tiistai 29. toukokuuta 2012

Täydellinen viikonloppu



Tämän postauksen nimenä voisi olla vaikka täydellinen viikonloppu. Niin nimittäin ajattelin sunnuntai-illan koiralenkillä, jonka teimme miehen lapsuudenkodin maisemiin. Kiersimme siellä ryteikköisen polun, jonka juuri ja juuri tunnisti maastosta enää. Polku kiersi hänen vanhalla mökkipaikallaan olevan lammen  ympäri.

Onnistuneen viikonlopun tekivät sää ja ihmiset. aurinko paistoi ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä tuntui täällä pohjoisessa kesän henkäys. Ja mitä tuo henkäys sai aikaan. Yhtäkkiä kaapeista löytyivät sortsit ja hihattomat topit, puutarhat tulvivat väkeä ja kasvimaita käännettiin, nopeimmat varmaan jo ehtivät kylvääkin. Ja tietenkin grillit kärysivät ja kaikenkaikkiaan elämä siirtyi ulos pihoille taloista. Ja näin meilläkin.

Uusi (liian suuri?) kasvimaa on puutarhajyrsimen avulla käännetty takapihan kauimmaiseen nurkkaan. Siemenperunat ovat valmiina maahan pantavaksi, sipulit on hankittu ja lukematon määrä muita siemeniä, niin kukkien kuin vihannestenkin, odottaa kylvämistään.Uskomattoman hyvältä tuntui maan kanssa möyhiminen pitkästä aikaa. Mansikantaimiakin hankin.

Maahan en vielä mitään laittanut vaikka kovasti mieli teki. Onneksi maltoin, sillä nyt taas pohjoistuuli hönkäilee ja lämpötila humahti toisiin lukemiin.

Mutta sitten viikonlopun ihmisiin. Lauantain huippuvieraat olivat tietenkin Kuusenkerkkä ja vanhempansa. Kävimme ensin heillekin lauantaiaamuna maan jyrsimellä kääntämässä. Mukavan kokoinen pläntti heillekin kasvimaaksi tuli! Kuusekerkän päiväunien jälkeen he pyöräilivät meille ja pihalla vietimmekin sitten koko päivän ja illan. Kuusenkerkkä nautti suuresta pihasta. Hän istui keskellä pihaa autojensa kanssa ja huomasin kun hekotteli itsekseen kun seurasi meidän aikuisten puuhia pihan eri nurkissa: minä paistoin muurinpohjalettuja alapihan grillillä, isänsä tutki meidän pihavajaa, äitinsä keräsi nokkosia....




Sunnuntaipäivä oli samanlainen, paitsi vieraiksemme saapuivat äitini, isäni ja siskoni. Isäni 86 v, oli reippaan näköinen. Oli käynyt vaateostoksilla ja hankkinut aurinkolasitkin ensi viikon Pärnun matkaamme varten. Niin, sinne lähdetään sitten lauantai-iltana.

Tästä viikosta en muuta toteakaan kuin että onneksi se kohta on ohi. Enkä voi ketään muuta kuin itseäni syyttää liian täydestä kalenterista. Tämän aamun kahdeksan tapaamisen peruin, sillä vain ihan hölmö sopii tapaamisen klo 8 kun töitä on iltakahdeksaan asti. Niinpä nyt vietän rauhallista aamua ja lähden vasta kohtapuolin työpaikalle.

Jaksetaan siskot painaa vielä vähän ennekuin kesälaitumet kutsuvat!


torstai 24. toukokuuta 2012

Yhtäaikaa heräävät eloon ihmiset ja luonto




Aurinko matalalla
(Kaikki kuvat viime viikonlopun reissulta  Kalix-joen maisemista)

Viikko on hujahtanut vauhdilla. Maanantain etelänpyrähdyksen ja viikonlopun kyläilyn jäljiltä olisin toivonut kyllä edes yhtä lepopäivää. Taisi sisäinen suunnittelijani pitää luppoaikaa kun pääsi tälläinen ohjelma jakoon. Tavallisesti pidän huolen siitä, että mukavankin reissun jälkeen olisi vapaata, jotta saisi palautua arkeen rauhassa.
Yllättävän hyvin kuitenkin jaksoin töissä. Oma osuutensa oli ihanilla kesäisillä keleillä. Pyöräilen työmatkat, edestakaisin n. 16 km ja tuntui että sain energiatasot hyvin ladattua noilla pyöräilyreissuilla. Tänään pyöräilin vielä lisäksi yhden  työreissun päiväsaikaan, 12 km, kun ei ollut autoa käytössä.

