sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Onnellinen? Kyllä.


Vaihdoin aamulla keittiön seinälle uuden seinäkalenterin . Kovin tyhjä seinäkalenteri vielä on merkinnöistä. Siirsin sinne kyllä kesän ja syksyn Saimaa-viikot ikäänkuin pohjaksi ja voimaksi vuoden muihin rientoihin.

Oma uusi vuoteni vaihtui rauhallisen leppoisasti miehen ja koiran kanssa. Ja se tuntui enemmän kuin hyvältä kun porukkaa on riittänyt joulunalusviikosta  lähtien . Vieläkin ovat sängyt petattuina nuoria varten, saapuvat viimeistään huomenna  meille yöksi mukanaa vielä miniän espanjalainen ystävätär. Kuusenkerkän vanhemmat lähtevät etelään hakemaan muuttokuormaansa loppuviikosta ja Kuusenkerkkä jää meille yökylään ensimmäistä kertaa. Loppiainen sujuukin sitten muutossa avustamisessa. Miniän suomalainen isä saapuu vaimonsa kanssa avustamaan myös muutossa ja he majailevat viiikonlopun meillä. Eli tämä rauhallinen uusi vuosi on enemmän kuin tarpeen meille. Meille jää myös vanhemman pojan koira helmikuun puoleen väliin asti, pariskunta kun lähtee taas reissuun. Tällä kertaa kohteena on Kamputsea, paikka jossa he ovat aikoinaan kohdanneetkin. Miniällä on siellä työhönsä liittyvä avustus-ja yhteistyöprojekti. Nuori mies Lapista ja nuori nainen  Sydneysta Australiasta - että heidän pitikin sieltä toisensa löytää. Maailma on ihmeellinen ja joskus hyvin pieni.

Huomaan että olen nyt niin täynnä perhettä ja perhe-elämää, että on vaikeaa kuulostella mitä minulle itselle nyt kuuluu. Onnellinen ? Kyllä. Eiköhän se riitä ja kunhan pääsen taas päänselvittelylenkeilleni jokivarteen kuulostelemaan muita ajatuksiani niin palailen niihin sitten myöhemmin. Yleensä olen vuoden vaihteessa vähän miettinyt mennyttä vuotta ja sen tapahtumia ja vähän myös suunnannut katsetta tulevaan. Ainakin tuon pohdinnan haluan tehdä itseni kanssa pikapuoliin.

Toivon teille kaikille lukijoilleni kullekin omannäköistä ja -oloista vuotta 2012!

5 kommenttia:

  1. Joskus kaikkea kivaakin tulee vaan niin paljon kerralla, ja joulu on juuri sitä aikaa. Yksinolo ja toipuminen kaikesta järjestelystä tekee hyvää. Aikamoista majataloa teilläkin välillä pyöritetään;)

    Mieleistä lepoa ja lenkkeilyä toivotan vuoden alkajaisiksi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin! Mukavia jokivarsilenkkejä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  4. On hyvä olla keskellä elämää rakkaitten ihmisten ympäröimänä. Silloin ei ole aikaa tuumailla, onko onnellinen vai onneton. On hyvä palautua omissa oloissaan, ja miettiä rauhassa elämäänsä eteen- ja taaksepäin.

    Onnellista arkea ja alkanutta vuotta sinne Lapin portille!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kamut! Niin se tämäkin vuosi lähtin liikkelle. Toivotaan että vuodesta tulee hyvä meille kaikille!

    VastaaPoista