maanantai 30. joulukuuta 2013

Keskellä Joulunajan elämäntäyteistä hässäkkää


Keskellä joulunajan iloista ja elämäntäyteistä perhehässäkkää osui silmiini HS:n toimittajan Anna-Stina Nykäsen kolumni napittomasta panosta eli Erica Jongin "Lennä uneksi"-kirjan ilmestymisestä on peräti 40 vuotta.
Olin silloin 18- vuotias enkä varmaan reagoinut teokseen tuolloin mitenkään erityisesti. Löysin Erica Jongin kirjat vasta muutama vuosi myöhemmin alle 30 vuotiaana, kahden pienen lapsen äitinä,jolloin nuoruuden avioliittoni jo eli loppuaan.
Minulle kirja oli jonkinlainen tajunnanvirtajuttu. Vahvan äidin tyttönä ja vahvan miehen vaimona oma minuus oli löytämättä ja Erican kirjojen myötä minulle avautui ihan uudenlainen maailma. Täytyy ihan kaivaa oma repaleinen kirjani esiin ja katsoa kestääkö aika enää kirjaa vai löydänkö sieltä ihan toisenlaisia asioita .Taidan ottaa Erica Jongini mukaan matkalukemiseksi Kanarialle parin viikon päästä jos maltan odottaa siihen asti. Onneksi Ulkomaanystäväni kohta tulee tänne viikoksi, voidaan muistella yhdessä tuota "napiton pano"-vuosia!

 


Kamera ei ole ollut juuri esillä ollut joulunaikaan ainakaan minulla. Kuvat olen napsinut kännykämeralla pikaisesti. Porukkaa on meillä riittänyt  ja riittää loppiaisen loppuun saakka. Nyt on vuorossa lapsiperheet eli meno on muuttunut iltapainotteisesta olosta enemmän aamuun. Koko talo herää samaan aikaan kun ensimmäinen lapsonen. Toki sitkeämmät vetävät tyynyä pään päälle ja ovat jo viisaasti laittaneet korvatulpat nukkumaan mennessä. Kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Ruokapöydässä on ollut joka päivä 8-12 henkeä ja ruoan laiton vastuu on jakautunut sopivasti kaikille. Tuo pöytäkuva on eiliseltä illalta, jolloin nuoret laittoivat pystyyn tortillakemut. Tortillat on hyvä keino laittaa pöytään kaikille jotakin kun mukana oli monenlaista ruokavaliota ja allergiaa. Joulupöytään taikoivat australialaiset vieraamme ihanat jälkiruokat eli pavlovaa ja suklaaleivoksia sekä yhdeksi pääruokasi täytettyjä munakoisoja! 
Minäkin olen muistanut ottaa rennosti ; iltapäivänokoset on otettu jos ei unien merkeissä niin lukemisen tai Yle Areenan! Pitkillä koiralenkeillä on liukasteltu lähes joka päivä, neljä talossa majailevaa koiraa on antanut siihen hyvän syyn. Kelit ovat olleet täällä aivan surkeat niinkuin varmaan muuallakin. Se on harmittanut vähän etelästä valkeaan jouluun tulleita lapsiamme. Tosin tekemistä olemmekyllä löytäneet. Takapihalle syntyi Zombie-lumiukkoja, uimahalleissa on tullut käytyä, samoin erilaisissa aktiviteeteissä kuten Pilke-talon lasten osastolla. Se oli hyvä paikka. Jahka huomenna nuorin poikani saapuu Kuusenkerkän ja pikkuveljen kanssa niin viemme kaikki lapset Santa Parkkiin eli joulupukin luolaan. Ja peliporukka on kokoontunut jokaikinen ilta.Pelit ovat olleet lasten dominosta ja Afrikan tähdestä Menolippuun,Trivial Pursuitiin, Mallorcaan, Dominioniin...Ja samaan tapaan elo ja olo jatkuu täällä Jokivarressa ainakin uuden vuoden yli! Uutena vuotena vissiin vähän paukutellaankin, tinat valetaan ja tietenkin taas syödään. Bonustytär leipoo parhaillaan kakkuja niistä aineksista mitä kaapeista vielä löytyy.

