perjantai 28. tammikuuta 2011

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Viime talvena hiihtäminen, niinkuin muukin liikkuminen jäi osaltani vähille
kipeän olkapään vuoksi. Pikkuhiljaa alan taas löytämään liikkumisen iloa.

Kaivoin tänään esille sukset ja sauvat, sekä pengoin esiin hiihtopuvun sun muut tykötarpeet ja lähdin yli-innokkaan nuoremman koiran kanssa kokeilemaan, miltä hiihtäminen tuntuisi. Lähteminen on helppoa, kun latu kulkee talomme kohdalta rannalla.Hyvä, kunnan säännöllisesti höyläämä latu.

Ja siltähän se ensin tuntui niinkuin aina pitkän tauon jälkeen tuntuu. Hikiseltä, sukset eivät luistaneet ja jotenkin oli raskasta työnnellä itseään eteenpäin. En löytänyt omia sauvoja, joten sauvatkin tuntuivat kummallisilta, taisi pituuskin olla sitä sun tätä.

Mutta jonkin ajan päästä olo alkoi helpottua. Kroppa löysi oikean rytmin ja suksetkin alkoivat paremmin kulkea, vaikka voitelu oli toissa talven peruja. Muutama pakkasaste ja aurinkoinen keli helli hiihtäjää. Hiihtelin kaupunkiin asti vaan sielläpä väsy yllätti, takaisin hiihtäminen tuntuikin  ylivoimaiselta, olkapäässäkin tuntui kipua. Mies noukkasi minut ja koiran töistä tullessaan keskustan rantatörmältä mukaan autoon!

Siinä hiihtäessäni muuten mietin, josko sijoittaisin uusiin nano-suksiin. Loppuisi nämä ikuiset voiteluongelmat! Vaan mietityttää kyllä, ovatko nuo suositut nano-tekniikalla käsitellyt sukset sittenkään hyvä vaihtoehto? Eivät kuulemma toimi kaikilla keleillä, parhaiten alle 10 asteen kosteassa kelissä. Lapissa suksien täytyy luistaa myös vitikeleillä eli pakkaskeleilläkin, muuten jää nämä alkutalven hiihdot hiihtämättä. Tästä linkistä löytyy kokeneiden konkarien mietteitä aiheesta.

torstai 27. tammikuuta 2011

Pysähtynyttä pakkastunnelmaa


Mies lähti työreissulle Helsinkiin jo aamukoneella , mikä merkitsi minullekin herätystä jo ennen aamuviittä. No, mukisematta sen tein, koska enemmän näitä aamukuskivuoroja miehelle osuu kuin minulle. Tähän aamuherätykseen sisältyi myös haikeutta, koska miehen mukana lensi takaisin Helsinkiin  lainakoira Amalia, jota Aussi-miniäni ja poikani jo kovasti ikävöivätkin, olihan koiruli reissussa luonamme kaksi kuukautta. Soittelin miniälle päivällä, miten jälleennäkeminen oli sujunut? Hyvin oli koira ollut emäntänsä näkemimisestä riemuissaan, mutta oli kyllä myös "itkenyt" mieheni perään. Totesinkin miniälle, että eikös näin ole hyvä; tietää ainakin, että koiralla on ollut hyvä olla! Nyt täällä kotona kahden vanhan koiran kanssa on huomattavasti hiljaisempaa!


Päivät soljuvat joutilaina, kumman rauhallisina. Pikkuhiljaa alkaa väistyä ajatus  siitä, että jotain olisi tehtävä. Vähän ennen miehen töistä tuloa pidän pienen puuhasteluhetken ja sijaan sängyn ja järjestelen tavarat paikoilleen sekä pistän kahvin tippumaan! Päivät eivät kuitenkaan ole yksitoikkoisia. vaan täyttyvät pienistä hetkistä, hyvän olon tuokioista. Niistä, joita et muista edes jälkikäteen mutta joiden avulla pikkuhiljaa tankkaat itseesi voimaa ja energiaa. Niinkuin äsken kun istuin naistenlehden ja kahvikupin kanssa nojatuolissa. Ajatukset kulkevat siellä täällä, tavoittivat jonkun ajatuksenpätkän, jota lähteä seuraamaan. Joskus mieli harhautuu hetkeksi jostain kipinän saatuaan työmaailmankin kuvioihin, kuten vasta kun luin Annan pääkirjoituksesta siitä minkä itsekin hyvin tiedän. Että kiireinen työ vaatii vastapainokseen rauhallisen muun elämän.


