tiistai 30. lokakuuta 2012

Ei muuten hassummat lenkkimaisemat ollenkaan

 
Minun jokapäiväiseen elämääni kuuluu vakiolenkki koiran ja useimmiten myös mieheni kanssa. Lenkkini on minulle ykkösasioita elämässä. Se toimii passelina pääntyhjennyksenä, uni maistuu paremmin ja virkeys ylipäätänsä kohenee tunnin lenkin jälkeen. Lenkki toimii myös parisuhteessamme hyvänä apuna kun puolin ja toisin  tuuletellaan enimmäkseen työpäivän asioita. Lenkkipolkuni vaihtelevat parin  kilometrin minilenkistä useampaan kilometriin. Yhtenä päivänä ennen lumentuloa (tänään täälläkin on muuten satanut lunta koko päivän) otin päivälenkilleni kameran mukaan ja päätin kuvata tällä kertaa lenkkimaisemia. Podin myös tuolloin kovaa matkakuumetta kun tänä syksynä ei  matkaa ole suunnitteilla. Katselin kotikylääni vähän niinkuin olisin kävelyllä jossain Keski-Euroopassa. Samantapaisia asioita olen matkoillani kuvaillut vieraissa kylissä. Tämän kertainen lenkkini lähti seuraamaan tuttua kotitietä ja kierteli omakotitaloalueella.  Suurin osa lenkkini alkupään taloista on 80-luvulla rakennettuja, niinkuin myös meidän talomme.Pihat ovat  vanhoja ja runsaita kasvustoltaan. Tänä vuonna usealla pihalla on  kaadettu suuriksi kasvaneita puita ja hävitetty vanhoja ränsistyneitä pensasaitoja.
 

Uutta mielenkiintoa lenkkipolulle tuo tänä syksynä alkanut suuri rakennustyömaa. Läheiseen metsikköön on kaavoitettu kymmeniä tontteja ja parhaillaan ovat menossa alueen perustyöt kuten tiestön  ja vesi- ja sähköverkostojen rakentaminen. Tuolle alueelle tulee myös kauppakeskus, ei mikään jättisellainen, vaan lähikauppa, apteekki jne. Niitä onkin alueellemme jo odotettu. Hauska seurata alueen edistymistä (etenkin kun se ei ihan meidän naapurissa ole)

 
 

 
Kylämme ei ole tasamaata, vaan korkeuserot ovat välillä suuret. Puuskuttaa saa, etenkin jos vauhti on kova. Rinnetaloja on paljon, niinkuin myös omamme.

 


Minusta on kiva seurata ihmisten taloja ja yrittää kurkkia vähän sinne sisäpihallekin! Samaa teen myös ulkomailla ollessani. Näissä kuvissa talot ovat jo uudempia, 2000-luvulla tehtyjä. Sen huomaa pihoistakin. Autotallit ovat erillisiä rakennuksia, pihamailla on hienoja kivetyksiä ja yhä useimmissa taloissa on grillikatoksia ja pihamajoja! Rahaa on selvästi käytettävissä enemmän kuin 80-luvun rakentajilla. Pihoihin ei silloin satsattu, olivat enemmän omatekoisia ilman puutarhasuunnittelijoiden kädenjälkiä.
 

Tässä talossa asuu radioamatööri. Radiomasto kohoaa tosi korkealle. Tuon talon kohdalta lähdetään laskeutumaan pientä tietä myöten alas rantaan.



Nämä maisemat alkavat olla blogini seuraajille jo melko tuttuja. Tie on vaihtunut pitkospuupoluksi . Polkua voi seurata joko oikealle hiekkasärkille tai jatkaa jokivartta toiseen suuntaan ja jatkaa reittiä toislle omakotitaloalueelle.

 
 
Tällä kertaa joutsenten äänet houkuttelivat minut hiekkasärkille ja sainkin niitä hyvin kuvattua vaikka mukana olikin vain pienempi kamera. Näihin maisemiin en koskaan kyllästy. Luonto on erilainen  joka päivä ja avara jokimaisema hellii sieluani.





