lauantai 8. tammikuuta 2011

Onni.


Ihan pakkohan minun on teille yksi kuva Babyboysta tänne  laittaa! Palasin eilen illalla kotiin muutaman päivän pääkaupunkireissulta, jossa olin tutustumassa ensimmäiseen lapsenlapseeni. Olen siirtynyt luontevasti mummien kastiin, johon kuulumista  olen vuoden jo saanut kuivaharjoitella miehen tyttärenpojan kanssa.
Ja nyt siis olen saanut pojanpojan, ensimmäisen oman lapsenlapseni!

Pikkuinen on kyllä täyttänyt mieleni ihan kokonaan. Olen höyrähtänyt ihan samalla tavalla kun olen nähnyt monille muillekin tapahtuvan, mutta pitänyt moista aiemmin vähän liioiteltuna. Kännykästäni löytyy jo melkoinen kuva-arsenaali, kamerastani puhumattakaan. Ja varokaa, kuvat kyllä tulevat esille nopeasti ja näppärästi! Samoin tarinat ihmeellisestä, ainulaatuisesta vauvasta joka osaa syödä hyvin rintamaitoa ja nukkua myös  hienosti muutamia tunteja kerrallaan!

Tapasin reisulla myös muita isovanhempia ja suunniteltiin porukalla nimenantojuhlia helmikuuksi. Ei onneksi kovin pitkää aikaa tarvitse odottaa ennenkuin pikkuisen näen livenä uudestaan!

Nyt alan valmistautua henkisesti tiistaiseen leikkaukseen. Maanataina käyn vielä töissä perehdyttämässä sijaistani ja sitten seuraakin ainakin pari viikkoa kärvistelyaikaa, aiaiai jo etukäteen...

16 kommenttia:

  1. (Huokaus ihastuksesta), kyllä tuollaista palleroa kehtaakin esitellä! Jokivarren Onni:)
    Höynähdä vaan koko rahan edestä.

    Onnea leikkaukseen, kaikki sujuu varmasti hyvin.

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava vauveli!
    Olet varmaan kuullut kysymyksen: - Mikä on maailman nopein ranneliike?
    - Kun mummo ottaa lapsenlapsen kuvan käsilaukusta!
    (Tämä oli tietenkin ennen kännykkä- ja digikameraa.)
    Näytä kuvia ja nauti mummoudesta!

    Onnea leikkaukseen! Itse olin polvileikkauksessa noin kolme vuotta sitten ja tekemisen puutteessa rupesin lukemaan blogeja ja silloin tutustuin sinunkin blogiisi. Sieltä asti olen sitä seuraillut. Kiitos siitä!
    terv. Terttu

    VastaaPoista
  3. Oi, miten kaunis poika .Pikimustat hiukset ja ruusunnuppusuu. Kyllä tuommoisesta väkisinkin lumoontuu :)

    VastaaPoista
  4. Onnea mummille! Ja onnea leikkaukseen. Onko se isompi remontti vai tähystys?

    VastaaPoista
  5. Onnea vaan mummille nyt,aatella kun pitelet sylissäsi tuota kääröä,niin siinä tulee paljon ajatuksia,lapsenlapsi se on saavutus♥
    Niin ja toivotaan että leikkaus sujuu hyvin!

    VastaaPoista
  6. Kylla on ihana pienokainen! Mummu on varmaan aivan onnessaan. Ja niinhan sita pitaa ollakin :).

    VastaaPoista
  7. ONNEA mUMMILLE...YMMÄRRÄN HULLAANTUMISEN..KOKEMUSTA ON KUUDESTA KERRASTA..

    VastaaPoista
  8. Amalia, Punatulkku ja Katriina; kiitos onnentoivotuksiatenne sekä tsempeistä leikkaukseen!

    Terttu, kiva taas kuulla sinusta! Itsekin ajattelen että leikkauksen jälkimainingeissa on hyvä taas löytää blogimaailmasta huvia!

    Millan, Villiviini, Tansku, Tuula Ja Krisse; kiitos teillekin onnentoivotuksista! Ja Villiviini, edessä on tähystysleikkaus eli pääsen kotiin potemaan heti samana päivänä jos kaikki menee hyvin!

    VastaaPoista
  9. Suloinen onnen tuoja.
    Toivottavasti leikkaus sujuu hyvin, samoin toipuminen.

    VastaaPoista
  10. Saa höynähtää ;))Mielelläni höynähtäisin itsekin tuollaisesta!

    Kaikkea hyvää tiistaita ajatellen!

    VastaaPoista
  11. Onnea Mummille.
    Suloinen pinokainen rusoposki.

    VastaaPoista
  12. Miten soma tummatukka poikanen! Onneksi olkoon vielä kerran. Ja ole ihmeessä hullaantunut ja muutenkin täysillä ilo irti. Nyt sinulla on juuri sellaisen aika!

    VastaaPoista
  13. On Hän ihana!
    Joskus aina sanon, että lapsenlapsen saaminen on armollista. Että sellainen lahja myös isovanhemmille ilman omaa ansiota...

    VastaaPoista