sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Värikästä elämää


Aloitetaanpa tämänhetkisen elämänvaiheen ykkösilonaiheesta. Kuusenkerkkäni on nyt vuosi ja neljä kuukautta ja aivan mainiossa iässä. Hän kävelee, toistaa kaikki kuulemansa, lauleskelee. Yksi lempilauluista on Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa... Tuskin maltan odottaa hänen päiväkotinsa kevätjuhlaa, kun Kuusenkerkän ryhmä esittää tämän laulun siellä! Eilen olimme Kuusenkerkän ja hänen vanhempiensa kanssa Kädentaitomessuilla. Minulle ei kyllä jäänyt messuista kovinkaan paljon mieleen kun Kuusenkerkkä nautti suuresta tilasta , tavaroista ja ihmisistä ja ennenkaikkea siitä että pääsi juoksemaan pitkin käytäviä ja mummi juoksi perässä. Kuusenkerkän perhe asuu melko lähellä messupaikkaa, joten kävelimme sinne. Kuusenkerkkä pääsi välillä matkaamaan isänsä harteille kun piti ohittaa suurimpia lätäköitä! Ne kun ovat ohittamaton juttu , eikä tullut kumppareita mukaan! Vappuna saamme Kuusenkerkän jälleen yökylään.





Muuten viikonloppu on sujunut vaatehuollon merkeissä. Minulla on tapana keväällä ja syksyllä roudata koko vaatekaappini ja vaatelipastoni sisältö terassille ja lajitella talvi-ja kesävaatteet sekä suorittaa tarpeellinen poisto. Nyt lähtevät villaiset ja muut tummasävyiset vaatteet alakerran vaatehuoneeseen säilöön ja makuuhuoneen komeroon jäävät valoisammat sävyt. Jälleen kerran huomaan, kuinka paljon minulla on sellaisia vaatteita, joita en käytä, mutta en raaski heittää poiskaan. Joko siksi, että vaatteeseen liittyy muistoja tai että se on sen verran hyvälaatuinen että saa siksi jäädä  odottamaan, josko sille joskus löytyisi  aika uudelle esiintulolle! Muutenkaan vaatekaappini sisältö ei ilmeisestikään koskaan muodostu sellaiseksi, josta löytää helposti päällepantavaa. Minulla ei ole selkeitä perusvärejä eikä selkeitä perusvaatekappaleita. Tykkään väreistä ja olen mielialan mukaan pukeutuja.  Toki mielivärit ovat vankat ja olen myös aikoinaan teettänyt itselleni värianalyysin. Sitä vaatekaappini kyllä hyvin noudattelee, samoin koruni.

Minulla on makuuhuoneessamme myös lipasto, jossa pidän alusvaatteita, huiveja, t-paitoja, sukkia ja kaikenlaista muutakin tarpeellista. Lipaston päällä säilytän korujani erilaisissa rasioissa. Rasioita löytyy vielä lisää lipaston laatikoista, koska koruihin pätee sama sääntö kuin vaatteisiinkin. Niitäkin on liikaa, mutta niiden hävittäminen ei onnistu! Sitäpaitsi korut ovat kauniita katsellakin. Pitemmät helmet ja riipukset olen ripustanut katosta roikkuvaan telineeseen ja Berliinistä hankin vasta korvakoruille hauskan lehtitelineen. Noita korvakorujakaan en juuri käytä. Vakiokoruni ovat olleet jo pitkään Espritin  korvakenkaat tai -napit. Pidän niiden selkeydestä ja yksinkertaisuudesta ja pienestä jujusta, joka niistä usein löytyy.

Että missäkö mies pitää vaatteitaan! Ei ainakaan makuuhuoneessa, sinne ei mahdu. Minun  muuttoni myötä hänen vaatevarastonsa siirtyi pikkuhiljaa alakerran kodinhoitohuoneeseen, jonne siirtyi remontin myötä makuuhuoneen  vanhat vaatekomerot. Remontissamme rakensimme makuuhuoneeseen Elfa-järjestelmän avulla peililiukuovien taakse toimivan tilan vaatteilleni.Pidän erityisesti tangoista, joihin saa järjestettyä housut niin, että ne pysyvät kuosissaan. Myös kengille on omat hyllynsä.  Pieneen tilaan saimme toimivan systeemin, mikä ilostuttaa minua päivittäin!

