tiistai 27. joulukuuta 2011

Sininen hetki


Punaisen yltäkylläisen joulun jälkeen on mukava palata hitaasti arkeen. Kelit ovat täällä pohjoisessa olleet talviset mutta ei pakkaskelit. Paitsi äsken pakkasta oli jo lähes kymmenen astetta.  Tänään satoi lunta  koko aamupäivän. Joki on vielä edelleen auki, joten kunnon jokivarsikävelyt ovat  tauolla jokin aikaa vielä.

Meillä jatkuu tohina edelleenkin. Uudeksi vuodeksi  kuitenkin kaikki nuoret ovat lähdössä kuka minnekin, joten jäämme miehen kanssa kahdestaan. Siihen asti on päällä tämä mummi-ja pappavaihde. Olen kyllä nauttinut kovasti siitä että olen tullut kunnolla tutuksi Kuusenkerkän kanssa. On ihanaa kun näkemiseni saa aikaan leveän hymyn ja hän osaa pyytää mummin syliin. Muutenkin näkee kuinka molemmat lapsenlapsemme nauttivat siitä ,kun ympärillä pyörii tätejä, setiä, mummeja ja pappoja. Tulevat omatkin muistot omien poikien pikkulapsiajoilta mieleen. Vietimme paljon lomia silloisessa anoppilassa. Miehellä oli kuusi sisarusta , joista kolmella nuorimmalla oli saman ikäisiä lapsia kuin meillä. Usein olimme yhtä aikaa tuossa suuressa peräpohjolaistalossa. Muistan kun jaoimme aamuherätysvuorot, jolloin yksi veljeksistä tai meistä veljien vaimoista heräsi yhtä aikaa lasten kanssa ja keitti aamupuurot koko poppoolle. Lapsia taisi olla enimmillään  kuusi naperoa.puuropöydässä yhtäaikaa. Nyt olen kyllä  enimmäkseen yksin heräillyt  aamuisin Kuusenkerkän kanssa yhtäaikaa kuuden aikaan. Meillä on ollut rauhallinen aamuhetki hyväntuulisen pikkumiehen kanssa hiljaisessa talossa ennen muiden heräämistä.

Nyt taidan kääntää Ylen Areenan esille ja kaivaa yöpöydän laatikkoon piilottamani Fazerin Sinisen lopun esiin ja vetäytyä katselemaan Sydämen asialla-sarjaa. Mies köllöttelee tuossa vieressä ja pari koiraa myös.Kuusenkerkkä valmistautuu iltakylpyyn ja sitten nukkumaan, nuoret lojuvat lahjakirjoineen  tai läppäreidensä kanssa kuka missäkin sohvannurkassa. Leppoisia joulun jälkeisiä päiviä täällä  siis vietellään.  

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulunaikaa Jokivarressa


Joulupäivän aamu. Makoilen vielä sängyssä. Kuusenkerkän itkuhälytin on tässä vieressä, hän nukkuu terassilla aamu-uniaan. Heräsi kuulemma jo viideltä aivan pirteänä, sanoi ei niin pirteä äitinsä.Kaikki muutkin vielä nukkuvat. Aussiminiä ja vanhempi poikani kuvailivat yöllä revontulia, jotka ilmestyivät kuin ilmestyivätkin jouluisalle taivaalle. Revontulet olivat Aussiminiän joulutoivelistalla ykkösenä. Minusta joulupäivä on usein parasta joulua. Aattoon kuuluu väkisinkin paljon touhua ja hulinaa mutta joulupäivänä on viimeistään rauhoittumisen paikka. Ruoatkin ovat jo valmiina , senkun nostella vateja pöytään. Olen muuten erittäin onnellinen joulunaikaan kellaristamme ja sen edustalla olevasta viileästä varastosta!




