tiistai 27. syyskuuta 2011

Huomenna on uusi päivä ja uudet voimat





 
Kuvat viikon takaiselta Saimaan reissulta

Naatti olo, mehut pois, takki tyhjä...miten vielä voisin oloani kuvailla kahdentoista tunnin tiiviin työpäivän jälkeen! Oikeastaan pitäisi kuunnella nyt hyvä rentoutuskasetti  piikkimatolla lepäillen ja mennä nukkumaan, ehkä vähän selailla jotain lehteä. Eikä ainakaan tehdä kuten minä teen eli juuttua huonossa asennossa nettiin läppärillä, syödä kaksi metwurstileipää  jonkun ruokavalioon sopivamman iltapalan sijasta (vaikka tähän asti päivä on sujunut ihan ruokaoppien mukaisesti)!Syömisen suhteen pahin ongelmani on juuri tämä. Kun on liian väsynyt ei jaksa enää olla johdonmukainen vaan antaa periksi. Ja se ei ainakaan oloa paranna.

Lohtusyömistä en tänään sentään tarvinnut. Vaikka työpäivä oli pitkä, oli se hyvin antoisa. Piti sisällään pari erinomaista kehittämissessiota, joissa näkyi oman tehdyn työni merkitys. Ei sitä ihan turhaan ole pakerrettu noiden asioiden  äärellä. Eikähän pari metwurstiruisleipää niin paha ole. En sentään mässännyt suklaata tai pullaa (tai olisin sen varmaan tehnyt jos niitä huushollista olisi löytynyt)!

Nyt taidan kuitenkin antaa itselleni sortumiset anteeksi ja lähteä pehkuihin! Huomenna on uusi päivä ja uudet voimat!





sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lapsuuden marjamailla





Olen onnekas, koska lapsuudenkotini on vielä vahvasti olemassa ja myös lapsuuden marjamaisemat aivan  siinä lähellä. Nuorempi poika on ollut meillä vaimonsa ja Kuusenkerkän, 9 kk, kanssa viine torstaista lähtien ja poikani halusi kovasti lähteä metsäreissulle jonnekin. Taivas suolsi vettä tasaiseen tahtiin, mutta tänään harmaat sadepilvet  viimein poistuivat takavasemmalla ja aurinko hehkutti ruskan värit esiin! Ajelimme maalle vanhempieni kotimasemiin ja otimme äitini mukaan, isäni ei enää metsäreissuja jaksa tehdä. Kuusenkerkkä pääsi kantoreppuun isänsä mukana. Niinpä sitten lähdimme porukalla ikähaarukalla 9 kk-77 v etsimään, vieläkö vanhat polut metsästä löytyvät. Ja löytyiväthän ne , vaikka välillä harhailun jälkeen.

 

Tulisteltiin pitkän kaavan mukaan, keiteltiin oikein nuotiopannulla kahvit, paistettiin makkarat ja kahvin kanssa syötiin metwurstivoileivät! Kuusenkerkkä nautti metsäretkestä niinkuin me muutkin! Takaisin palatessa musta uhkaava pilvi seurasi meitä kun talsimme loputtoman pitkän suon ylitse. Suo oli ihan yhtä pitkä kuin lapsuuden retkilläkin! Karpaloita näkyi muuten paljon! Huomenna Kuusenkerkkä sitten palaakin takaisin pääkaupunkiin vanhempiensa kanssa.Tulee taas kovin ikävä meidän iloista aamuherättelijää!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Saimaalla syksyn tuulissa ja tuiverruksissa



Tämänkertaisella veneilyviikollamme kiertelimme  Saimaan Haukiveden ja Pihlajaveden maisemissa. Koska koiramme oli mukana, patikoimme myös paljon etupäässä saarilla, joihin oli tehty luontopoluja. Muutoin saarilla olikin vaikea liikkua , sen verran kalliota ja vaikeakulkuisia metsiä niillä oli, liikuimme nimittäin etupäässä kansallispuistoalueilla, missä metsät olivat luonnontilassa.. Se mistä erityisesti tykkäsin noissa metsissä ja kallioilla kulkiessamme, olivat  ihanat jäkäläiset , sammaleiset kalliot ja kankaat! Täällä pohjoisessa ei tuollaisia juuri näy, ainakaan jäkälien osalta .Jäkälä on nimittäin porojen suurta herkkua ja ne popsivat sen suuhunsa mistä jäkäläläntin löytävätkään!


