lauantai 28. elokuuta 2010

Emo-oloja

Viime öinen uni pyörii vielä mielessäni. Pitkästä aikaa muistin uneni, mikä varmaan johtuu tästä rauhallisesta lauantai-aamusta ja yksin heräämisestä, koska mies on vielä perinteisellä kalareissullaan pohjoisessa. Unessa sain itselleni yllättäen suurperheen, kuusi pientä lasta , joita olisi jaksettava hoitaa.Hyvätunnelmainen uni oli tilanteesta huolimatta, ei mikään painajainen!



Unet heijastelevat alitajuntaa, totta. Olen itse viime aikoina usein miettinyt omaa ,varsin suuresti muuttunutta perhetilannettani. Olenhan itsekin saanut suurperheen , joskaan en pieniä lapsia enää. Tosin vasta pari päivää sitten palasi takaisin etelään miehen vanhin tytär perheineen ,johon kuuluu pieni ihana puoli-vuotias poika. Hänen elämässä minä tulen olemaan yksi hänen mummoistaan. Lapsi  ei biologiasta välitä vaan oppii tuntemaan minut läsnäolevana  mummona pappansa kanssa. Eilen vietimme puolestaan naisten iltaa miehen nuoremman tyttären , kohta 18 v, kanssa. Vuokrattiin hyvä leffa, herkuttelimme ja vetisteltiin kunnolla elokuvan loppumetreillä. Juhlapäivinä perheen ruokapöytään asettuisi siis kaksitoista (kohta jo 13) mikäli kaikki olisivat paikalla.

Muutos on melkoinen nelisen vuotta sitten olleeseen tilanteeseen, jolloin silloinen liittoni oli hajoamassa ja asustelin kaksiossani miettien miten minulle näin kävi? Aikuiset poikanikin elivät silloin poikamieselämäänsä, eikä miniöistä ollut kuin ehkä aavistus vain.

Olen aina ajatellut että haluan suuren perheen.Biologisia lapsia en saanut enempää mutta  näemmä tässäkin asiassa pätee vanha viisaus että sen saa mitä haluaa. Kun tutustuin pikkuhiljaa näihin elämääni miehen kautta tullleisiin uusiin lapsiin , olin iloinen ja nautin  suurperheen emo-olosta. Edelleenkin nautin, mutta olen havahtunut myös tähän suureen muutokseen. Elämä on täyteläistä ja perhekeskeistä . Ja nyt kun lapsenlapsia on alkanut tulla, niin jatkuvuuden merkitys ja vastuu noista uusista ihmisistä alkaa myös ottaa osaansa elämästä. Aikaisemmat juhlat ovat vaihtuneet perhejuhliksi, joita riittää. Tulossa on  vuoden sisällä ainakin 1 v-juhlia, ristiäisiä, lakkiaisia , häitä jne!



Mietin myös tänä leppoisana lauantaiaamuna koirien kuorsatessa ympärilläni edellistä Carpe diem -postaustani.  Tässä hetkessä eläminen on tärkeää. Mutta sen voi tehdä silloin kun on tarpeeksi sinut menneiden asioiden kanssa ja että tulevaisuuteenkin voi katsoa luottavaisena ja toiveikkaana. Silloin tässä ja nyt on hyvä olla!

Minun lähitulevaisuuteen kuuluu jättää nämä suurperheen emo-olot  ja vastuut syrjään ja lähteä vanhojen ystävien kanssa viettämään iltaa. Ensin syömään ja sitten juhlimaan yhdessä nuoruutemme bluesbändin kanssa, joka viettää 30- vuotisjuhlaansa tänään. Niinkuin voisi muuten viettää tämäkin ystäväporukka!

Sitä ennen olisi kuitenkin tyhjennettävä keittiön kaapit bonustyttären kanssa, sillä keittiöremppamme alkaa kohta. Ja viinimarjatkin olisi poimittava ja mehustettava, se voisi olla huomisen hommaa!

