keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Mielessä liikaa asioita

   Kuvan otin tasan kaksi vuotta sitten Rovaniemen lentokentältä. Olen tainnut sen muistaakseni aiemminkin täällä blogissani esitellä. Lähdin kuvaamaan täyskuuta ihan tarkoituksella, mutta oikea kuvakulma löytyi vasta lentokentällä ihan sattumalta kun olin miestä siellä vastassa. Kuu pilkisti tuolta kultaisten lentävien porojen takaa sopivasti!

Istahdin tähän koneen ääreen ja yritän vapauttaa ajatuksiani työkuvioista mutta tiukassa ovat työkuviot  kun en pääse niistä irti. Ei  auttanut , vaikka riehuin höyrypesurin kanssa pari tuntia alakerran takkahuoneessa ja saunatiloissa. Ei auttanut , vaikka vaihdoin järjestystäkin siivousurakan jälkeen.

Koko alkuviikko on ollut suunnittelua, kehittämistä ja palavereita. Tämä päivä oli kokonaan meidän esimiestiimin kehittämistä ulkopuolisten konsulttien kanssa.  Työskentely oli erittäin antoisaa, siinä ei mitään erityisen hankalaa ollut. Mutta jälleen kerran pätee se totuus töiden suhteen, että kiinnostavatkin asiat tuntuvat raskailta jos niitä on liikaa. Aivot eivät ehdi sulatella ja pureskella kaikkea ja malja tursuaa yli. Onneksi minulla on perjantai jo vapaata, eli huominen päivä enää töitä. Eikä huomiselle ole kalenterissa mitään erityistä, vain yksi pieni palaveri. Taidan istua huomisen oman työpöytäni ääressa omassa huoneessani ja laittaa oveen varattu-lapun!

Huomenna tulee siskoni meille yöksi ja perjantai-aamuna sitten veljeni. Pitkästä aikaa olemme kaikki neljä koolla. Varmaan pohdimme yhdessä äidin ja isän tilannetta ja suunnittelemme mitä voisimme nyt tehdä ja mitä pitäisi tulevaisuudessa tehdä. Äiti ei edelleenkään halua puhua mitään koko Alzheimer-asiasta. Ehdotimmme että olisimme yhdessä jutelleet nyt kun kauempana asuvat sisarukset olisivat paikalla, mutta äiti kieltäytyi ehdottomasti. Hän sanoi, että haluaa tehdä mieluummin jotain mukavaa kun puhua ikävistä asioista. Ymmärän toisaalta hyvin häntä, mutta kun on monta asiaa , joista olisi nyt vielä mahdollista ja tärkeää puhua ja sopia. No, me puhumme sitten keskenämme, ilman äidin läsnäoloa.

On muuten ollut melkoisen kummallinen syksy . Lumesta ja pakkasesta ei ole tietoakaan täällä Lapissa. Auton ikkunoita ei ole tarvinnut raapata vielä kertaakaan. Tai yhden kerran pakkasta kuulemma oli, vaan me olimme silloin reissussa Ranskan maalla. .Olen melkein nauttinut näistä keleistä, vaikka päivät ovat olleet täynnä tuhnuista märkyyttä. On ollut kuitenkin lämmintä ja pyörällä on ollut hyvä kulkea!

Alkoi jo olotila helpottaa kun naputtelin tänne tätä tekstiä.  Nyt kaivan puikot ja langat esille ja alan suunnitella käsityösessioita joulua ajatellen.

2 kommenttia:

  1. Hienoa että voitte yhdessä pohtia vanhempienne tilannetta.
    Liian usein vain yksi lapsista joutuu kantamaan vastuuta ja tekemään ikäviäkin päätöksiä.
    Ja mukana on aina luopumisesta alkaen niin monenlaisia tunteita että suhteet menevät helposti solmuun.

    Hesarin tiedesivuilla oli mielenkiintoinen juttu ihmisen muistista.
    Siinä todettiin että nykyään lähimuistia kuormitetaan usein liikaa varsinkin toimistotöissä. Ihmisen aivot kehittyivät luolamiehen aikaan, ne eivät ole vielä ehtineet mukaan informaatiotulvaan ja jatkuvasti eteen tuleviin uusiin asioihin.

    Mutta eikös jossain ole myös todettu että käsillä tekeminen on loistavaa aivolepoa?

    VastaaPoista
  2. Mk; joskus olen todella huolissani omien aivojeni kapasiteetista ottaa vastaan tietoa. Ilmankos tarvitsen paljon hiljaisuutta ja rauhaa! Onneksi luonto ei kuormita informaatiotulvalla liikaa...

    VastaaPoista