Tähän joulunaikaan on kertynyt paljon kaikenlaista, joista riittää ammennettavaa pitkäksi jälkeenpäin.Kun ympärillä pyörii koko ajan ihmisiä niin päivän mittaan on lukematon määrä erilaisia kohtaamisia ja keskusteluja. Molemmat miniäni ovat kotoisin muualta kuin Suomesta, joten väkisinkin aina välillä muistellaan heidän joulujaan. Australiassa jouluna on lämmintä jopa 30-40 astetta, joten joulua vietetään ulkona uima-altaan vieressä tai rannalla.  Joulupukki ei sinne asti ehdi  ainakaan sisälle asti, mutta lahjat hän on kyllä jättäny taloon. Ne jaetaan vasta joulupäivän aamuna. Lapset heräävät silloin ymmärettävästi tosi varhain. Kyllä sää säätelee melkoisesti jouluperinteitäkin. Kun kävimme aattona hautausmaalla niin Aussiminiä ihmetteli kovasti  tätä tapaamme. Hän ei ollut oikein varma onko hänen suvussaan edes hautaja ollenkaan . Polttohautaus on siellä  ja myös Etelä-Afrikassa , mistä oikeastaan hänen sukunsa on Australiaan muutanut,varsin yleistä. Toisen miniän joulumuistot ovat ristiriitaisemmat. Hän on syntyisin Venäjältä, missä joulua vietetään vasta uutena vuotena ja loppiaisena. Hän on löytänyt onneksi suomalaisesta joulusta ruokaperinteen ja suvun yhdessäolon.

Yksi minun  sukuni jouluperinne on savusauna vanhempieni luona. Se on ollut isäni bravuurinumero ja omat poikani ovat olleet mukana saunanlämmitysoperaatiossa pienestä pitäen.  Saunan lämmitys ei ole mikään pikku juttu, sillä koska saunaa ei muuten käytetä talvisin, on se esilämmitettävä päivää aiemmin. Niinpä saunapuuhissa kuluu kaksi päivää. Tällä kertaa varsinainen savusaunapäivä vietettiin aatonaattona. koska aaton vietimme meillä kotona. Tänä vuonna isäni ei ollut saunanlämmityksessä mukana. Hän on edelleen sairaalassa kuntoutuksessa polven tekonivelleikkauksen takia. Jouluaattona hän pääsi onneksi käymään kotosalla. Näillä näkymin hän viipyy sairaalassa tammikuun loppuun.




Ei meidän joulu ihan ongelmittakaan ole sujunut. Nimittäin etelästä saapuneiden joulunviettäjien mukana kulkeutui taloomme sinnikäs vatsapöpö, joka kaatoi yksi kerrallaan osan porukastamme. Minä ja Aussiminiä podimme tautia vanhempiemme luona. Kun muut nauttivat savusaunan lämmöistä makasimme molemmat parin vällyn alla kun kuume nousi. Minä lepäilin isän sängyssä katsellen seinien vanhoja valokuvia. Äitini istui siinä vieressä Kuusenkerkkä sylissään ja lauleli tälle vähän väsyneelle yksivuotiaalle tuutulauluja. Minustakin niitä oli mukava kuunnella. Ei enää kovin usein ole yli viisikymppisenä mahdollista nukahtaa äidin tuutulauluun!
Eilen illalla sairastui  vuorostaan mieheni. Jaksoi vielä jouluaaton jutut käydä kunnialla läpi mutta sitten tauti kaatoi miehen petiin.Onneksi tauti näyttää olevan ärhäkkää mutta nopeasti ohimenevää lajia. Minulla on nyt jo ihan normaali olo. Saatan jo ajatella syömistäkin. Eilen teki kyllä tiukkaa välillä loihtia joulupöytään herkkuja muille ku itsellä väänsi mahasta.Etenkin kun pöydässämme istui tosiaan 11 aikuista ja kaksi lasta. Onneksi olin tehnyt kaikki jo  aiemmin valmiiksi. Miniät tekivät sitten salaatit ja jälkiruuan.



Jokivarren joulun on siis ollut varsin täyteläinen iloineen ja suruineen. Mukana on ollut yhdessäolon riemua , naurua ja juttuja, mutta myös ikävää kaukana olevia läheisiä kohtaan, vatsapöpöepidemiaa, Kuusenkerkän hampaidentulon tuskaa! Tälläistähan tämä elämä on. Kaikenkaikkiaan hienoa aikaa! Jaettu ilo on suurin ilo.

