maanantai 17. syyskuuta 2012

Juuri nyt kaikki on tässä


Vaikutuin äsken Yle Areenalta (näkyy siellä vielä kuusi päivää) katsomastani Riitta Riihosen dokumentista "Valossa Jouko Lehtola" joka kertoi hänen ystävänsä, valokuvaaja Jouko Lehtolan viimeisistä ajoista. Hän kuoli maksasyöpään noin viisikymppisenä. Jäin hiljaiseksi. Jälleen kerran mietin, että miksi ihminen niin usein ymmärtää elämästä olennaisen vasta sitten kun on jo lähdön kynnyksellä. Että elämä on tässä ja nyt. Niin turhaa on murehtia tulevia vuosia, ladata sinne odotuksia tai antaa menneen kahlita. Menneessä voi  kyllä viipyillä, hakea voimaa muistoista, niistä kantavista . Niin teki Jouko Lehtolakin.Kun on elänyt vahvasti ja rohkeasti, on mitä muistella. Lisäksi hänellä oli valokuvansa, "lapsensa", niinkuin hän, lapsettomaksi jäänyt mies totesi. Löysin myös jotain tuttua siitä, kun Lehtola kertoi, että vaimonsa pojan kuoleman jälkeen hän siirtyi kuvaamaan paikkoja ilman ihmisiä, maisemia, tiloja. Näin koen itsekin usein kun kuormittavien työpäivien jälkeen kuvaan hiljaisia avaroita maisemia, jokirantojani.

Enpä tarvinnut  tuon dokumentin jälkeen tänä iltana muuta rauhoittumista. Pitemmän tauon jälkeen ensimmäinen työpäivä ryöpsähti silmille vaikka kuinka yritin suojautua. Pyöräilin kotiin raikkaassa syksyn illassa pienen tihkusateen siivittämänä. Sekin jo puhdisti mutta tuo dokumentti lopullisesti sai ajatukset taas  oikeille uomille.  Sade ropisee. Sytytin kynttilän, koira makoilee jaloissa.Juuri nyt kaikki on tässä.

Niin muuten vielä. Vihdoin ja viimein  pääsin sinne valokuvauskurssille, johon olen jo useamman kerran yrittänyt ja aina jäänyt varasijalle. Huomenna aloitan  kaksi kertaa viikossa olevat opinnot, jotka kestävät lokakuun loppuun.

Ps.Jouko Lehtolan aiemmista vaiheista kertoo tämä vuonna 2004 tehty dokumentti. Tuohon aikaan Lehtola tunnettiin mm. nuorisokulttuurin kuvaajana.

6 kommenttia:

  1. Kiitos Maaretta katseluvinkistä. Vaikutuin ja liikutuin dokumentista, tässä ja nyt koitan jatkaa matkaani minäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin tuo dokumentti liikutti, itkettikin!

      Poista
  2. Hei! Enpä tiedä pystyykö katsomaan tuota dokumentttia, tänään liikutuin kyyneliin kun poika oli piirtänyt muuten vaan enkelinsiivet ja sädekehän samannäköisen koiran kuvan päälle joka meiltä kuoli kolme vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on että kuolemasta ja menetyksestä sivuavat asiat vievät meidät omiin menetyksiimme. Tässä dokumentissa käsiteltiin kuitenkin ehkä enemmän elämää kuin kuolemaa.

      Poista
  3. Jatkan... Mikä on tuo valokuvauskurssi jolle olet menossa, kuulostaa mielenkiintoiselta. Terv ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ingrid vielä, kurssi on ihan kansalaisopiston järjestelmäkameran käytön peruskurssi. Minulla on ollu muutaman vuoden automaatinen kamera ja vasta noin vuoden miniältä saatu järjsetelmäkamera, jonka hienouksiin en ole juuri perehtynyt vaan käyttänyt siinäkin automaattisia säätöjä. Eli opettelen ihan perusasioita, aukkoja, herkkyyttä ym. säätöjä. Vaikeaa on ja vaatii kovasti harjoittelua.

      Poista