maanantai 31. joulukuuta 2012

Elämä on elämistä varten


Lehdet ovat olleet täynnä mennyttä vuotta ja facebookkikin kokosi ihan pyytämättäni katsauksen facebook- vuodestani. Kävin itsekin läpi viime vuoden kuvieni kautta ja havaitsin että muutaman vuoden ajan kuvakoontini menneestä vuodesta olisi voinut olla melkolailla samanlainen. Pari-kolme viimeistä vuotta tosin kuvakoosteeseen ovat ilmestyneet pienet pojannassikat, nyt 2-ja 3-vuotiaat. Ja ensi vuoden koosteessa on jo mukana kolmaskin pieni ihminen! Poikani perheessä odotetaan uutta vauvaa heinäkuussa syntyväksi. Isäni on kuvissa mukana vielä virkeänä Pärnun reissulla. Nyt hän on sairaalassa, ollut siellä koko joulun. Jalassa tai varpassa on kuolio ja nyt odotetaan miten hoidot tehoavat vai täytyykö jalka amputoida. Elämän alku ja loppu ovat vuodessa siis mukana!

Eli minun elämäni keskeisimpiä asioita ovat olleet ja ovat edelleenkin perheeni, läheiseni ja ystäväni, koti ja piha, lähiluoto avarine jokimaisemineen ja luonto ylipäänsä, kesällä Saimaa veneilyneen ja mökkeilyneen, muutama matka kauemmaksi (v.2012 Berliini ja Pärnu) ja muutama lähemmaksi ( hiihtoreissut tunturiin, Oulun reissu, reissut siskon luokse ym.ym.pienempää)
Vuoden bonusjuttuja on ollut Aslak-kuntoutus (3 viikkoa) ja Muistoissa on voimaa-koulutus muistorasian valmistamiseen.

Ja tietenkin menneen vuoden ihan huippuasia oli häämme Saimaan rannalla!

Ei hassumpi vuosi ollenkaan!

Tämä uusi vuosi alkaa haikessa merkeissä kun Kuusenkerkkä vanhempineen lähti tänä aamuna muuttokuorman kera takaisin Helsinkiin. He olivat onnellisia, samoin varmaan Helsingissä asuvat vaari ja vaarin vaimo sekä kummitäti ja kummisetä ynnä lukuisat ystävät.Tänne jäivät tippa silmässä mummi ja taatto sekä lukuisat muut lähisukulaiset! No, ehkä on ihan mukavaa saada ohjelmaan taas Helsingin reissut pitemmän kaavan kautta! Etelään on vain reilun tunnin lentomatka!

Ehkä on aikaa nyt  enemmän jokirantakävelyille ja valokuvaukselle. Olen niitä jo vähän ehtinyt kaivatakin. Olen myös ilmoittautunut koko kevään kestävään terapeuttiseen taidetyöskentelyyn, kestää kerran kuukaudessa koko viikonlopun! Ja meillä on ihania lahjakortteja odottamassa lunastamistaan; matkoja, kulttuuria illallisia, hierontoja....

Uuden vuoden otamme vastaan ihan kahdestan miehen kanssa. Minä olen ollut flunssassa mutta siitä huolimatta ajattelimme mennä leffaan katsomaan Rakkauden rasvaprosentin ja avata illalla kuoharipullon!

Hyvää uutta vuotta teillekin ja kippis!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Muista olla itselles kulta!


Aattoaamu. Kello on kymmenen. Miehen tyttärenpoika , 3 v, heräsi jo kuudelta ja niin me muutkin. Me , mummi ja pappa, tosin köllöttelimme vähän pitempään  ennenkuin kahvin tuoksu houkutteli keittiöön. Nyt talo hiljainen, me kaksi vain paikalla. Nuoret lähtivät pappalasta mummilaan, palaavat kyllä jouluaterialle meille. Meidän aattovahvuutemme kuuluu tänä vuonna seitsemän aikuista, yksi 3-vuotias ja kolme lapinkoiraurosta, joiden egot ovat kovilla kun kaksi asuu yläkertaa ja yksi alakertaa, välissä onneksi kaksi lapsiporttia!

Riisipuuro kypsyy hellalla ja sekahedelmäsoppa on ulkona jäähtymässä.Kohta nautiskellaan ne kynttilän valossa ja sitten lähdetään isän luokse sairaalaan kuunetelemaan joulurauhan julistus. Isä joutuu olemaan sairaalassa joulunpyhät kun hänellä on jalassaan verenkiertohäiriöitä, jalkaa uhkaa jopa amputaatio. Mutta tänään sitä ei murehdita vaan eletään tässä hetkessä. 

Sairaalasta sitten hautausmaalle viemään kynttilät minun isovanhempaieni ja kummitätini sekä miehen vanhempien ja veljen haudoille.  Vaikka tässä hetkessä ollaankin ,on hyvä hetki muistella läheisiäkin. Minä olen aina käynyt jouluna haudoilla, pikkutyttönäkin jo. Minua kiehtoo hautausmaan kaunis, pysähtynyt tunnelma. Viimeistään siellä saavuttaa joulun ja kaamosajan rauhallisen hiljaisuuden!

Rentoja ja rauhallisia joulunpyhiä teille kaikille lukijoilleni vietätte niitä sitten yksin tai kaksin, pienemmällä tai suuremmalla porukalla! Kaikille sopii tuo kuvan teksti ja etenkin sen viimeinen lause: "Muista olla itselles kulta!"

