sunnuntai 19. elokuuta 2012

Lapin kesä päätti upeasti itsensä






Kuusenkerkkä simahti juuri päiväunilleen lopen väsyneenä aamun mummulatouhuilustaan. Tämän päivän kova sana oli kellarista hakemani bonustyttären vanhat nukenrattaat. Suurta nukkea hän ei kyytiin kelpuuttanut,liekö ihan pelottavan suuri ollut, mutta oma pehmopupu pääsi ulos ajelulle. Kuusenkerkkä on yökylässä tällä kertaa. Aika kuluu siivillä hänen kanssaan. Perjantai-iltana oltiin Kuusenkerkän vanhempien kanssa flamencoa katselemassa ja sen jälkeen tapaksia maistelemassa.Että minä tykkään flamencosta , niin tanssista kuin musiikistakin. Jälleen kaukokaipuu nosti päätään. Andaluciaan...

Bonustytär lähti tänään kohti Turkua. Pääsi haluamaansa opinahjoon eli oikeustiedettä opiskelemaan Turun yliopistoon. Vähän haikein mielin sanoimme hänelle eilen heitheit! Hän on ollut meillä paljon vaikka jo viime vuoden hänellä oli oma asuntokin täällä Rovaniemellä. Tuo alimmainen  kuva kertoo paljon mistä jään paitsi. Hän on kova leipomaan ja laittamaan ruokaa. Ja ruoanlaittoon kuuluu hänellä aina kaunis ja erilainen kattaus!
No, ensi viikonloppuna vielä näemme ja meillä on aikomus syksyn aikana piipahtaa Turussa katsastamassa tyttären opinahjo ja asunto sekä tutustumassa Turkuun.Onkin aikaa kun siellä olen viimeksi käynyt!'

Toinenkin mukava opiskelu-uutinen on ajankohtainen tänä syksynä. Vanhempi poikani vaihtoi elämänsä suuntaa ja aloitti kokopäiväiset valokuvausopinnot Helsingissä. Hän on harrastanut valokuvausta jo pitkään ja on jo varsin taitava kuvaaja nytkin. Välineetkin ovat jo ammattilaistasoa. On upeaa nähdä kun nuoret tekevät valintojaan kuunnellen sisintään. Se vaatii rohkeutta ja uskallustakin, myös sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta!

Ensi viikonloppuna vietämmekin mukavaa perhetapahtumaa Savon maisemissa. Sen jälkeen lähdetään miehen kanssa kahdestaan jo kovasti odotetetulle veneilyviikolle! Nyt nautitaan vielä ihanista keleistä näillä leveysasteilla. Eli niinkuin nuorempi poikani totesi fb-päivityksessään muutama päivä sitten kun lämpömittari huiteli melkein +30 asteessa: "Lapin kesä päätti upeasti itsensä!". Kesä nimittäin on täällä nyt ohi. Mittari on pudonnut melkoisesti alspäin, puissa jo alkavaa ruskaa, yöpakkasia luvattu, tuulenvire on kirpakka. Vaan ei haittaa. Syksyhän on yksi  lempivuodenaikani Lapin kahdeksasta! Eli sadonkorjuun aika ja ruska!



8 kommenttia:

  1. On mukavaa katsella kukkakuvia ja vertailla, miten eri aikaan kasvit kukkivat siellä kuin täällä Itä-Suomessa. Sinäkin osaat kuvata hienoja tunnelmia, joten ei ihme, jos poikasikin osaa. Se on iso asia, että nuoret ovat päässeet omille aloilleen. Onnea!

    Mukavaa perhetapahtumaa ja veneviikkoa! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terttu! Minulla on ihan haikea mieli kun tuntuu että täällä kukkaloisto penkeissä on parhaimmillaan! varmaan kun olen takaisn kotimaisemissa syyskyuun puolessa välissä niin loisto on jo mennyt!

      Poista
  2. Upeita, upeita kuvia! On vissiin samaa perua äidin ja pojan kauneudentaju.

    Tuo aiemminkin lanseeraamasi kahdeksan vuodenaikaa on jatkuva ilonaiheeni. Koko ajan elämme jossakin uudessa vaiheessa ja koko ajan muutoksessa. Siihen vaan tarvitaan paljon vaatteita ja kenkiä ja erilaisia värejä eri vuodenaikoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojallani on taito ja lahjakkuus hakea hienoja kuvakulmia ja ennenkaikkea taito toteuttaa ne! Äitinsä kulkee enemmän vanhoja latuja ja taitokin on niin ja näin. Jo kolmantena syksynä jäin varasijalle kansalaisopiston valokuvauskurssin ilmouittautumisessa. Nyt tosin olen ensimmäisellä varasijalla, joten pieni toivo elää!
      Tuo vuodenaikojen muutos on minullekin elintärkeää. Ehkä en niin ajattele sitä vaatteiden tms sellaisten kautta vaan oman mielenmaisemani kautta.Toisaalta työkaveri palasi juuri lomiltaan uuden näköisenä ja syksyn uusissa väreissä ja kylläpä hän hehkui! Nyt ovat syksyn värit kaupuissa; oranssia, luumua ja mitä kaikkea muuta! En ole vielä itse käynyt tutustumassa. Minulla on nimittäin meneillään vielä vahvasti sadonkorjuuaika ja kesän loppuminen.

      Poista
  3. Oi, ihania kukkakuvia ja kattauskuva samaa sävyä kuin jatkumona!
    Vaikken ole tanssitaitoinen olen minäkin ihastunut flamencoon , niin tanssiin kuin musiikkiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flamencosta olen pitänyt minäkin jo kauan ja se on vain lisääntynyt kun olen monta kertaa Espanjan flamencoaluiella käynyt. Muistan kuinka poikani häissä nuoren parin flamencoesitys häävalsiin sijaan oli menestys. Minutkin se yllätii täysin. Tiesin että minä oli harrastanut flamencoa, mutta että pojastanikin löytyi flamencoon tarvittava temperanmentti ja syke. He tosiaan harrastavat sitä yhdessä edelleenkin!

      Poista
  4. Apua, mulle tulee otsikosta mieleen että kesä teki itsemurhan! Upeita kukkakuvia, ja aivan ihna kattaus! Kappas, samoja vesilaseja löytyy omasta kaapista, vihreinä tosin. :)

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään itsemurhaa kesä tee, jää pikemminkin syksyn alle:-) Nuo vesilasit ovat minulle mieluisia, minulla on niitä myös viinilaseina ja neliskantttisina pieninä asetteina. Harmi ettei tuota väriä löydy Pentikin valikoimista enää.

      Poista