torstai 27. lokakuuta 2011

Eri näköalatorneista näkee asioita eri lailla

 


Olin eilen koulutuksessa,jossa käsiteltiin myötätuntouupumusta, tuota salakavalaa meitä auttamistyötä tekeviä uhkaavaa uupumustilaa. Olen itsekin kokenut kantapään kautta monta vuotta sitten myötätuntouupumustilan, joka johti minut ensin osa-aikatyöhön vuodeksi, sen jälkeen kokonaan uudenlaiseen työhön asennoitumiseen ja pitkään terapeuttiseen täydennyskoulutukseen. Oli hyvä käydä nyt useamman vuoden jälkeen päivittämässä tietojaan tältä saralta ja huomata samalla, että olen onnistunut  löytämään hyviä ja toimivia keinoja työn ja oman jaksamisen tasapainon säilyttämiseen.

Myötätunto eli kyky tuntea empatiaa on inhimillisen vuorovaikutuksen ydin ja meillä auttamistyötä tekevillä se on myös työväline, jos näin voisi sanoa. Kouluttaja käytti asiasta metaforaa näkötorneista. Pidin tuosta näkökulmasta paljon. Meillä kaikilla ihmisillä on elämässään oma näkötornimme, paikka, jossa me seisomme tarkastelemassa kokemaamme ja näkemäämme. Kaksi tornia voi seistä luonnon keskellä pienen matkan päästä toisistaan. Sama rantaviiva, sama metsä ja samat talot näyttävät hiukan erilaisilta riippuen kummasta näkökulmasta niitä katsotaan. Jotkut yksityiskohdat näkyvät vain toisesta tornista, toiset vain toisesta. Jotkut tornit ovat ehkä rykelmissä, joistakin taas voi olla pitkä matka naapuriin. Kahden näkötornin välillä voi olla metsää tai vuoria peittämässä  avautuvaa näköalaa.

Välillä me unohdamme, että oma näkökulma on vain yksi monista. Näkemäni asiat voivat olla täysin oikein, mutta eivät kuitenkaan täsmälleen vastaa sitä, mitä joku toinen näkee tai kokee. Jotta pärjäämme muiden ihmisten kanssa , on tärkeää opetella siirtymään aika ajoin myös muiden näkötorneihin. Samanaikaisesti on tärkeää osata seistä tukevasti omassaan.


Kuvat viimesyksyiseltä leidiystäväporukkani tapaamisreissulta Posiolta. Muutaman viikon päästä tapaamme taas, tällä kertaa Kuusamossa.

Myötätuntouupumus on seurausta toistuvasta empaattisesta toisen ihmisen asioiden/kärsimyksen jakamisesta tai todistamisesta. Se on psykofyysinen jännittyneisyyden tila, jossa autettavan kertomukset täyttävät auttajan tietoista tai tiedostamatonta mieltä. Se ilmenee emotionaalisesti kuormittavien auttamissuhteiden ja -tilanteiden sekä niistä muistuttavien asioiden tietoisena ja alitajuntaisena torjumisena. Myötätuntouupumiseen liittyy väsymys, joka ei helpotu levolla, lomalla tai vapaapäivällä. Myötätuntouupumisen riski ei ole seurausta persoonallisista tekijöistä eikä epäammatillisuudesta vaan työn sisällöstä. Toisille ihmiselle toisten tunteet "tarttuvat" helpommin. Tunteiden tarttuminen on tärkeää oppia tunnistamaan. Kova oppiminen on itsellänikin ollut näiden asioiden kanssa.

Edelleenkään en vapaa-ajallani katso vaikkapa elokuvia, joissa on ahdistava pohjavire. Enkä juurikaan katso työtäni sivuavia dokumentteja tai keskusteluohjelmia. Olen myös melko huono auttamaan vapaa-ajallani  muita kuin aivan läheisiäni heidän ihmissuhdekiemuroissaan. Kuuntelen kyllä, mutta en jää niihin kiinni, enkä ota huolta kantaakseni. En liiku kovin paljon kotikaupungissani ja välttelen erityisesti viikonloppuna Prismoja ja Citymarketteja, joissa törmää takuuvarmasti niin asiakkaisiin kuin verkostokumppaneihin. Kaikki kun eivät ymmärrä työn ja vapaa-ajan eroa.