(Värssy on muuten  työpaikkani tämän vuoden joulutervehdyksissämme. Olemme joka vuosi tehneet porukalla jotain pientä ja jaamme niitä sitten jouluviikolla yhteistyökumppaneillemme. Tänä vuonna päällystimme takkatulitikkurasioita ja kiinnitimme rasian alapuolelle tuon tekstin. Aiemmin olemme jakaneet itsetehtyjä hilloja, hyytelöitä, sinappeja, karkkeja...jne)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Leppoisa aamu joulunalusviikolla



Jouluvalmisteluissani on ollut luova tauko. Itsenäisyyspäivän aikoihin lomalla ollessani sain siivous-ja koristelupyrähdyksen aikaiseksi ilmeisesti sen verran hyvin tuloksin että koko ajan siitä lähtien on kyllä tuntunut jouluiselta. Jouluverhot ovat ikkunoissa ja kynttilät palavat lähes taukoamatta. Tietenkin perusteellisemmat joulusiivoukset ovat vielä tekemättä vaan kyllähän ne hyvin vielä ehdin.

Tänä aamuna nukuin lähes kymmeneen. Menen töihin nimittäin vasta iltapäiväksi kun illalla menemme yhden ryhmän kanssa vielä syömään.Aamupäivän vietin leppoisasti rauhallisella aamiaisella, sitten hoidin ja lakkasin kynteni ja laitoin pörröpäänikin kuntoon lämpörullien  avulla.

Eilen illallakin olin ulkona .Tapasin pari opiskeluaikaista ystävääni jouluglögien merkeissä toisen  heistä luona. Hänen kotinsa oli kauniisti kynttilöin  ja joulukoristein koristeltu, pöytä oli katettu herkullisin salaatein ja juustoin , glögi oli myös hyvää! Parasta kaikesta oli tietenkin taukoamaton puheensorina. Naureskelimme lähtiessämme kotiin ennen puolta yötä että loputtomasta puheesta huolimatta tällä kertaa osasimme myös kuunnellakin toisiamme!

Perjantai-iltana meillä kotona paistetaan piparkakkuja ja vietetään pikkujoulua. Miniän sisko on käymässä täällä ja heidän lisäkseen iltaan tietenkin osallistuvat Kuusenkerkkä ja isänsä. Myös miehen nuorimmainen on tullut joululomille ja osallistuu hänkin iltaan. Lauantai-iltana joulunviettoon saapuvat miehen vanhempi tytär perheensä kanssa. Että koskako sitten siivoan? Lauantaina on hyvin aikaa kun  tyttären perhe saapuu vasta myöhään illalla!

Eli minun jääkaapin oveen magneetilla kiinnittämäni joulun aarrekartta toimii hyvin! Hiljaisuudessa soi laulu. Muista rauhallinen tunnelma äläkä hössötä! Minulla ei ole ollut stressiä . Pieni stressin tunne häivähti tosin äsken kun työpuhelimeen kilahti johtajan viesti että johtoryhmän jouluruokailu torstailta on peruttu ja sen sijaan käytämme ajan ensi vuoden budjetteja tutkimalla. Minusta ajoitus tuohon ei ole  täydellinen, mutta menköön. Muuten työpaikallakin on ollut leppoisampaa tämä viikko.

Ulkona on pakkasta parikymmentä astetta. Kohta vedän palttoon niskaan ja lähden kävelemään bussipysäkkiä kohti,

Leppoisia joulunaluspäiviä teillekin blogisiskot ja -veljet!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Pari viikkoa joulunpyhiin


 
 
Kuvat ovat parin talven takaisia
                                          

Pari viikkoa joulunpyhiin. Minusta tuntuu kun jo olisi jouluaika. Miehen vanhin tytär oli poikansa, kohta 3 v, kanssa viikonloppuvisiitillä mummolassa ja pappalassa. Poikani kävi myös meillä vaimonsa ja Kuusenkerkän kanssa ja oli hauska nähdä kun nämä kaksi "serkkupuolta" , ikäeroa yksi vuosi, leikkivät monta tuntia yhdessä vaihdellen sujuvasti leikkejä. Kuusenkerkkä pienempänä toisti kaiken perässä. Voi tuota mallioppimisen mahtia! Pojan tytär ja minun poikani suunnittelivatkin jo että jatkossa lähettävät pojat yhtäaikaa lentokoneella mummilaan viikoksi heti kun koneessa yksin saa matkustaa. Ikäraja taitaa olla 4 v.  Mikäpä siinä, se olisi hauskaa. Sitäpaitsi on melkein helpompaa kun lapsia on kaksi. leikit sujuvat silloin hyvin kaksistaankin eikä tarvita niin paljon pappaa tai mummia leikeissä.

Taas ovat kyllä itsenäisyyspäivänajan pitkät vapaat humahtaneet hetkessä. Joulua on laiteltu kotiin. Sellainenkin ihme on tapahtunut että minulla valmistelut ovat lähteneet keittiön kaappien siivouksesta sekä uunin, jääkaapin ja pakasteen putsauksesta. Yleensä näiden suhteen olen noudattanut sitä Marttojen ohjetta että  "jos et aio viettää joulua komerossa, niin jätä niiden siivous tekemättä"! Leppoisasti ovat vapaat onneksi kuluneet, puuhastelussa ei ole ollut stressistä eikä kiireestä tietoakaan! Joululahjatkin ollaan jo hankittu melkein kaikki. Niitäkin ollaan järkiperäistetty. Ei enää kuin paketti per henkilö ja nekin paketit ihan kohtuullisia. Tärkein on ajatus, ei hinta eikä määrä!