Tulossa on muuten syyspostauskin Saimaalta! Lähdemme kuin lähdemmekin ensi viikon lopulla uudelleen Saimaalle veneilemään. Tämä allaoleva vene ei ole meidän paattimme. Ihastuin vaan noihin puuveneisiin, omamme on  modernimpi versio. Enkä ole muuten uskaltanut haluta (vielä) puuvenettä, miehen mukaan niissä kun on melkoinen hoitaminen! Ehkäpä eläkepäivinä sitten....


keskiviikko 18. elokuuta 2010

Elämä on tässä ja nyt

Elämä on tässä ja nyt. Tätä lausetta olen viljellyt ahkerasti elämässäni viime vuosina. Luulen siitä jotakin tietäväni ja ymmärtäväni. Se on saanut minut tekemään suuria ratkaisuja ja päätöksiä helpommin ja ehkä myös iloitsemaan ja nauttimaan ihan arkisista asioista, löytämään arjen intohimoa sen elämää suuremman intohimon rinnalle.


Viimeksi toissailtana, kun kävelin vaihteeksi yksin koirien kanssa pitkää lenkkiä, soittivat siskoni yhdessä ja kysyivät siinä vain että "sie tiiät kuitenkin, mikä se on se laulaja/näyttelijä, se pitkätukkainen, amerikkalainen kait, jota on leikelty joka paikasta, mikä sen nimi on???" Hetken minulla pyöri tyhjää ja sitten nimi putkahti kuin putkahtikin esiin. "Cher" oli tuo heiltä hukassa ollut nimi. Olivat olleet katsomassa telkkaria ja alkaneet siinä jotain ohjelmaa katsoessa tinkaamaan että oliko esiintyvä näyttelijä juuri tuo Cher? Kun saivat vastauksen, naurettiin hetki yhdessä ja se oli siinä. Mutta minulle tulivat melkein kyyneleet silmään ja mieleen tulvahti sellainen onnenhetki, tiedättehän, sellainen ,jolloin koko  maailma on hetken ihan mahtava paikka elää. Että on niin läheiset siskot, joiden kanssa voi yhtäkkiä jakaa vaikkapa noin pikkuista asiaa, että heti ymmärtää mistä on kyse. Ja että oli kirpakka kaunis syksyinen ilma ja kävelylenkki oli tavallista pitempi. Ja että mies odotti kotona. Pikkuasioita , tai oikeastaan suuria pikkuasioita kaikki!

Äsken, kesken imuroinnin, istahdin koneen ääreen kurkkaamaan sähköpostiin. Ulkomaanystävä oli lähettänyt meilia sairaalasta missä hän parhaillaan on  toipumassa leikkauksesta. Siellä pahemmin sairaiden keskellä oli pohtinut kaikenlaista, kuolemaakin. Vastasin hänelle muutamalla rivillä ja päätin että varaan syksyllä heti kun sopiva sauma tulee, lennon hänen luokseen ja muutama päivä saadaan taas viettää yhdessä.Tuokin oli tätä hetkessä elämistä. Tänä päivänä kun voi jakaa kaukanakin asuvan kanssa asioita lähes reaaliajassa.

En voi kuitenkaan mitään sille, että kaikesta yrityksestä huolimatta ajatukset karkaavat joskus  tuleviin koitoksiin, etenkin työrintaman asiat pakkaavat ottamaan tilaa. Ne huolestuttavat ja mietityttävät välillä vaikka kuinka tietää, ettei niille tässä hetkessä voi mitään. Onneksi olen paljon kehittynyt näissä työasioissa. Harvoin ne enää aamuyöstä herättävät eivätkä enää kovin usein seuraa töistäkään kotiin. Tänään ovat kyllä seuranneet. Odotellaan isoa ensi vuoteen vaikuttavaa päätöstä, jonka ratkaisun odotin tapahtuvan tänään, mutta mitään ei ole kuulunut vielä...liekö sitten hyvä vai huono merkki!''

Yritän karistaa sen harteiltani loppuillaksi ja lähden miehen kanssa ulkoiluttamaan koiria. Siivotessa ajatuksetkin tuntuivat paikkojen myötä kirkastuneen ja ehkä osansa oli tällä postauksellakin jälleen kerran!

