sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Muistojen paratiisi



 
Kuvat isäni  minusta ottamia 50-luvun loppupuolella Rovaniemeltä Samoissa maisemissahan minä kuljen ja kuvailen edelleenkin.

Olen viettänyt viikonlopun muistoissa, omien ja toisten.  Olen kuullut ihania tarinoita, surullisia tarinoita ja tarinoita erilaisista elämistä maalla ja kaupungeissa,lapsuudesta 50-luvulla, 60-luvulla, 70 -luvulla ja vielä 80-luvullakin. Kaikenkaikkiaan upea viikonloppu. Kotiin palatessani olen  penkonut valokuvalaatikkojani ja selaillut albumeitani. Että muistot ovat ihmeellisiä ja muisti on valikoiva; noinko se asia olikin, kun kuvasta tarkistaa muiston. Ja aika todella kultaa muistot, sekin on totta!

Kuulimme viehättävän kouluttajamme Leonie Hohenthalin kertomuksia tutkimuksistaan ja kokeiluistaan. ja kuulimme myös Kotkan Muistojen talon tarinan.

                                                                  Muistojen talo


Kuvassa  muistorasia, jonka on rakentanut kotkalainen eläkkeelle jäänyt kalastaja elämästään kotkalaisessa kalastajayhdyskunnassa. 

Muistorasioita käytetään muistelutyön välineenä. Oman elämän historiaa esitellään niissä monenlaisin keinoin. Muistorasiat voivat olla hyvin yksinkertaisia tai monimuotoisia luovia teoksia. Muistorasia syntyy muistelutyön tuloksena. Se on eräänlainen visuaalinen elämäntarina.  Sen voi tehdä jostain tietystä ajanjaksosta kuten lapsuus, nuoruus, kouluaika tai jostain teemasta kuten koulu, harrastus  .Rasiaa työstäessä voi keskittyä myös oman elämän joihinkin tärkeisiin asioihin, alueisiin tai ihmisiin. Jotain rajausta on yleensä tehtävä.

Kuukauden kuluttua koulutuksemme jatkuu. Siihen mennessä kotitehtävänä on toteuttaa omasta elämästä muistorasia.

Leonie kertoi meille myös omasta muistorasiastaan, jonka hän nimesi Muistojen paratiisiksi. Muistorasiassa hän esitteli lapsuutensa ja nuoruutensa paratiisin, suvun  tsehovilaisen pitsikesähuvilan . Siellä suuri suku vietti aurinkoisia ja loppumattomia kesäpäiviä.  Muistorasian rakentaminen oli Leonielle erityisen tärkeää, koska huvilaa ei ole enää ollut aikoihin. On vain  muistot. Ajan kultaamat. Hyvä niin.




4 kommenttia:

  1. Hei, tuli kytkös omiin muistoihin tätä kautta! Kotkasta kun olen kotoisin, ja siellä viettänyt elämäni ensimmäiset 20 vuotta, niin ajatukset vei mukaviin muistoihin. Hienoa, että ovat tuon talon sinne saaneet aikaan, edes jotain kaupungissa missä on ollut tapana tuhota kaikki. Ikinä en anna anteeksi kauppahallin purkua, ja nyt laitetaan Toivo Pekkasen koulu (isäni työpaikka vuosikymmenet) matalaksi!


    HannaHoo

    VastaaPoista
  2. Tämä voisi olla hyvä juttu tässä vaiheessa, kun olen vähän kerrassaan karsimassa vanhoja papereita ja tavaroita. Tuo "jonkun ajanjakson" muistorasia viehättää ajatuksena. Ehkä panen sen toimeksikin. Nyt ainakin korvan taakse.

    Tämä ideoiden jakaminen on yksi näitä bloggauksen riemuja. Ei ole pakko tehdä mitään, mutta joskus aina blogeista pulpahtleee jotain mahdollisesti toteutettavaksi - omin muunnoksin. Eikä kuitenkaan ole kenellekään velkaa. Eikä mikään moraalinen pakko :)

    VastaaPoista
  3. Jännää lukea muistorasioista! Tein itse pari vuotta sitten muistorasiat kaikile viidelle lapsellemme ja miehelleni. Rakensin ne puisiin sikarilaatikkoihin, joissa on saranalla avautuva kansi, ja tein kuhunkin essinekollaasin liimapistoolin avulla. Laatikkoihin tuli kunkin omaan elämään liittyviä esineitä, kaikkiin myös isovanhemmilta perittyjä: työkaluja, ompeluvälineitä, valokuvia, markka-ajan lantteja jne.

    Kaikenlainen muisteleminen ja muistaminen nousee arvoonsa ennemmin tai myöhemmin. Vanhin poikamme kertoi juuri lukeneensa kirjaa, jonka kirjoitin odottaessani häntä ja hänen ollessaan vauva ja taaperoikäinen. Kirjan lukeminen aiheutti hänessä tarpeen kysyä lisää. saimme kiinnostavan keskustelutuokion.

    Iloa ja inspiraatiota muistelemiseen ja muistorasian tekemiseen!

    VastaaPoista
  4. HannaHoo , Ai on Kotkassakin se tauti, että kaikki vanha hävitetään. Sama tauti vaivaa minunkin kotikaupunkia.Se on surullista, koska täältä jo suurin osa vahhoista rakennuksista hävisi sodan aikana kun saksalaiset polttivat koko kaupungin.

    Mm, olen myös ajatellut, että blogeista saa enemmän kuin ymmärtääkään. Joskus jälkeenpäin huomaa, että joku ajatus on jäänyt itämään ja myöhemmin toteutuukin jollain tasolla!

    Pirkko; kiitos vinkeistä. Liimapistooli on varmaan hyvä välinen muistorasian kokoamisessa. Kaunis ajatus tehdä lapsille omat rasiansa. Näin kaiken virtuaalisuuden keskellä tuntuu oikein hyvältä tehdä jotain konkreettiseti käsin ja muistorasia on monipuolisempi kuin valokuva-albumni. Mistähän löytäisin sikarilaatikoita??

    VastaaPoista