Sen sijaan tarvitsen vapaa-ajallani paljon rauhaa ja hiljaisuutta. Viihdyn yksin tai kaksin koiran tai miehen kanssa. Vanhat ystävät ja ystäväporukat ovat elintärkeitä! Lähden mielelläni lomillani muihin maisemiin - katselemaan asioita muista näkötorneista.  Lomani olen rytmittänyt niin, että tasaisin välein tiedän pääseväni levähtämään työasioista. Saan myös työssäni hyvää työnohjausta ja työyhteisössni pääsen itse vaikuttamaan jaksamiseen liittyviin asioihin. Työyhteisössäni  onneksi ymmärretään näitä asioita!

Näillä keinoilla luulen jaksavani edelleenkin innostuneena omassa työssäni eläkeikään asti (jos Luoja niin suo)!

Myötätuntouupumisesta on kirjoittanut mm. Leena Nissinen kirjassaan "Auttamisen rajoilla.Myötätuntouupumisen synty ja ehkäisy (2007).

8 kommenttia:

  1. Myötätuntouupumus on minulle ihan uusi sana ja asia, mutta kuulostaa tutulta. Aikoinaan työ ja asiakkaiden asiat täyttivät mieleni niin kokonaan, ettei sinne juuri muuta mahtunutkaan. Enkä edes tee työtä mitenkään kurjien asioiden kanssa! Oman elämän sinänsä normaalit kiemurat ja vaatimukset saivat kupin sitten vuotamaan yli.

    Näkökulma-asiaa olen myös itsekseni pohtinut. Yhtä absoluuttista totuutta asioista ei ole, vaan on monta totuutta, riippuen siitäkin, kenelle asiaa kertoo. Eri ammattiauttajat saattavat nähdä asiakkaan tilanteen joskus eri tavalla ja ovat kuulleet aivan eri puolia samasta elämästä.

    Enää minäkään en uppoudu muitten asioihin, vaan osaan jättää ne heille itselleen. Olen onnellinen siitä, että oma elämä täyttää nyt mieleni enkä ajattele työasioita kotona. Valikoin kirjat ja elokuvat ja hylkään surutta ahdistavat aiheet. Tilan tarve ja rauha ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
  2. Hei Katriina; eilisessä koulutuksessakin monet paikallaolijoista totesivat samaa kuin sinä, etteivät koskaan ole ternmistä kuulletkaan. Suosittelen tutustumista aiheeseen, löydät varmaan paljon tuttua ja kenties oivalluksiakin kun tutustut ilmiöön tarkemmin. Olen usein ihmetellyt ettei esimerkiksi työterveyshuolto tunne kovin hyvin tätä oireyhtymää. Kyseessä on siis aivan eri asia kuin työuupumus. Myötätuntouupumukseen voivat sairastua niin poliisit, palomiehet kuin terveydenhoitopuolen ihmiset. Asia voi koskettaa myös empaattisella työotteella työtä tekeviä muitakin ammattiryhmiä opettajia, hierojia jne eli siis muitakin kuin vain vaikeita asioita työssään kohtaavia.Itse löysin paljon tuttua ja auttavaa kun perehdyin aikoinaan asiaan.

    VastaaPoista
  3. Tärkeä aihe ja voisin allekirjoittaa monta kohtaa, jotka itselläkin käytössä. Luen parhaillaan (kuinka sattuikin!) Apua auttajalle- kirjaa, joka kertoo perusteellisesti asiasta, mistä ilmiö johtuu. Voi huokaista, ei se olekaan heikkoutta tai osaamattomuutta vaan normaali ilmiö. Peilineuroneista kaikki lähtee :) Etäisyyden ottaminen onkin sitten se opittava juttu. Helppoa sitten kun sen oppii. Vaikeaa jos ei tiedä tästä. Hyvä että edes uupumisen jälkeen oppii.