Äidin ja isän luona kului yksi päivä kun äiti halusi ostaa uuden hellan . Tarpeen se kyllä olikin, entisessä oli yhtä sun toista pientä vikaa. Hellan asennuksessa ja paikoilleen laittamisessa oli hommansa kun se ei tahtonut mahtua vanhaan rakoon vaan jouduttiin käyttämään laatikostoa pois paikaltaan. Vanhan talon  mitat ovat sitä sun tätä. Äiti oli hankkinut uuden öljypolttimenkin ihan tuosta vaan kysymättä keltään. Minäkään en tiennyt että vanha oli niin vanha. Ja mies epäili että olisiko vanha kaivannut vaan puhdistamista. Hohhoijaa ja huokaus päälle! Enemmän ja enemmän tulee asioita eteen joista täytyisi tietää ja joissa voisi olla avuksi. Mutta äidin halu ja päättäväisyys oman elämänsä valtiaana on vielä suuri, eikä hän halua luopua vielä mistään, vaikka selvästikin raskasta on välillä hänelläkin. Toisaalta taas he molemmat näyttävät olevan tyytyväisiä kotona ja se on tärkeintä! Eiköhän se luopumisenkin aika heillekin vääjäämättä eteen tule. Mitä sitä murehtimaan liian aikaisin!




keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulustani näyttää tulevan punainen

 
 



 
Kaamosloman ensimmäinen päivä. Nukuin puoli kymmeneen, tosin kävin pari kertaa hereillä ennen sitä mutta muistaessani sen ihanan tosiasian ettei tarvitse lähteä mihinkään, oli helppo vaipua uudelleen uneen. Nyt on kello yksitoista ja tepsuttelen edelleen aamutakki päällä koiran seuratessa ihmetellen ja ehkä vähän ärsyyntyneenä kun ei pääse normaaliin arkirytmiinsä eli nukkumaan.
 
Katselen huusholliani, olisi kyllä tekemistäkin. Olohuoneen ikkunassa roikkuu  Marimekon hehkuvan punainen Vihkiruusu-kangas, jonka siihen ripustin muistaakseni sunnuntaina. Mietin että laittaisinko pellavaverhojen rinnalle väripläjäyksen. Miehen mielestä pläjäys olisi paikallaan, mutta kankaan muuttaminen verhoiksi vaatisi vähän puuhaa. Keittiössäkin on keskeneräinen jouluverhoprojekti. Punaista sielläkin. Meillä on keittiössä viisi erikokoista ikkunaa, joihin vain yhteen saa sivuverhon. Minulla on kyllä viisi kappaverhoa, joista kolme on punaista kuviolla ja kaksi punaista ilman kuviota. Ompelutyöllä noista kolmesta saisi viiteen ikkunaan samanlaiset, mutta toisaalta taas voisi laittaa runsaammat kapat ja käyttää erilaisia. Taas miehen mielipide oli että molemmat käyvät hyvin.  Eli ehkäpä ratkaisen nämä verhohaasteet ainakin tässä päivän aikana.
 
Minulla ei ole muuten ole ollut aikoihin punaista joulua. Olen halunnut menneinä jouluina valkoista ja laimeita värejä vaan nyt taas voimakkaat värit tuntuvan kutsuvan.Taidan tuoda punaisen lankamatonkin olohuoneeseen, sekin on ollut monta joulua varastossa.
 


Ulkona on talvinen pakkaspäivä. Nuo ylläolevat kuvat otin eilen puolen päivän aikoihin kun miniän kanssa tultiin lounaalta kreikkalaisesta ravintolasta ja jatkettiin kasvohoitoon.  Se väli oli päivän valoisa hetki. Ja  tuon valoisankin voisi laittaa lainausmerkkeihin.

Kasvohoito oli muuten juuri niin nautinnollinen kuin se parhaimmillaan on. Pehmeän lämpimän peiton alla, hämyssä ja kynttilän valossa, rauhallinen musiikki taustalla hiljaa. Olen käynyt viime aikoina  pari vuotta toimineessa Natural Beauty-hoitolassa, joka erikoistunut ekologisiin ja luonnonmukaisiin tuotteisiin ja hoitoihin.  Kasvojenpuhdistuksessakin käytetään pehmeitä intialaisia ayerveda- hoitoja. Voitin muuten tuon hoitolan facebook-kilpailu Taivaalliset kivet-hoitopaketin. Säästän sen tammikuun pakkasiin! Tammikuuta odottaa myös pojalta ja miniältä syntymäpäivälahjaksi saamani hierontalahjakorttikin .