Siis Carpe Diem ystävät!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Ripaus syksyn värejä jo näkyvissä


Pitkästä aikaa vietimme viikonloppua miehen kanssa kahdestaan, tai melkein kahdestaan. Eilen oli nimittäin sisko ja äiti käymässä ja ajelimme iltapäivällä heidän kanssaan veneellä vanhempieni luokse maalle. Päivän kruunasi vielä leppeä savusauna elokuun kauniissa illassa. Ehkä päivä tuntui kahdestaan ololta sen vuoksi että sain koko päivän naustiskella muiden tekemistä ruoista. Tai taaskin pyörrän puheeni. Veneretkelle valmistin kyllä itse herkulliset eväät, aamulla leivoin sämpylät ja mustikkapiirakan ja mukaan ujutin vielä viinipullon . Niinpä me naiset istuimme veneessä ja siemailimme valkkaria ja muita eväitä kipparin huolehtiessa ajopuolesta!
Mutta loppupäivän sain nauttia äidin sapuskoista!


Koiralenkillä tutuissa jokimaisemissa huomasi, että maisemaan on tullut jo syksyn tuntua vaikka ilma oli vielä lämmin ja jokivesikään ei ollut kylmennyt. Mutta siitä ei pääse mihinkään että ihan kohta ruskan värit valtaavat nämä heinikot ja pensaikot.


Savusauna eilen illalla oli juuri niin mahtava kun se aina on. Meillä on saunailloissa aina tietty järjestys, jota harvoin rikotaan. Miehet menevät kipakkoihin ensi löylyihin ja naiset sitten lempeämpiin löylyihin miesten jälkeen. Joskus on nuorilla pareilla etenkin onnea päästä pehmeisiin jälkilöylyihin ihan kahdestaan muiden jälkeen. Yleensä kuitenkin järjestys on tämä. Suvun uudet tulokkaat testataan siis viimeistään tuolloin, miehet miesten saunassa ja naiset naisten. Hyvin ovat minunkin molemmat ulkomaalaissyntyiset miniäni sopeutuneet tähän käytäntöön. Nyt meitä oli eilen naisten saunassa siskoni, äitini, tätini ja minä! Monta tuntia saunottiin, uitiin ja istuttiin ulkotulien ääressä. Jutut vaihtelivat keveistä syvällisempiin kuten vaikka kesän reissuista elämän valintoihin vaikkapa parisuhteisiin. Äiti ja täti pitkissä liitoissaan vastaan sisko ja minä molemmat eroja kokeneina. Oikeastaan ei edes tullut vastakkainasetteleua, molemmissa valinnoissa on puolensa, sen totesimme yhteisymmärryksessä. Tärkentä kai on tulla itse sinuksi omien valintojensa kanssa.

Tänään kutsuvat pihatyöt! Mies jo asentaa ulkoterassin lattiaan led-valoja pimeneviä iltoja ajatellen, minä lähden poimimaan mustaviinimarjoja, pensaat pullistelevat marjoista!

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Syksyllä päällystän aina koulukirjat



Syksyn ihmisenä sielultani - tiedättehän kynttilät ja hämärän, sohvan ja shaalin, kansalaisopiston kurssit  jne - 
virkistyn kummasti aina kun syksy alkaa enteillä tulostaan. Eipä silti, nautin kyllä kesästäkin, mutta syksyllä kaikki on TOISENLAISTA. Kun kirpakka syyssää alkaa huokuilla aamulehteä postilaatikolta hakiessa ja pihapuiden lehdet ryhtyvät punastelemaan ja kellastumaan, tunnen kuinka syysvaihde alkaa junnata päälle.

Tulen siis energiseksi syksyllä.  Se ei kyllä valitettavasti kestä talvea tämä syksyn energisyys, lokakuussa moodi kääntyy jo toiseksi. Mutta nyt nautin.  Tähän alkusyksyn energiapiikkiin kuuluu kodin tuunausta, erilaisten suunnitelmien tekoa ja kuntoilun  suunnittelun (ei siis vielä kuntoilun?) aloittamista. Hyvä etten hanki lukujärjestystä jääkaapin oveen ja uutta kalenteria, jota voisi alkaa  sitten väritellä ja kuvittaa mieluisaksi...Kodin tuunauksen aloitin maanantaina, jolloin siskon kanssa vietimme shoppailu-kuljailupäivää  Haaparanta- Tornio -suunnassa. Kaikenlaista pikkuista  turhaketta tarttui mukaan ja yläkerran wc  ja alakerran sauna saivat uutta ilmettä, fengshuita kenties! Makuuhuoneeseen ja työhuoneeseen ripustettiin tytärpuolen kanssa syksyisemmät verhot. Olohuone ja keittiö/ruokailutila saa vielä odottaa, koska syyskuussa meitä odottaa keittiöremontti. Uusi keittiö tilattiin keväällä Puustellista ja tuskin maltan odottaa lopputulosta.