Reissumme ensimmäisenä päivänä satoi saavista kaatamalla ja tuulikin oli reippaissa lukemissa. Niin reippaissa että ajelimme läheiseen Linnasaaren ja vietimme päivän saarella patikoiden ja yövyimme sen suojaisessa retkisatamassa. Seuraavan aamuna tutkailimme saaren laivalaiturilta tuulitilannetta Haukiveden selällä. Totesimme tuulen siedettäväksi ja jatkoimme matkaa. Sadevarusteet olivat onneksi mukana eikä sade meitä haitannutkaan. Itse asiassa sateinen  metsä on varsin kiehtova tuoksuineen ja väreineen. Illaksi olimme varanneet saaren saunan ja saunominen sateen ropinassa kynttilänvalossa oli kokemus sinänsä, myönteinen sellainen siis!
Asustelimme veneessä koko viikon, siellä tarkeni vielä hyvin, lämmitystä ei tarvinnut juuri ollenkaan käyttää päällä.  Peseminen veneessä on kuitenkin heikonlaista kun ei ole muuta pesumahdollisuutta kuin keittiönurkkauksen pikkuruinen allas eikä uidakaan enää tarkene. Niinpä etsittiinkin yöpymispaikoiksi välillä sellaisia satamia, joista löytyy sauna. Piispanhuvila Kesamonsaaressa oli yksi sellainen paikka. Huvila oli vanha ja viehättävästi ränsistynyt, mutta sauna oli vielä hyvässä kunnossa (lukuunottamatta saunan ovessa olevaa kylttiä:" tömistele ennenkuin avaat ovet että käärmeet ehtivät alta pois", kerääntyvät kuulemma saunan lämpöön kylpijöiden jälkeen). Huvilan pihalla oli paljon vanhoja omenapuita, keräsimme omenoita kotiinkin vietäväksi!

Koiramme nautti veneilystä täysin siemauksin. Nukkui aina veneen kulkiessa mutta satamissa oli intoa täynnä. Ja vei siis meitäkin lenkille joka välissä!Tässä ollaan Rantasalmen Järvisydämessä. meidän veneemme oli ainoa vene suuressa laiturissa!

Punahilkka metsäpolulla, susikin näyttää kuvassa vilahtavan!Sadeviitta oli tarpeen tällä reissulla ainakin alkumatkasta.



Yövyimme yhtä yötä lukuunottamatta siis retkisatamissa. Tuon yhden yön vietimme Sulkavan venesatamassa siitä syytä että vene oli pakko tankata eikä lähistöllä ollut muita tankkauspaikkoja. Satama oli jo suljettu kesäkaudelta vaan ystävällinen satamanisäntä jätti hyvät sosiaalitilat auki meitä varten. Sulkava oli muutenkin kiva ja viehättävä paikka kauniine rantoineen ja vanhoine taloineen. Sitäpaitsi siellä oli hyvä Marimekon tehtaanmyymälä ihan lähellä venesatamaa. Reissun ainoa shoppailu tehtiin sinne ja mukaan lähti miehelle paita ja uusi liinakangas ruokapöytään!



Kunnon auringonlasku jäi kuvaamatta ,samoin norppa tältäkin reissulta. Viimeisenä ilta oli  kyllä aivan upea auringonlasku Pikku Pihlajavedellä vaan eksyttiin naapuriveneeseen lupsakkaan savonlinnalaispariskunnan vieraiksi ja aurinko ehti laskea ja melkein kyllä noustakin ennenkuin palattiin omaan veneeseen. Hauska oli ilta mutta liian monta brandylasillista tuli otettua. Viikon kun on kahdestaan niin sitä innostui sosiaalisesta kanssakäymisestä vähän liikaakin! Kyllä me parina muunakin iltana tulisteltiin naapuriveneilijöiden kanssa iltanuotiolla, hieman maltillisemmin kyllä. Oma viehätyksensä on tarinoida ja kuunnella tarinoita pimeässä yössä tulilla. Lapin tuntureilla kokee samanlaisia tunnelmia kuin Saimaalla - tunteen siitä että on vain suuri luonto ja   ihminen pienenä sen keskellä. Hieno reissu oli tämäkin , jo neljäs veneviikkomme! Emme ole enää aloittelijoita, kokemusta on kertynyt ja vesistötkin alkavat olla tunnistettavissa!

Ps. Entäpä painonpudotusrojektini? Eteenpäin mennään vaikka jännäsinkin vaakalukemia reissun jälkee kun pussikeittokuuri loppui juuri ennen Saimaalle lähtöä. En ihan tarkkaan pystynyt  ruokavaliota noudattamaan, mutta paino oli pudonnut vähän veneviikonkin aikana!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Mielen ravintoa




Kuvissa  Rovaniemen Steiner-koulun portaikon upeita mosaikkitöitä

Tässä vaan istun koneen äärellä ja taas on kaikki vielä pakkaamatta, sillä aamulla lähdetään ajelemaan kohti Saimaan seutuja. Veneilyviikko odottaa! Matkalaukku on sentään välillä purettu ja pyykit pesty. Tulin nimittäin kotiin vasta perjantai-iltana myöhään ja lauantaipäivä kului töissä.