Nyt on aamukahvit juotu tässä bloggailun ohessa. Taidan lähteä pukeutumaan ja kantaa vuodevaatteet ulos pakkaseen.Iltapäiväkahville ovat tulossa jouluostoskierroksen jälkeen äiti ja siskoni, voisinpa leipaistakin jotain hyvää kahvin seuraksi. Mukavaa päivänjatkoa teillekin blogissani piipahtaneille ja piipahtaville! Ja mukavaa kun olen pitkästä aikaa saanut yhden uuden lukijankin tuonne sivupalkkiinkin!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Hiljaisuudessa soi laulu


Sinisen hetken aikaa kaamoksen kynnyksellä. Kuva viime vuoden joulukuulta vanhempieni kodin rannasta.Siinä oli silloin vielä sula paikka.  Nyt en ole juuri kuvailemaan ehtinyt, sen verran kaikenlaista touhua on riittänyt. Viikonloppu  kului juhlaputkessa, työpaikan pikkujoulut perjantaina ja lauantaina Finnhits- konsertti. Molemmat harvinaisen onnistuneita hauskoja iltoja. Sunnuntaina osallistuttiin äitini ja poikani perheen kanssa lyhtyretkelle lumisiin Ounasvaaran maisemiin, sekin hieno kokemus. Kuusenkerkkäkin jaksoi taapertaa kivisellä polulla kun oli niin jännää lyhdyn valossa kulkea! Ja tonttujakin jo näkyi!

Työpäivän pikkujoulua juhlittin oikestaan päivä ja ilta. Päivällä  meillä oli erilaisia hyvinvointipisteitä, joissa sai iltapäivän aikana kokeilla erilaisia hoitoja tai muuta hyvinvointiin liittyvää. Minä tein muunmuuassa aarrekartan tulevasta joulusta. Liimailin karttaani hiljaisia hetkiä hälinän keskelle, kynttilöitä, kirjoja, lumista metsää. Kiinnitin kuvan jääkapin oveen , jotta muistaisin että Hiljaisuudessakin soi laulu! Tuon tekstin löysin aarrekarttaani ja se saa toimia joulunajan sloganinani. Muistan nimittäin vielä liiankin hyvin viime joulun hulinan, ehkä minä vielä opin yhdistämään hulinan ja hiljaisuuden. Entisellä, nyt jo edesmenneellä anopillani, seitsemän lapsen äidillä ja lukemattomien lastenlasten isoäidillä, oli tapana oman jouluhulinansa keskellä rauhoittaa oma kamarinsa . Sinne hän vetäytyi useamman kerran päivässä meluisan suurperheensä keskeltä ja antoi muiden (eli meidän miniöiden) touhuta ruuat pöytään ja pöydästä pois.
Aikoinaan en häntä varmaan ymmäränyt mutta nyt ymmärrän hyvin. Viisas nainen anoppini oli!

Huomenna jään lähes viikon lomalle. Menemme miniän kanssa puolentoista tunnin kasvohoitoon ja sen jälkeen syömään! Ihanaa!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Marraskuun väriläiskiä







 


Tähän postaukseen sopisi sama otsikko kuin edelliseenkin. Parin päivän reissukin jo mahdollistaa sen matkustamiseen liittyvän irtioton ihanuuden; lähdön, matkallaolon ja paluun! Tämänkertainen reissu oli työreissu. Perjantaina vierailtiin Oulussa kollegoiden luona. Työn sisällöistä oli tietysti mielenkiintoista kuulla mutta minä bongailin myös esteettisiä elämyksiä. Kuinka ihanan värikkäitä työympäristöjä löysinkään; värejä, taidetta, ihastuttavia yksityiskohtia. Ei tosiaankaan ole samantekevää millaisessa ympäristössä työtäsi teet ja missä ihmisiä kohtaat! Päätettiinkin, että omallakin työpaikallamme katselemme työympäristöämme uusin silmin!



Kaikki kuvat kännyllä napsittu joten laatu sen mukainen
 

Reissumme ohjelman olin rakentanut sopivaksi sekoitukseksi virkistystä ja työasiaa ja sekoitus osoittautukin oikein passeliksi. Viikonloppuun osui Oulun joulukauden avaus ja niinpä joka kerran kun hotellin ovesta ulos astuimme niin tupsahdimme keskelle joulupukkeja ja tiernapoikia. Kaupatkin olivat myöhään auki.

Illan teatteri oli myös elämys. Katja Ketun Kätilöstä tehty esitys oli vaikuttava. Ryhmämme kommentit esityksestä olivat  laidasta laitaan eikä esitys varmaan ketään kylmäksi jättänyt. En ole itse vielä kirjaa lukenut. Se kuluu siihen kategoriaan, joka odottaa oikeaa hetkeä. Kun tiedän kirjan aihepiirin niin se ei jotenkin vaan käteen tartu lukemista valitessani. Niin kävi aikoinaan Sofi Oksasen Puhdistuksenkin kanssa. Kirjan luin vasta kesälomalla mökillä keskellä mahtavaa helleaaltoa riippukeinussa. Aina välillä pulahdin järveen ja huuhdoin tyyneen järveen kirjan sisällön aiheuttamat pahimmat tunteet. Mutta kyllä Kätilö ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa. Se on vaikuttava. Ajankohta kannattaa valita sopivasti, ettei käy kuten  esityksen jälkeen takkijonossa missä vetäviin asusteisiin pynttäytynyt nainen totesi toiselle"että revi tästä nyt pikkujoulufiilistä"!

Itse en muutenkaan mielelläni lähde juuri minkään teatteriesityksen jälkeen juhlimaan. Haluan viipyillä teatteriesityksen herättämissä tunnelmissa rauhassa, poikkeuksena tietenkin revyyt ym. ilottelut. Mekin istuimme hotellin ravintolassa porukalla ja jutustelimme esityksestä (toki paljon muustakin). Miten sota-aika muuttaa ihmistä? Mitä kuoleman jatkuva läsnäolo tekee meille? Ajankohtaisia kysymyksiä, jotka tulivat mieleeni tänä aamunakin kotona,kun luin oman aamulehtemme raporttia Gazan pommituksista. Esitys oli puheenaiheena vielä seuraavan päivän hotelliaamiaisella kuin kotimatkallakin.