Ensi viikolla saadaan tietää keittökalustetoimituksen tarkka aikataulu ja sitä odotetaan nyt pienoisella jännityksellä, koska alustavasti olemme päättäneet lähteä Saimaalle veneilemään vielä toiseksi viikoksi kun kerran meillä on siihen optio varattuna. Olen monelta taholta saanut kuulla, että syyskuussa on vielä mainiot kelit veneilyyn!



Posted by Picasa

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Mistä ne muistot oikein syntyvät?




Kesästäni  on löytynyt kaikki ne tutut elementit. Ne , jotka asettavat kesän sinne onnellisten muistojen joukkoon, niiden jotka tallentuvat sinne sielun sopukoihin, mieleen, kehoon pysyvästi. Varmaan niitä kaipaa ja haluaa elämänsä viime metreille asti.....

Niinkuin vesimaisemaa valoisassa kesäyössä ja -aamussa, olkoonkin se sitten joki, järvi tai meri. Tänä kesänä se oli minulle jokimaiseman lisäksi myös paljon järvimaisemaa. Mieluinen kokemus!


Sopivasti kesästä löytyi myös tutuilta poluilta poikkeamisia. Niinkuin  kesken pitkää, kuumaa ajomatkaa tieltä näkyi houkutteleva laituri ja järvi , joka suorastaan kutsui meidät pulahtamaan ihanaan vilpoisaan järveen. Virkistäytymisen jälkeen tarkempi katselu ympärille; viehättävä rantasauna laitureineen, vanhoja retromökkejä, sopiva luontopolku koiralle -voisikohan tänne jäädä yöksi! Sai jäädä. Niinpä yövyimme vanhassa muistoja mieleen  tuovassa vaatimattomassa mökissä hetekoissa, söimme herkullisen aterian rippikoululaisten kanssa , patikoimme kauniin järven ympäri , saunoimme/uimme tuntikausia upeassa kesäillassa puulämmitteisessä rantasaunassa ja yöllä nautiskelimme salaa ( siltä ainakin tuntui siellä keskellä rippikoulua) viinipullon järvelle tuijotellen siinä retromökissä. Paikka oli Partaharjun opisto Pieksämäellä.


Yksi kesän ilonaiheista oli ensimmäinen lapsenlapsemme.
Miehen tyttärenpoika, 6 kk.
Puoli vuotta on mainio ikä lapselle. Palleroinen, pulleroinen, hyväntuulinen, äidinmaidolle vielä miedosti tuoksuva, maailmaa jo innokkasti tutkiva.

Kertakaikkiaan ihana tapaus!

Tykkään olla mummo!



Kotona jokivarressa  veneemme on vienyt meidät usein omaan poukamaamme. Siihen, missä hiekka on hienompaa, vesi kirkkaampaa ja maisema kauniimpaa kuin missään muualla. Eilen olimme siellä poikani ja miniäni kanssa kenties Lapin kesän viimeisenä hellepäivänä ja samalla heidän viimeisenä pohjoisen lomapäivänään. Söimme, uimme pelasimme, poksautimme kuohuviinipullon auki ja nostimme maljan meille ja kesälle! Illalla vein heidät yöjunaan valtavan tavaramäärän kanssa ; mustikkaa, mansikkaa, poronlihaa, ohrarieskaa, Pentikkiä jne....