Oikein mukavaa ja leppoista Joulunaikaa kaikille lukijoilleni!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulunalusviikon mietteitä


Tämä joulunalusaika on mennyt jotensakin vaivattomasti. Vaikka väkeä on tulossa joulunviettoon enemmän kuin aikoihin. Keskiviikkona saapuvat molemmat poikani perheineen ja siitä se hyörinä sitten alkaa. Ollaan miehen kanssa nautittu näistä joulunalusajan rauhallista illoista ja viikonlopuista (hyvin tietoisina siitä, että ne kohta ovat kortilla jonkun aikaa ).Jouluvalmisteluja tehty koko ajan pikkuhiljaa.

Valmistin laatikot viikonloppuna ja pakastin ne. Leivoin myös joulupullat ja aiemmin olin leiponut muut joululeivonnaiset ja piparit. Huomaan olevani melko perinteinen joulunlaittaja. Ainakin aattoaterialla meillä syödään ihan vanhanaikaisesti. Tosin toinen miniä valmistaa salaatit venäläiseen tapaan ja toinen miniä varmaankin kasvissyöjänä huolehtii kinkulle  korvikkeen. Laaatikkojen, erilaisten kalojen ja salaattien lisäksi tietenkin pöydästä löytyy kinkkua ja poroa, ehkä myös lohta tai muuta kalaa lämpimänä ruokanakin. Tuttu konsepti varmaan monelle muullekin, vaikka erilaisia variaatioita on jo tullut  joulupöytiin. Meilläkin sitten muina pyhinä syödään jo muutakin. Tapanina juhlita meillä juhlitaan pojanpojan yksivuotissynttäreitä, ehkä samalla myös miehen tyttärenpojan kaksivuotissyntymäpäiviä! Viime tapanina  Kuusenkerkkä syntyi nimittäin kesken sukupäivällistämme. Poikani soitteli  meille väliaikatietoja Kätilöopistolta  ja niinpä päivällisen lopuksi saimme kohottaa maljan uudelle suvunjäsenelle!


Täällä on satanut lunta ihan mahdottomasti ja koko ajan satelee lisää. Pakkasta ei juuri ole, sen verran kuitenkin että taivaalta satelee lunta eikä vettä niinkuin etelässä. Samanlaisia kelejä on lupailtu loppuviikoksikin. Maisemat ovat kuin postikortista. Tunnelmaan säällä on vaikutusta. Nytkin palattiin juuri hetki sitten koiralenkiltä, eikä voinut muuta kuin ihastella joka mutkan takaa avautuvia näkyjä; lumen kuorruttamat puut ja kauniit jouluvalot , aivan mahtava sekoitus!

Minä odotan joululta sopivasti hyörinää mutta myös rauhaisia hetkiä silloin tällöin. Taidan ottaa käyttööni jo edesmenneen exanoppini keinot. Suuren perheen emäntänä hän vetäytyi aina silloin tällöin kamariinsa suljetun oven taakse ja hänen rauhaansa kunnioitettiin.Siellä vietettiin myös  aina suuria sukujouluja!
Ja onneksi uutena vuotena olemme miehen kanssa sitten ihan kahden kun pojat lähtevät isänsä luokse ja myös miehen lapset ovat muissa riennoissa.

torstai 15. joulukuuta 2011

Joen hiljaisuudessa ,valkeassa hämärässä



Joen hiljaisuudessa
valkeassa hämärässä
kaipaan kaukaisia jouluja, 
pehmeitä unia, hiipiviä tonttuja ,
enkelikellojen helinää.


Runotorstain ja Valokuvatorstain  229.haaste oli Tontut hiipivät. Haasteeseen kuului myös Susanna Haaviston esittämä  ja Petter Ohlsin säveltämä hieno laulu Niin hiljaa. Minut viritti tuo kaunis kappale lapsuuteni jouluihin ja tunnelmiin. Etenkin nyt kun molemmat vanhempani sairastavat ja ensimmäistä kertaa ei vanhempien luona enää ole isän koristelemaa kuusta eikä isän tarinoita. Hän viettää todennäköisesti joulun sairaalassa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pikkujouluista kellarinraivaukseen




Että oli upean näköistä ulkona hetki sitten. Kuutamoinen taivas, puut lumen peitossa, runsaasti lunta joka puolella, kaikenvärisiä jouluvaloja ikkunoissa, pihoilla, parvekkeilla. Niin on meidänkin pihalla ja ikkunoissa.Mies viritteli  uusia valoja pihakuuseen, koiran häkin reunoille ja ruostuneeseen rautalankapalloon takapihan puolelle  Sisällekin jouluvaloja lisäiltiin sinne tänne.