Iloista ja Raikasta Uutta Vuotta teille kaikille mikäli en ehdi tänne postausta uudeksi vuodeksi laittamaan!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Jouluolo löytyi omien korvien välistä!


Aatonaatto ja makoilen vielä sängyssä seurassani kaksi koiraa, joista omani vahtii mustasukkaisena kun pojan koira yrittää päästä lähelleni myös. Yläkerrassa nuoriso (=noin kolmikymppiset aikuiset) on aamupalalla ja mies lähti viemään autoa katsastukseen , jonka oli varannut ensimmäiseksi lomapäiväkseen heti aamuksi(katui tuota aikaa kyllä jo kovasti)!

On vähän joulupäivä olo, sillä eilen vietimme joulua vanhempieni luona 11 hengen voimin. Oman laajennetun perheeni lisäksi siellä olivat toisen siskoni perhe ja nuorin siskoni. Söimme pitkässä pöydässä perinteisen jouluaterian, joka ihastutti ainakin mukana olevaa australialaista naisparia, miniän ystäviä. He viettävät joulun  meillä myös. Huomenna omassa joulupöydässämme on suomalaisten herkkujen lisäksi kuulemma jotain hyvää australialaista kasvisruokaa sekä pari herkullista jälkiruokaa.

Nuoret lähtevät kohta retkelle Ranuan eläinpuistoon, joten rauhallinen päivä meillä on tiedossa. Illalla koristellaan kuusi, itse metsästä miehen kanssa haettu ja harviaisen kaunis yksilö tällä kertaa. Tai nuoret saavat koristella sen palattuaan!  Leppoisaa meninkiä meillä siis on! Monta joulua minulla on mennytkin tässä uudessa suurperheessäni löytää sellainen olotila, joka tuntuu sopivalta. Ketään ei varmaan yllätä, että se löytyi ihan omien korvien välistä!


maanantai 9. joulukuuta 2013

Onneksi ilonaiheita riittää!



Viides joutilaan leppoisa vapaapäivä menossa. Sopivasti ulkona on kunnon paukkupakkanenkin joten saa ihan rauhassa lämmitellä taloa ja istuskella tulen ääressä. Meillä onkin ollut tuli joka päivä joko leivinuunissa tai alakerran varaavassa takassa. En ole tehnyt oikein mitään muuta kuin vaan hipsutellut ja tassutellut ympäriinsä, lukenut ja katsellut Yle Areenalta suosikkejani, joita jäänyt rästiin. Ne ovat edelleenkin pohjoismaisia sarjoja kuten norjalainen Koko kansa viettelijä, islantilainen  Kansijuttu tai ruotsalainen Solsidan. Sen eilistä jaksoa alan muuten kohta katsomaan! En ole leiponut mitään enkä juuri siivonnutkaan(paitsi muutaman sotkulaatikon; yhdessä säilytän lautasliinoja , toisessa kynttilöitä ja kolmannessa leivontajuttuja).

Tämä pysähtyminen on tehnyt minulle oikein hyvää. Flunssakin väistyi takavasemmalla ja olo alkaa olla fyysisestikin hyvä. Keitin eilen ison kattilallisen kaalikeittoa. Juu, juuri sitä kaalikeittodieetin soppaa, minusta se on oikeasti hyvää! Tarkoitus ei ole aloittaa mitää kuuria, mutta vahva kasviskeitto tuntuu olevan sitä mitä kroppani nyt tarvitsee ennen joulun ajan syömisiä. Syön toki siis muutakin ruokaa, dieettijutut ovat kohdaltani ohi, näin uskon!



Keitin eilen myös muutakin , sillä mies sanoi illalla että " keitäppä meille kiisseliä kun on niin pakkanen!".
Ja miepä keitin. Ja kyllä tuo soppa lämmittikin, myös mieltäkin. Laitoin siihen paljon mansikoita ja mustikoita,itsepoimittuja, sekä keitin sen oman pihan viinimarjoista tehtyyn mehuun! Laitoin uuniin vielä uuniohrapuuron  hautumaan, joten hyvän aamupalan sain vielä tänäänkin.