Kotona olimme sopivasti alkuillasta lauantaina. Mies oli laittanut ikkunoihin joulukyntteliköt ja savupiipusta tuprusi savu. Sauna oli lämpenemässä. Kotiin oli kiva tulla. Ja huomenna on vielä vapaapäivä!


tiistai 20. marraskuuta 2012

Ellei koskaan lähde, ei tiedä miltä paluu tuntuu

Kuntoutusviikko ja Summassaaren känkkyräpolut ovat takana. Tämä oli  tähänastisista kuntoutusjaksoista ehdottomasti parhain. Ja niinhän se on varmaan suunniteltukin. Vajaan puolen vuoden päästä on viimeinen jakso ja silloin mitataan  miten tavoitteisiin on päästy. Minulle parhain tuliainen reissulta oli  päivittäisen venyttelyn ja lihaskuntoharjoittelun merkitys. Aamujumppaa olen nyt opetellut tekemään parina aamuna. Se on ollut helppoa kun olen mennyt vasta myöhempään töihin. Mutta toisaalta viidenkin minuutin tehokas liikesarja herättelee jo lihakset päivän töihin! Tässä linkki yhteen helppoon ja tehokkaaseen Pilates-aamujumppaan.



Hankalaa paluumatkaa Saarijärveltä kotiin helpotti kurssikaverilta saamani kyyti Tampereelle. Niinpä tupsahdin keskelle sateista Tampereen jouluruuhkaa lauantai-iltapäivänä. Yöjuna kotiin lähtisi vasta iltakymmeneltä. Viikon metsässäolon ja rauhan jälkeen ei Tampereen sinänsä ihan kaunis ja mukava keskusta  houkuttanut vaan soitin extempore veljelleni, joka asuu Nokialla. Veli kertoi lämmittelevänsä vanhaa pihasaunaa. Niinpä hyppäsin bussiin ja ehdin viettää leppoisan saunaillan veljen ja hänen vaimonsa kanssa saunoen ja jutustellen. Junamatkakin sujui makeasti nukkuen kun sain pitää makuuhytin kokonaan itsellelläni.




Kotiin oli taas hyvä tulla. Ellei koskaan lähde, ei tiedä millaista on palata. Lumet olivat meiltäkin lähes lähteneet ikävä kyllä ja lumisateet muuttuneet vesisateiksi. Maa on vaarallisen liukas jokapuolella. Maisema on jähmettyneen oloinen, jään vangitsema. Kohta lähden töihin. Tällä viikolla on peräti kolme ryhmää illalla joten tiivis viikko on edessä .Perjantaina ja lauanatain onneksi on edessä pienempi reissu työporukan kanssa Ouluun. Muutama tutustumiskohde, illalla teatteria, kaupoissa kiertelyä ja hotellissa yötä!
Leppoisaa ja rauhallista viikkoa kaikille blogisystävilleni, muistakaa venytellä!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Elämänpuu vaiko elämänkaari?


Eilen Saarijärvellä paistoi aurinko ja minusta tuntui kuin olisin palannut uudestaan syksyyn. Kotona oli talvi kun sunnuntaina reissuun lähdin. Aurinko vei minut kävelylle Summassaaren pikkuteille. Pitkin viikkoa olen näitä teitä ja metsäpolkuja kuljeskellut, avaria maisemia löytyy täälläkin. Aamulenkillä kuulin tuttua toitotusta, joutsenia! Liekö kotirannan joutsenet lentäneet tänne kun meidän joet ja järvet ovat jo jäässä.


 
Omaa  itseäni olen näillä kävelylenkeillä ehtinyt hyvin mietiskellä. Minulla näemmä omassa elämässä elää tällä hetkellä kaksi suurempaa teemaa, joita alitajuntani työstää. Toinen on pojan perheen muutto takaisin pääkaupunkiseudulle ja sitä kautta suru Kuusenkerkän lähimummina olon menettämisestä. En oikein olisi uskonutkaan miten tuon asian kanssa olen saanut tehdä työtä. Pikkuhiljaa alan nähdä asian positiiviset puolet. Mukavat reissut pääkaupunkiseudulle, siellä retket eri puolelle ja tietenkin pitemmät yhdessäolot pojan perheen kanssa. He ovat luvanneet myös ahkerasti käydä pohjoisessa akkujaan lataamassa.

Toinen enemmän ja enemmän tilaa ajatuksissa vievä aihe on ikääntyminen.  Tiedän ettei se ole vielä ajankohtaista, onhan minulla työelämää vielä rutkasti jäljellä, Mutta aihe kiinnostaa. Ehkä kiinnostus johtuu äitini sairastumisesta ja sen ymmärtämisestä etteivät asiat välttämättä mene niinkuin toivoisin. Täällä keskustelimme aiheesta myös ja minua miellytti visuaalisesti ja ajatuksellisti vanhenemisen näkeminen Elämänpuuna, ei perinteisenä elämänkaariajatteluna jossa huippuhetket ovat jossain 40-vuotiaana ja siitä kaari alkaakin taipua alaspäin. Ihmisen elämän näkeminen puuna on jotenkin toivorikkaampaa, vanh(u)us onkin siellä yläoksilla, kaiken eletyn ja koetun kannattelemana, näköalapaikalla! Minulla on muuten mukani  Merete Mazzarellan hieno kirja  Matkalla puoleen hintaan, jossa hän pohdiskelee asioita eläkeläisen näkökulmasta. Hän muuten lohdullisesti jopa toteaa että "parhaimmat hetkensä voi hyvinkin kokea vasta vanhemmalla iällä!" Itse hän lienee hyvä esimerkki tästä koska hänhän avioitui vasta  itsekin ja muutenkin kirjoittaa ja elää vahvasti.