Leppoisan  rauhallisen adventtiaamun vieton jälkeen noita jouluvaloja kellarista etsiessäni  vähän kuin vahingossa tulin siivonneeksi koko kellarin ja sen viereinen puolikylmän varaston. Molemmat pursusivat ja tursusivat kaikenlaista turhaa tavaraa. Pois lähti muutama jätesäkillinen ja tilaa tuli kummasti. Samaan syssyyn tuli siivottua alakerran takkahuone ja vierashuonekin. Sinne petasin jo sängytkin jouluvieraita odottamaan. Eli puoli taloa on nyt joulusiivottu, mikä minuksi on aika ihme, kun jouluun on vielä pari viikkoa aikaa. Minä kun olen  yleensä niitä viime tipan ihmisiä.

Eilen kävimme miehen ja äitini kanssa perinteisissä joulumyyjäisissä Luonto-opistolla. Mukaan tarttui  ulko-oveen katajainen yksinkertainen joulukranssi. Siihen keskelle kranssia ripustin rimppakinttuisen tonttutytön  väriksi ja iloksi. Samalla reissulla käytiin katsomassa isääni sairaalassa . Hänelle laitettiin tekonivel polveen viime keskiviikkona. Toipuminen käy hitaasti,  mikä ei tietenkään ole kumma kun ikää on 86 v.  Isällä on kuitenkin hyvä mieli leikkauksesta, hän odottelee jo että ensi kesänä kävely sujuu pitkästä aikaa kun polvi ei enää vaivaa. Joulun aika hänellä taitaa mennä kuitenkin polvea kuntouttaessa.





Viiikonloppu on siis ollut mukavan täyteläinen ja kaikesta touhuilusta huolimatta  rentouttava. Niin ja hei, meinasin ihan unohtaa! Viikonloppuunhan mahtui vielä työpaikan pikkujoulukin. Perjantai-iltapäivän pidin vapaata ja kerrankin valmistauduin pitkän kaavan mukaan  kemuihin. Kävin kampaajalla ja kosmetologilla ja  ehdin kotona rauhassa pukeutuakin. Tänä vuonna pikkujouluun kuului ensin ruokailu hyvässä ravintolassa ja sitten teatteri-iloittelu päälle. Nuoremmmat työkaverit suuntasivat vielä jatkoille mutta me vanhemmat kolleegat suuntasimme koteihimme, missä sitten aamulla oli hyvä itseään kiitellä viisaasta valinnasta kun ei ollut pää kipeä. Meillä on työpaikalla tapana järjestää joka toinen vuosi pikkujoulut jossakin privat-paikassa omalla porukalla ominen ohjelmineen ja joka toinen vuosi ollaa sitten kaupungin humuissa. Nyt siis oli tuo humun vuoro!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Rohkeita ratkaisuja ja valintoja


"Hyvästi ulkomaan työreissut, firman AMEX, Ruoholahden lounasravintolat ja Helsingin hulina; tervetuloa 
fillarimatkat yliopistolle, opintotuki, Amican sapuskat ja Rovaniemen rauha! Muutamme pohjoiseen tammikuussa vuoden koeajalla" jotakunkin näin luki tänään poikani fb-päivityksessä.  Rohkea ratkaisu nuorelta perheeltä. Valita nousujohteisen uran ja hyvinpalkatun työn sijasta rauha niin  ympäristön kuin mielen suhteen. 


                                          Kuvat viime talvelta , nyt ei lunta ole vielä ihan noin paljoa


Minä itse aikoinani tein saman ratkaisun. Tosin ei ollut Amexeja eikä ulkomaanmatkoja ja asuntokin taisi olla Pohjoispohjalaisen osakunnan vuokra-asunto. Asuimme muutaman vuoden Helsingissä poikieni isän kanssa ja kumpikin olimme lähes koko ajan varmoja siitä, että pohjoiseen palaamme. Enkä ole omaa päätöstäni katunut. Minulle ei riittänyt tämä kaupunkikaan vaan lähes parikymmentä vuotta vierähti yli puolen tunnin ajomatkan pässä pikkukylässä. Enkä sitäkään aikaa ole katunut. 


