keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Elämänpuu vaiko elämänkaari?


Eilen Saarijärvellä paistoi aurinko ja minusta tuntui kuin olisin palannut uudestaan syksyyn. Kotona oli talvi kun sunnuntaina reissuun lähdin. Aurinko vei minut kävelylle Summassaaren pikkuteille. Pitkin viikkoa olen näitä teitä ja metsäpolkuja kuljeskellut, avaria maisemia löytyy täälläkin. Aamulenkillä kuulin tuttua toitotusta, joutsenia! Liekö kotirannan joutsenet lentäneet tänne kun meidän joet ja järvet ovat jo jäässä.


 
Omaa  itseäni olen näillä kävelylenkeillä ehtinyt hyvin mietiskellä. Minulla näemmä omassa elämässä elää tällä hetkellä kaksi suurempaa teemaa, joita alitajuntani työstää. Toinen on pojan perheen muutto takaisin pääkaupunkiseudulle ja sitä kautta suru Kuusenkerkän lähimummina olon menettämisestä. En oikein olisi uskonutkaan miten tuon asian kanssa olen saanut tehdä työtä. Pikkuhiljaa alan nähdä asian positiiviset puolet. Mukavat reissut pääkaupunkiseudulle, siellä retket eri puolelle ja tietenkin pitemmät yhdessäolot pojan perheen kanssa. He ovat luvanneet myös ahkerasti käydä pohjoisessa akkujaan lataamassa.

Toinen enemmän ja enemmän tilaa ajatuksissa vievä aihe on ikääntyminen.  Tiedän ettei se ole vielä ajankohtaista, onhan minulla työelämää vielä rutkasti jäljellä, Mutta aihe kiinnostaa. Ehkä kiinnostus johtuu äitini sairastumisesta ja sen ymmärtämisestä etteivät asiat välttämättä mene niinkuin toivoisin. Täällä keskustelimme aiheesta myös ja minua miellytti visuaalisesti ja ajatuksellisti vanhenemisen näkeminen Elämänpuuna, ei perinteisenä elämänkaariajatteluna jossa huippuhetket ovat jossain 40-vuotiaana ja siitä kaari alkaakin taipua alaspäin. Ihmisen elämän näkeminen puuna on jotenkin toivorikkaampaa, vanh(u)us onkin siellä yläoksilla, kaiken eletyn ja koetun kannattelemana, näköalapaikalla! Minulla on muuten mukani  Merete Mazzarellan hieno kirja  Matkalla puoleen hintaan, jossa hän pohdiskelee asioita eläkeläisen näkökulmasta. Hän muuten lohdullisesti jopa toteaa että "parhaimmat hetkensä voi hyvinkin kokea vasta vanhemmalla iällä!" Itse hän lienee hyvä esimerkki tästä koska hänhän avioitui vasta  itsekin ja muutenkin kirjoittaa ja elää vahvasti.


Aslak-kurssissa keskeistä on työn sisällön miettiminen ja työn merkityksen miettiminen suhteessa omaan elämään. Tällä kolmannella kerralla meillä on ollut enimmäkseen erilaisia työelämän kehittämisen asiantuntijoiden osuuksia. Tuntuu, että  niin omaan työkalupakkiin kuin pääkoppaankin on tullut sisältöä ja pohdittavaa. Asiat eivät sinällään uusia ole mutta muuttuvassa maailmassa niitä voi pureskella ja pohtia aina silloin tällöin. On luksusta miettiä asioita omassa rauhassaan ajan kanssa ja ihan omasta lähtökohdastaan. Tänään minua mietitytti ajankäytöstä puhuttaessa Timo Lampikosken (kirjastaan Hidasta) ajatukset ajankäytön lohkoista. Hän jakaa työelämän ajankäytön neljään lohkoon: tärkeä ja kiireellinen on kriisilohko, tärkeä ja ei niin kiireellinen on laatulohko,vähemmän tärkeä ja kiireellinen on hämäännyslohko ja se viimeinen ei kiireellinen ei tärkeä on se säläosasto eli hukkalohko. Työelämän tutkijoiden mukaan valtaosa työaikaa kuluu noissa kiireosioissa eli kriisi-ja hämäännyslohkoilla kun laatulohkossa tulisi reilusti eniten työajasta.  Meille muuten tehdään ennen seuraavaan kuntoutusjaksoa ns. Firstbeat-mittaus, jossa me pidämme 2-4 päivää ympäri vuorokauden sellaista mittaria , joka mittaa meidän stressitasoamme työpäivän ja vapaa aikana. Tarkoituksena on saada tietoa siitä, millaista työmme oikeasti on ja kuinka siitä palaudumme! Odotanpa analyysia mielenkiinnolla!

6 kommenttia:

  1. Ohhoh, eroaapa sun aurinkoiset maisemat aika paljon tämän aamuisen Espoon tunnelmasta, susipimeää ja kaatosade. Onneksi vaaleanpunaiset ruusunkukkasaappaat oli kaapissa.

    Firstbeat-mittaus kuulostaa hurjalta, tahtoisinpa tuollaiseen! Ja samoin nuo lohkot, pitäisiköhän iahn tutustua koko kirjaan?

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa vaaleanpunaiset ruusunkukkasaappaat ihanilta !Lueppa tuo kirja, siitä saa ihan käytännönläheisiä vinkkejä työhön ja etenkin siihen miten säilyttää tasapaino työn ja muun elämän välillä, tai työn ja oman itsen välillä.

      Poista
  2. Mukavissa maisemissa olet jälleen! Kuntoutuksessa on parasta, kun saa luvalla keskittyä itsensä kuuntelemiseen. Kiitos hyvistä kirjavinkeistä ja reipasta jatkoa! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olenkin koko viikon nauttinut tästä ajasta ja itsensä kuuntelusta.Tänään tehtiin väliaikakyselyjä ja yllätyin itsekin miten asiat ovat edenneet siitä mitä olin huhtikuussa puhunut:-)

      Poista
  3. Mahtavissa maisemissa saat pohdiskella ja kuljeskella!
    Hienon myönteisesti osaat tulevaan ikävään suhtautua!

    Mielenkiintoisista asioista taas kirjoitat, kiitos! On onni kun saa nauttia työstään, vaikka se usein stressaakin ja vie voimia. Aikansa kutakin, ajattelen kiitollisena näin 36 tiiviin työvuoden jälkeen, haaveillen tulevasta rauhallisemmasta elämänvaiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan paljon minulla on ollut työvuosia. Ensimmäiseen vakivirkaan menin/pääsin 25-vuotiaana, mutta sitä ennen olin ollut pitempiaikaisessa työssä vuoden verran. Ja siitä eteenpäin töitä on tehty. Pari vuotta äitiyslomalla ja yksi vuosi opiskelua, yksi vuosi osa-aikavapaalla. Eli 24 vuotta taitaa minulle tulla työvuosia tai ainakin sinnepäin! Ei ihme että sitävielä kuntoutuksia tarvitsee että jaksaa loputkin vuodet, on niitä vielä jäljelläkin. Vähintään kuusi ainakin!

      Poista