    noeijoo

    VastaaPoista
  4. Kolahti! Tällaisessa tilanteessahan olin itsekin liki 30 vuotta, omalla paikkakunnalla työskennellessäni. Juuri noinhan se meni. Löysi usein itsensä vapaa-ajalla paikallisessa puodissa jossain leipähyllyn välissä tukemassa ja neuvomassa jotain hihaani tarttunutta. Tai sitten lymyilemässä hyllyjen takana nähtyään taaaaas saman neuvoa pyytävän/valittajan. Joskus ostosten tekemiset jäivät puolitiehen kohtaamisen välttämisestä - kassalle kiirehtiessä.
    Kotiin soittavat asiakkaat olivat luku sinänsä. Lapseni eivät suostuneet valehtelemaan soittajille, että äiti ei ole kotona. Aivan oikein.
    Väärin olisikin ollut heitä kohtaan.
    Tein jopa aikoinaan tällaisen runon:

    Ei, en halua
    olla se ihana hoitaja,
    jolle saa soittaa
    milloin vai
    kotiinkin
    vaikka yöllä.

    Ei, enää en itseä kiellä!

    Samanlaista rajausta kuten itsekin kerrot, olen oppinut tekemään. Samaa kertovat monet kollegat kohdallansa toteuttavan.
    Olen nyt työskennellyt 1 ja ½ vuotta muualla kuin omalla kylällä ja entiseen on kevennystä tullut. Ja muutenkin varmaan on oppinut tuollaisen näkötorni-ajatuksen soveltamista omassa (työ)elämässään. Jospa huomaan joistakin toisista torneista näköalan näyttävän paremmalta/miellyttävämmältä omaan verrattuna, niin yritän karsia rumentavaa risukkoa tai avata uuden ikkunan tornin paremmalle puolelle. Tärkeää, että pitää oman torninsa ja kykenisi näkemään kaikesta huonosta tai surkeudesta huolimatta aina kuitenkin mahdollisuuksia perempaan.

    VastaaPoista
  5. Noeijoo; tämän asian kanssa varmaan jokainen auttamistyötä tekevä on paininut tai tulee painimaan. Ja juuri tuo oivallus, etten olekaan huono tai heikko, on minusta se tärkein. Ja kun sen on havainnut niin sitten keinoja käyttöön. Täällä blogimaailmassa näitä keinoja onneksi tuntuu löytyvän ihmisiltä. Luonto on monelle tärkeä. Myös lukeminen, elokuvat ja kaikenlainen kulttuuri. Matkustaminen on ehkä minulle hyvä tapaa tuohon etäännyttämisen harjoitteluun ihan konkreettisestikin. Ja liikunta tietysti.

    VastaaPoista
  6. Rita; hyvä runo! Rajaus on myös elinehto jaksamisen suhteen. Tuo työskentely oman asuinalueen ulkopuolella on myös hyvä keino. Täällä pohjoisessa se ei vaan kovin hyvin onnistu kun matkat ovat pitkiä. Tosin itsekin asuin aikoinaan 45 minuutin ajomatkan päässä kaupungista pienessä kylässä. Siellä oli aivan eri elämä kuin kaupungissa.Mutta päivittäinen ajomatka tuntui iän kartuttua yhä raskaammalta.
    Niin tai näin. Pääasia on kai että pysähtyy ja tekee ratkaisut oman elämäänsä sopiviksi jaksamisen kannalta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä sanasta. Tunnistin sen heti. Tulen sitä pohtimaan ja käyttämään. Luulen, että se on läheistä sukua termille, jota jo olen oppinut käyttämään, "sosiaalinen erakko".
    Jossain vaiheessa opin jo sen, että työn jälkeen on lupa rauhassa uupua, mutta tuohon myötätuntopuolen rasittavuuteen en ole osannut sitä vielä soveltaa.
    Jossain vaiheessa lähes kaikki sosiaaliset suhteet liittyivät - ainakin löyhästi ja tavalla tai toisella - työhön. Tämä uusi käsite selittää niidenkin - sinänsä aivan ihanien - ihmissuhteiden rasittavuutta...

    VastaaPoista
  8. Mm; varmasti myötuntouupumus on sukua "sosiaalinen erakko" -termille. Tunnistan itsekin tuon termin hyvin. Olen aina ollut sosiaalinen ihminen, mutta aika ajoin tunnen olevani melkoinen erakko ihmisuhdeasioissa. Ja tuo asia on muuttunut työn kuormittavuuden lisääntyessä.

    VastaaPoista