Tosin en harrasta katumista  muutenkaan kuin ehkä hetkellisesti. Tietenkin olen tehnyt sellaisia valintoja, jotka myöhemmällä kokemuksella ja tietämyksellä tekisin toisin tai jättäisin tekemättä. Olen tehnyt rohkeita ratkaisuja montakin  ja aloittanut alusta tai kääntänyt suuntaa. Niin työssä kuin  siviilielämässäkin. Nyt olen elänyt seesteistä aikaa jo pitempään. Olen siis erittäin valmis nauttimaan mummina olosta, siis  lähimummina. En oikein osaa kuvitella vielä millaista se on. Tai jotain voin jo  kuvitellakin. Kuten perheflamencotunteja perjantaisin, mummikin voi olla kuulemma tunneilla mukana!


Olen onnellinen poikani perheen rohkeasta ratkaisusta. On hienoa kuunnella sisintään ja pyrkiä kohti mielen rauhaa ja tasapainoa! 

maanantai 5. joulukuuta 2011

Uunissa muhii taatelikakku


Radiossa soi Vesa-Matti Loirin Valkea joulu ja muutenkin alkaa joulutunnelmaa jo löytyä, etenkin kun on vapaapäiväkin. Keittiössä on huumaavat tuoksut kun uunissa muhii taatelikakku ja pöydällä jäähtyy pari muuta mausteista joulukakkua. Miniä valmisti meille lounaaksi herkullisen kasvisruoan, jonka yrttiset tuoksut sekoittuivat kakkujen tuoksuihin. Koirat eivät tiedä miten päin jaloissa pyörisivät. Eivät osaa nukkuakaan päiväuniaan kun koko ajan on oltava tarkkana josko jotakin lattialle tipahtaisi. Vanhemman poikani vaimo on ollut meillä jo yli viikon , on tehnyt väitöskirjaansa kuuluvia hastatteluja täällä. Hyvä kielikylpy samalla meille ollut samalla. Tosin huomasin että neulesanastoni on olematon englanniksi. Neuloimme nimittäin yhdessä Amalialle uuden neuleen että espanjalainen katukoiramme tarkenisi Lapin pakkasissa (joita ei muuten olla vielä nähty tälle talvelle). Miniä ei ole juuri neulonut aiemmin joten opetin häntä samalla. Minä kudoin selkäkappaleen ja miniä vatsakappaleen! Hieno siitä tulee, sateenkaaren värinen!



Iltapäivä sujui pipareiden ja muiden pikkuleipien teossa, onneksi tytärpuoli tuli auttelemaan myös! Nyt on lapsenlapsille leivottu eläintarhan piparit omaan Koiramäen purkkiin! Nyt  pitänee vielä miettiä huominen itsenäisyypäivän ateria (ehdotuksia otetaan mielellään vastaan). Meille tulee perinteisesti sukua syömään , kahdeksan henkeä istuu huomenna ruokapöydässä. Isä ei valitettavasti ole mukana, sillä hän menee huomenna sairaalaan polvileikkausta varten. Toivottavasti jalat saadaan kuntoon, muuten 86-vuotiaan isäni kunto hyvä ikäisekseen!

Mutta tämä ilta katsellaan leffoja ja korkataan Taika-glögipullo!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Tuo vuorikin on kuin Kilimanjaro


Mikäpä sen kutsuvampaa kuin sukeltaa Afrikkaan kesken tihruisen kaamosmarraskuisen viikon vaikkakin vain kuvien kautta. Enhän minä Afrikassa ole koskaan käynyt mutta lokakuisen Ranskan matkan aikana ajoimme kyläämme joka ilta tämän kollaasin maisemien halki. Eikös nuo suola-altaat ympäröivinen niittyineen näytäkin savanneilta?Ja taustalla oleva vuorikin on kuin Kilimanjaro. Minusta ainakin.