Fysioterapeuttini on alkanut jutella minulle käynneilläni. Viime ja toissa vuoden käyntejä leimasi hiljaisuus, jonka rikkoi vain minun voivotteluni, kun olkapää ja hartianseutuni olivat niin kipeinä. Nyt kun taas alan kestää fysioterapiaa paremmin niiin ehkä hän ajattelee että kestän myös jutusteluakin.  Ihme kyllä kestänkin , vaikka yleensä inhoan sitä jos kampaajat, hierojat tai muut "hoitaja" alkavat kertoa omista asioistaan.

Tänään hän aloitti toteamalla, että mitä mieltä minä olen siitä että hiljaisuudella voi ilmaista paljon tai jättää ilmaisematta. Meille kehkeytyikin varsin mielenkiintoinen keskustelu aiheesta ja meistä hoitoalan työntekijöistä. Edellisellä kerralla hän kertoi , että tuttava fysioterapeutin luona oli käynyt nainen, joka oli sairastanut aivohalvauksen ja saanut sen seurauksena toispuolisen halvauksen. Nainen työskenteli vaativassa työssä ja eli oravanpyöräelämää. Sairastuttuaan hän oli todennut että nyt saa vihdoinkin levätä! Tunsin kyllä piston omassa mielessäni, koska  jotenkin samantapaisesti minäkin olen ajatellut tästä olkapäävaivastani. Olkapäälläni on selvästi ollut minulle kerrottavaa; huokaise, levähdä, pysähdy, kuuntele itseäsi! Ei kai ole sattumaa että työssäni kuuntelen varsin paljon muiden huolia ja ongelmia, toimin "olkapäänä" monelle! Kai siinä yksi olkapää kipeytyy!




Tuike  Unelmaelämää? -blogista pyysi edellisen postauksen kommentissa postausta Matti Saaniosta "nyt kun sinulla on aikaa tehdä kunnon postaus". Aihe kyllä on kiinnostava ja Matin kirjojen kuvia katsellessa ja tekstejä lukiessa  monenlaista mielessä risteilee, vaan saanko niitä kunnon postaukseksi siirrettyä, se on jo eri juttu! Mutta katsotaan! Jotenkin nämä joutilaisuuden täyttämät päivät soljuvat ohi, en halua niihin mitään ylimääräisiä "pakkoja" en edes mukavia sellaisia sisällyttää.

Tämän päivän postauksen kuvat ovat toissapäivän tuotoksia. Päivä oli aurinkoinen pakkaspäivä. Sellainen, joilla meitä on hellitty jo kiitettävän paljon tänä talvena. Kuljeskelin laiskasti kaupungin rannoilla, päämäärättä. En eksynyt kauppoihin enkä kahviloihin. Rantatiet olivat hiljaisia keskellä arkipäivää, täynnä pysähtynyttä pakkastunnelmaa. Sopi hyvin omiin tunnelmiini.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Iloa! Onnea! Väriä!