 
Takaisin palasin rantapolkua pitkin. Polku kulkee välillä metsikössä, välillä se ylittää suonkin. Polku on enimmäkseen katettu pitkospuin, koska ranta-alue on suistomaata. Polun varrella on paljon lampia ja osin joen suistoaluetta pienine lahtineen ja poukamineen. Viimeisessä kuvassa polku päättyy uimarannalle , joka on meidän talon kohdalla rannassa. Kuvassa näkyvä rakennus on uimarannan huoltorakennus pukuhuoneineen. Sen vieressä on erinomainen matonpesupaikka. Uimarannan toisessa päässä on venelaiturit. Uimarannan ympäristöä on tänä kesänä raivattu, raivauksen jäljiltä polun päässä kunnon rankakasat!
 

 
Pitkä lenkkini päätyy kotitielle. Mies odottelikin jo minua ja koiraa talon edessä.Meidänkin talon nurkalla on valtavat Terijoen salavat ja pihlajat. Pitäisi kaataa puut ennenkuin myrskyt tekevät ne puolestamme (osin ovat jo oksia kaataneetkin). Ei vaan raski kaataa kun antavat niin hyvän suojan kesällä . Tosin suojaa ei kovin tarvita koska talomme on tien toiseksi viimeinen. Liikennettä ei juuri ole muualla kuin pienelle uimarannalle ja venelaiturille kesäaikaan. Ei muuten minulla hassummat lenkkimaisemat ollenkaan!



lauantai 27. lokakuuta 2012

Pakkasta ja aurinkoa vaan ei lunta vielä!







Muistan aikoinaan kun omat pojat olivat Kuusenkerkän ikäisiä ajatelleeni aamuisin että " oi , vasta yhdeksän, tämä päivä ei lopu ikinä" .Olin viettänyt aktiivista aamua silloin jo kolme tuntia! Ja nyt on sama juttu Kuusenkerkän kanssa. Hän on perinyt vuorokausirytminsä ilmiselvästi isältään ja sedältään. Mummilla tekee tiukkaa välillä tuo energisyys. Kuusenkerkän isä ja äiti matkasivat jo torstaina kohti Jäämeren rannalla olevaa pientä 35 asukkaan kalastajakylää ja viesteistä päätellen valinta on ollut hieno kohde rantalomalle.Täällä pohjoisessa on vallinnut upea aurinkoinen sää jo koko viikon pientä paikallista lumipyräkkää huomioimatta. Kuusenkerkkä majailee vanhempiensa reissun ajan mummilassa.

Vanhempi poika on myös ollut meillä koko viikon vaimonsa kanssa. Eilen hekin kävivät päivämukin tunturissa. Takaisin lähtevät tänään iltapäivällä. Poikani opiskelee valokuvaajaksi ja hänellä oli mukanaa arsenaali erilaisia kameroita ja välineitä kuvaustehtäviään varten. Hän myös otti vanhemmistani hienot muotokuvat, samoin isästään 60-vuotiskuvan. Poikani viihtyy ja nauttii erinomaisesti uudessa opinahjossaan. He lähtevät ensi keväänä jälleen käymään miniän kotimaassa Australiassa ja suunnittelivat sinne Suomi-aiheista valokuvanäyttelyä. Australiassa vallitsee kuulemma Suomi-buumi ainakin miniän tuttavapiirissä.

Sunnuntaina toivottavasti saapuu Ruotsinsiskoni ja ensi viikolla puolestaan Turusta  tulee kotimaisemiin piipahtamaan miehen nuorimmainen, joka siellä opiskelee.

Vilkasta ja sosiaalista elämää on riittänyt ja riittänee jatkossakin! Mies sai muuten juuri tekstiviestin Turusta tyttäreltään, että siellä on lunta satanut nyt vuorokauden! Meillä ei lunta vielä ole. Pakkasta kyllä on. Se on kuorruttanut maat ja vedet kauniiseen huurteeseen ja kun aurinkokin on kohta viikon paistellut niin maisema on näyttäytynyt kenties vuoden upeimpana! Niin vain on saanut kerättyä aurinkoenergiaa varastoon vaikka syyskuussa vielä tuntuikin ettei aurinkoa näe kuin ensi keväänä!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Sain taas itseni kiinni









Tänä viikonloppuna olen saanut itseni kiinni pitkästä aikaa. Olen ehtinyt aamuisin joelle pitkille kävelylenkeille. Liekö se vain siitä kiinni on ollutkin? Muutenkin on ollut rauhallista. Emme ole käyneet missään. Koti on ihanassa kunnossa pitkään jatkuneen huoneiden vaihtosessioiden jälkeen. Alakerran uudessa makuuhuoneessa on hyvä olla. Rakastan etenkin ikkunasta avautuvaa näkymää joelle. Aiemmin makuuhuoneen ikkuna oli tielle päin.