Muita Afrikka-tunnelmia löydät  viikon värivalokuvahaasteesta. Ja tämän  viikon väriaihehan oli siis Afrikka.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Lempeitä tunnelmia ystävän pirtissä



Taas taitaa kuvakoosteeni olla täynnä hiljaista rauhaa. Tällä kertaa löysin sitä Kuusamon seutuvilta. Ja kuinka tarpeellinen tuo tankkaus viikonloppuna oli.   Tämän kiireisen alkuviikon jälkeen olen nimittäin pakkaamassa taas laukkua. Laukun sisältö on vaan hyvin erilainen viime viikonlopun varustukseen verraten. Huomenna aamulla lennän Helsinkiin kolmen päivän työreissulle. Käyn tutustumassa erääseen uuteen toimintamuotoon ja seuraavat pari päivää kuluvat työkokousseminaarissa.



Mutta palaanpa hektisen Helsingin sijasta vielä hetkiseksi Kuusamon lempeisiin tunnelmiin. Perjantai-iltana ajelin  yksinäistä tietä pimeässä ja räntäisessä , jäisessä tihkusateessa kohti ystäväni kakkoskotia Kuusamossa. Keli oli tosiaankin aivan hirveä! Tuntui etten pääse perille koskaan. Perillä onneksi odotti sauna, hyvä ateria ja ystävät! Keli unohtui ja onneksi seuraavana aamuna heräsimme  auringon valaisemaan pakkasaamuun. Nuo ensimmäiset lumiset pakkaspäivät ovat huikeita! Päivällä patikoimme läheiseeen vaaraan tulistelemaan (tietenkin!) ja nautimme lumisen  metsän kauneudesta ja huikeista vaara -ja tunturinäkymistä. Viikonloppu sujui muutenkin leppoisissa merkeissä. Kaikilla meillä oli  kuin yhteisestä sopimuksesta kutimet mukana. Ensimmäistä kertaa muuten tämän naisporukan historiassa. Eikä viiniäkään tainnut kulua juuri lainkaan. Kaikilla oli sama tarve hiljentymiseen ja pysähtymiseen ja siihen tuo ystävän pirtti oli enemmän kuin sopiva paikka.



perjantai 18. marraskuuta 2011

Voimaa hiljaisuudesta





Eilen ehdin kuin ehdinkin iltapäivällä kuvaamaan ehkä tämän vuoden viimeistä lumetonta, auringonpaisteista päivää. Kuvausretkeen innosti valokuvatorstain aihe eli äänet. Ja koska olin itse vaiheessa, jolloin  kaipasin hiljaisuutta ja äänettömyyttä kiireen keskellä, kutsui  marraskuun hiljaisuus minua puoleensa. Aiemmassa postauksessani on vastaus tuohon haasteeseen.
Jälleen kerran löysin jokivarrestani kaipaamani. Pari tuntia koiran ja kameran kanssa teki tehtävänsä.
Illalla olin valmis kohtaamaan  ystäviäkin. Samalle illalle osui peräti kaksi mieluisaa treffiä. Ensin tapasin ensimmäisen ammattini ajoilta olevan opiskelutoverini. Hän oli kurssimme nuorimmasta päästä ja minä vanhimmasta, jo avioitunutkin. Hän oli täällä työmatkalla ja samalla tapasin ohimennen muitakin tuon ammattikunnan edustajia, vanhoja tuttujakin joukossa. Kumman nopeasti sitä tuohon joukkoon edelleenkin sopeutuu, olinhan tuossa työssä toistakymmentä vuotta itsekin. Houkuttelivat kovasti minua vielä iltamenoihin, mutta sinne en enää lähtenyt.
Minulla kun oli sovittuna vielä illalle toinenkin tapaaminen. Entisen mieheni veljen vaimon kanssa tapaamme edelleen silloin tällöin ja tämä tapaaminen oli sovittu  aikoja sitten. Jälleen kerran jatkoimme siitä, mihin viimeksi jäimme,. Lasten tilanne, parisuhteet ilot ja surut, oma jaksaminen , työkuviot - siinä päällimmäiset aiheet viisikymmentä plus- elämän kuulumisista.