Tällä hetkellä pidän  enimmäkseen näitä vaatteita. Pitkiä jakkuja ja tunikoita, kapeita housuja ja värikkäitä neuleita siinä päällä.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Neiti Kevättä odotellessa



Kuvat  Ounasvaaran retkeltä pari vuotta sitten

Ulkona sataa vaan eivätkä lumikasat tunnu häviävän millään. Meidän katollakin on vielä lunta, mikä tippuu suurina raskaina läntteinä kulkuväylille. Kun lähtee ulos saa harppoamärkien sohjoisten lumikasojen yli. Täytyy vaan uskoa sinnikkäästi että Neiti Kevät ehtii tännekin. Kevään äänet ovat jo saapuneet! Lintujen kuoro  pauhasi, oikein havahduin sirkutukseen kun pidin työhuoneeni ikkunaa auki tänään! Joutsenia ja kurkiakin on jo nähty, itse en ole vielä niitä tälle keväälle havainnut! Kaipaan päästä kevätkävelyille rannoille kameran kanssa, mutta se on vielä mahdotonta. Ulkoillessa on nyt tyydyttävä omien polkujen sijaan kaupungin kävely-ja pyöräilyteihin.

Työviikko on ollut antoisa , lienee  ollut lomalla ja kuntoutuksella siihen osuutta. Oloni on kuplivan iloinen, ihan ilman kuohariakin. Viikonlopun ohjelmassa on ainakin paikalliset Kädentaitomessut pojan perheen kanssa. Talvivaatteetkin voisi siirtää varastoon. Väriskaalan voisi jo vaihtaa mustasta, harmaasta ja fuksiasta  vaaleisiin pellavasävyihin terästettyinä kirkkaamilla sävyillä; heleän vihreää, pinkkiä, sinistä.... Parin viikon päästä ollaan jo Saimaan vesillä. On nimittäin veneilykauden avausviikonloppu ja ilmoittauduimme mukaan . Vaihdoimme veneosakkeemme suuremmaksi ja opettelemme uutta venettäme käyttämään. Nyt venemallimme on Bella Falcon 26 Fantiamo. Onkohan Saimaan seudulta jo lumet hävinneet?



maanantai 23. huhtikuuta 2012

Eräs matka lapsuuteen



Aina välillä olen täällä kertonut jotain äidistäni. Äitini täytti vasta 78 vuotta. Hän olisi muuten erinomaisessa kunnossa ellei hän olisi sairastunut Alzheimerin tautiin reilu vuosi sitten. Tauti on vielä varhaisessa vaiheessa ja sen tuomat oireet  kestettävissä.

Minä olen meidän nelilapsisen perheen vanhin, veljeni on pari vuotta minua nuorempi ja siskoista toinen viisi ja toinen kuusi vuotta nuorempi. Siinä lyhyesti taustaa .

Jokin aikaa sitten osallistuin kahtena viikonloppuna Muistoista voimaa-koulutukseen, josta olen aiemmin täällä jo kertonutkin.  Motiivinani oli  omien henkilökohtaisten muistojen työstäminen sekä saada myös työhön eväitä ryhmien kanssa työskentelyyn. Kurssi täytti molemmat odotukseni.

Kurssiin sisältyi joko oman muistorasian rakentaminen tai  Muistojen teatteri- draamaesitys työstäminen. Aiheen sai valita jostain elämänvaiheesta, ihmisestä, tapahtumasta, siis oikeastaan ihan siitä mikä itsestä tuntuisi tärkeältä. Minä päätin työstää rasiani äitini ja minun suhteesta. Äiti-tytär suhde ei varmaan ole koskaan ongelmaton, eikä äidin ja minun suhde ole poikkeus. Emme ole koskaan olleet kovin läheisiä ja olemme taistelleet paljon, riidelleet paljon. Kaksi voimakasta naista.

Olen työstänyt suhdettamme paljon, olen yrittänyt ymmärtää, olen  vihannut, olen ollut kateellinen ja katkerakin välillä. Ensimmäisen eroni jälkeen kuljin pari vuotta yksilöterapiassa, missä ensimmäisen vuoden itkin  ja surin eroani lasteni isästä ja toisen vuoden työstin äitini ja minun suhdetta. Myöhemmin vielä ruodin perhekuvioitani pitkässä terapeuttisessa koulutuksessa. Nämä ovat auttaneet. Tänä päivänä pärjään äitini kanssa, voin jopa sanoa rakastavani häntä. Ymmärrän häntä  hänen oman historiansa ja kokemustensa valossa.

