maanantai 20. elokuuta 2012

Kurkistuksia puutarhoihin


 

Eilen sunnuntaina Rovaniemellä vietettiin puutarhapäiviä. Päivän aikana oli mahdollisuus tutustua niin puistoihin, Napapiirin ryhmäpuutarha-alueeseen, alan laitoksiin kuin yksityispihoihin. Pääsimme matkaan vasta kun olimme palauttaneet Kuusenkerkän päiväunien jälkeen vanhemmilleen, joten aikataulumme rajoitti valintaamme. Olisin halunnut käydä tuolla siirtolapuutarha-alueella eli Napapiirin ryhmäpuutarhassa mutta sinne emme ehtineet. Niinpä sukelsimme seitsemälle eri pihalle eri puolilla kaupunkia. Ja kuinka ihania keitaita löysimmekään. Koiralenkeillämme yritän aina kurkistella ihanille pihoille, mutta eihän kaikkia ihanuuksia kadun puolelle tietenkään edes näy. Nyt saimme kurkistella ihan luvan kanssa. Ja sainkin hyviä vinkkejä  ja ajatuksia omallekin pihalle. Jaan niistä muutamia teidän kanssanne.


1. Tee perennaryhmistä riittävän laajoja. Suuret ryhmät ovat näyttäviä ja yllätys, yllätys - myös helppohoitoisempia. Suuret ryhmät voivat olla muodoltaan vaihtelevia ja reunuksena voi käyttää mielikuvitustaan rajana!










2. Puutarhaasi voit koristella runsaasti tai hillitysti. Puutarha on mitä mainioin paikka oman luovuutesi areenaksi. Kukkien ja hyötykasvien lisäksi puutarhaan mahtuvat taideteokset, itsetehdyt tai muuten hankitut, tuulikellot, puutarhatontut ja vanhat tavarat uudessa olomuodossaan. Koristelu voi olla runsasta tai hillittyä tai siltä väliltä. Aivan kuten me puutarhuritkin olemme! En ole puutarhatonttujen ystävä , mutta nyt lastenlasten myötä vosin kuin voisinkin pikkutontun ja tontun mökin johonkin sopukkaan laittaakin.


3. Suihkulähde!! Olen halunnut jo pitempää pientä solisevaa suihkulähdettä omalle pihalleni.Tämä suihkulähde oli kaunis ja rauhallinen.







4. Puutarhuri kulkee avoimin silmin, sillä puutarhaan kuuluvat uudet löydöt ja kokeilut. Minun hankintalistalleni pääsi ainakin pari uutta "vanhaa" löytöä. Tykkäsin kovasti purppurapunalatvasta (ylempi kuva) ja rantakukasta(alempi kuva) Molempien väri miellytti silmääni ja etenkin purppurapunalatva oli näyttävä vielä loppukesälläkin.



5. Hyötykasviosastolla tänä päivänä suosittuja näyttää olevan erilaiset lavat ja laatikot. Minustakin ne näyttävät helppohoitoisilta ja kauniilta. Mies lupasi minulle laatikot rakentaa ensi kesäksi. Vadelmaa oli useammissakin puutarhoissa ja saimme maistellakin niitä, Herkullisia! Tuo lajike oli jalovadelma. Ensi kesänä laitamme muutaman vadelman taimen meidän omaan puutarhaamme.

Minusta oli hyvä, kun mukana oli monenlaisia pihoja: oli nuoren lapsiperheen piha leikkipaikkoineen, oli iäkkään taiteilijattaren piha valtavinen kasvineen ja käytävineen niiden välissä, oli arktinen piha varpuineen ja kivineen, oli pari vanhempaa pihaa kymmenien vuosien myötä kertyneinen kokemuksineen ja aarteineen, oli hienosti suunniteltuja pihoja, oli rönsyileviä pihoja....kaikista pihoista löytyi juttuja , joista pidin! Hieno päivä!


2 kommenttia:

  1. Puutarhapäivään en ehtinyt, ja autoilla olisi pitänyt, eikä autoa enää huushollissa ole. Lohtuna sopivan "koiralenkin" päässä on onneksi Margreteberg http://www.marketanpuisto.fi/index.php?section=1,
    jollei Auroranpuisto (mun takapiha!) riitä, ja tuolta saa kohtuullista korvausta vastaan kotiin viemisiäkin. Porvoon puutarhat olisi houkutelleet, toivottavasti ensi vuonna tapahtuma myös, jotta ehdin ajoissa valmistautua.

    Ihanaa saada tirkistellä muiden elämää ihan luvan kanssa!

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HannaHoo! Ai, tuo puutarhapäivä on valtakunnallinen tapahtuma! Pistänpä mieleen. Etelän puutarhoissa olisi varmaan ollut aivan upeaa kurkistella. Luvallinen tirkistely on joskus mukavaa. Sen takia varmaankin blogimaailmassa sisustusblogit ovat niin suosittuja, puutarhablogit myös!Upea oli tuo Marketanpuisto puisto, kävin kurkkaamassa!

      Poista