sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syysmaisemista hehkua mieleen







Poikani herätti meidät tänä aamuna kymmeneltä.Totesi sitten ehkä ihan vähän happamana että osat ovat sitten näemmä lopullisesti vaihtuneet, koska oli hetki aiemmin herättänyt myös isänsä.  Mummit ja papat osaavat relatakin välillä! Minulle on kyllä harvinaista nukkua kymmeneen. Olen niitä, joilta uni karkaa kun valo alkaa näkyä kaihtimien välistä. Ja näin tapahtuu myös ilman valoakin nykyisin, valitettavasti.

No, niin tai näin. Oli hieno päivä ehkäpä juuri tuon kunnon nukkumisen vuoksi. Tai sään vuoksi. Koko viikon tuhnuisen sateen jälkeen  kunnon auringonpläjäys vaikutti mieleen voimalla.  Eilenkin kyllä ulkoiltiin vaikka sää oli sumuinen. Pojan perheen kanssa tehtiin patikkaretki Vaattunkikönkään maisemiin Rovaniemen lähistölle, tosin Kuusenkerkän ehdoilla eli kilometrejä ei rutkasti kertynyt mutta sitäkin enemmän hyvää mieltä. Tänään sitten olimme lapsuudenmaisemissa puolukoita poimimassa,  pari ämpärillistä tuli helposti. Ne meille tänä vuonna riittävätkin kun pakasteessa on vielä edellisen syksynkin puolukoita.  Äidin ja isän luona kahvisteltiin  päälle ja tehtiin pieniä syyshommia. Kuvat ovat sieltä, kännykkäkameralla kuvattuja!

13 kommenttia:

  1. Kaunis päivä, kauniit muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se Jaana on että muistot todella kertyvät enemmän näistä kauniista päivistä. Niistäs syntyvät ne yksilöidyt muistot ja hetket. Ikävistä sade-ja tuhnupäivistä syntyy tuhnuisia muistojakin, tai ainakin enimmäkseen.

      Poista
  2. Voi että, kuinka kauniita kuvia otat. Aivan ihastuttavan upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Tosin upeana päivänä upeassa päikassa ei voi muuta kuin onnistua, vaikka kännykamerallakin:-)

      Poista
  3. Onpa aika mieletön kännykkäkamera!!! Hienoja kuvia... Jäin muuten kovasti miettimään taannoisen postauksesi "avaria maisemia". Tuntui yhtäkkiä täällä kaupungissa/lähiössä niin ahtaalta. Ei mitään avaruutta ole kuvattavaksi, tai en vaan näe sitä missään. Koetin päästä merenrantaan, mutta tänä viikonloppuna en sitten ehtinyt. Ahdasta ulkona, ahdasta pään sisällä... terv. ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kamerakin menettelee mutta suurin syy on hyvä keli ja kohde! Muistan hyvin aikoinaan kun asuin pääkaupunkiseudulla ,tuon avaruuden kaipauksesi. Merenranta kyllä auttaa, toivottavasti saat järjestettyä aikaa sinne pääsyyn.

      Poista
  4. Kuvat ovat upeita, en ikinä uskoisi, että on kännykällä otettu! Niin syvät värit, hyvä tunnelma ja kaunis rajaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo uusien kännyköiden kamerat menettelevät ainakin kun on hieno kohde ja hyvät olosuhteet kuten lähes täydellinen sää voimakkaine iltapäivän syysväreineen!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Minuakin upeat maisemat ja luonto hengästyttävät!

      Poista
  6. Tosi upeita kuvia! Aivan mahtavat värit ja maisemat. Olet kyllä varsin taitava kuvaaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Palaute aina lämmittää:-)

      Poista
  7. Unohdin laittaa nimen.

    Kuviasi ja sinua kuvaajana siis kehui Ansku ;D

    VastaaPoista