Keräsin muistorasiaani vanhoja perhekuvia sekä kuvia minusta ja äidistä. Pitkään olin sitä mieltä ettei  minusta ja äidistä ole yhtään kuvaa, jossa olisin ollut äidin sylissä. Kun olin  tarpeeksi käsitellyt  pahoja asioita, näin meidän vanhojen perhealbumien kuvat uusin silmin. Minusta ja äidistä oli jos ei nyt aivan röykkiöittäin niin ainakin useita kuvia yhdessä. Kauniita ja herkkiä kuvia. Olin valmis ottamaan hyvän vastaan kun tarpeeksi olin pahaa työstänyt. Se paha lapsuudessani oli vanhempieni riitaisa ja välillä repiväkin liitto. Äitini oli enimmäkseen tyytymätön  ja katkerakin valintojensa suhteen. Minuun esikoisena nuo riidat vaikuttivat ehkä eniten. Äitini oli vain 21-vuotias minut saadessaan, 26-vuotiaana hänellä oli jo neljä lasta. Se ei ollut paljon 50-60-luvulla, mutta äidilleni liikaa. Häntä ei ollut luotu perheenäidiksi. Äiti kyllä tunnollisesti hoiti perheenemännän tehtävänsä. Meillä lapsilla oli kauniit vaatteet, monet niistä äidin itse tekemiä. Ruoka oli arkisin pöydässä viideltä niinkuin siihen aikaan tapana oli. Kotona oli kaunista ja siistiä. Meille opetettiin hyviä tapoja ja kaunista käytöstä niin että opit ovat edelleenkin mielessä Tänä päivänä näille asioille osaa antaa arvoa.

Näistä asioista kerroin tuossa muistorasiassani. Keräsin kaikki kuvat  ja tarinat pieneen punaiseen matkalaukkuun, vuorasin laukun kauniilla itse maalaamallani silkkihuivilla. Kuvien lisäksi laukussa oli Berliinistä ostamani keiju ja valokuvataulu, jotka hankin nimenomaan tätä varten. Keiju edusti  kuvieni keskellä herkkyyttä ja keveyttä raskaiden asioiden  äärellä ja taulu puolestaan kuvasi valoa ja sen merkitystä. Taulussa on  suuri ikkuna, josta heijasti valoa hämärään huoneeseen punaisen raollaan olevan ikkunaverhon lomasta. Tärkeintä muistorasiassani oli kuitenkin yhden A 4 kokoinen kirje, jonka kirjoitin  tästä kaikesta. Kirje ikäänkuin päätti pitkän, välillä kivuliaan tutkinusmatkani äidin ja minun välisestä suhteesta. Luulen, että jaksan paremmin kestää tämän jälkeen sen mitä tulossa on.  Ehkä rakennan muistorasian äidin omista lapsuudenaikaisista kokemuksista. Niitä hän kovasti muistelee tällä hetkellä. Muistorasiaa työstäessäni haastattelin äitiä ja kyselin omasta lapsuudestani joitakin asioita . Ei äiti kovin paljon osannut tai halunnut kertoa. Sen hän sanoi että olin vauvana ollut kiltti lapsi. Mitähän tuohon sanoisi nykytiedolla kiltteydestä?

Huomenna olen päivällä menossa vanhempieni luo kokoukseen, johon on tulossa kotipalveluväkeä miettimään, millaista tukea vanhemmilleni olisi tarjolla. Kesäkuussa lähdemme lapsuuden perusperhekokoonpanolla Pärnuun kylpylään. Eli vanhempani ja me neljä sisarusta.  Toivon , että jaksan olla asiallinen ja vanhempiani tukeva tuossa huomisessa kokouksessa ja uskon myös että tuleva kesäkuun matkamme on ikimuistoinen positiivisella tavalla. Ei taida enää monella olla mahdollista tehdä sellaista perhematkaa, jossa perheen kuopuskin on jo yli viisikymppinen! Onneksi  meillä on ollut paljon  hienojakin muistojakin yhdessä ja onneksemme voimme niitä kerätä edelleenkin.

