosta tulee yksi niistä ihmisistä, joka on sinut kauemmin tuntenut, heti vanhempien ja sisarusten jälkeen. Ja se on iso juttu.  Koen joskus itse haikeutta siitä, ettei  nykyinen mieheni voi jakaa kanssani nuoruuden tuntoja, ei lasten kasvamista, ei monenlaisia muita kasvuun ja kehitykseen kuuluvia asioita. Se on  eron kallis hinta. Jaamme kyllä näitä asioita mutta ne eivät ole yhteisesti koettuja. Ei tämä haikea olo ole missään nimessä katumista, olenhan eronnut vakain tuumin ja harkiten, en kevyesti. Eikä minun liitoistani olisi kehittynyt hyvää enää millään, sen tiedän nyt kun hyvässä liitossa elän tällä hetkellä.  Mutta surumielinen vire aina liittyy näihin ajatuksiin. Ja saa liittyäkin, erohan on kuin pieni kuolema.

Tässä työkaverini ja miehensä liiton (sekä muiden pitkien liittojen)  kunniaksi Juha Tapion kaunis kappale.Meidän pihallamme on tuollaisia  vanhoja puita useita. Minun voimapuitani!