Tämän päivän aikana mietiskelen miten osallistun työpaikan Omailo-näyttelyyn. Työhyvinvointiryhmässä meillä on ollut koko vuoden teemana Pysähtyminen kiireen keskellä ja omista voimista huolehtiminen. Ideoimme  tähän teemavuoden loppuun näyttelyn, johon kaikki työntekijät voivat tuoda omia ilonaiheitaan. Kaikki voivat laittaa ilon aiheensa näytteille mihin haluavat, nimellä tai ilman, ulos tai sisälle! Mukaan voi kirjoittaa tarinankin jos siltä tuntuu . Olen ollut iloinen kuullessani viestejä sieltä täältä, että näitä ilonaiheita on esille tulossa. Mietin kovasti mitä itse näyttelyyn veisin ja miten ilonaiheen esille laittaisin.

Onneksi näitä ilonaiheita riittää! Lapsenlapset, koti ja perhe, ystävät, luonto ja valokuvaus, koira, melominen, Saimaa ja veneily,matkustaminen, maalaus, elokuvat, lukeminen - näistäpä joku/jotkut pääsevät mukaan minun osuuteni! Torstaina pidämme juhlalliset näyttelynavajaiset ! Ilonaihe tämäkin!

torstai 5. joulukuuta 2013

Hiljennä kurvissa sisko!

 Kuva työpaikan adventtikalenterista, laatikoista löytyy joka aamu jouluruno!

Olen kotona vaihteeksi taas flunssassa. Tuntui että juuri vasta toivoin edellisestä.Kehoni haluaa kertoa minulle jotakin , jonka minäkin hyvin tiedän vaan en jostain syystä kuuntele enkä varsinkaan ota infoa vastaan. Hiljennä kurvissa sisko!  Näin lukee aikoinaan miniälle antamassani jääkaappimagneetissa. Hänelle se on tehonnut, ainakin niin minusta näyttää kun siellä heidän muuttotohinoissaan viime viikolla  ja viikonloppuna olin.Ja hänellä on sentään koko ajan helmoissaan kaksi pikkumiestä.Tai ehkäpä se onkin juuri siinä. Kun on lapsia ja haluaa heidän parastaan, on pakko hiljentää tahtia ja laittaa asioita järjestykseen.

Foorumi oli Säätytalolla tuossa Tuomiokirkon takana. Hgissä oli vielä lumetonta.

Viime viikolla matkustin kaksi kertaa Helsinkiin ja takaisin; junalla ja lentämällä. Osallistuin  yhteen foorumiin ja yhteen työkokoukseen. Yövyin pojan perheessa, jossa hoidin iltaisin lapsia ja pakkasin , jotta poika ja miniä saivat tehdä viimeisiä töitä uudella asunnolla ennen muuttoa. Tosrati-iltana Kuusenkerkkä körötteli kanssani yöjunalla Rovaniemelle ja parin päivän päästä takaisin. Näin vanhemmat saivat muuttorauhaa. Kuopus oli hoidossa Helsingin isovanhemmilla.Kuusenkerkkä on jo tottunut matkaaja. Hän nukkkuu junassa hyvin ja on jo melkein unessa kun yöjuna lähtee. Aamulla on sitten jännää katsella maisemia junan ikkunasta.Itsekin onneksi nukun  junassa hyvin. Uudet suihkulliset hytit lisäävät vielä matkustusmukavuutta. 
Ei niinkään sen minisuihkun vuoksi vaan oman wc:n takia.

 


Tämän mummilareissun kohokohta Kuusenkerkällä oli isopapan eli minun isäni aikoinaan omille pojilleni tekemä puinen kaupunki pikkuautoleikkejä varten. Kaupunki on kärsinyt ajan saatossa. Puut ovat  kadonneet ja talot  rapistuneet, tietkin ovat kehnossa kunnossa. Kaupunki vaatisi saneerausta. Olen miettinyt puiden tekemistä huovuttamalla! Kuusenkerkkää ei huono kunto haitannut vaan leikki sujui hyvin! Isäni teki monia hienoja leikkijuttuja aikoinaan niin meille omille lapsilleen kuin myös lapsenlapsilleen. Suurin osa on tallessakin!
Sunnuntaina ehdin vielä nauttia pojan perheen uudesta asunnosta. Keittiö ja makuuhuoneet olivat jo kutakuinkin järjestyksessä, olohuone oli vielä täynnä laatikoita. Lähtö lentokentälle jäi niin viime tippaan että kun hyppäsin Sörnäisten metrosta taksiin niin aikaa koneen lähtöön oli 35 minuuttia. Henkisesti valmistauduin jo kotimatkaan yöjunalla vaan ehdin kuin ehdinkin koneeseen!