Tällä viikolla on tännekin tosiaan tullut kesä. Puissa on lehti, kukkapenkit puskevat nuppuja ja ruoho kasvaa kohisten. Tulvakin on alkanut laskeutua. Olemme iltaisin haravoineet ja kuopsuttaneet pihamaata niinkuin kaikki kotikatumme asukkaat. En ole varmaan puoleen vuoteen jutellut niin monen naapurin kanssa kuin eilen illalla koiralenkillä. Kaikki heräävät  henkiin yhtäaikaa, niin luonto kuin ihmisetkin!

Mies muuten käänsi minulle lapiolla ihan mukavan kokoisen kasvimaan. Huomenna haetaan vuokralle jyrsin, jotta saadaan maa vielä hyvin möyhittyä. Monta vuotta on kulunutkin siitä, kun minulla viimeksi oli kunnon kasvimaa.Kasvatin  perinteisten maatiaislajien lisäksi ainakin purjoa, parsaa ja kesäkurpitsaa. Purjot ja parsat oli esikasvatettava. Pieni kasvihuonekin minulla oli  tomatteja varten. Muistan kun ikkunat ja pöydät pursusivat taimia  koko kevään. Nyt on miniällä sama vaihe. Sieltä se varmaan on minullekin uudestaan tarttunut. Saas nähdä mitä maahan laitan. Minulla on ollut täällä asuessani ollut  vain pieni kasvimaa , entisestä lasten hiekkalaatikosta tehty. Siinä kasvatin lähinnä tilliä, persiljaa, ruohosipulia ja salaattia.

Mies olisi varmaan laittanut kunnon kasvihuoneenkin, on siitä jo pari kesää puhunut. Minä kuitenkin toppuuttelin, koska muistin hyvin minun pienen kasvihuoneen tomaatteineen. Ne vaativat päivittäistä huolenpitoa koko kesän. Entisessä elämässäni maalla asuessani olimme kiinni kesän viljelyissä, joten kasvihuone meni siinä sivussa. Nyt olemme veneellä ja muutenkin reissussa parhaana kasvukautena, joten ei ole järkeä kasvihuonetta laittaa. Tuo kasvimaakin vaatii jonkun vähintääkin huolehtimaan kastelusta!  Ehkä saan värvättyä siihen hommaan miehen tyttären lomamme ajaksi...

 Ps edit! Otin tosiaan nuo postauksen kuvat viime viikonloppuna kun olimme siskon luona kyläilemässä. Sisko oli lauantaiyön töissä ja soitti sieltä puoli kahdentoista aikaan että on ihan   mahtavan näköistä joella kun yöaurinko paistaa. Ja minähän en tuota kutsua voinut vastustaa! Ei ole tarvinnut kuviin värejä lisätä -  niitä ja kullanhohtoa riitti!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Elämysrikas viikonloppu

Överkalix Brännäbergetilta kuvattuna
Kirjailija Bengt Pohjasen oma ortodoksikirkko
Siskon kotikylää

Siskon kotikylän Nybyn yhteinen rantasauna


Tapahtumarikas, ihmisrikas, luontorikas, eläinrikas viikonloppu takana.
Olimme siskon luona Pohjois-Ruotsissa. Nautimme keväästä, upeista maisemista, hyvästä ruoasta, hyvästä seurasta.  Eikä tämä kaikki ollut kuin parin tunnin automatkan takana. Jatkan tarinaa myöhemmin kuvien kera. Nyt on nimittäin jännempää tekemistä.

Meillä on tulva takapihalla ja koko jokisuistossa. Sen seurauksena jänikset ovat menettäneet suiston pusikot ja niityt ja kirmailevat nyt sankoin joukoin  meidän takapihalla. Siellä on menossa oikeastaan ei mitkään kirmailut vaan kunnon ORGIAT. Ja ihan meidän ikkunan alla!