Ja sosiaalisen elämän vilkkaus jatkuu. Kuusamon reissu toteutuukin. Päätimme lähteä kolmen naisen voimalla , kun kahdelle tuli este viime tipassa. Illansuussa lähden  ajelemaan kohti Kuusamoa ensilumen valaisemassa maisemassa.

Tänään nimittäin satoi ensilumi Rovaniemelle. Myöhemmin kuin miesmuistiin.

Marraskuun ääni on hiljaisuus


Marraskuisen päivän ääni on hiljaisuus.
Siinä missä kevätjää murtuu ryskyen, rätisten ja paukkuen,
kasvattaa joenpinta jääkuortaan kaamoksen kynnyksellä
hiljaa, vähän kerrallaan -  hillitysti mutta vääjäämättä.
Maisema on myös hiljaa. 
Laineet ei liplata eikä ruoho laula.
Joutsenetkin ovat lopettaneet mekastuksensa ja suurin osa
matkannut toisiin maisemiin.
Yksi joutsenpari joelta vielä löytyi.

Eivät kavahtaneet edes koiraa, joka oli
oli kyllä kumman hiljaa sekin.




Valokuvatorstain  tämän viikon  haasteena on "ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella".

tiistai 15. marraskuuta 2011

Pieniä pettymyksiä

                                          Kuva ystävän mökiltä Kuusamosta, sinne minne piti tien  viikonloppuna viedä

Muistan aikoinaan kun olin kansainvälisellä työleirillä Italiassa ja kitkimme urakalla valtavaa peltoa. Yhteishenki oli hyvä ja työ sujui vauhdilla ja välillä lauleskellen. Kaikilla siinsi varmaan sama näky mielessä;  puiden alle katettu ateria viinipulloineen.  Vaan kuinka kävikään? Kun helteessä lähes kaikkemme antaneena saimme urakan loppuun, näytti  kyläpäällikkö toista samanlaista peltoa ja totesi, että tehän ehditte tehdä vielä tämänkin kun työ noin hyvin sujui. Pettymys oli sanoinkuvaamaton kun nihkeästi ja vastenmielisesti sitten jatkoimme työtä. Eikä ateria enää maistunut miltään urakan vihdoin päättyessä iltasella.

Vähän samoin minulle kävi tänään töissä. Tein aamupäivän töitä saadakseni loppuun keskeneräiset työt. Yhden jälkeen hain kahvimukillisen ja istahdin työkaverin kanssa huokaisemaan kun pitkään poissa ollut pääpomo pelmahti huoneeseen ja kertoi, että hänelle oli juuri soitettu ja ihmetelty , missä meidän työpaikan edustaja viipyy, häntä odotellaan kovasti.  Kutsu oli hukkunut pomon loman aikana sähköpostitulvaan  ja koska muutenkin aihe liittyin omaan työsarkaani, minun ei auttanut kuin lähteä. Niinpä suunnittelemani vapaa loppuiltapäivä vaihtui  tiukkaan työskentelyyn ja vielä melkoisen valmistautumattomana. Muutenkin olin  sonnustautunut yksinäistä perustoimistopäivää varten, tukka oli miten sattui ja päälläkin vähän mitä sattui. Olen usein ajatellut , että täytyisi varata työpaikalle vaihtovaatteet tälläisiä tilanteita varten.


                                                    Pikku Karhunkierroksen maisemia Kuusamosta

Muitakin pieniä pettymyksiä on ilmassa. Viikonlopuksi suunnittelemamme naisporukan reissu on kokenut vastatuulta kun viidesta leidistä kaksi on joutunut perumaan tulonsa. Ja me kolme  mietitään nyt lähdemmekö pienemmällä porukalla vaan siirretäänkö reissu tammikuuhun. Olin niin odottanut tuota reissua.... No päätöstä ei olla vielä tehty.

Huomenna mies on lähdössä pääkaupunkiin pariksi päiväksi työmatkalle. Taidanpa järjestää itselleni oman privat-hemmotteluillan kotona! Tuntuu, että olen nyt tarpeessa! Millähän tavoin itseään hemmottelisi kun ei suklaa eikä muutkaan herkut kuulu vaihtoehtoihin? Hyviä ehdotuksia?



