torstai 17. helmikuuta 2011

Ja eikun menoksi!


Aamulla oli hieraistava silmiään  toisenkin kerran ,kun kotona levitteli siipiään ihanainen Idän ihme, eksoottinen riikinkukko! Miehen tytär valmistautui abi-päiväänsä, liekö herännyt jo kukonlaulun aikaan meikkaamaan, niin kauniin näköinen hän oli värikkäässä asussaan.

Minä pakkailen jälleen laukkua, ollaan miehen kanssa lähdössä yöjunalla pääkaupunkiin, viikonloppuna vietämme siellä  pienokaisen nimijuhlia! Ohjelmassa on myös venemessuilla käyntiä. Pakkasta  on edelleen huimia lukemia, saa nähdä, hyytyykö juna välille!

Pakkaspäivät ovat kuluneet vauhdilla, on ollut ystävättären 50-v juhlaa, fysioterapiaa, kampaajalla ja kosmetologilla käyntiä. Koirien kanssa olen pakkasesta huolimatta päivittäin lenkillä käynyt, lapinkoirat kestävät pakkasta paremmin kuin me kaksijalkaiset!




Ja pakkaspäiviä on kestänyt paremmin koska aurinko on paistanut huikeasti, maisemat ovat olleet ihanat. Ja nyt tulee kuutamokin vielä! Sanoin miehelle juuri, että laitappa meille konjakkia  taskumattiin junaeväiksi, kun on kahden hengen hytti ja kuutamoyö! Ja nyt eikun menoksi!

6 kommenttia:

  1. Oi, ihana tuo portaikkokuva, Vaakuna!
    Mukavalta kuulostaa viikkosi ja viikonloppusi.

    VastaaPoista
  2. Upea kuva, tuo muoto on huikaisevan ihana!

    Hirvitti tänä aamuna ajatella penkkariajelijoita tuossa pakkasessa, vaikka aina kai ne on pakkasessa ajettu. Ei silloin tunne vilua eikä nälkää, vain huikaisevaa onnea:)

    Yö junassa ja konjakkia eväänä, siitä voi tulla kivaa. Ainakin olet valmistautunut. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa matkaa!
    Vaikka läheisyys, ja konjakki, lämmittää, ottakaa varoiksi muutakin lämmintä mukaan.
    Junat ovat kuulemma olleet jääkylmiä.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa matkaa.
    Kuulostaa jo alkuvaiheessa leppoisan mukavalta ja rennolta.

    VastaaPoista
  5. Ihana pakkaskuva! Mukavaa matkaa ja onnea nimijuhlijalle. Lapinkoirat rakastavat lunta ja pakkasta, meilläkin uroskoira suorastaan uiskentelee hangessa, eikä paukkupakkaset haittaa. ;) Toista on lyhytkarvaisella suomenajokoiralla, sitä viluttaa, eikä se kauvaa pihalla viihdykkään.

    VastaaPoista
  6. Rita; portaikkokuva ei ole Vakkunan portaikosta vaan Roomasta Vatikaanin taidemuseosta!

    Katariina;näin jälkikäteen voin todeta että menomatka junassa oli kuutamon ja konjakin luoman tunnelman
    myötä hieno. paluumatkalla taidettiinkin sitten simahtaa jo melkein Pasilan kohdalla!

    Mk; junassa oli lämmintä, vaikka jouduttiinkin heti alkumerteillä vaihtamaan vaunusta toiseen, koska toisesta vaunusta olivat vedet jäätyneet, se vähän säikähdytti ensin!

    Arleena; kiitos hyvän matkan toivotuksista!

    Kaarnikka; Totta, lapinkoirat kylä ulkona pärjäävät kovassakin pakkasessa. Minulla vain ei kestä pokka pitää niitä kauna ulkona.

    VastaaPoista