Melkein kaksi viikkoa olen jo ollut sairaslomalla. Vasta nyt alkaa keho ja mieli rentoutua. Ajatus töihin palaamisesta tuntuu vielä kaukaiselta, vaikka tiedänkin että helmikuu kuluu kyllä nopeasti. Olkapää on paljon parempi  kuin ikinä olisin odottanut. Sillä voi jo tehdä lähes mitä vaan. Vaikka en kyllä ole tehnyt paljoakaan.
Olen tehnyt vain sitä mikä on tuntunut hyvältä.En siis suunnittelekaan komeroiden raivaamista tai muuta suurta projektia. Voin ne kyllä tehdä jos siltä tuntuu, mutta mitään tavoitteita en itselleni aseta. Kalenterissa on merkinnät ainoastaan fysioterapeutilla käynneistä (mikä tuntuu kyllä TAIVAALLISELTA)





Olen löytänyt kutomisen ja virkkaamisen pitkän tauon jälkeen. Nykyiset langat ovat ihania ja houkuttelevan värikkäitä. En uskalla mennä kaupan lankahyllyjen lähelle lainkaan, kun aina tarttuu uusi lanka ja väri mukaan. Olen neulonut pojan koiralle villapaidan ja nyt on menossa miniälle säärystimet. Vauvelille on kesken neule ja isoäidin neliöitä syntyy koko ajan aina silloin tällöin. Niistä teen seuraavaksi peiton meille tänne omaan kotiin.



Lukenut olen myös enemmän kuin aikoihin.Enemmän olen lukenut kuin katsonut elokuvia tai telkkaria.Telkkarista katson tällä hetkellä melkeinpä ainoastaan Taivaan tulia ja sen lisäksi toisen maailmansodan ajasta kertovaa Ranskalainen kylä-sarjaa.

Olen etsinyt nettihuutokaupoista  ja nettidivareista valokuvakirjoja ja löytänytkin muutamia. Viimeinkin sain hankittua itselleni Matti Saanion valokuvateokset Lähdön jäljet ja Mustaa ja valkoista. Tilasin myös Juha Taskisen Unelma Saimaasta-valokuvateoksen. Joululahjaksihan saimme hänen uusimman Paluu Saimalle -teoksen.  Nuo Matti Saanion kirjat avautuvat tietenkin minulle nyt ihan eri lailla kuin kauan sitten nuoruudessani, jolloin olin kesätöissä Matin ja hänen ensimmäisen vaimonsa raanutaiteilija Elsa Montell-Saanion hirsipirtissä.  Lähdön jäljet- kirja tuli postissa viime viikolla, muita vielä odottelen. Kuvassa näkyy muuten miniältäni joululahjaksi saamani kaunis kierrätysmalja. Hän on kova tuunaamaan ja tekemään käsillään, niinkuin myös poikani. Heidän kotinsa onkin viehättävä ja kodikas, täynnä  kauniita yksityiskohtia.




Olen ollut myös pari viikkoa kevennetyllä ruokavaliolla. Käytän apuna kalorilaskuria. Syömisen hallinta vaatii aikaa, sen olen huomannut. Aiemmat yritykseni vesittyvät usein pitkien ja vaativien työpäivien mukana. En kertakaikkiaan jaksanut enää huolehtia siitä mitä suuhuni pistin tai ainakaan kuinka paljon sinne truokaa pistin. Syön terveellisesti, ne opit ovat kyllä vuosien saatossa menneet perille. Mutta syön myös liian suuria annoksia ja liian paljon makeaa. Karkkilakkoa onkin nyt kestänyt pari viikkoa. Makean himoa tyydytän hedelmillä ja erilaisilla marjapirtelöillä. Onneksi tykkään hedelmistä niin paljon, että niidenkin syömistä on jo vahdittava!

Sain muuten sähköpostitse tänään onnellisuuskyselyn, joka liittyy jokin aika sitten televiossa nähtyyn Elämä pelissä - sarjaan. Sen pohjalta on tehty Onnen taidot-niminen kirja. jossa kysellään mitä onnellisuus on ja miten sitä voidaan lisätä. Tähän kyselyyn vastanneista osa saa kutsun onnellisuusvalmennukseen. Vastasin kyselyyn ja omat pisteeni nousivat melko korkeiksi. Ainoita matalia pisteitä tuli työosiosta ja huolesta läheisten suhteen. Omat vanhempani ovat iäkkäitä, heistä olen välillä huolissani. Työ vie voimaa ja energiaa omasta elämästäni joskus luvattoman paljon, vaikka se myös antaakin sitä välillä.