Tänään on ollut leppoisa päivä. Aamulla nukuttiin myöhään, puoli yhteentoista, mikä on minulle nykyään tosi harvinaista. Päivällä ohjelmassa oli Lapin luonto-opiston myyjäiset. Myyntipöydät notkuivat nytkin syksyn satoa, leivonnaisia, käsitöitä ja kaikenlaista muuta ihanaa.Ostin mukaan savustettua Inarin rautua, kaskinauriita, luomutomaatteja, siikliperunoita, porkkasämpylöitä sekä omenapiirakkaa ja kampanisuja. Täyden korin kanssa ajelimme sitten maalle vanhempieni luokse ja valmistin saaliistani meille kaikille herkullisen aterian.

Nyt kun molempien vanhempani kunto on pikkuhiljaa heikentynyt, olen ottanut ohjelmaani yhteisen sunnuntailounaan. Teen samalla ruokaa vähän enemmänkin, jotta heille jää valmista ruokaa seuraavaa viikkoa varten. Äiti ei oikein enää tahdo jaksaa jokapäiväistä ruoanlaittoa vaikka se häneltä vielä sujuukin.  Äidillähän on todettu keväällä Alzheimer-tauti.

Viime viikolla olin työjuttujen välillä pari yötä nuoremman poikani perheen luona ihmettelemässä Kuusenkerkkäni kasvua ja kehitystä. Nyt on konttausvaihe menossa ja koko ajan on jonkun seurattava pienen pojan menoa. Pari hammasta nököttää ylhäällä ja alhaalla ja hymynsä on aseistariisuva. Poikani jäi juuri kahden kuukauden vanhempainlomalle hoitelemaan pientä ikiliikkujaa kun miniä palasi hetkeksi työmaailmaan. Kovasti he suunnittelevat tänne pohjoiseen muuttoa edelleenkin. Miniällä olisi työkuviotkin selvät mutta poikani ei ole vielä löytänyt  työtä, ainakaan sopivaa sellaista. Olisipa se vaan upeaa saada Kuusenkerkkä tänne lähemmäksi!

 Kuva  Jorma Purasen Ateneumin Lapin Taika-näyttelystä

Entäpä muutosprosessini! Hyvin!!! Selvisin reissuviikostakin,  vaikka ohjelmassa oli yksi illallisjuhla ja työkokouksen parin päivän herkkupöydät. Illalliselle pyysin keittiötä valmistamaan minulle pussistani herkkusienisopan ja viinin sijasta maistelin illan kivennäisvettä! Työkokouksien ja foorumeiden välissä ihmettelin hetken Helsingin keskustassa että mitäs nyt tekisin, kun aina ennen olin vastaavassa tilanteessa mennyt suosikkikahvilaani rentoutumaan ja palautumaan ja nautiskellut  samalla jonkun herkun kahvin ja iltapäivälehtien kanssa ennen illan rientoja. Nyt kahvila ei tuntunutkaan hyvältä vaihtoehdolta ilman herkkuja. Kuulostelin hetken mitä kaipasin ja vastaus oli että rauhaa ja hiljentymistä kaiken  hälinän ja sosiaalisuuden keskellä! Muistin Ateneumin ja siellä Lapin Taika- näyttelyn! Olipa kun olisi kotona jokirannassa  käynyt hengähtämässä. Mielen ravintoa parhaimmillaan! Sitä on onneksi tiedossa ensi viikolla Saimaalkin. Tällä kertaa emme ajatelleet kulkea pitkiä päivämatkoja vaan viipyilla Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoalueilla tutkien saaria ja rantoja. Koiramme lähtee mukaamme joten patikointia on myös ohjelmassa. Odottelen kuulaita syksyisiä säitä ja syksyisiä auringonlaskuja!


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Puolukka tuoksuu kotona


Vispipuuro on jäähtymässä odottaen vielä vatkaamistaan. Taitaa aika monessa kodissa tuoksua puolukka tänä viikonloppuna. Ainakin täälläpain kelit olivat upeat koko viikonlopun ja metsän kutsu oli vastustamaton. Mekin olimme puolukassa molempina viikonlopun päiviä ja saaliiksi saimme viisi sangollista puolukoitta. Poimimme enimmäkseen ne tuosta kuvassa näkyvältä rinteeltä.Maisema on miehen kotikylältä. Kelpasi poimia ja välillä istuskella kannon nokalla ja ihailla tyyntä järveä ja kuunnella hiljaisuutta.