Viimeiset kesävieraat siis lähtivät ja tupa on hiljentynyt hetkeksi. Oikeastaan eivät he olleetkaan viimeisiä, viikon päästä saamme vielä lapsenlapsen vanhempineen tänne viikoksi. Ensikesänähän meillä on jo kaksi lapsenlasta.... Läheiset ihmiset kuuluva ehdottomasti kesäänkin! Se siitä kaukana asumisesta on hyötyä, että viipyvät sitten pitempään kerralla! Parhaitenhan opitaan tuntemaan ja viihtymään kun arkea yhdessä eletään!

Pari päivää olen vielä kesälomalla ja sitten taas elämään palaavat ainakin rutiinit!

tiistai 3. elokuuta 2010

Saimaalla


Olen viettänyt kenties tähänastisen elämäni ihanimman viikon. Saimaan vesistöt hurmasivat minut, pohjoisen jokivarren asukin! Siniset selät, hurmaavat pikku saaret, kallioiset poukamat, jäkäläiset kallionselät , virtaavat salmet...



Koko veneilyviikkomme ajan paistoi aurinko ja lämpötila huiteli reippaasti yli kolmessakympissä. Järven vesi oli sopivan viileää ja sinne viileyteen pulahtelimme kaikki kolme ( minä, mies ja koira) vähän väliä.Vaatteet sai kerrankin kantaa puhtaina kotiin kun päällä oli enimmäkseen vain uikkarit!



Olemme siis löytäneet miehen kanssa sen meidän yhteisen jutun. Tästä lähtien kesäämme kuuluu kahden viikon veneily Saimaalla. Tapasimme paljon ikäisiämme pariskuntia, myös nuorempia ja vanhempia, jotka ovat veneilleet Saimaalla osa jo kymmeniä vuosia. Kertoivat, että ainakin seuraavan kahdentoista vuoden ajan meille rittää tutkimista Saimaan vesistöissä .

Minullehan kaikki oli uutta. En tiennyt mitään veneilystä, en merikartoista, en blottereista , en lepuuttajista, en poijukiinnityksistä. Mutta opin nopeasti. Ja ensi keväänä menen kurssille, jotta saan myös ajaa venettämme. Ihastelin noita kauan yhdessä veneilleitä pariskuntia ja monien heidän upeita vanhoja kaunita puuveneitään. Tunsimme itsemme välillä tosi noviiseiksi ja sitähän me tietenkin olimmekin. Yhteishenki veneilijöiden keskuudessa oli onneksi hyvä, saimme paljon neuvoja ja hyviä vinkkejä!



Tänä kesänä veneilimme Savonlinnasta ylöspäin osittain Heinäveden reitillä, Suur-Saimaan selille emme vielä uskaltautuneet. Tavoitteenamme oli oppia veneen hallintaa ja perusasioita ensi. Onneksi emme joutuneet Asta-myrskyn silmään vaikka melko läheltä myrsky meidät sivuutti. Olimme myrsky-yön turvallisesti ankkurissa suojaisessa satamassa. Yöllä kyllä heräsimme kun vene keinui kovasti ja salamoi ja ukkosti, mutta se meni nopeasti ohi. Seuraavina päivinä törmäsimme monissa paikoissa tuhojälkiin. Kaatuneita petäjiä oli paikoin sikin sokin ja monet kauniit mökkitontit olivat surullisen näköisiä myrskyn runtelun jälkeen. Myrskyä seuraavana päivänä tuuli vielä kovasti ja valitsimme reittejä kiertäen suurimmat selät missä se vain oli mahdollista!



Koirastamme kehkeytyi nopeasti oikea venekoira. Se selvästi nautti tästä uudesta matkanteon muodosta vaikka ensi harasikin vastaan veneeseen menoa.




Kotisatamaan saavuttaessa viikon jälkeen tuntui, että viikko oli ihan liian lyhyt aika. Eilen illalla tultiin kotiin jokivarteen. Arki rutiineineen tuntuu vielä tahmaiselta ja jotenkin hitaasti sujuu käynnistyminen kotihommiin.

Sieluni taitaa vielä lomailla aurinkoisilla Saimaan vesillä!

Meillä olisi vielä mahdollisuus toiseen veneilyviikkoon loppukesällä, saisikohan sitä järjestetyksi vielä lomaa ja millaistahan Saimaalla silloin olisi? Se tietenkin selviäisi kun ottaisi ja lähtisi katsomaan...