Tästä postauksesta tuli pitkä ja henkilökohtainen. Uskon kuitenkin, että  monilla muillakin on kivuliaita muistoja lapsuudestaan. Osa ei niitä halua muistella lainkaan, joillekin ne tekevät kipeää edelleenkin, joku maalaa, joku kirjoittaa, joku unohtaa tai torjuu.
Ben Furmanin  lapsuutta käsittelevän kirjan nimi on "Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus". Se on totta. Kun asioihin vaihtaa  näkökulmaa, näyttäytyvät ne eri lailla. Myös oma ymmärrys kypsyy ja kehittyy. Ja oman elämämme suhteen meillä on aina mahdollisuus tehdä omat valintamme.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Sunnuntaiaamuna kotona



Kuvat kuntoutusviikkoni iltakävelymaisemista

Sunnuntaiaamu kotona. Koira makaa lattialla jaloissani, mies katselee alakerran takkahuoneessa telkkaria .Minä istun lempituolissani läppärin kanssa. Meidän tyypillinen sunnuntaiaamu, ladataan akkuja työviikkoa varten. Kyllä tästä kohta taas liikkeellekin lähdetään. Jahka Kuusenkerkkä saa päiväunensa nukuttua niin haetaan hän ja vanhempansa kyytiin ja ajellaan maalle  tervehtimään isoisovanhempia eli minun vanhempiani.  Ennen sitä herättelen koiran  ja lähden kumisaapaslenkille kevättä haistelemaan. Muita merkkejä keväästä ei vielä juuri olekaan.Lunta on vielä paljon. Katolle on kerääntynyt viime viikkojen lumisateiden tuotoksena uudet, vaarallisen raskaan näköiset lumet ja jääpuikkojakin räystäiltä roikkuu. Täytyy vaan yrittää uskoa että aina se kevät ja kesä on lopulta tulleet ja enimmäkseen sitten tosi kovalla tohinalla kun lämpömittari kääntyy plussan suuntaan.

Eilen vietimme miehen kanssa oikein perinteistä keski-ikäisten  shoppailupäivää Prisman jäsenetupäivillä. Käytiin vielä syömässäkin tavaratalon kahviossa kun silmiin osui lounasruokatarjous, eikä kumpaistakaan huvittanut ruoanlaitto kotona. Ei meillä kyllä tällä kertaa juuri mitään hankittavaa ollut, ei edes vessapaperia. Sitä nimittäin ihmiset tuntuvat enimmäkseen noilta päiviltä hankkivan.  Joskus on ihan mukava olla siellä missä kaikki muutkin tuntuvat olevan,  on turvallista ja tasaista. Tuttujakin näkyi melkoisesti ja tällä kertaa jaksoin jopa jutellakin. Yleensä en tavarataloista  ainakaan lauantaisin piittaa, vaan käyn mieluimmin sellaisina aikoina kun siellä ei ole ruuhkaa.

Jäsenetupäivien hässäkän jälkeen hain miniän kaveriksi kirpparikierrokselle. Tällä kertaa meidän kemiat ja kirpparin tarjonta kävivät yksiin ja kaikenlaista kertyi kärryyn. Minulle mieluisin löytö oli kahdella eurolla miniän suosituksesta hankittu kirja; Ildefonson Falconesin Fatiman käsi, historiallinen seikkailuromaani, joka kuvaa sotaa ja rakkautta 1500-luvun Andalusiassa. Tosin tämä tiiliskiviromaani taitaa jäädä odottelemaan kesää ja Saimaan vene-ja mökkireissua! Miniä ja poikani olivat kuulemma kumpainenkin kirjan lukeneet ja tykänneet!

Mutta nyt mies sai jo itsensä hilattua sohvaltaan ulos, taidan seurata hänen esimerkkiään! Oikein leppoisaa sunnuntaipäivää teille kaikille lukijoilleni , niin vanhoille kuin uusillekin!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Olen enemmän hiljaa kuin äänessä

En voinut olla ostamatta näitä kauniita huovutettuja helmiä,
 kun kohdalle reissulla osuivat! Korut ovat heikkouteni.

Ulkona sataa märkää lunta. Luminen näkymä ikkunasta tuntuu tutulta vaikka en olekaan kotona Lapissa. Sunnuntaina matkasin tänne Keski-Suomeen koko pitkän päivän. Junassa, toisessa junassa, bussissa ja lopun matkaa taksilla.

