torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvän joulun ainekset



                       Joulunrauhaa, jouluniloa!

Molempia tarvitaan hyvän joulun aineksiiin. Oma jouluni on tänä vuonnakin perinteinen sekoitus, sellainen tuntuu hyvältä ja sopivalta itselleni juuri nyt. 
Vetäydyn välillä läppärin, kirjan tai lehtien kanssa makuuhuoneeseemme kun hulinaa on liikaa. 

Kinkku paistetaan yöllä leivinuunissa, samoin laatikot!
Huomenna puolen päivin aikoihin ajellaan vanhempieni luo riisipuurolle kun nuoret menevät  toisten vanhempien luokse kevyelle lounaalle. Sitten iltapäivällä kävely hautasmaalle ja sen jälkeen joulusauna. Aattoateria nautitaan pitkän kaavan mukaan sitten saunan jälkeen. Loppuilta maataan pitkin sohvia pienessä ähkyssä, ehkä pelaillaankin, nautitaan glögiä  tai vaan oleillaan lököt asut päällä omassa tutussa porukassa! Taitaa olla tuttu resepti monille! 

Joulupäivänä syödään  loput jouluruoat ja tapanina sitten siirrytään muihin ruokiin. Meillä tuo muu on tänä vuonna poronkäristys ja jälkiruokana karpalojäädyke! Tapaninpäivän ruokapöydässä on muuten 11 h!


Oikein levollista joulunaikaa kaikille blogiystävilleni!


                                 

13 kommenttia:

  1. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tuli mieleen, että leivinuunista olisi nyt iloa. Saisi kaikki paistettavat kerralla hautumaan. Nyt paistelen pikkuhiljaa ja uuni on aina päällä.

    Suunnitelmasi kuulostaa lokoisalta ja onnistuu varmasti. Hyvää joulua napapiirille, Maaretta!

    VastaaPoista
  2. Villiviini; leppoisaa joulua sinullekin! Mukavaa kun jätit kommentin!

    Celia, hyvää ja rauhallista joulua sinullekin! Toivottavasti löydät jouluiloakin kaiken keskellä!

    Katriina, leivinuuni on hieno juttu.Minäkin alan opppia uunia lukemaan... enää ei kinkku kärähdä niinkuin meidän ensimmäisenä yhteisenä jouluna tapahtui!Oikein mukavaa joulua sinullekin sinne Keski-Suomeen!

    Arleena; joulurauhaa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Hyvää Joulua sinulle ja Parempaa uutta vuotta 2011♥

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallisia kuvia :)
    Rauhallista joulua :)

    VastaaPoista
  5. Lämpöistä ja rauhallista joulua! =)

    VastaaPoista
  6. Hyvää joulua teillekin Tansku, Mimi ja Stansta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos samoin Sinulle! Rauhallista aikaa ja maistuvaa joulua.

    VastaaPoista
  8. Leppoisaa joulunaikaa edelleen! Ihnaa isolla porukalla joulun vietto ja perinteisin menoin.

    VastaaPoista
  9. Molempia tosiaan kuuluu jouluun, iloa ja rauhaa.
    Hyvää joulun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista