lauantai 23. huhtikuuta 2011

Nokipannukahvit



Viime pääsiäisenä lähdimme extempore räntäsateisesta  ja harmaasta pääsiäisestä Reininlaakson kevääseen Ulkomaanystävän luokse. Pääsiäinen oli silloin kyllä pari viikkoa aiemmin.  Tänä keväänä kevät on tullut Lappiin aikaisin, en muista koska olisin pihaa haravoinut tähän aikaan! Eilen istuimme pihatöiden lomassa  alapihalla ja keitteleimme nokipannukahvit kuunnellen samalla joelta kantautuvia joutsenten huutoja. Kaksi pariskuntaa on asettautunut tuohon hiekkasaaren nokkaan  niinkuin ovat tehneet jo monta vuotta! Tuskin malttoi pihalta ulos sisälle tullakkaan vaikka pakko oli, koska iltapäivällä olin kutsunut pöydällisen ruokavieraita. Mukavaa sekin kyllä sitten oli!

Vanha , lapsuuden ajoilta oleva ystävättäreni tyttärensä kanssa, minun vanhempani , miehen lapsista nuorin tytär ja poika avokkinsa kanssa. Sekalainen seurakunta, mikä mahdollisti erilaisempia juttuja kuin pelkästään tutussa perhepiirissä. Joukossa oli kaksi tulevaa kevään ylioppilasta ja heidän juttujaan tulevaisuuden suunnitelmistaan oli virkistävä kuunnella. Sitäpaitsi eihän siitä ole kuin hetki kun me ystävättäreni kanssa juhlimme ylioppilaaksi tuloamme marimekoissamme. Siinä muuten yksi varma ero menneen ja tulevan välillä. Tänä päivänä ei taida kukaan juhlia enää marimekossa (ainakaan niissä perinteisissä pystyraitapaitamekoissa)! Ainakin näillä neidoilla oli niin naiselliset juhlamekot paljaine olkapäineen  ja tyllihelmoineen!




Tänäänkin mittari näyttää jo kymmentä lämpöastetta, aurinko paistaa. Kohta lähden ulos katsomaan niitä joutseniä lähempää. Ehkä lähdetään pyöräretkelle, ehkä tehdään jotain muuta.... Vielä ollaan aamutakeissa
ja nautitaan  tästä joutilaisuudesta tohinoiden jälkeen. Tietoisena siitä, että on pari pyhää vielä edessäkin samanlaisella ohjelmalla. Juuri nyt juuri tälläinen olotila sopii minulle parhaiten!

4 kommenttia:

  1. Kauniit värit teidän ruokapöydässänne!

    Joskus harmittaa, että oman nuoruuden ja kukoistuksen aikaan ei naisellisuus ja pynttäytyminen ollut ollenkaan pinnalla, ei ainakaan tiedostavila nykynaisilla;) Ajattelin aina silloin, että nelikymppisenä alan sitten pukeutua kauniisti ja hameisiin, mutta aina se siirtyi. Nyt ei enää kannata, kunhan on mukavaa.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viettää joutilaita pyhäpäiviä ystävien ja suvun kesken.

    VastaaPoista
  3. Oikein mukavaa pääsiäisen loppupuolta toivottaa Vaaralan Krisse

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne näin jälkikäteen. Yritin vastata kommentteihin oikein vireessä viime viikolla vaan bloggeri ei huolinut vaikka kuinka yritin ja niin vastaaminen viivästyi...

    VastaaPoista