maanantai 2. huhtikuuta 2012

Jossakin kukkivat magnoliapuut


Taas on  alkamassa aika, jolloin Euroopassa kevät on jo pitkällä ja meilläkin eteläisessä Suomessa ainakin maa on paljas . Tänään tosin uutisten mukaan keväästä ei ollut Suomessa tietoa kun etelän yllätti kunnon takatalvi. Meillä pohjoisessa ei vielä vihreästä keväästä haaveilla, täällä alkavat hankikanto-ja hiihtokelit olla parhaimmillaan.

Ystävättäreni lähetti minulle tuon lläolevan kuvan facebookissa kun tietää, kuinka minä magnoliapuiden kukintaa rakastan. Kukkien väri ja muoto ovat ihastuttavia. Useana keväänä tähän aikaan olen hypännyt koneeseen ja lennähtänyt Reinin laaksoon kevättä haistelemaan kun meidän huhtikuun räntäsateemme on jatkunut jatkumistaan. Tänä keväänä en kuitenkaan lennähdä Saksaan, sillä parin viikon takainen Berliinin reissu saa riittää  vaikkeivat magnoliapuut siellä vielä kukkineetkaan.

Tänään hiihdin suksilla töihin. En ehtinyt perjantaina saada loppuun yhtä deadline-työtä, joten se oli mentävä hoitamaan , vaikka lomalainen olenkin. Päätin yhdistää loma-ja työpäivän. Puolen päivän aikaan aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta kun jäätä myöten kaupunkiin hiihtelin. Iltapäivällä sää sitten olikin vuoroin pyräkkää ja tuulta ja vähän aurinkoakin onneksi välillä. Mies hiihti koiran kanssa minua vastaan. Miten sitä huhtikuun säästä sanotaankaan...  että se on kuin naisen mieli päivän aikana, yhtä nopeaan vaihteleva ja oikullinen!
Mies oli muuten varannut meille huomisesta alkaen majoituksen Ylläkseltä.
Aamulla ajellaan siis tunturimaisemiin hiihtelemään ihan kahdestaan. Bonustytär tulee koiraa hoitamaan, joskus on mukava olla ihan ilman koiraakin! Pääsiäisen pyhiksi palaamme kyllä jo takaisin. Tunturissa on silloin ihan liian ruuhkaista meidän makuun.

5 kommenttia:

  1. Huhtikuu on kuukausista julmin, ninhä se on. Jotenkin armoton kevään valossa, paljastaa kaiken ja saa sielunkin alastomaksi.

    Sun magnoliankukkakuvassa on mun kodin uuden kevätlookin värit, juuri noissa lilan ja vihreän sävyissä olevat verhot ja tyynyt sain paikoilleen, kunnes alkoi lumisade. Melkein voi haistaa magnolian tuoksun...

    Ihanaa lomaa ja hyviä hiihtokelejä, ne on täällä tältä talvelta jo ohi!

    HannaHoo

    VastaaPoista
  2. Ihanan värinen magnolia.
    Tuota sävyä en ole täällä nähnytkään.

    Oikein mukavaa Ylläksen matkaa!

    VastaaPoista
  3. Ylöllistä tuollainen hiihtely, vaikka vähän töitäkin joutuu loman ohessa tekemään!

    VastaaPoista
  4. "Tänään hiihdin suksilla töihin."
    Kuulostaa vuosisataiselta suomalaisuudelta :)

    VastaaPoista
  5. HannaHoo, tuttu teksti minullekin tuo T.S. Elliotin runo "Huhtikuu on kuukausista julmin". Nyt meillä kyllä huhtikuun tunnelmat ovat olleet loistavat, aurinko on hellinyt ja hankikannot ovat olleet parhaimmillaan. Siellä voitte ajatella jos lunta vielä ilmestyy että uusi lumi on vanhan surma eli se vaan nopeuttaa kevään tuloa. Tai ainakin me täällä pohjoisessa sparraamme toisiamme kun toukokuussakin vielä lunta joskus satelee!

    Kiitos MK, Ylläksen reissu tuli tehtyä ja hyvin onnistui. Onko magnolioita muunkin värisiä. Min olen nähnyt vaan noita vaaleanpunaisia. Vai olenkohan sittenkin valkoisiakin joskus nähnyt???

    Rita; kaipa hiihtely ylellistäkin on, ainakin kun pääsee vaivatta ihan melkein kotiovelta lähtemään laduille!Meille se on melko arkista, pitäisi enemmänkin ottaa se tosiaan ylellisyytenä!

    MM, niinpä. Olen ajatellut että enemmänkin voisi töihin hiihtää. Naapurissamme asuu valtion virkamies, joka useimmiten hiihtää töiden päätteeksi virastoltaan kotiin. Aamulla menee autolla sentään töihin, silloin kun on usein vielä kova pakkanen. Vaimonsa tai poikansa tuo auton sitten kotiin!

    VastaaPoista