Alkuviikko töissä meni jälleen parin päivän paikallisessa työseminaarissa ja eilinen olikin sitten täynnä pikkusälää ja sähköpostin purkua lähes viikon fyysisen poissaolon jälkeen. En tiedä mistä flunssapöpö mukaan tarttui, mahdollisuuksia kun viikon varrella riitti! Mutta maanantai-iltana alkoivat nenä ja silmät vuotamaan tuttuun tapaan , eilisen vielä sinnittelin mutta tänään jäin suosiolla kotiin levähtämään.Onneksi ensi maanataikin on vielä vapaata joten enköhän nyt kuuntele kehoni viestejä ja olen ihan hissukseen.

Joulua ei meillä ole valmisteltu juuri lainkaan. En yleensäkään ole niitä, jotka järjestelmällisesti vetävät rukseja listaansa done, done, done. Jouluvalot kyllä on laitettu ulos ja sisään (mies laittoi).Yhden valkoisen amarylliksen olen hankkinut, täytyisi istuttaa se kauniimpaa ruukkuun kaupan muoviruukun sijasta.

Suunnitelmamme Lapin joulusta suurine mökkeineen ei toteudu tänäkään vuonna. Kaikki viisi lasta perheineen ovat kyllä tulossa ja päälle vielä Aussiminiäni kaksi australialaista ystävää. Yhden järkevän löydön olen sentään havainnut kun olen miettinyt joulun logistiikkaa ja järjestelyjä. Nautin kauniista asetelmista ennen joulua sillä joulun aikaan kun talo on täynnä, on turha rakennella mitään koska joka paikka on täynnä lasten leluja, läppäreitä, I padeja, I phoneja ja ties mitä.Olemme myös sopineet jo etukäteen ruokajärjestelyistä eli jakaneet vastuuta. Yritän myös löytää rennon asenteen ja jättää turhan nipottamisen pois. Itse asiassahan on aivan mahtavaa että meille on tulossa joukko upeita nuoria  joulun viettoon! Sitäpaitsi,kyllä he välillä käyvät muissakin sukulaisisaan joten noita välituokioita voi käyttää levähtämiseen. Ja tammikuun puolivälissä meillä on miehen kanssa varattuna viikko palmujen alla Kanarialla, silloin ainakin on mahdollisuus levähtää!


lauantai 23. marraskuuta 2013

Jokaisella naisella tulisi olla oma huone


 "Joka naisella tulisi  olla oma huone", sanoi Virginia Woolf aikoinaan. Ja oikeassa hän olikin. Huoneen lisäksi myös omaa rahaa. Sitä kai  nykyajan naisilla on ainakin arkitarpeiksi. Säästöt saattavat olla jo toinen juttu. Me asutaan miehen kanssa kahdestaan kohtalaisen kokoista taloa vaan en ole oikein löytänyt kodistamme sellaista nurkkaa johon olisin voinut levittää maalaustarvikkeeni kunnolla. Työhuone kyllä on, mutta se on olohuoneen vieressä ja toimii myös vierashuoneena, joten ei sinne voi  levittää kaikkea tuota kuvassa olevaa tavaramäärää. Tai jos levittää niin kaikki on aina korjattava pois ja se on hankalaa kun maalausprosessit tahtovat kestää päiviä ellei viikkojakin.

