tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kaksi vanhaa puuta


Meillä paistaa olohuoneeseen ja yläterassille viistosti ilta-aurinko.Valo siivilöityy kauniisti pellaverhojen läpi ja kultaa pihan korkeiden pihakuusten latvat ja loiste ulottuu joelle asti. Tämä melkein jokailtainen ilmiö aiheuttaa myös sen, etten malta mennä nukkumaan vaan haahuilen pehmeässä kuulaassa kesäyön valossa vaikka kuinka myöhään. Aamulla on sitten vaikeaa päästä ylös koska tämä reilu viisikymppinen kehoni kyllä vaatii näillä vuosirenkailla jo vähintään seitsemän kahdeksan tunnin yöunia. Enkä töiden jälkeenkään malta ottaa nokosia kun pihamaa kutsuu puuhastelemaan ja koirat vaativat lenkille! 



 Nämä kuvat otin eilen illalla vähän ennen puolta yötä olohuoneen ikkunasta. Sielun maisemaani.

Minulla  on ollut  vähän surumielinenkin mieli. Mietin pitkiä parisuhteita ja niiden päättymistä . Omat aiemmat liittoni ovat päättyneet eroon. Tänään illalla kävin tapaamassa työkaveriani, jonka pitkä avioliitto päättyi puolison kuolemaan aivan liian aikaisin. Työkaverini hoiti miestään pitkään kotona tämän sairastaessa. Heillä oli ollut hyvin  aikaa asioiden järjestelemiseen ja puhumiseen. Se heijastui vaimosta. Heidän liittonsa oli myös harvinaisen tasapainoinen , vaikka vaikeita aikoja heilläkin lon taipaleelleen tietenkin mahtunut. Erilaiset persoonat täydensivät tuossa suhteessa toisiaan. Pitkässä liitossa ihmiset näyttävät hitsautuvan yhteen, niin hyvässä kuin pahassakin. 

Omat vanhempani ovat olleet naimisissa 54 vuotta ja heidän liittonsa on ollut välillä tosi myrskyisäkin, edelleenkin se sitä joskus on. Mutta kun äitini palasi viikon etelän reissultaan kotiin niin kyllä he kovasti halasivat toisiaan ja tippa oli molemmilla silmissä. Pitkissä liitoissa puolisosta tulee yksi niistä ihmisistä, joka on sinut kauemmin tuntenut, heti vanhempien ja sisarusten jälkeen. Ja se on iso juttu.  Koen joskus itse haikeutta siitä, ettei  nykyinen mieheni voi jakaa kanssani nuoruuden tuntoja, ei lasten kasvamista, ei monenlaisia muita kasvuun ja kehitykseen kuuluvia asioita. Se on  eron kallis hinta. Jaamme kyllä näitä asioita mutta ne eivät ole yhteisesti koettuja. Ei tämä haikea olo ole missään nimessä katumista, olenhan eronnut vakain tuumin ja harkiten, en kevyesti. Eikä minun liitoistani olisi kehittynyt hyvää enää millään, sen tiedän nyt kun hyvässä liitossa elän tällä hetkellä.  Mutta surumielinen vire aina liittyy näihin ajatuksiin. Ja saa liittyäkin, erohan on kuin pieni kuolema.

Tässä työkaverini ja miehensä liiton (sekä muiden pitkien liittojen)  kunniaksi Juha Tapion kaunis kappale.Meidän pihallamme on tuollaisia  vanhoja puita useita. Minun voimapuitani!


14 kommenttia:

  1. ...seisoo erillään...
    Nuoren miehen tekemäksi yllättävän kypsä laulu. Erillisyys - ja vapaaehtoinen yhdessä pysyminen, toisilla juuret syvemmällä toinen toisiinsa punoutuen, toisilla uudet hennot juurisäikeet toinen toistaan hapuillen...
    On se salaisuus.

    VastaaPoista
  2. Tämä on yksi lempikappaleistani Juha Tapiolta. Jotenkin kolahti ja kovaa..siis sanat. Vaikka en itseäni pääosin kovin vanhaksi vielä tunnekaan, niin näin nelikymppisenä olen ollut jo yli puolet elämästäni saman miehen kanssa. Tänä vuonna jo 20 vuotta naimisissa..kyllä siinä aika tavalla jo yhteen hitsautuu, niin hyvässä kuin pahassa.
    Lämmintä keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Myös minun liittoni päättyi eroon. Parisen viikkoa sitten tuli oikeuden päätös. Juhannuksena olisi ollu hopeahääpäivämme.
    Olen surullinen. Tietyllä tavalla rakastan tätä entistä miestäni edelleen. Niin paljon yhdessä koettua, hyvässä ja pahassa. Mutta jokaiseen eroon on syynsä....
    En voi kuitenkaan kuvitella eläväni yksin loppuelämääni. Toivon, että se uusi vielä löytyisi. Yksin on vaikea juurtua...