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Koiravaljakoita, erämaata, tukkipuita - minun Alaskani



TÄMÄN VIIKON VÄRIKOLLAASIN AIHEENA ON
ALASKA
Värit haastesanaan ovat itse päätettävissä, kunhan ne liittyvät mielikuviisi annetusta sanasta! Voit käyttää ihan mitä tahansa kuviasi kollaasiin. Kuvien ei tarvitse olla esim. Alaskassa otettuja, tai aiheiltaankaan sanaan liittyviä (esim. jää, jääkarhu, lumi tms.). Vain värimielikuvillasi on siis merkitystä!
Minun Alaskani taitaa muistuttaa kovasti Lappia!
Muita värikollaaseja Alaskasta löydät täältä.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Voimanäkymiä 11.11.11


Tänä maagisen numerosarjan päivänä sain viimein aikaiseksi kierrellä aamulla kaupungin rantoja pyörän ja kameran kanssa. Aurinko on näkynyt tällä viikolla useampanakin aamuna mutta niin kiireisiä ovat päiväni olleet , ettei aikaa ole kuvaamiselle jäänyt. Eikä aikaa nytkään ollut  hienommille virityksille ja säädöille.  Mutta kauniita voimanäkymiä kyllä tallentui niin kameran kuin oman mielenkin muistiin.




Eilen oli raskas päivä töissä, joten aamun tankkaus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vielä nytkin huomaan , että ajatukset pyörivät eilisissä asioissa, vaikka kuinka olen yrittänyt ravistella niitä mielen päältä pois. Joskus se vaan menee niin. Nyt virittelen itseäni siivousurakkaan ja ajattelin alkaa  työhuoneestani. Kirjahyllyn siivousta , verhojen vaihtoa ja muutenkin siivousta koko talossa. Mies tekee lähtöä ulos virittelmään jouluvaloja sinne sun tänne. Vaikka lumesta eikä jäästä ole tietokaan vielä, pikemminkin vettä tihnuttelee ulkona.

Huomenna tulee sitten  isänpäivälounaalle väkeä enemmänkin. Tytärpuoli kävi eilen leipomassa herkullisen näköisen juustokakun pohjan. Minun on taiteiltava siihen vielä suklaatäytekerros päälle!

Oikein mukavaa isänpäiväviikonloppua kaikille blogiystävilleni ja erityisesti kaikille iseille ja isoiseisille!

torstai 10. marraskuuta 2011

Tänään torstaina

Joku jossakin blogissa totesi osuvasti, että torstai on viikonpäivistä vähän sama asia kun marraskuu kuukausista. Viimeistä edellinen viikon työpäivistä, jolloin puhti on jo vähissä ja odottaa vain viikonlopun alkamista.  Niinkuin marraskuu on  kuukausista se viimeistä edellinen , se jolloin viimeistään tajuaa että pimeä ja kylmä talvi on edessä ja kevääseen on pitkä matka.


Onneksi on ilon-ja onnenaiheitakin ! Kuten kynttilät sisällä ja ulkona! Tänään ostin työkaveriltani kauniin telineen ulkoroihua varten....


Tai mökkireissu Kuusamoon naisporukalla viikon päästä! Viisi naista ja kymmenen vuotta. Paljon on vuosiin mahtunut elettyä ja koettua. Seesteisiä aikoja mutta myös myrskyä ja myllerrystä. Taas viikonlopun ajan niitä kokemuksia jaetaan, iloitaan ja joskus surraankin!


Tai tuoreen miniän ja koiransa viikon pituinen vierailu tänne pohjoiseen parin viikon päästä! Miniä tulee tekemään tänne haastatteluja väitöskirjaansa varten. Meidän koiramme on varmaan ikionnellinen kun saa koirakaverin. Se  kun on ollut yksinäinen  jäätyään kesäkuussa talon ainoaksi koiraksi. 


Tai tänään pitkä juttelu Kuusenkerkän ja äitinsä kanssa puhelimessa! Nuoremman Pojan perhe on muuttamassa tammikuussa ainakin vuodeksi tänne. Ovat jo löytäneet mukavan asunnon työpaikkani läheltä. Saan olla vihdoinkin lähimummi!