Rauhallista,luovaa ja rentoa viikonloppua ystävät, uudet ja vanhat! 
Minä lähden nyt ulos lumitöihin, Lappiinkin nimittäin on alkanut vihdoinkin sataa lunta!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Perjantai-illan helmi!

Tänään koiria ruokkiessani napsasin telkkarin auki siinä samalla kun vahdin  niitä, etteivät syö toistensa sapuskoja. Sieltä tuli dokumentti valokuvaaja Sally Mannista,(s. 1951) joka on yksi aikamme kiistellyimmistä kuvaajista.

 Dokumentti oli kuvattu usean vuoden ajan ja siinä olivat mukana hänen miehensä ja lapsensa, jotka kaikki ovat toimineet Sallyn malleina. Hän on kuvannut lapsiaan ja perhettään hyvin intiimisti Immediaty Family-sarjassa, joka herätti pahennusta etenkin Yhdysvaltain eteläosissa.




Paljon kuvia hän on ottanut myös kotiseudustaan Virginiasta. Aivan upeita maisemia ja tulevat hyvin esille kun hän käyttää vanhanaikaisia menetelmiä mm. märkälevytekniikkaa (en kyllä tiedä mikä se on) kuvatessaan .



Dokumentissa kerrottiin myös hänen  kuolemaa käsittelevästä sarjastaan What remains, jossa Sally kuvasi kuolemaa ja katoavaisuutta  kuvauspaikkanaan mm.antropologinen tutkimuslaitos missä vainajia jätettiin maahan ja tutkittiin ruumiiden lahoamisprosessia.



Sallyn näyttely on ollut Suomessakin  Taidemuseossa v. 2007. Se poiki valituksia silloin ja luinpa valokuvia arvostelleen toimittajan jutun, jossa tämä toimittaja kirjoitti ettei kykene arvostelemaan kuvia , koska ne ahdistavat häntä niin. Ymmärrän kyllä toimittaja; nimittäin dokumentissä oli kohtia, joista ajattelin, että itseltäni ne olisivat kyllä jääneet kuvaamatta.

Mielenkiintoinen ja monenlaisia ajatuksia herättävä dokumentti. Taas  ymmärsin vähän enemmän valokuvausta ja sen voimaa ja tehoa. Rohkea, sinnikäs nainen. Dokumentti oli tämän perjantai-illan helmi! Luulen, että se löytyy Ylen Areenalta, en kyllä tarkistanut.

ps. Huomasin muuten tätä postausta kirjoittaessani että elämääni on vähän kuin varkain tullut kaksi uutta harrastusta, veneily ja valokuvaus!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Löytöretkelle


Olen ollut nyt viikon sairaslomalla. Olkapää on jo melko hyvä,särkyä on eniten öisin eikä silloinkaan enää kovin paljoa. Oikeastaan olen positiivisesti yllättynyt siitä kuinka helposti kaikki menikään. Nyt on kuntoutusvaihe menossa, huomenna alkaa fysioterapia.

Olen totuttelemassa pitkästä aikaa joutilaisuuteen. Kiireettömiin aamuihin, päiviin ilman ohjelmaa, ajatuksiin, joille on tilaa. Tuntuu ruhtinaalliselta tietoisuus siitä , että edessä on vielä viisi tälläistä viikkoa.

Tuntuu kuin olisin päässyt taas löytöretkelle omaan sisimpääni!

Matkustaja ja purjehtija olen, ja joka päivä löydän sielustani uuden seudun (Kahlil Gibran)

torstai 13. tammikuuta 2011

Usvan läpi soiden syleilyyn


Joulun alla virkkasin ilta toisensa jälkeen isoäidin neliöitä Novitan iki-ihanista monivärisistä Puro-langoista. Neliöt yhdistin virkkaamalla peitteeksi, jonka annoin nuoremmalla pojalleni joululahjaksi. Kuvasin peitteen itsellenikin muistoksi kun  olin siellä vauvelia katsomassa vastikään.