Aslak-kurssissa keskeistä on työn sisällön miettiminen ja työn merkityksen miettiminen suhteessa omaan elämään. Tällä kolmannella kerralla meillä on ollut enimmäkseen erilaisia työelämän kehittämisen asiantuntijoiden osuuksia. Tuntuu, että  niin omaan työkalupakkiin kuin pääkoppaankin on tullut sisältöä ja pohdittavaa. Asiat eivät sinällään uusia ole mutta muuttuvassa maailmassa niitä voi pureskella ja pohtia aina silloin tällöin. On luksusta miettiä asioita omassa rauhassaan ajan kanssa ja ihan omasta lähtökohdastaan. Tänään minua mietitytti ajankäytöstä puhuttaessa Timo Lampikosken (kirjastaan Hidasta) ajatukset ajankäytön lohkoista. Hän jakaa työelämän ajankäytön neljään lohkoon: tärkeä ja kiireellinen on kriisilohko, tärkeä ja ei niin kiireellinen on laatulohko,vähemmän tärkeä ja kiireellinen on hämäännyslohko ja se viimeinen ei kiireellinen ei tärkeä on se säläosasto eli hukkalohko. Työelämän tutkijoiden mukaan valtaosa työaikaa kuluu noissa kiireosioissa eli kriisi-ja hämäännyslohkoilla kun laatulohkossa tulisi reilusti eniten työajasta.  Meille muuten tehdään ennen seuraavaan kuntoutusjaksoa ns. Firstbeat-mittaus, jossa me pidämme 2-4 päivää ympäri vuorokauden sellaista mittaria , joka mittaa meidän stressitasoamme työpäivän ja vapaa aikana. Tarkoituksena on saada tietoa siitä, millaista työmme oikeasti on ja kuinka siitä palaudumme! Odotanpa analyysia mielenkiinnolla!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Marraskuun juhlaputkessa edelleen



Marraskuu on sekä perheessäni että työpaikalla juhlien aikaa. Olen itse syntynyt marraskuussa kuten isäni, veljenpoikani, serkkuni , miniäni ja avominiäni. Ex-mieheni on myös marraskuun lapsi. Läheisistä työkavereistani neljällä on synttärit marraskuussa. Isälläni on peräkkäin syntymäpäivä, nimipäivä ja isänpäivä. Häntä siis juhlistimme tänään.

Tuossa ylimmäisessä kuvassa ovat isä ja äiti hiihtelemässä lähivaaralla joskus kuusikymmenluvun lopussa. Alimmassa kuvassa olen minä sisarusteni ja serkkuni kanssa. Minä istun keinutuolissa, olen 15-16 vuotias.
Hankittiin jokin aika sitten sellainen kone, jolla voi siirtää vanhoja valokuvia, negatiiveja ja dioja talteen. Hidasta mutta hauskaa hommaa ja takuuvarmasti humpsahtaa muistoihin helposti. Isäni on aikoinaan kuvannut paljon ja minulla on runsaasti vanhoja negoja, joita ei ole kaikkia teetetty kuviksi.

Haluaisin tallentaa niitä muistiin valokuvakirjaan vaan taitaa tuokin homma odotella niitä eläkepäiviä. Niinkuin se isoäidin vanhat kirjeet, jotka ovat myös minulle päätyneet. 

Äitini kutsui meidät syömään tänään isänpäivän kunniaksi. Kerta kerralta olen kiitollinen siitä että  minulla on vielä vanhemmat elossa. Niin monet ystävistäni julkaisivat tänään fb:n päivityksissä tervehdyksnesä niille, jotka ovat jo tähtien tuolla puolen! Äitinihän sai puolitoista vuotta sitten alzheimer-diagnoosin, mutta on edelleen ihan hyvässä kunnossa. Hänen lääkitystään lievennettiin ja se kohensi oloa huomattavasti. Hän on saanut ajokorttinsakin takaisin ja ajaa taas autoa. Kaikenlaista pientä muutosta tapahtuu koko ajan, mutta tällä hetkellä hyvin pärjätään. Tänään äiti pyysi suunnittelemaan taas uutta matkaa ensi kevääksi. Nyt jonnekin lämpimään . Ja yllätys oli suuri kun isäkin, 87 v, aikoo lähteä mukaan. Viime kesäkuussa olimme ihan lapsuuden perhekokoonpanolla vajaan viikon Pärnussa kylpylässä. Muutama vuosi sitten olimme äidin ja sisarusten ja  puolisoidemme kanssa Mallorcalla upeassa vuokrahuvilassa, viikon silloinkin. Jotain sellaista äiti haluaa nytkin. Ja minähän lupasin ryhtyä taas matkanjohtajaksi!