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä niin totta että pitkässä parisuhteessa elävät hitsautuvat yhteen. Itse olen vasta pian 35 ja ollut saman rakkaan mieheni kanssa yksissä jo 20 vuotta. Minä tykkää kun voimme todellakin jakaa kaikki nuoruuden hölmöilyt, lasten kasvun yms. Avioliitossa olemme tosin olleet vasta pari vuotta. Kovasti kyllä harmittaisi, jos eroaisimme. Onneksi siitä nyt ei tällä haavaa ole pelkoa, eikä ole ollut aiemminkaan.

    VastaaPoista
  5. Mm; minäkin joskus ihmettelen niin Juha Tapion kuin muidenkin nuorten lauluntekijöiden kypsiä kauniita sanoituksia kuunnellessani..miten he osaavatkin! Itsellä kun tuntuu kuluvan koko elämä noiden asioiden opetteluun ja ymmärtämiseen.

    Elisa; ole onnellinen parisuhteestasi ja sen pitkästä kestosta!

    Räpättäjä; sureminen on yksi eroon liittyvistä vaiheista. Paljonhan erotessa menettää. Ne on vain surtava ja löydettävä uusi tapa elää. Silloin kun ero tapahtuu oman valinnan kautta, on ehkä helpompi jatkaa eteenpäin. Niinkuin aina kriiseissä on erossakin toinen puoli. Se on mahdollisuus. Mahdollisuus vaikkapa uuteen onneen, uuteen parisuhteeseen tai muihin mielenkiintoisiin asioihin.

    Minjaana; pitkä liitto sinullakin on takana. Harvoin eroon päädytään ilman ennemerkkejä. Ja kun niitä havaitsee niin on vielä kenties aikaa tehdä jotain. Tietenkin edellyttäen että molemmat niin haluavat.

    VastaaPoista
  6. Ajatella, että teillä paistaa jo keskiyön aurinko! Ei ihme, jos tuon maiseman edessä jää ikkunaan mieluummin kuin menee nukkumaan.

    Silloin kun oma parisuhde kumisee tyhjyyttään, kuten aina välillä pitkässä liitossa käy, tulee mieleen nuo sinun surunaiheesi. Tulee ajatelleeksi, ettei kukaan muu ole pogonnut kanssani opiskelijakämpän jatkoilla Sex Pistolsin tahtiin eikä voi jakaa kanssani pikkulapsivuosien muistoja. Sitten taas jaksaa.

    VastaaPoista
  7. Katriina; juuri noita asioita kaipaan joskus! Samoin muisteluja lasten lapsuudenajoilta. Mutta onneksi on ystaviä ja läheisiä kulkenut mukana kaikki suhteet, joten heidän kanssaan voi muistella. Ja kyllä me muistellaan nykyisenkin mieheni kanssa, me vaan muistellaan erilaisia mutta kuitenkin monin kohdin niin samanlaisiakin asioita.Kaikkea ei yhdessä elämässä kun saa.

    VastaaPoista
  8. Ja aina eron myötä menettää osan ystävistään, tai suvusta josta tuli jo tuttu.

    Tuntuu myös että nuorempana olisi ollut helpompaa hioa kulmia yhteen, vailla menneisyyden painolastia ja herkkyyttä tietyille sanoille ja teoille.
    Tai en tiedä, ehkä se on vain luonteista kiinni.

    Mutta on sinulla vain ihanat maisemat siellä!

    VastaaPoista
  9. Mk, tuo suvun ja ystävien menetys on ikävää mutta vääjäämätöntä jossain määrin ainakin. Itselleni on kyllä käynyt niin että vanhempana on ollut helpointa aloittaa parisuhde. Itsensä tuntee jo eikä ole enää niin kova tarve reviirin taisteluun, joka asiaan ei tarvitse enää puuttua. On se varmaan myös luonteista kiinni.

    Asumme kyllä kauniiden maisemien äärellä ja silti kaupunki on vain muutaman kilometrin päässä.

    VastaaPoista
  10. Tavattoman kaunis on maisemasi ja kauniisti myös pohdiskelit parisuhdeasiaa.
    Iltaihmisenä osaan hyvin kuvitella, miten iloitset ilta-aurinkonäkymistäsi =)

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia ja kauniita sanoja.

    VastaaPoista
  12. Ruska ja TuuliS; kiitos kommenteistanne!

    VastaaPoista
  13. Kyllä tuollainen maisema valvottaa, totta;)

    Koskettavasti pohdit. Tuo Juha Tapion laulu sopii hienosti tähän.
    Noita parisuhdeasioita on tullut samalla tavalla pohdituksi. Monta vuotta tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta ja lopulta oli lähdettävä. Hyvä niin. Molemmille se oli kasvattavaa ja yhdistävää. Nyt elämä tuntuu yhdessä uskomattoman hyvältä ja seesteiseltä.

    VastaaPoista
  14. Niin se on Rita, että joskus on mentävä kauemmaksi jotta näkee lähelle. Ja kun kumpikin tekee sen miettien niin lopputulos voi olla yhdistävä, ei erottava! Olen aina iloinen kun kuulen , että poariskunnat ovat löytäneet uuden vaihteen suhteelleen, usein kyllä kovankin työn ja kriisien kautta.

    VastaaPoista