Viikonloppu oli muutenkin toimintaa täynnä. Tänään meillä oli syömässä vanhempani ja siskoni sekä miehen tytär ja jälkiruokakahveille ilmestyivät vielä miehen poika ja avovaimonsa. Onneksi olin leiponut  sekä omena-ja puolukkapiirakkaa, maistuivat hyvin jäätelön kera. Kaikille muille siis , paitsi ei minulle. Minä sekoitin shakerilla itselleni herkkusienikeiton  pussista ja söin sitä muiden kanssa. Ja jälkiruoaksi nautin noiden herkkujen sijaan pelkät kaljupääkahvit. Sain myös lauantaina järjestettyä kesävaatteet säilytykseen ja inventoitua kylpyhuoneen laatikot ja kaapit vanhentuneista purnukoista. En millään näemmä ehdi käyttämään kaikkia loppuun ennekuin ne jo vanhentuvat!

 


Ostin keväällä Prisman puutarhamyymälän ovensuusta alealehintaan pari onnentonta taimen rääpälettä, Kotona istutin ne ruukkuihin ja kastelin ahkerasti punaisella lannoitevedellä ja kas ihmettä! Koko kesän ne molemmat ovat kukkineet upeasti ja kukkivat yhä edelleen työntäen loputtomasti uusia nuppuja! Mahtaisivatko pärjätä vielä sisällä, sillä meillä alkaa yöpakkaset varmaan ihan heti. En tiedä minkä nimisiä nämä ihmekukat ovat. Toinen on väriltään punasävyinen ja toinen sinipunainen.

Nyt lähden vatkaamaan sen puolukkapuuron ja pakkaamaan laukkuni. Huomenillalla lähden heti työpäivän jälkeen työreissulle pääkaupunkiseudulle neljäksi päivää. Ja huomenillalla tapaan myös ihanan Kuusenkerkän, mikäli  on vielä hereillä. Viemiseksi vien sangollisen puolukkaa! Minulla onkin koneessa lastia kun omien kamppeiden lisäksi on tuo puolukkasanko ja vanhimman pojan ja vaimonsa koira, joka on ollut meillä hoidossa heidän elokuisista häistään asti.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Koska olet nauranut viimeksi sydämesi kyllyydestä?

Pyhätunturin maisemia viime viikonlopulta



Pussikeittokuurini on saanut aikaan uskomattoman energisen olon koko päiväksi. Tähän asti energia on valunut töihin enimmäkseen mutta tänään vapaapäivällä virittelen itseäni kunnon siivoustaajuudelle. Matot ovat jo ulkona, toinen kone pyykkiä pyörii, makuuhuoneen vaatekaapin sisältö on ulkona ja vaatteiden lajittelu meneillään: kesävaatesäilytykseen, takaisin komeroon, kierrätykseen, siinä jako. Ja on hyvä huomata että kierrätykseen menevä pino on huomattava. Nyt jo on sellaisia vaatteita joita en enää halua ylleni laittaaa. 

Tämän elämäntaparemonttini yksi neljästä osiosta on henkinen valmennus ja tällä kertaa en väheksy sitä kuten ehkä aiemmin olen tehnyt. Olen kuunnellut melkein joka päivä rentoutuskasettia ja töissäkin viettänyt joka päivä hiljaisen hetken jossakin rauhallisessa sopessa silloin kun olen niin tuntunut. Viidentoista minuutinkin  rentoutushetki antaa voimaa .
 

Pelkosenniemi. Suvannon perinnekylää

Eilen töissä rentouduimme porukalla naurujoogan merkeissä. En ole oikein uskonut , että "tekonaurulla" voi rentoutua puhumattakaan mistään hikoilusta, mutta niin vain kävi, että tunnin jälkeen olivat lihakset hellinä ja alun pakkonauru muuttunut tuolta vatsanpohjasta asti kumpuavaksi hohotteluksi ja höröttelyksi. Täytyy sanoa että ohjaajamme taisi asiansa. Hän osasi myös motivoida meidät vauhtiin! Naurulla on todettu olevan runsaasti erilaisia terveydellisiä vaikutuksia ja myös psyykkisiä. 1950-luvulla ihmiset nauroivat 18 minuuttia päivässä, nyt enää 6 minuuttia. Lapset nauravat 300-400 kertaa päivässä, mutta me aikuiset enää 15 kertaa (jos sitäkään)!
Sitäpaitsi oli hienoa nauraa porukassa, tutussa naisryhmässä! Työpäivän jälkeen teki tosi hyvää.

" Emme me naura siksi, että olemme onnellisia. Me olemme onnellisia siksi, että nauramme."