Kyllä. Olen jatkanut viime keväistä taideterapeuttista maalauskurssiani. En päässyt ensimmäiseen viikonlopputapaamiseen marrakuun alussa kun olin ystävieni kanssa siellä Rokualla. Sen sijaan olen saanut viime sunnuntaina ja nyt perjantaina yksityisopetusta koulutuksen toiselta vetäjältä,joka asuu täällä Rovaniemellä. Vietimme nuo päivät toisen kurssilaisen kanssa vanhan omakotitalon kellarissa, jonne oli rakennettu tilat monenlaiselle tekemiselle. Tuosta inspiroituneena tutkin kotiamme tarkemmin ja päätin unohtaa työ-ja makuuhuoneet ja rakensin tilan  kaikenlaista tekemistä varten kodinhoitohuoneeseen. Tuo tila on meillä tarpeeksi iso ja siellä oli jo valmiina vanha kirjoituspöytä ja hylly, jotka valjastin nyt käyttööni. Vein sinne pari vanhaa laatikostoa lisää väreille ja muille tykötarpeille ja tilasta tuli ihan toimiva! Ja mikä parasta, tavarat voivat olla siellä levälläänkin, se ei haittaa ketään ja muu talo säilyy kunnossa.



Tuon ylläolevan kuvan löysin kun siivosin vanhaa laatikostoa, jonka vein tuohon omaan soppeeni. Luulin kuvan jo hävinneen  näissä elämäni käänteissä. Kuva on rakas kuva. Se on vanha haalistunut  polaroid- kuva, jonka tuntematon venäläinen turistikuvaaja otti minusta ja Ulkomaanystävästäni Gorkin puistossa Moskovassa vuonna 1985. Silloin siellä vietettin Maailman nuorison ties kuinka monensia festivaaleja ja mekin olimme siellä ystäväni kanssa pohjoisen porukan mukana.

Ikimuistoinen matka ! Kuvassa minulla on ylläni siskon ompelema ohut puuvillasifonkimekko ja nirunarusandaalit. Kesken armottoman heinäkuisen helteen meidät yllätti keskellä Punaista toria yllättävä rankkasade ja kastuin likimäräksi. Arvaatte varmaan miten tuolle ohuelle leningilleni kävi. Jos olette joskus nähneet painajaista että olette alastomana keskellä väkijoukkoa niin tiedätte miltä minusta tuntui. Vieläkin muistan kuinka pitkältä tuntui matka juosta läpi loputtomalta tuntuvan Punaisen aukion turvaan bussiimme. Paljon muutakin reissulla tapahtui ja olemme usein matkaa muistelleet. En ollut tuolloin vielä kovinkaan paljon matkustellut joten kaikki kokemukset olivat senkin vuoksi niin erityisiä. Olihan Moskova myös tuohon aikaan uteliaisuutta herättävä paikka, kurkistus itään, läntisistä jutuista ei näkynyt  merkkiäkään vielä.

Vanhat asiat ovat muutenkin olleet pinnalla kun viime keskiviikkona tapasin vanhoja opiskeluaikaisia kavereitani noilta ajoilta. Sovittiin, että järjestämme tapaamiseen ensi maaliskuussa täällä Rovaniemellä. Tuo porukka on säilynyt ystävinä ; osa tietenkin enemmän, osa vähemmän, mutta  sen verran kuitenkin että useampaan kertaan olemme suuremmallakin porukalla tavanneet. Muutaman läheisemmän kanssa tapaamme  monta kertaa vuodessa, toisia nähdään harvemmin livenä. Facebook on  onneksi kuitenkin parantanut yhteydenpitoamme melko lailla tässäkin asiassa!

Olen ollut vapaalla pari päivää taas, ensi viikolla sama juttu. Ensi viikolla on edessä  Helsingin keikka. Kuusenkerkkä tulee mukanani muutamaksi päiväksi tänne pois poikani perheen muuton tieltä. He ovat saaneet kuin saaneetkin remonttiurakan lähestulkoon valmiiksi , kuun loppuun  mennessä on muutto myös hoidettava.