Olen toista päivää kuntoutuskurssilla. On tehty testejä ja täytelty kaavakkeita. Kuntoutus näyttää olevan tänä päivänä melko lomakevoittoista. Kaipa Kelan täytyy saada meistä arvionsa ja näyttönsä siitä että kuntouksella saadaan tuloksia. Tuttua hommaa kaikkinensa. Kuntotestin tulokset olivat positiiviset, kiitos syksyllä aloitetun kunnnonkohennusprojektin.

Kuljen porukan mukana, mutta ajatuksissa vaeltelen ihan omissa maailmoissani. Nautin oman huoneeni rauhasta, tämän mäntymetsäisen maiseman rauhasta, siitä että muu maailma on jossakin kaukana tämän viikon. Kuntotuskuviot kulkevat omaa rataansa, tällä kertaa en ole hyvä ryhmäläinen. Olen enemmän hiljaa kuin äänessä.Ja nautin siitä.

Ajatukset kulkevat välillä työkuvioissani. Olen jo joitain muutoksia aloittanut, jatkan niitä.Työn rajaukset, keskittymiset siihen mikä on oleellista, helpompaa kirjoittaa tähän kuin käytännössä toteuttaa. Kaikkea ei pidä eikä tarvitse kuitenkaan tehdä. Yksi suurempikin haaste olisi ratkottavana vielä kevään aikana.

Mietin myös vanhempieni kuviota. Juuri ennen lähtöäni tänne meillä oli tiukka keskustelu vanhempieni kanssa heidän tilanteestaan. Välillä tuntuu, että noissa keskusteluissa kierretään kehää eikä ratkaisua tunnu löytyvän. Apua tarvittaisiin, eikä sitä kuitenkaan haluta ottaa vastaan. Samalla pitäisi säilyttää itsenäisyys ja tunnustaa riippuvaisuus.

Nukun pitkiä unia. Käyn kävelyllä. Ruoka on hyvää. Aamu-uinti tuntui hienolta  tällaiselle ei aamu-ihmiselle. Kotonakin voisi ottaa koiran kanssa pienen aamulenkin taas käytäntöön.   Nautin itseni seurasta ja omasta ajasta. Ei siis mitään ihmeempää, mutta juuri nyt minulle sopivaa olemista.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Sataa räntää vaakatasossa


Nyt on se ilma jolloin huhtikuusta sanotaan että räntäkin sataa vaakatasossa! Ilma kuvaa hyvin oloani muutenkin. Työhönpaluu oli huolestuttavan nihkeätä loman jälkeen. Työpäivän sisältö tuki sisäistä oloa, kaikenlaista oli kertynyt reilun viikon aikana niin sähköpostiin kuin työkavereidenkin kautta.  Tähän nihkeyteen vaikutti myös se, että odottelen kuumeisesti kuntoutukseen pääsyä.Sen pitäisi alkaa jo ensi viikolla heti maanantaina. Olen jo orientoitunut siihen, että ensi viikon saisin keskittyä vain itseeni, joten kielteinen päätös olisi erittäin  ikävä. Tiedän, ei saisi innostua ennenkuin olisi varma asiasta, mutta minkäs sitä luonteelleen voi. Minun lasini kun aina se puoliksi täynnä oleva, ei puoliksi tyhjä.

Lomatunnelma siis voi hyvin jatkua jo piankin! Päätöksen saaminen on viivästynyt näin pitkään ihan sen vuoksi että hain kuntoutukseen vasta jälkihaussa juuri ennen pääsiäistä. Sain tietää, että minulle sopivaan  kuntoutukseen olisi vielä paikkoja jäljellä. Olin jo jonkun aikaa miettinyt , että olisi taas sopiva sauma lähteä vuoden kuntoutukseen, työnantajakin näytti vihreää valoa. Työpaikassani onneksi suositaan kaikenlaisia omaan jaksamiseen liittyviä projekteja. Kuntotusjaksoni sisältäisi yhteensä neljä viikkoa: nyt keväällä aloitusjakso, syksyllä viikko syyskuussa ja viikko marraskuussa sekä ensi keväänä näihin aikoihin vielä lopetusjakso.

