lauantai 29. lokakuuta 2011

Ranskalainen arkemme


Tämä kaunis , pinjamäntyjen reunustama hiekkatie vei Ranskan Giensin kylän kodistamme lähimmälle rannalle. Kuljimme sinne lähes päivittäin. Tie toi minulle ja ystävälleni kummallekin mieleen toisen samantapaisen tien , jota kuljmme vuosia sitten. Tuo muistojen hiekkatie kuului entiseen elämään, maalle. Se oli polku, joka vei jokirannalle uimapaikkaamme, hiekkasärkkien reunustamaan joenpoukamaan. Myös ystäväni lapset muistivat saman tunnelman, hehän viettivät pieninä paljon aikaa luonamme maalla. Muistot ovat todella tärkeä osa elämää! Ja on upeaa kun on ihmisiä, joiden kanssa niitä voi jakaa!

Pidin kovasti myös tästä puiden ja pensaiden välistä puikkelehtivasta käytävästä, joka johti kylätieltä taloomme. Oikopolku, jota ei kadulta huomannut ellei sitä tiennyt olevan. Viikon aikana opimme katselemaan kylää tarkemmalla silmällä ja havaitsimme , että näitä pieniä oikopolkuja oli siellä täällä. Myös virallisten vaelluspolkujen alku oli usein " piilossa". Jos siitä ei tiennyt, ei varmaan sattumalta reitille eksy!







Ranskalainen kotimme viikon ajan sijaitsi keskellä kylää. Se oli vanha rakennus, jonka toisessa päädyssä asui vanha rouva. Talomme oli perinteinen talo ikkunaluukkuineen, vanhoinen tummine huonekaluineen. Kylpyhuonetilat oli saneerattu ja olivat hyvät ja toimivat. Keittiökin toimi vaikka ei ollut uusinta huutoa. Kaapeista löytyi runsaasti suuria patoja ja paistinpannuja ja liesi oli kunnon suuri kaasuliesi. Ranska on kai viimeisiä maita Euroopassa, jossa edelleenkin satsataan ruokailuun arkisinkin. Illalla valmistetaan kunnon päivällinen ja ruokapyydässä istutaan kauan ja hartaasti. Niin mekin teimme. Aamulla joku haki vuorollaan tuoreet croissantit (itse söin croissantin vain yhtenä aamuna) ja patongit kylän leipomosta ja aamiainen syötiin useimpina aamuna ulkona patiolla. Päivällä söimme sitä sun tätä (patikkaretkillä eväät olivat mukana) ja pääaterian valmistimme sitten illalla yhdessä.


 


Ulkona ravintolassa emme syöneet kuin kerran. Osittain siksi, että se oli kallista näin suurelle porukalle ja myös siksi että monet hyvät ruokapaikat olivat jo kiinni, koska sesonkiaika oli ohitse. Sitäpaitsi olen aina tykännyt kokkaamisesta ulkomailla. Ruokakaupat ovat seikkailu ja on hauskaa eläytyä ranskalaisen perheenäidin rooliin. Ulkomaanystävän perhe viihtyi ruokakaupoissa joskus liiankin hyvin ja koska he olivat liikenteessä omalla autolllaan niin ruokatuliaisia taisi tarttua mukaan melkoinen määrä. Ranska on kyllä kulinaristeille hyvä kohdemaa!
Aiemmissa matkakertomuksissani tältä reissulta taisinkin jo mainita että Giensin kylä sijaitsi pitkän niemen päässä Välimeren rannalla  Cote de Azurin rannikolla. Lensimme Suomesta Nizzaan ja ajoimme junalla Touloniin, josta olimme vuokranneet auton viikoksi. Auton palautimme menomatkalla Nizzan lentokentälle. Auto oli hyvä olla , koska tuo kylämme ei ollut ihan parhaimpien kulkureittien varrella ja yksin kauppoihin oli matkaa. Autolla ajaminenhan on nykyään leikinlaskua meille pohjoisen harvaan tieverkkoon tottuneillekin navigaattoreiden yleistyessä. Mekin otimme oman navimme mukaan. Minä kyllä hankin alueen kunnon kartankin. Ihan niinkuin veneessäkin kesällä: pelkkään blotteriin ei uskalla luottaa vaan merikarttaakin on hyvä tutkia samalla!

 Tuo ylläoleva kuva on  meidän lähikylästämme La Captesta, joka on vähän suurempi kylä kuin omamme.




Niemeemme johtavaa tietä reunustivat suuret suola-altaat ja niissä  oli sadoittain flamingoja. Näky oli iltaisin auringon laskiessa kuin Afrikan savanneilta . Pysähdyin tietysti  kuvaamaan niitä muutaman kerran mutta täydellinen kuva jäi kyllä saamatta. Se kuva tallentui kyllä mieleeni sitäkin paremmin!

6 kommenttia:

  1. Kiitos upeasta matkakertomuksesta! Tuon avulla osaisi itsekin tuonne mennä.
    Kuvat ovat mukavia muistikuvia talven pimeisiin hetkiin.
    Talvea odotellessa Terttu

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Afrikka tulee mieleen alimmista kuvista, ajattelin Egyptiä. Ei sillä, että olisin Afrikassa koskaan käynyt.

    Ihan erilaisen tatsin saa maahan kyllä, kun vuokraa tulla tavalla talon ja elää maan tavalla. Pitäisi joskus kokeilla. Ruokakaupat ovat tosiaan ihania paikkoja ulkomailla ja on kiva kokeilla, mitä saa itse aikaiseksi. Huonona puolena taas pitää alkaa kokata, kun illalla tulee nälkäisenä takaisin päivän retkiltä. Mutta teillä olikin useampi kokki mukana:)

    VastaaPoista
  3. Tämä näyttää juuri sellaiselta mistä miehen kanssa on ollut puhetta ja haavetta! Mitä sitä tulevaisuuteen siirtämään, vaan heti ensi syksynä vastaavanlaiselle lomalle.
    Tästä saimme vettä myllyyn, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Terttu; hyvä että matkakertomuksistani riittää iloa muillekin. Itsellehän tämä tapa on myös oiva keino tallentaa matkojen muistoja.

    Katriina; me olemme jo useina vuosina vuokranneet itse asunnon. Minulle tälläinen tapa on kiinnostavampi kuin hotellit. Kokkaamistakaan en pidä rasitteena kunhan se ei kaadu yhden harteille!Eikä tarvitse mitään kovin monimutkaisia gourmet-aterioita valmistaa. Ja usein syömme myös ulkona kun kahdestaan tai pienemmällä porukalla liikkeellä olemme.

    VastaaPoista
  5. Rita; ei muuta kuin suunnittelemaan. Syksy on hyvää aikaa matkustella Etelä-Euroopassa!

    VastaaPoista
  6. Voi mahdoton tätä omistamisen määrää; arkemme, talomme, kotimme, niememme...

    VastaaPoista