Nyt meillä on miehen poika avovaimonsa kanssa isänpäiväkahveilla. Jutustelevat tuolla yläkerrassa. Minä livahdin alas pakkaamaan  sillä lähden yöjunalla kohti etelää. Edessä on kolmas Aslak-kuntoutusviikko! Piti tehdä ihan pikainen postaus mutta en taida lyhyitä sellaisia osata tehdäkään!

Nyt täytyy jatkaa pakkaamista, juna lähtee reilun tunnin päästä! Onkohan Keski-Suomessa enää lunta lainkaan??



torstai 8. marraskuuta 2012

Lempeä, rauhallinen päivä


Pidän kovasti uuden makuuhuoneemme levollisesta tunnelmasta. Värimaailma on miehen tyttären perua (huone on hänen entinen), minulle uusia värejä, turkoosia, pehmeän sinistä, kermanvalkoista. Pidän myös ikkunasta avautuvasta näkymästä pihalle ja joelle. Tänä aamuna heräsin vasta yhdeksän jälkeen, koira kuorsasi lattialla vieressä, liekö juuri siihen kuorsaukseen heräsin. En kuullut edes miehen lähtöä töihin. Nukun tässa alakerran makuuhuoneessa paljon paremmin kuin ylhäällä. Alakerran huone on viileämpi ja tilavampikin. Niin, minulla on jälleen vapaata. Keskellä viikkoa olevat vapaapäivät ovat arjen luksusta!



 
Mielessä oli yhtä sun toista tekemistä sisätiloissa mutta kun kuuntelin itseäni ja tuntemuksiani niin huomasin kaipaavani pitkää kiiretöntä kävelyä jonnekin mistä näkee kauas. Aurinkokin pilkahteli pilvien lomasta kutsuvasti ja niinpä laitoin innokkaan koiran valjaisiin ja suuntasin lähivaaraan. Oli tarve katsella kauas!


 

Ei uskoisi että tämä näkymä on ihan kaupungin kupeesta. Itse asiassa tästä vaaralta alkaa suuri asuinalue. Meidän kotimme on tuolla ihan alhaalla, taustalla oleva vaara on jo joen toisella puolella. Teki hyvää olla ulkona kolmatta tuntia ja etenkin valoisana aikana.Valoisa aika käy koko ajan yhä lyhyemmäksi. Työpäivinä ei enää valoisaa aikaa havaitsekaan ellei huomaa kurkistaa ikkunasta.


Kävelin takaisin kylän vanhemman puolen kautta. Laakeitten vaaramaisemien halusin vielä jatkaa rauhallisessa maisemassa. Latoja, niittyjä, vanhoja taloja, jotain niin turvallisen tuttua, vanhaa ja rauhoittavaa. Kotiin päästyäni keitin itselleni kupin kahvia ja kaivoin pakkasesta viikonlopusta jäänyttä toscakakkua. Siirsin kuvat kamerasta koneelle ja niitä käsitellessäni nautin kävelyreissustani vielä uudelleen. Illalla on Feldenkreis-liikuntatunti. Tykkään siitä kerta kerralta enemmän, se sopii tämänhetkiseen olooni aivan täydellisesti!

Huomenna haemme Kuusenkerkän päiväkodista, hän tulee meille jälleen yökylään. Sunnuntai-iltana matkustan  monimutkaisen ja -vaiheisen reitin kautta Saarijärvelle kuntoutukseen. Ensin yöjunalla Tampereelle, siellä junavaihto aamulla Jyväskylään ja Jyväskylästä vielä bussilla Saarijärvelle! Olisin voinut kyllä valita järkevämpien yhteyden päässä olevan kuntoutuspaikan. Meno vielä sujuu, mutta koska kuntoutus päättyy vasta lauantaina, en ehdi mihinkään päiväjunaan vaan olen kotona vasta sunnuntaiaamuna!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Optimisteilla on hauskempaa vaikka pessimistit lopulta oikeassa olisivatkin

"Ajan mittaan voi osoittautua että pessimisti on ollut koko ajan oikeassa,mutta sillä välin  optimistilla on ollut paljon hauskempaa!" Näin luki pojan ja miniän syntymäpäiväkortissa tänään.


Täytin tänään 57 vuotta. En millään meinaa tottua ajatukseen, että kohta ikäni alkaa kuutosella.

Mutta koska tosiaan ihan varmasti olen enemmän optimisti kuin pessimisti niin minähän juhlin kun juhlan aihetta on! Juhlaa piisasikin  koko viikonlopuksi. Eilen olimme ulkona syömässä miniän vanhempien kanssa. He olivat täällä viikonlopuna kyläilemässä. Ja tänään söimme suurella porukalla meillä. Burgundinpataa, uunissa haudutettuja juureksia, karpaloita kinuskikastikkeessa, täytekakkua, toscakakkua, ihanaa Giulian -suklaata, punaviiniä , kuohuviiniä.... Ja lahjojakin riitti villasukista, lapasista, hierontalahjakorteista  My Saaga-rannekoruun. Olen kerännyt tuota Kalevala korun My Saaga-sarjaa jo jonkin aikaa, kohta alkaa olla ranneke täynnä!



Nyt onkin sitten sellainen olo että loppuilta kuluu sohvalla tanssin parissa. Ennen sitä kuitenkin koiran ja miehen kanssa sulattelulenkille lumiseen maisemaan. Meille taisi tänään sataa pysyvä lumi. Ulkona on kauniin valkoista!