Pääsiäisen loppupyhät sujuivat kotona hiihdellessä ja suvun parissa. Kelithän täällä olivat aivan loistavat koko lomani ajan. Kuusenkerkkä oli yökylässä ja pääsiäispäivänä meille kokoontui taas perhettä syömään niinkuin aina pääsiäisenä. Poikani 30 -vuotissyntymäpäiviä juhlittiin meilläkin.Hän totesikin, että kenties juuri pääsiäisen aikoihin  sijoittuvasta syntymäpäivästään johtuen hänen lempiaikaansa on tämä aika keväästä. Hänen synttäreitään juhlittiin usein monena päivänä perättäin kun pääsiäisen aikaan sukua oli liikeellä runsaasti.

Mietin muuten eilen kun surffailin netissä katsellen Viron kylpyläreissuja (äitini haluaisi lähteä meidän siskosten kanssa sinne), että olen kyllä saanut viime vuosina kalenterini täyttymään taas hyvin! Tällä kertaa se tosin täyttyy vapaa-aikaan liittyvistä reissuista. Venereissut Saimaalle kesä-ja elokuussa,  mökkiviikko Etelä-Savon maisemissa, Ulkomaanystävä perheineen on tulossa heinäkuussa, äidin kanssa kylpyläloma ehkä touko-tai kesäkuussa, kolme kuntoutusviikkoa, syksyllä suunnitteilla Istanbul tai Marokko... missähän välissä sitä töitä ehtii tekemään? Vai voisiko jo todeta, että minun pitkän aikavälin  hankkeeni elämän painopisteen siirtymisessä työelämästä muuhun elämään on edistynyt hyvin?


Tuo keli näyttää muuten ihan kauhelta tästä työhuoneen ikkunasta! Taitaa koiralenkki jäädä tänään väliin, ei  edes koirakaan  tuonne vaakasuoraan räntäsateeseen voi haluta!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäislomalla tuntureilla ja muistoissa


Pitkän perjantain aamu. Eilen kotiuduimme tunturihiihtoreissultamme. Aurinko paistaa, ihan kohta lähden jälleen jäälle koiran ja miehen kanssa. Rakastan näitä pääsiäisen aikaan sijoittuvia aurinkoisia hankikantokelejä, jolloin koko maisema on minun. Ehkä hiihdämme vanhempieni luokse Kemijokivarteen, noin reilun viidentoista kilometrin  päähän, jos maltan tästä koneelta pian irroittautua. Äitin on kutsunut meidät syömään, ruoanlaitto häneltä onneksi vielä näyttää sujuvan, ainakin kun tuttuja aterioita valmistaa.





Kuvat kännykkäkameralla Tunturijärven laavulta ja Luosujärveltä

Hiihtelimme Ylläksen laduilla muutaman päivän. Kaikista tunturikeskuksista olen eniten hiihtänyt juuri tuolla. Ylläksen latuverkko on mahtava ja monipuolinen. Päivän aikana voit seikkailla korkealla tunturilla, hiihdellä kuruissa tunturien välissä ihastellen kurujen pohjilla virtaavien purojen voimallista työntymistä jäitten alta tai nauttia tasaisista jänkä-ja järvimaisemista väliin nousten vaaran laelle nauttimaan vanhoista kylämaisemista. Ja tasaisin välein  tupsahdat laavulle tai taukokahvilaan, jossa voit nauttia lohivoileivistä, hilloista tai lettukahveista. Eikä pääsiäisen ruuhkista ollut tietoakaan kuin ehkä illan suussa Jounin kaupalla. Hiihtoladuilla sai olla rauhassa, etenkin kun valitsi ladut kauempaa. Harvakseltaan vastaantulevat hymyilivät iloisesti tervehtien niinkuin aina(ja vain?) Lapin laduilla.

Muoniossa
Paluumatkalla teimme ylimääräisen lenkin Muonioon, jossa olen halunnut käydä jo pitemmän aikaa. Te, jotka olette seurailleet blogiani pitemmän aikaa, muistanette ehkä vanhassa blogissani aloittamani sarjan"Elämäni kodit". En ole sitä päivittänyt aikoihin, koska en ole saanut kuvattua kaikkia kotejani. Tämä Muonion aika kuuluu niihin. Asuin siellä aikoinani muutaman vuoden ja molemmat poikani syntyivät noiden vuosien aikoina, joten tärkeitä muistoja tuonne liittyy.