Työkalenteria tutkiessani huomaan että tahti tulee helpottumaan. Maanantaina saapuu vanhemman pojan perhe meille viikoksi, marraskuun puolessa välissä on taas kuntoutusviikkokin edessä... Miehen kanssa tutkitaan  myös matkoja ja kohteita. Varataanko matka keskitalveen vaiko alkukevääseen? Keskitalvella en ole muuten koskaan vielä lämpimissä kohteissa ollutkaan. Viikon matkakohteita ei paljon muualle taida helmikuussa ollakkaan kun Kanarialle? Kovin kauas ei viikon matkaa varten kannata minun mielestäni lentää, joten kaukomatkakohteet jäävät laskuista pois.

Tässä ja nyt -hetkeen minut havahduttaa koiran kuonolla tökkiminen. Ulkona paistaa edelleen aurinko. Jokivarsi kutsuu taas.




perjantai 19. lokakuuta 2012

Havahtumisia

 






 
 
 
                          Kuvat viikon takaiselta kävelyreissulta
 
 
Alkuviikosta meille satoi lumi. Suurin osa on jo sulanut pois, mutta tuo maan valkoisuus väistämättä sai viimeisenkin havahtumaan siihen että talvi on ihan kynnyksellä. Ja mikäpä se siinä. Antaa talven tulla, ei sitä estääkään voi. Vietän vapaapäivää. Jo toinen perjantai peräkkäin on vapaata ja ihanuus jatkuu vielä ensi viikollakin. Toisaalta ei kannataisi noita vapaita  hehkuttakaa  sillä eiväthän ne ne itsestään ole ilmaantuneet. Kertovat työtahdista ja pitkistä työpäivistä eikä se ole hyvä juttu.
 
Jaksan edelleen uskoa että  tämä kova vauhti on vain pyrähdys ja tahti hiljenee. Uskonkohan itsekään? Mies sai muutama päivä sitten työnantajaltaa lapun, jossa todettiin että eläkkeelle olisi mahdollista siirtyä neljän vuoden kuluttua. NELJÄN VUODEN?? Miten tämä elämä näin humahti? Olen naimisissa kohta eläkeläisen kanssa. Ja kun tuota ajatusrataa jatkaa niin meidän ikäeromme on pari vuotta, joten....
 
Kun ajattelee neljää , viittä vuotta takaisin päin, niin  se hujahti tosi nopeasti. Kai sitä on ryhdyttävä tosissaan ajattelemaan eläkepäiviä. Ei se ehkä ole hassumpaa lainkaan sitten kun  sinne asti pääsee. Tälläisia joutilaita perjantaipäiviä ketjussa vaan enemmän. Niinkö?

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tuuli on kääntymässä pohjoiseen

  






 

Tuuli on kääntymässä pohjoiseen. Kauan on ollutkin leutoja, sateisia päiviä. Melkein liian kauan. Viime sunnuntaina sade väistyi hetkeksi ja minä lähdin koiran ja kameran kanssa jokivarteen poluilleni, kumisaappaat jalassa.

Tänä syksynä ruska on jäänyt sateen taakse. Olen kaivannut räiskyviä värejä ja niitä etsin lenkilläni , löysinkin. 124 kuvaa tallensin kameraani, kaikki värejä täynnä.