Nyt aloittelen virkkaamista uudelleen , haluan tehdä peitteen myös itselleni! Virkkaaminen on myös hyvää terapiaa leikatulle kädelleni ja toipilaan mielelle. Olkapääni operoitiin tiistaina ja leikkaus sujui hyvin. Se myös kannatti tehdä, koska olkapäästä sahattiin pois luupiikki, joka olisi ihan kohta rikkonut olkapään jänteet. Sairaslomaa on pari kuukautta ja sen aikana olisi käsi kuntoutettava taas kuntoon. Ensi viikolla alkaa  fysioterapia ja kotihoito-ohjeilla aloitin liikkeet jo eilen vähän kärvistellen, koska kipeähän olkapää tietenkin vielä on.

"Antakaa neuleenne virrata
kuin puro
antakaa sen soljua tuntureilta
usvan läpi
soiden syleilyyn
kanervikkojen kutsuun
ja katsokaa - revontulet tuolla!
ja miten kaunis ruska voi olla
iltanuotiolla."

(Puro-langan etiketistä lainattu)

lauantai 8. tammikuuta 2011

Onni.


Ihan pakkohan minun on teille yksi kuva Babyboysta tänne  laittaa! Palasin eilen illalla kotiin muutaman päivän pääkaupunkireissulta, jossa olin tutustumassa ensimmäiseen lapsenlapseeni. Olen siirtynyt luontevasti mummien kastiin, johon kuulumista  olen vuoden jo saanut kuivaharjoitella miehen tyttärenpojan kanssa.
Ja nyt siis olen saanut pojanpojan, ensimmäisen oman lapsenlapseni!

Pikkuinen on kyllä täyttänyt mieleni ihan kokonaan. Olen höyrähtänyt ihan samalla tavalla kun olen nähnyt monille muillekin tapahtuvan, mutta pitänyt moista aiemmin vähän liioiteltuna. Kännykästäni löytyy jo melkoinen kuva-arsenaali, kamerastani puhumattakaan. Ja varokaa, kuvat kyllä tulevat esille nopeasti ja näppärästi! Samoin tarinat ihmeellisestä, ainulaatuisesta vauvasta joka osaa syödä hyvin rintamaitoa ja nukkua myös  hienosti muutamia tunteja kerrallaan!

Tapasin reisulla myös muita isovanhempia ja suunniteltiin porukalla nimenantojuhlia helmikuuksi. Ei onneksi kovin pitkää aikaa tarvitse odottaa ennenkuin pikkuisen näen livenä uudestaan!

Nyt alan valmistautua henkisesti tiistaiseen leikkaukseen. Maanataina käyn vielä töissä perehdyttämässä sijaistani ja sitten seuraakin ainakin pari viikkoa kärvistelyaikaa, aiaiai jo etukäteen...

lauantai 1. tammikuuta 2011

Menneen ja tulevan taitekohdassa




Uuden vuoden ensimmäinen päivä ! Menneen vuoden ehdottomat kohokohdat olivat  vuoden viime metreillä tapahtunut mummoksi tuleminen sekä uuden asian aloittaminen yhdessä miehen kanssa eli veneily Saimaalla. Oheiset kuvat viime kesän venereissuilta. Vauvelista en  täällä kuvia näytä vaikka niin haluaisinkin ylpeänä ikionnellisena pienokaisen mummina tehdä! Kun vauveli nukkuu rauhallisesti isukin vatsan päällä, tai makoilee kopassaan pientä nukkaa poskissaan, tai kun äitinsä syöttää vauvaa (ikiaikainen näky!)