Muistoihin on aina ihmeellistä heittäytyä. Muisti on kummallinen eikä nykytodellisuus useinkaan vastaa mennyttä. Liitän tuon sarjan vielä tähän blogiini jahka ehdin. Olen laittanut vanhan blogini salasanan taakse, kun olen siellä kirjoittanut väliin hyvinkin intiimisti elämästäni .Kirjoitan myös tästä elämäni yhdestä kodista oman postauksen. Olen näemmä viime aikoina luvannut tehdä postauksia yhdestä jos toisestakin aiheesta. Onneksi en ole laittanut niille deadlinea!







Reisumme viimeinen etappi oli myös eräänlainen paluu menneisyyteen-pysähdys. Ajelimme nimittäin Pallas-tunturin maisemiin, nekin minulle tuttuja yhden elämänvaiheeni ajoilta. Siellä kaikki oli pysnyt muuttumattomana. Hotelli Pallas seisoi ylhäisessä yksinäisyydessään Pallaksen lakien ympäröimänä. Ei näkynyt mökkikyliä, ei kauppoja, ei  rinnekahviloita. Ainostaan autojen paljous ja merkit kertoivat että nykyajassa ollaan kuitenkin. Toivonpa hartaasti, ettei Pallas säilyisi nykyisellään. Että edes yhdellä tunturialueella voisi saada tuntumaa siitä, mitä joskus on ollut.

Muutaman päivän irtiotto kotimaisemista teki taas tehtävänsä. Miehen kanssa oli mukavaa olla ihan kaksin, ei edes koira ollut mukana. Päätimme myös , että ensi kevät viikko 14 varataan hiihtämistä ja Lappia varten. Ehkä vielä ainakin ensi keväänä ihan kahdestaan ja ehkä paikkana voisi olla juuri Pallas!

Jatkossa voisimme jo ottaa lapsia perheineen mukaan kun lapsenlapset alkavat olla sen ikäisiä, että hiihtäminen alkaa jo sujua. Näimme laduilla useita perheitä isovanhempineen, mukavan näköistä olemista sekin oli! Kun omat lapseni olivat pieniä, vietimme usein hiihtolomia porukalla tunturimaisemissa. Usein mukana oli siskoni perheineen tai Ulkomaanystävä. Tai lasten ollessa isompia mukana oli heidän serkkujaan tai kavereitaan. Varasimme terpeeksi suuren mökin, jotta jokaiselle jäi yksityisyyttäkin jos sitä kaipsi. Päivisin jakauduimme erilaisiin porukoihin; osa lähti laskettelemaan, osa mäkeen, osa pienimpien kanssa pulkkamäkeen. Näitä kokoonpanoja vaihdeltiin sulavasti viikon mittaan samoin vaihdeltiin keittiö-ja kauppavuoroja. En muista että koskaan olisi meillä aikuisilla ollut suurempaa kinaa tai riitaa viikon aikana. Väsymisiä ja pikku erimielisyyksiä tietenkin mukaan mahtui niinkuin aina lasten kanssa reissatessa. Näyttää siis siltä että nämä ajat palaavat uudestaan kevätohjelmistoon!

 

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Jossakin kukkivat magnoliapuut


Taas on  alkamassa aika, jolloin Euroopassa kevät on jo pitkällä ja meilläkin eteläisessä Suomessa ainakin maa on paljas . Tänään tosin uutisten mukaan keväästä ei ollut Suomessa tietoa kun etelän yllätti kunnon takatalvi. Meillä pohjoisessa ei vielä vihreästä keväästä haaveilla, täällä alkavat hankikanto-ja hiihtokelit olla parhaimmillaan.

Ystävättäreni lähetti minulle tuon lläolevan kuvan facebookissa kun tietää, kuinka minä magnoliapuiden kukintaa rakastan. Kukkien väri ja muoto ovat ihastuttavia. Useana keväänä tähän aikaan olen hypännyt koneeseen ja lennähtänyt Reinin laaksoon kevättä haistelemaan kun meidän huhtikuun räntäsateemme on jatkunut jatkumistaan. Tänä keväänä en kuitenkaan lennähdä Saksaan, sillä parin viikon takainen Berliinin reissu saa riittää  vaikkeivat magnoliapuut siellä vielä kukkineetkaan.