Nukkumaankin olisi mentävä sillä herätys on 5.30. Aamukone vie minut päiväksi Helsinkiin yökokoukseen. Ja illalla kotiin. Nyt en kyllä ollenkaan haluaisi Helsinkiin lähteä, kotimaisemissa on niin jännittävää!




torstai 17. toukokuuta 2012

Talo on hiljainen ja joki peittynyt usvaan










Talo on hiljainen. Jossakin talon uumenissa nukkuvat mieheni, poikani, miniä sekä kaksi koiraa, oma ja pojan. Ulkona on vielä  valoisaa, olisi kirkkaampaakin mutta joella on sumua. Nyt alkaa olla se aika että kevät täyttää mielen ja ruumiin energialla, ehkä sillä samalla minkä ulkona näkee tapahtuvan kaikelle elolliselle. Otin nuo kuvat tunti sitten eli kymmenen aikaan illalla. Poika ja miniä kävivät joella ja kertoivat että siellä oli ollut hienoa kun tulvivalle joelle oli noussut sumua. Minä vetäisin kumpparit jalkaan ja sadetakin niskaan ja hipsin rannalle kameran kanssa.

Joen pinta on nousussa, pohjoisemmaksi ennustetaan suurempia tulvia, meillä ei ole miehen mukaan hätää. Meillä tarkoitan  tätä kaupunkia en meidän kotipaikkaa. Meidän talo on kyllä rannassa mutta rinnetalona on niin korkealla että pahimmillaankaan tulva ei ylety kuin pihavajan nurkille. Tuossa toiseksi alemmassa kuvassa se meidän pihavaja vähän näkyykin, punainen veneenpohja näkyy seinustalla.

Lumet lähtivät juuri ja puissa silmut pukkaavat jo vihreätä . Kukkapenkki puskee myös kevätvuohenjuurta ja maksaruohoja näkyviin. Joka aamu on ulkona enemmän kesäistä.

Minulla on huomenna vapaata. Onneksi. Kaksi viimeistä työpäivää oli pitkiä, liian pitkiä. Miten se ei tänä keväänä tunnu yhtään tahti hiljentyvän. Vai onkohan kyse minun omasta tahdistani? Nyt on muuten viimeinen hetki kun olisi kerättävä koivun mahlaa. Eräs tuttuni uuttaa sitä joka kevät mehumaijan letkulla pulloihin. Sanoo että siinä mahlassasitä vasta on virtaa!

Huomenna iltapäivällä ajellaan Tornionjokilaakson kautta siskon luo Ruotsiin viikonlopuksi. Sitä ennen toivon sateen heltiävän jotta pääsen pihan haravointiin. Takapihalla on vielä liian märkää, mutta paraatipuolen haluaisin jo haravoida.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Saimaan sineä ja kotirannan kevättulvaa


Veneemme kotisatama on sijainnut Oravissa, tosin nyt  veneenvaihdon myötä  jo kesäkuussa veneviikkomme käynnistyessä vene löytyy Savonlinnasta. Sataman vaihto ei ollut meille mieleen. Olemme tykästyneet pieneen kotoisaan Oraviin, jossa voi olla kuin omassa mökkirannassa. Mutta muutokset kuuluvat elämään. Savonlinna on kesäkaupunki parhaimmillaan, ehkäpä kotiudumme sinnekin!


Vaihdoimme osaomistusveneemme vähän isompaan malliin eli Bella Falconiin. Koska asumme veneessä kesäisin pari viikkoa, päätimme satsata perusmukavuuksien lisäämiseen. Uudessa veneessä on erillinen wc, suuremmat makuutilat, enemmän kaappeja sekä tietenkin myös suurempi moottori, eli voimme seilata vähän pitempiäkin matkoja. Ensi kesänä suunnittelimme suuntaavamme Joensuuhun päin.


Paluumatkalla poikkesimme Heinävedellä , jonka rantalaiturilta nappasin nämä ylä-ja alapuolella olevat kuvat. Tuskin malta odottaa juhannusviikkoa kun taas pääsemme tuonne selille puksuttelemaan.

 

Kotona olimme sunnuntai-iltana sen verran ajoissa että ehdimme vielä omia rantoja katselemaan. Viikonlopun aikana jäät olivat Ounasjoesta jo melkein lähteneet ja vesi oli noussut. Ei vielä tulvalukemiin asti kuitenkaan. Erilaiset ovat maisemat Lapissa ja Savossa! On rikkautta saada kokea molemmat!




