keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tuuli on kääntymässä pohjoiseen

  






 

Tuuli on kääntymässä pohjoiseen. Kauan on ollutkin leutoja, sateisia päiviä. Melkein liian kauan. Viime sunnuntaina sade väistyi hetkeksi ja minä lähdin koiran ja kameran kanssa jokivarteen poluilleni, kumisaappaat jalassa.

Tänä syksynä ruska on jäänyt sateen taakse. Olen kaivannut räiskyviä värejä ja niitä etsin lenkilläni , löysinkin. 124 kuvaa tallensin kameraani, kaikki värejä täynnä.

Muuten rauhallista eloa.Kynttilöitä ja kotoilua. Talvea odotellaan. Saariselällä avattiin tänään ensimmäinen hiihtolatu.

4 kommenttia:

  1. Hrrrr. Melkoisen viileää alkaa olla aamuisin, kun säkkipimeässä kömpii koirien kanssa aamulenkkiä. Hyvin herää. Kynttilät ja punaviini, arkisin tosin tee (Muumipeikon mustikkamuffinssitee suosikki just nyt), niillä laskeudutaan talveen ja ihan kohta jo joulun odotukseen!

    Tuuli riipi lehdet puista, ei jäänyt juuri valokuvattavaa, syksyisin olen pyrkinyt pätkän Kuninkaantietä ajamaan ja syksyn värejä iksuitamaan.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on kynttilät, punaviini, tee ja lämpimä sohvansyli! Ja onneksi on joulunaika katkaisemassa pimeintä aikaa.Enpä ole ennen muuten kuullutkaan Muumipeikon mustikkamuffinsiteestä. Iahn oikeastiko semmoita teetä on?

      Poista
  2. Hyiset tuulet puhaltavat jo...nautitaan vielä syksyn väreistä ennen lumivaipan laskeutumista. En ole koskaan ennen nauttinut näin paljon syksystä kuin nyt kun olen tämän bloggailun myötä saanut katsella blogiystävien hienoja syksyisiä kuvia ja itsekin pitänyt silmät auki ulkona liikkuessani aivan eri tavalla kuin ennen. Harmittanut vain kun aina ei ole ollut kamera mukana...Rakastan syksyn värejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman itsekin eli olen varmaan itsekin alkanut luontoa katsella eri silmin bloggauksen aloitettuani. Bloggauksen myötä aloittelin myös valokuvausta.Luonnossa olen aina liikkunut mutta linssin läpi huomaa asioita erilailla, eri kulmista ainakin:-)

      Poista