lauantai 12. kesäkuuta 2010

Home sweet home!

Aurinkoinen päivä kesällä tuo tunnelman aivan itsestään. Hyvä tuuli alkaa heti aamulla kun ensin tajuaa että on lauantai, ehdottomasti viikon paras aamu, koska vielä on edessä sunnuntaiaamukin, sekin vapaa. Toiseksi tajuntaa virkistää säleikön välistä pilkistävä auringonsäde, jonka innostamana on mukava tassutella terassille haistelemaan aamun tuoksuja ja katsastamaan kukkapenkit ja ruukut , onko mitään tapahtunut yön aikana! Usein onkin, sillä nythän aurinko paistaa jo lähes koko yön täällä napapiirillä!

Rauhallisen raukean heräämisen ja aamupalan jälkeen koko päivä sujui pihalla puuhastellessa. Pihaprojektit ovat edenneet pikkuhiljaa, grillikatoksesta puuttuvat vielä sivustalta säleiköt, mutta muuten yläpiha alkaa olla mukavan näköinen.

Perustin ruukkupuutarhankin terassin nurkkaan; mansikoita, kirsikkatomaatteja, joitain yrttejä! Alapihalle huomenna valmistuu isompi kasvimaa!

Nyt mies huhuilee saunaan. Se onkin sopiva tapa päättää aurinkoinen pihapuuhastelupäivä grilliaterioineen!

Nautinnollista viikonlopun jatkoa kaikille blogiystävilleni!

ps. Oli muuten piristäviä uusia pohjia bloggerissa, piti heti kokeilla:-)

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi ihanalta päivältä! Aurinkoa ei täällä ole näkynytkään tänä viikonloppuna, mutta ilmeisesti se ei jouda sieltä teiltä tänne meitä lämmittämään ;)
    Raikas blogipohja, hienoa!
    Minäkin kokeilin uutta pohjaa, ja heti 'raikastui' blogin ilmekin.

    VastaaPoista
  2. Oi, kuinka ihana tunnelma postauksestasi välittyykään! Juuri noin nuo lauantaiaamut parhaimmillaan menevät. Hyvällä mallilla sinulla jo puutarhapuoli, kaikki oleellinen hankittuna.

    Kaunis tuo orvokkikori.

    VastaaPoista
  3. Aurinkoista kesäelämää siellä!

    VastaaPoista
  4. Elisa, vaihtelu virkistää, niin kotona kuin blogissakin!

    Rita; sanotaan että puutarhasta yksi nurkka on vähän muita valmiimpi, mutta eihän ne puutarhat taida valmiiksi tulla koskaan. Eikoö se ole koko jutun ydin!

    Katriina, aurinkoista mutta viileähköä! ( ja aika ajoin...)

    VastaaPoista