Vilinää on siis ollut. Positiivistä sellaista onneksi.Elämä on kivaa.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Marraskuun juhlia ja tummia sävyjä




Meidän perheessä marraskuu on yhtä juhlaa. On syntymäpäiviä, nimipäiviä, isänpäivää. Mikäpä se siinä.
Ruusupuskan sain äidiltä ja siskolta oman syntymäpäiväni kunniaksi.Tässä kuvassa osa ruusuista jo hieman on jo nuupollaan, sillä omasta juhlastani on jo viikon päivät

Työpaikallakin on juhlaa, vietetään merkkivuotta ja sen kunniaksi on ollut monenlaista tapahtumaa, jotka ot vaatineet minunkin työpanostani normaalien töiden lisäksi tietenkin. Tänään olin vapaalla. Olen yrittänyt pitää huolta siitä, että  viikossa olisi ainakin ne kaksi vapaapäivää.Tassuttelin talossa koko päivän hissukseen saamatta mitään aikaiseksi. Koiran kanssa sentään lenkin tein, sillä ulkona oli upea pakkaspäivä. Kai se on hyväksyttävä että joskus on oltava näitä tälläisiä päiviä, joista ei muistijälkiä jää.

Tai kun tarkemmin mietin niin vaikka mitä tänäänkin on tapahtunut.Kävin iltasella viemässä uuden satsin tavaroita kirpputoripöydälleni. Keväällä myin kesä -ja kevätvaatteita pois kaapeista ja nyt on talvivaraston vuoro.Hyvin on tavara kaupaksi käynyt, niin kipot kuin vaatteetkin.

Sitten kävin sairaalassa isän luona. Hän joutui sinne taas viime perjantaina, syntymäpäivänään. Huomenna pääsee pois, lääkitystä on korjattu jälleen. Katsotaan miten kauan isä kotona pärjää tällä kertaa.Sitten soitin siskolle. Hän on miehensä kanssa vielä sairaalassa kun siskon miehelle on tehty iso operaatio. Odottavat pääsyä sairaalaan lähemmäksi kotia, mutta veriarvot ovat niin huonot ettei siirtoa voida vielä tehdä. Siskonmiehellä on kotisairaaalssaan odottamassa vielä monenlaiset hoidot, Siellä tarvitaan uskoa ja toivoa kovasti!

Päivän iloiset uutiset tulivat vanhimmalta pojalta ja vaimoltaan facebookin kautta. He olivat kuvanneet aivan ihana videon, jolla he ilmoittivat vauvan tulosta ensi keväänä. Minä sain videon sähköpostilla joa silloin kun he sen tekivät mutta he vannottivat innokasta  ja ylpeää mummia jakamasta sitä kenellekään ennenkuin ovat itse sen julkaisseet!

Keskiviikkoiltana tavataan pitkästä aikaa paikallisten ystävien kanssa, sitä tapaamista oikein jo odotan! Liian vähän tulee ystäviä nykyisin tavattua!

torstai 31. lokakuuta 2013

Miten saada kunnon draivi heti aamusta?



Kuvat ovat meidän alakerran takkahuoneesta ja alin kuva kuvattu makuuhuoneen ovesta.Eivät tosiaan mitään sisustusblogien taidekuvia, elämisen jäljet näkyvät.

Miten saada kunnon draivi aamulla päälle!

1. Mene töihin vasta myöhemmin vaikkapa kymmeneksi. Nauti rauhallisesta aamukahvista, lehden luvusta, hiljaisuudesta kunnon yöunien jälkeen.
2. Rentoutuneena lähdte viemään koiraa pihalle häkkiin  ja ajattelet samalla hengitellä kirpakkaa pakkasaamuista ilmaa ja ihastella aurinkoista kaunista kuuran kuorruttamaa pihaa.
3. Sitten alkaa se draivi! Avaan oven, näen samalla keskellä pihaa kissan JA KOIRA NÄKEE SEN MYÖS. Seurasi klassinen takaa-ajo; ensin kissa, sitten koira ja sitten minä. Minä juoksin perässä aivan turhaan sillä muutaman tiiviin takaa-ajominuutin jälkeen kissa hävisi jonnekin ja koira jäi vähän hölmistyneenä keskelle meidän kotikatua (joka onneksi on hyvin hiljainen katu),Koira palasi nolona häkkiinsä ja minä tasoittelin hengitystäni ja jatkoin kohdasta 2.
4. Eikös sitä sanota että muutama minuutti kovalla sykkeellä on jo teholiikuntaa!
5. Lähdin hyvin virkistyneenä töihin. Työpäivä oli oikein hyvä.