 
 

tiistai 30. lokakuuta 2012

Ei muuten hassummat lenkkimaisemat ollenkaan

 
Minun jokapäiväiseen elämääni kuuluu vakiolenkki koiran ja useimmiten myös mieheni kanssa. Lenkkini on minulle ykkösasioita elämässä. Se toimii passelina pääntyhjennyksenä, uni maistuu paremmin ja virkeys ylipäätänsä kohenee tunnin lenkin jälkeen. Lenkki toimii myös parisuhteessamme hyvänä apuna kun puolin ja toisin  tuuletellaan enimmäkseen työpäivän asioita. Lenkkipolkuni vaihtelevat parin  kilometrin minilenkistä useampaan kilometriin. Yhtenä päivänä ennen lumentuloa (tänään täälläkin on muuten satanut lunta koko päivän) otin päivälenkilleni kameran mukaan ja päätin kuvata tällä kertaa lenkkimaisemia. Podin myös tuolloin kovaa matkakuumetta kun tänä syksynä ei  matkaa ole suunnitteilla. Katselin kotikylääni vähän niinkuin olisin kävelyllä jossain Keski-Euroopassa. Samantapaisia asioita olen matkoillani kuvaillut vieraissa kylissä. Tämän kertainen lenkkini lähti seuraamaan tuttua kotitietä ja kierteli omakotitaloalueella.  Suurin osa lenkkini alkupään taloista on 80-luvulla rakennettuja, niinkuin myös meidän talomme.Pihat ovat  vanhoja ja runsaita kasvustoltaan. Tänä vuonna usealla pihalla on  kaadettu suuriksi kasvaneita puita ja hävitetty vanhoja ränsistyneitä pensasaitoja.
 

Uutta mielenkiintoa lenkkipolulle tuo tänä syksynä alkanut suuri rakennustyömaa. Läheiseen metsikköön on kaavoitettu kymmeniä tontteja ja parhaillaan ovat menossa alueen perustyöt kuten tiestön  ja vesi- ja sähköverkostojen rakentaminen. Tuolle alueelle tulee myös kauppakeskus, ei mikään jättisellainen, vaan lähikauppa, apteekki jne. Niitä onkin alueellemme jo odotettu. Hauska seurata alueen edistymistä (etenkin kun se ei ihan meidän naapurissa ole)

 
 

 
Kylämme ei ole tasamaata, vaan korkeuserot ovat välillä suuret. Puuskuttaa saa, etenkin jos vauhti on kova. Rinnetaloja on paljon, niinkuin myös omamme.

 


Minusta on kiva seurata ihmisten taloja ja yrittää kurkkia vähän sinne sisäpihallekin! Samaa teen myös ulkomailla ollessani. Näissä kuvissa talot ovat jo uudempia, 2000-luvulla tehtyjä. Sen huomaa pihoistakin. Autotallit ovat erillisiä rakennuksia, pihamailla on hienoja kivetyksiä ja yhä useimmissa taloissa on grillikatoksia ja pihamajoja! Rahaa on selvästi käytettävissä enemmän kuin 80-luvun rakentajilla. Pihoihin ei silloin satsattu, olivat enemmän omatekoisia ilman puutarhasuunnittelijoiden kädenjälkiä.
 

Tässä talossa asuu radioamatööri. Radiomasto kohoaa tosi korkealle. Tuon talon kohdalta lähdetään laskeutumaan pientä tietä myöten alas rantaan.



Nämä maisemat alkavat olla blogini seuraajille jo melko tuttuja. Tie on vaihtunut pitkospuupoluksi . Polkua voi seurata joko oikealle hiekkasärkille tai jatkaa jokivartta toiseen suuntaan ja jatkaa reittiä toislle omakotitaloalueelle.

 
 
Tällä kertaa joutsenten äänet houkuttelivat minut hiekkasärkille ja sainkin niitä hyvin kuvattua vaikka mukana olikin vain pienempi kamera. Näihin maisemiin en koskaan kyllästy. Luonto on erilainen  joka päivä ja avara jokimaisema hellii sieluani.





 
Takaisin palasin rantapolkua pitkin. Polku kulkee välillä metsikössä, välillä se ylittää suonkin. Polku on enimmäkseen katettu pitkospuin, koska ranta-alue on suistomaata. Polun varrella on paljon lampia ja osin joen suistoaluetta pienine lahtineen ja poukamineen. Viimeisessä kuvassa polku päättyy uimarannalle , joka on meidän talon kohdalla rannassa. Kuvassa näkyvä rakennus on uimarannan huoltorakennus pukuhuoneineen. Sen vieressä on erinomainen matonpesupaikka. Uimarannan toisessa päässä on venelaiturit. Uimarannan ympäristöä on tänä kesänä raivattu, raivauksen jäljiltä polun päässä kunnon rankakasat!
 

 
Pitkä lenkkini päätyy kotitielle. Mies odottelikin jo minua ja koiraa talon edessä.Meidänkin talon nurkalla on valtavat Terijoen salavat ja pihlajat. Pitäisi kaataa puut ennenkuin myrskyt tekevät ne puolestamme (osin ovat jo oksia kaataneetkin). Ei vaan raski kaataa kun antavat niin hyvän suojan kesällä . Tosin suojaa ei kovin tarvita koska talomme on tien toiseksi viimeinen. Liikennettä ei juuri ole muualla kuin pienelle uimarannalle ja venelaiturille kesäaikaan. Ei muuten minulla hassummat lenkkimaisemat ollenkaan!