Nyt odottelen saunan lämpiämistä. Ulkona on satanut koko päivän.Seuraamme netistä miehen kanssa Rovaniemen uuden kaupunginjohtajan valintaa. Viisi hyvää ehdokasta on tarjolla, huonoa valintaa ei ole odotettavissa. Huomenna tulee Aussiminiäni jälleen Amalia-koiransa kanssa tänne vajaaksi viikoksi, opintohommia hänellä tiedossa. Poikanikin tulee torstaina ja ajelemme sitten heidän kanssaan Tornionjokivarteen. He jäävät poikieni isän lapsuudenkotiin viikonlopuksi, me jatkamme miehen kanssa viikonlopuksi Ruotsinsiskoni luokse. Reissaamista siis riittää. Laskimme että kesän aikana pelkästään vene-ja mökkireissusta Savonmaalle ja Saimaalle kertyy mittariin 6000 km!

torstai 10. toukokuuta 2012

Nelostie kutsuu


Laivakoira Zorro ei pääse tällä kertaa vielä mukaan kun huomenna suuntaamme vuoden ensimmäiselle veneilyreissulle Saimaalle. Vähän on kiirettä pidellyt tämän viikon niin töissä kuin kotona Laukku on pakkaamatta kuten tavallista, vaan ehtiihän sen vielä huomennakin. Meillä molemmilla on töitäkin huomenna, mutta yritetään lähteä viimeistään kahdelta että ollaan ihmisten aikaan Oravissa.

Aamun  logistiikkakuvioita miettiessä koin dejavu-ilmiön  n. 30 vuoden takaa. Meille tupsahti nimittäin Kuusenkerkkä yökylään.Oikeastaan minä nappasin hänet mukaani kun  töiden jälkeen pojan luo mentyäni näin  väsähtäneet isin ja äidin. Kuusenkerkkä on sairastanut viime lauantaista lähtien, vatsatautia ja yskää, joten nukkumiset ovat vanhemmilla olleet vähäisiä. Kummallakin painavat myös opiskelu-ja työkuviot päälle. Ajattelin, että jospa saisivat nukkua edes yhden pitkän yön  kunnolla niin taas jaksavat. Mekin kun ollaan viikonloppu siellä Saimaalla, eikä voida jelppiä.

Aamun logistikkakuviot nimittäin muuttuivat Kuusenkerkän myötä. Miehellä on tietenkin juuri huomenaamuna työpalaveri heti kahdeksalta ja hän tarvitsee autoa .Eli minä kiikutan Kuusenkerkän päiväkotiin  rattailla ja kävelen sitten omaan koulutuspäivääni, joka onneksi alkaa vasta yhdeksältä. Äidin äitienpäiväruusukin olisi aamulla kiikutettava siskolle, miten sekin jäi viime tippaan!

Mutta eiköhän helpota viimeistään siinä vaiheessa kun pösön nokka taas kääntyy nelostielle kohti etelää! Viikonloppuna sitten bongataan norppia ja virittäydytään alkukesän tunnelmiin järvimaisemissa. Kai siellä on jo kesä? Vähän hulluja varmaan ollaan kuin ajellaan viikonloppuna n. 700 km suuntaansa vajaan kahden päivän veneilyä varten . Takaisin ollaan myöhään sunnuntaina ja maanantaina sitten töihin. Onneksi ensi viikolla on helatorstain jälkeinen perjantai vapaa!


Ounasjokeen on ilmestynyt sen verran sulapaikkoja, että tänään kuulin ensimmäistä kertaa tutun mekkalan; joutsenet kokoontuivat tuttuun paikkaansa saaren nokkaan . Siellä ne viipyvätkin hyvän aikaa. Kyllä se kesä on tännekin tulossa!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Lapin kevättä



Viime viikon kauhukelien jälkeen tämä viikko on ainakin alkanut keväisten kelien merkeissä (siis Lapin kevään). Olen pyöräillyt töihin ja nauttinut pikkuhiljaa vahvistuvista kevään merkeistä. Kyllä.Lunta on vielä paljon ja Ounasjoki on jäässä. Kemijoesta jäät ovat paikoitellen lähteneet, sillä voimalaitosten avulla tapahtuva säätely edesauttaa siinä hommassa.