Huominen aamu on varmaan myös hyvä sillä minulla on kampaaja heti aamusta ja heti perään kasvohoito ripsien ja kulmien värjäyksineen. Sitten siskon kanssa kahvilassa treffit ja pikkuhiljaa ajelemaan kohti  Kainuuta ja Rokuan maisemia. Illalla sitten  me viisi naista yritämme päästä lasten , miesten, koirien, kissojen jne kuulumisten vaihdon jälkeen aiheeseen "niiiiin, mutta mitä sinulle itsellesi kuuluu juuri nyt"!
Lauantaina sitten patikoidaan jos kelit sen sallivat ja viettään aikaa rauhassa yhdessä.Naisenergiaa parhaimmillaan!

Sunnuntaina sitten takaisin kotiin! Ehkä ajelen Pohjois-Ruotsin kautta, sillä siellä asuvan siskon miehen tilanteessa on käänne pahempaan ja edessä on vaikeat hoidot Etelä-Ruotsissa. Haluaisin käydä tervehtimässä siskon miestä ja tsemppaamassa heitä molempia tulevaan. Vaan käynti riippuu omasta kunnostani. Minulla nimittäin on  ollut sitkas yskä jo kolmatta viikkoa ja nyt tuntuu nuhaakin olevan. Siskon kotiin ei nyt minkäänlaiset pöpöt ole tervetulleita. Tosin uskon ettei tämä minun köhinäni ole flunssaa vaan johtuu astmaattisista oireilusta. Ja se taas saattaapi johtua työpaikan ilmasta. Mutta se on toinen juttu enkä todellakaan halua sitä tarinaa täällä avata.Taitaa olla liiankin tuttua juttua monessa työpaikassa tällä hetkellä.

On  muuten lokakuun viimeinen päivä eikä meillä ole lumi maassa.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Rouvasroad-elokuvista Herttoniemen usvaisille poluille


Runsas pidennetty viikonloppu takana Helsingissä. Ensin parin päivän työkokous kollegoiden kanssa. Paljon keskustelua, suunnittelua, ideointia, myös naurua ja jakamista. On ilo saada työskennellä yhdessä eri puolelta Suomea olevien kollegoiden kanssa. Vaikka aina välillä hätkähdänkin kun muistan ikäni. Nykyisin kun useimmiten kuulun jo senioriosastoon. Niihin, joiden odotetaan ottavan ensimmäisenä pöydästä , ainakin sukujuhlissa! Mutta onneksi ikä on enimmäkseen omien korvien välissä, ei kollegat siitä muistuttele.

Perjantaina kokouksen jälkeen ehdin käydä elokuvissakin vanhan ystävän kanssa. Ja ennen elokuvaa skumpalla! Elokuva oli muuten upean Catherinen Denevuen tähdittämä ranskalainen roadmovie keski-ikäisen (tai ehkäpä jo keski-iän ylittäneen, Catherine oli filmiä tehdessään 70 vuotias!!)Bettien karkumatkasta.Miten se onkaan aina yhtä kiehtova ajatus, että joku hyppää autoonsa kesken työpäivän jättäen kaiken taaksensa ja antaa tien viedä. Ja kun tämä tapahtuu elokuvassa niin tietenkin kohdalle sattuu nuori rakastaja ja lopuksi äreä mutta komea mies vanhassa maalaiskartanossa...Oikeassa elämässä seuraisi vähintäänkin etsintäkuulutus ja takuuvarma palautus takaisin arkeen!No, meille rouville elokuva oli oikein tunnelmaan sopiva!