Molemmmat tapahtumat tuovat elämään varmaan pysyviä muutoksia ja toivottavasti paljon iloa ja onnea! En varmaan vielä edes aavistakaan miten paljon. Joulun aikana juteltiin miehen kanssa, että tästä eteenpäin joulumme taitavat olla melkoisen miehitettyjä. Nyt meillä oli koko ajan miehen vanhimman tyttären perhe ja  nuorin tytär sekä käypäläisiä enemmänkin. Mikäli koko yhteinen pesueemme olisi täällä yhtäaikaa, tulisi vääjäämättä jo liian ahdasta. Ennen vanhaan nukuttiin siskonpeteissä ja samoissa huoneissa, mutta enää se ei e tunnu hyvältä! Mietittiinkin, että jatkossa voisi vaikka vuokrata suuren mökin tunturista  ja yhdistää joulu lomailuun. Olisi varmaan ihan hyvä ratkaisu kaikille.

Serkkuni on ratkaissut asian niin, että joka toinen joulu he viettävät lasten  perheiden kanssa yhteisen joulun ja joka toinen joulu lapset ovat puolisoidensa perheiden kanssa. Hyvä ratkaisu , mutta sopii perusperheelle. Meidän kohdallamme emme varmaan pääse noin selkeään ratkaisuun, koska muuttuvia tekijöitä ( lue ex-puolisoita) on kuviossa myös! Vaan eiköhän noiden asioiden kohdalta ratkaisut aina kuitenkin löydy! Pääasia on tietenkin että kaikki lapset mielellään kotia haluavat tulla!

Veneilyn osalta taas on monenlaisia suunnitelmia. Lähinnä on vuorossa helmikuussa venemessut Helsingissä. Mietiskelemme, että vaihdammeko veneen jo ensi kesänä ihan vähän suurempaan malliin. Sellaiseen, jossa on erillinen vessa.Käymme messuilla katsastamassa ehdolla olevaa mallia. Sen olen veneilyn noviisina oppinut että veneen tilaratkaisuilla on merkitystä enemmän kuin arvaakaan. Miten kasataan vuoteet ja miten ruoan valmistaminen ja astioiden säilytys sujuu. Ja entäs tavaroiden sijoittaminen! Saadaanko kaikki tarvittava helposti esille vai onko ne kaivettava kuinkakin hankalista onkaloista esille! Ja tärkein tietenkin, minkälaiset ovat veneen kansitilat, mahtuuko kannella tai perässä ottamaan aurinkoa, sopiiko sinne lukutuoli ja entäs auringonlaskun illalliset?

Enpäs olisi arvannut, etä odotan innolla venemessuja joskus! Ensi kesän veneilyviikot ovat jo tiedossa, ensimmäinen viikko heinäkuun alussa, jolloin Saimaalla on kyllä puoli Suomea kesätunnelmissa ja toinen viikko taas rauhallisemmassa syksyssä, jolloin siellä voi vaikka sen norpankin bongata!

Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille lukijoillenikin niissä merkeissä ja ajatuksissa kuin itsekukin tätä vuotta aloitteleekin!

En muuten enää käytä laskuria enkä yhtään tiedä kuinka paljon lukijoita blogillani tätä nykyä on. Uusia kommentoijia on ilmestynyt vanhojen uskollisten lisäksi, mikä on tietenkin mukavaa! Bloginihan on  päiväkirjan muotoinen edelleenkin, sellaisena sen aikoinaan aloitinkin. En ehdi tätä nykyä kovin paljon käydä kommentoimassa teidän blogejanne vaikka niitä kyllä käyn lukemassa säännöllisen epäsäännöllisesti.  Olen myös harventanut melko paljon blogin päivityksiänikin. Joskus tein sen paljon tiheämmin! No, kohta jään pitemmälle sairaslomalle, enköhän silloin bloggailekin enemmän , etenkään kun en voi ajaa edes autoa muutamaan viikkoon enkä siis juuri täältä kotoa pois pääse. Bloggailu on hyvä henkireikä toipilaalle!