Muuten rauhallista eloa.Kynttilöitä ja kotoilua. Talvea odotellaan. Saariselällä avattiin tänään ensimmäinen hiihtolatu.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Että perjantai-illat ja lauantaiaamut ovat upeita

 

Että perjantai-illat ja lauantaiaamut ovat upeita. Se tunne kun tiiviin täyteläisen viikon jälkeen sulkee työpaikan oven ja suuntaa kotiin  mielessä risteillen tunteita ja oloja väsystä , tyytyväisyydestä viikon saavutuksiin, ekstrailoa siitä että maanantainakin on vielä vapaata, viikonlopun tekemiset ja tekemättä jättämisetkin käväisevät mielessä. Eniten ehkä on päällä sellainen lempeä raukeus. Perjantai-iltana ja lauantaiaamuna ei kukaan odota minulta mitään, saan olla itseäni varten. Eilen illalla kuunneltiin Puhelinlangat laulaa- juhlakonserttia radiosta koko illan ja myöhään vielä katsottiin pienieleinen mukava ranskalainen elokuva vanhenevasta miehestä ja tangosta. Ranskalaiset osaavat tuon vähäeleisyyden. Tosin tuossa elokuvassa minua vähän tökki päähenkilöinen välille kehkeytyvä suhde. Se ei minun silmissäni oikein intohimoksi ehtinyt vaikka puitteet olivat olemassa. Nyt lauantai-aamuna olen vain nautiskellut pitkästä rauhallisesta aamusta ja kuunnellut sadetta. Ja mietiskellyt vähän viime viikkoa.

Olen tehnyt ylipitkiä päiviä koko viikon. Joskus vain on niin. Ja piste. Sen olen kuitenkin oppinut työelämästä että jos joutuu joustamaan niin joustot on otettava takaisin heti kun tilanne sen sallii. Eli sen takia saan nyt viettää pitkän viikonlopun ja viikon päästä myös. Iso harmi on siitä, että valokuvauskurssini on kärsinyt pahanpuoleisesti kun en ole päässyt mukaan. Sen sijaan Feldenkreis-tunneille olen  ehtinyt jokaiselle, se kun alkaa vasta myöhemmin illalla. Ei auta kun jatkaa valokuvausta seuraavalla kurssilla  uudelleen, se alkaa vuodenvaihteessa ja on toivottavasti vain kerran viikossa. Tämä kun on ollut kaksi kertaa viikossa. Ensi viikolla on viimeiset kerrat ja niistäkin joudun olemaan molemmista pois. Jotain onneksi jäi käteenkin kurssista. Kamera on tullut tutummaksi. Automaattisäätöjen lisäksi olen oppinut kokeilemaan muitakin ja ymmärtämään kuvaamisen käsitteitä. Ehdottomasti jatkan opiskelua, itsekseni ja kursseilla. Sen olen ymmärtänyt että tie on pitkä mutta mielenkiintoinen! Hyvä harrastus!




Vettä jaksaa vaan sataa sinnikkäästi. Taitaa sataa joka puolella Suomea. Pihalla on lehdet haravoimatta eikä siellä voi tehdä muitakaan syyshommia. Viime viikon työkiireiden ohessa sentään saatiin aloitettua kotona sisällä jotakin. Olemme vaihtaneet makuuhuoneen alakertaan miehen tyttären jäljiltä tyhjäksi jääneeseen huoneeseen. Ensin koenukuttiin siellä pari yötä ja kun uni ja olo siellä tuntui hyvältä niin ei muuta kuin operaatio muuton käynnistäminen. Se on pahasti kesken vielä. Löysin paikkakunnan facebook-kirpparilta hyvät kokopuiset yöpöydät,lipaston ja sängynpäädyn edullisesti. Ne olivat sitäpaitsi juuri sellaiset kun olin huoneeseen ajatellutkin. Entinen makuuhuoneen sävymaailma muuttui burgundinpunaisesta  turkoosi-ruskea-luonnonvalkoinen - sävyiseen . Värimaailman määritti pitkälti tyttären pari vuotta sitten huoneeseen valitsema tapetti, joka saa huoneeseen jäädä, koska pidämme siitä molemmat. Vaihtelu virkistää! Ja niinkuin arvata saattaa,yksi muutos johtaa toiseen joten meillä on nyt siellä ja täällä menossa muutoksia. Tänään olisi edessä vaatekomeroiden sisuksien muutto ja järjestäminen. Sopivaa sadepäivän hommaa! Leppoisaa sadeviikonlopun viettoa teille blogiystävilleni eri puolelle Suomea! Vai paistaako jossain aurinko?