Töissä olen nauttinut tällä viikolla vähän erilaisista asioista. Meillä oli alkutalvesta työterveyshuollosta työpaikkatarkastukset, joissa käytiin työtilat läpi. Sain lempeän huomautuksen, että vähän voisi raivata  paperipinoja pöydältä ja kaappien päältä vähemmäksi. Huomautus osui ja upposi, sillä minuakin oli jo pitkään häirinneet nuo kasat. Niinpä viime viikolla aloitin raivaus- ja inventaariourakan; säilytettävät, poistettavat, arkistoitavat . Sitä ennen olin tilannut riippukansiotelineet kaappeihin. Monta laatikollista vanhoja papereita lähti roskiin ja hävitettäksi . Ja loput ovat nyt riippukansioissa, lokerikoissa ja kaapeissa järjestyksessä ja nimettyinä. Samalla tuli käytyä kaikki paperini läpi. Monta muistoa työpaperitkin kätkevät! Ja että tuo kaikki piristi ja virkisti!

Mies katsoo lätkää alakerrassa. Minun tämän illan televisiovalintani on taattua ruotsalaista ja norjalaista. Ensin Onnea onkimassa ja sitten Lilyhammer, molemmat hyväntahtoisia ja täyttävät hyvin kriteerini; ei väkivaltaa, ei kauhua eikä vaikeita, ahdistavia ihmisuhdekuvioita.  Siis sopivia ennen nukkumaanmenoa!





lauantai 5. toukokuuta 2012

Ilo syntyy syvällä






Jostakin minuun tarttui ja kosketti tuo otsikon lause: ilo syntyy syvällä. Tähän astisen elämän kokemuksella voin lauseen allekirjoittaa. Se on kauniisti ja toivoa herättävästi sanottu. Olen todistanut lauseen merkityksen niin omien elämänkokemusteni kuin myös työni kautta. Olen itse ollut sellaisessa elämänvaiheessa, että ilo oli kadonnut, en löytänyt sitä itse enkä varsinkaan tunnistanut sitä lähelläni.

Yleensä ilo katoaa elämästä silloin, kun elämässä on liian paljon raskaita asioita tai on hukannut oman elämänsä koordinaatiot ja on eksyksissä. Aina ei edes havaitse ilon katoamista vaan asteittain  elämästä häviää värit, äänet ja kosketus toisiin ihmisiin. Olotila voidaan diagnosoida jonkin asteiseksi masennukseksikin.  Syvimmillään se voi olla vakavaa masennusta.

Minulla ei ole koskaan diagnosoitu masennusta mutta luulen, että mikäli olisin lääkärillä pahimmissa alakulon jaksoissani käynyt, olisi niin voinut ollakin. Alakulon tunnistan elämässäni koko ajan. Alakulon hetket tulevat ja onneksi myös menevät. Aiemmin liitin ne hormonaaliseen kiertoon, mutta jatkuvat ne yhä edelleenkin, taitavat kuulua vaihdevuosikäisenkin naisen elämään.

Olen oppinut, että alakuloa ei kannata paeta. Antaa sen tulla ja olla. Yleensä noina hetkinä käyn syvällä ja kierrän elämäni pimeät, synkät hetket ja varjokokemukset läpi, vellon jossakin menneessä hetkessä enemmän. Alakulon hetkinä löydän itsestäni myös vuosisataisen huolehtijaemon, jonka harteilla tuntuvat olevan niin menneiden kuin tulevienkin sukupolvien elämät.Vaan olen oppinut, että aina alakulon syövereistä pääsen poiskin, joskus jo samana päivänä, joskus päivien päästä. Yhtäkkiä huomaan taas värit ja aistin tuoksut. Luonto on suuri tukijani  asiassa.  Niin kävi myös muutama päivä sitten kun otin nämä postauksen kuvat. Tämänhetkisen alakulon suurimpana syynä on ollut tämä myöhäinen kevät ja loputtomat räntäsateet. Ei onneksi mitään pahempaa.

Mutta kuinka ilo sitten koskettaakin, pienenkin alakulovaiheen jälkeen!