maanantai 14. toukokuuta 2012

Saimaan sineä ja kotirannan kevättulvaa


Veneemme kotisatama on sijainnut Oravissa, tosin nyt  veneenvaihdon myötä  jo kesäkuussa veneviikkomme käynnistyessä vene löytyy Savonlinnasta. Sataman vaihto ei ollut meille mieleen. Olemme tykästyneet pieneen kotoisaan Oraviin, jossa voi olla kuin omassa mökkirannassa. Mutta muutokset kuuluvat elämään. Savonlinna on kesäkaupunki parhaimmillaan, ehkäpä kotiudumme sinnekin!


Vaihdoimme osaomistusveneemme vähän isompaan malliin eli Bella Falconiin. Koska asumme veneessä kesäisin pari viikkoa, päätimme satsata perusmukavuuksien lisäämiseen. Uudessa veneessä on erillinen wc, suuremmat makuutilat, enemmän kaappeja sekä tietenkin myös suurempi moottori, eli voimme seilata vähän pitempiäkin matkoja. Ensi kesänä suunnittelimme suuntaavamme Joensuuhun päin.


Paluumatkalla poikkesimme Heinävedellä , jonka rantalaiturilta nappasin nämä ylä-ja alapuolella olevat kuvat. Tuskin malta odottaa juhannusviikkoa kun taas pääsemme tuonne selille puksuttelemaan.

 

Kotona olimme sunnuntai-iltana sen verran ajoissa että ehdimme vielä omia rantoja katselemaan. Viikonlopun aikana jäät olivat Ounasjoesta jo melkein lähteneet ja vesi oli noussut. Ei vielä tulvalukemiin asti kuitenkaan. Erilaiset ovat maisemat Lapissa ja Savossa! On rikkautta saada kokea molemmat!




Nyt odottelen saunan lämpiämistä. Ulkona on satanut koko päivän.Seuraamme netistä miehen kanssa Rovaniemen uuden kaupunginjohtajan valintaa. Viisi hyvää ehdokasta on tarjolla, huonoa valintaa ei ole odotettavissa. Huomenna tulee Aussiminiäni jälleen Amalia-koiransa kanssa tänne vajaaksi viikoksi, opintohommia hänellä tiedossa. Poikanikin tulee torstaina ja ajelemme sitten heidän kanssaan Tornionjokivarteen. He jäävät poikieni isän lapsuudenkotiin viikonlopuksi, me jatkamme miehen kanssa viikonlopuksi Ruotsinsiskoni luokse. Reissaamista siis riittää. Laskimme että kesän aikana pelkästään vene-ja mökkireissusta Savonmaalle ja Saimaalle kertyy mittariin 6000 km!

6 kommenttia:

  1. Hienoista tunnelmista olette saaneet nauttia ja kyllä Savonlinnakin on hieno paikka - nimenomaan kesällä! Tervetuloa Joensuuhun; kaunista täälläkin on, mutta ei niin vaihtelevaa kuin eteläisellä Saimaalla. Nautinnollisia vene- ja automatkoja! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savonlinnasssa olen känyt jo useamman kerran mutta Joensuu on minulle melkoisen outo kaupunki. Sielläkin kyllä känyt olen mutta ian jossain kokouksessa tai seminaarissa, joten kaupunki ei ole hahmottunut kuin hotellien kautta! Ja vesistö on ihan outoa....

      Poista
  2. Arvaa vaan, huvittiko tuo kaupunginjohtajan vaalista ylen sivuilta bongattu lause: "Lotvosella on vaimo ja viisi lasta, jotka kaikki ovat jo muuttaneet kotoa."

    Mä mietin ainakin, että ai siis vaimokin häipynyt!

    Ihania kuvia, taas kerran, ja muistutus siitä, kuinka upeassa maasa sitä saadaankaan elellä, huikeita maisemia ja vuodenaikojen vaihtelua!

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosiaan ihan hauska lipsus lehdeltä!Lotvonen on varmaan ok valinta, niinkuin olisi kuka tahansa neljästä muustakin ehdokkaasta.Ainoa mitä itse mietin niin on ikä. Lotvonen on vähän minua vanhempi ja ainakin itse ajattelen mieluummin loiventaa kuin haluta tuuliselle paikalle kaupungin johtoon. Vaan eipä taida minun valinnat olla vertailukelpoisia tässä asiassa. Minulta taitaa puuttuu sellainen kunnianhimo ja valta-ajattelu joka suuremmilta bosseilta olisi löydyttävä.Siis muunmuuassa ne puuttuvat:-)

      Poista
  3. Rikkautta todellakin, mahdollisuus saada nähdä erilaisia maisemia/elämää! Itseäsikin saat tuosta kiittää, koska paljolti kyllä omasta aktiivisuudesta ja ennakkoluulottomuudestakin kiinni.

    VastaaPoista