Tänään hiihdin suksilla töihin. En ehtinyt perjantaina saada loppuun yhtä deadline-työtä, joten se oli mentävä hoitamaan , vaikka lomalainen olenkin. Päätin yhdistää loma-ja työpäivän. Puolen päivän aikaan aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta kun jäätä myöten kaupunkiin hiihtelin. Iltapäivällä sää sitten olikin vuoroin pyräkkää ja tuulta ja vähän aurinkoakin onneksi välillä. Mies hiihti koiran kanssa minua vastaan. Miten sitä huhtikuun säästä sanotaankaan...  että se on kuin naisen mieli päivän aikana, yhtä nopeaan vaihteleva ja oikullinen!
Mies oli muuten varannut meille huomisesta alkaen majoituksen Ylläkseltä.
Aamulla ajellaan siis tunturimaisemiin hiihtelemään ihan kahdestaan. Bonustytär tulee koiraa hoitamaan, joskus on mukava olla ihan ilman koiraakin! Pääsiäisen pyhiksi palaamme kyllä jo takaisin. Tunturissa on silloin ihan liian ruuhkaista meidän makuun.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sunnuntai-illassa on eri vire kun on loma



Sunnuntai-illassa on ihan erilainen vire, kun on lomaviikko edessä. Alkavan viikon työt eivät paina sängynpohjalle  viimeistään iltakymmeneltä vaan virtaa riittä vielä leppoisaan oleiluun. Lomaksi ei ole ihmeempiä suunnitelmia. Tosin kiinnitin jääkaapin oveen listan, mitä voisi tehdä. Lista alkoi siivouksella ja ikkunanpesulla ja päättyi hiihtämiseen ja reissuun.

Minuun tuo listahomma tehoaa. Se vaan täytyy tehdä niin, että mielessä on koko ajan vapaus valita listasta tekemistä , mutta vain jos siltä tuntuu. Ei niin että kaikki listasta on  pakko tehdä. Nytkin kävi niin että siivous ikkunanpesuineen tehtiin eilen, tai oikeastaan ikkunanpesun kohdalla aloitetettiin.  Meillä mies pesee ikkunat höyrypesurilla, mutta ikkunoita on niin paljon ettei niitä jaksa yhdellä kerralla pestä. Olohuoneen  suuret ikkunat ovat nyt  kirkkaat, kelpaa loma-aamuina siellä aamukahvia nautiskella.

Hiihtämässä kävin tänään koiran kanssa. Hiihtelin pojan perhettä vastaan,kun lähtivät suksilla Kuusenkerkkää ahkiossa vetäen jäätä pitkin meille. Keitimme päiväkahvit nokipannulla pihatulilla ja Kuusenkerkkä seikkaili pitkin pihan lumikäytäviä vuoroin tepastellen ja vuoroin kontaten yhdessä koiran kanssa. Keväinen , aurinkoinen sää oli houkutellut jäälle runsaasti väkeä niinkuin aina tähän aikaan.

Olemme kahden vaiheilla miehen kanssa lähdemmeköakuviikosta ajelemaan pohjoisen hangille  muutamaksi päiväksi vai viihdymmekö kotosalla ensi viikon. Molempi parempi! On hyvä kun ei kerrankaan ole mitään suunnitelmia tai varauksia .

Viikko pääsiäisen jälkeen olen todennäköisesti lähdössä kuntoutukseen viikoksi. Lopullista pätöstä ei ole tullut vielä, mutta suullisesti olen lupausta kuntoutuspaikasta saanut. Hain kuntoutukseen oikein pikavauhdilla kun sain tietää että minulle sopivaan ryhmään olisi paikkoja jäljellä. Ajatus viikon kuntoutuslomasta oman itsensä hyvinvointiin , tuntui enemmän kuin sopivalta tälle keväälle .Edellisestä kuntoutuslomasta onkin jo aikaa toistakymmentä vuotta. Siitä jäi hyvä kokemus. Nyt kuntoutusta olisi tälle vuodelle tämän kevään viikon lisäksi kaksi viikkoa syksyllä ja vielä ensi keväänä viikko.

Meillä kävi jälleen kaikennäköisiä ja -kokoisia virpojia useampi porukka. Maljakko täyttyi pajunkissoista höyhenineen!