Kuva lainattu ylläolevan linkin sivulta


Elokuvan ja kuohuviinin tuomista kuplivista tunnelmista siirryin Herttoniemeen toisenlaiseen maailmaan. Kaksi ihanaa pikkumiestä odotti mummia, toinen jo osasi oikesti odottaa ja toinen hymyili hampaatonta hymyään kaikille lähelle tuleville! Loppu viikonloppu kuluikin mummihommissa tiiviisti kun poika ja miniä tekivät remppahommia. Heillä on remontti edistynyt hyvin. Asunto on saanut upean usvan sävyn, Ikean keittiö odottaa kokoamistaan ja viikonloppuna he aloittivat kylpyhuoneen uudistamisen kaakelit maalaamalla. Sen he tekivät itse, muun maalamisen tekee maalariporukka. Ja keittiön kokoamiseen samoin kuin lautaparketin asentamiseen he saavat apuja veljeltäni . Marraskuun viimeisenä viikonloppuna heillä on muutto sitten edessä. Huh huh, minua kyllä aivan uuvuttaa välillä kun mietin mitä kaikkea heillä on edessään kahden pienen pojan kanssa. Muutto ei ole mikään pikku juttu. Päätettiin, että tuon Kuusenkerkän mukanani tänne muuttoviikonlopuksi, onpahan rauhallisempaa niin heillä kuin pienellä miehellä, joka kyseli minulta että "mummi, miksi pitää muuttaa?"



Herttoniemi on tullut minulle jo kovin tutuksi. Sen verran olen leikkipuistoja kierrellyt ja vaunuja työnnellyt sen kauniilla kallioisilla poluilla ja vanhojen omakotitalojen reunustamilla teillä. Onneksi heidän uusi kotikin on samalla alueella.

Takasin kotiin palasin maanantaina.  Mies lähtee huomenaamuna puolestaan parin päivän reissuun ja minä taas perjantaina. Tällä kertaa suuntaamme leidiporukalla Rokuan maastoihin rentoutumaan viikonlopuksi. Ja vapaata on taas perjantai ja maanantai. Olen kyllä nauttinut kovasti tästä osa-aikaisesta työrupeamasta, mikä valitettavasti kestää vain vuoden loppuun (ellen sitten jatka sitä...)
Tämän postauksen kuvat näpsin Lumiallani, laatu ei ole priimaa, mutta ehkäpä ne vähän kuvaavat tämän Helsingin reissuni tunnelmia; keskustan aurinkoisesta perjantai-iltapäivästä Herttoniemen sadeusvaisille kävelypoluille!



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Elämä voittaa


Muutama pikainen sana tänne ennenkuin on kipitettävä pehkuihin. Huomenna lennän taas pääkaupunkiin ensin työ-ja sitten mummihommin! Takaisin palaan vasta maanantaina. Laukku on pakkaamatta,vaan sen ehdin tehdä aamullakin kun ei tarvitse lähteä aamun varhaisemmalla lennolla. Nykyisin pärjään tuollaisen reilun viikonlopun reissun yhdellä pienellä matkakassilla, käsilaukku tietenkin päälle. Helpottaa pakkaamista kun laukkuun ei mahdu kuin tarpeellisimmat varusteet. Tietenkin myös pakkamista helpottaa se ettei nykyisin enää tarvitse pakata pippalokamppeita mukaan, niiden miettimiseen sitä ennen vanhaan aikaa hupeni! Aikansa kutakin! Pippalopuoleksi nykyisin riittää elokuvat tai muu kulttuuripläjäys.

Isä on eilen leikattu ja leikkaus sujui suunnitelman mukaisesti. Nyt odotellaan vaan toipumista.Toivottavsti sekin sujuu hyvissä merkeissä. Läheisen puolisolla on menossa tutkimukset ja hoitosuunnitelmien tekemiset Sielläkin on alkushokista toivottu ja elämää mietitty uudesta näkökulmasta. Varovaista toiveikkuuttakin olen ollut huomaavinani heidän puheissaan!

Oikein rauhallista loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille teille lukijoilleni ja satunnaisille kurkkijoille!



perjantai 18. lokakuuta 2013

Elämän tukijalat




Aamulla soi puhelin. Vastaan ja kuulen läheisen itkuisen äänen.Sydämessä jysähtää ja kuumeisesti jossain sisälläni kelaan Kuka? Mitä? Itkun keskeltä kuulen vähitellen tapahtuneen. Läheiseni maailma on romahtanut. Hänen miehensä on sairastunut vakavasti. Jo toisen kerran muutaman vuoden sisällä. Mitä minä siihen voin sanoa? Kuuntelen  ja yritän jotain kömpelöä lohdutusta. Lupaan olla tukena. Jään puhelun jälkeen typertyneenä makaamaan. Olen nimittäin sairaslomalla itsekin, onneksi vain flunssan takia, huomaan ajattelevani. Omat asiat tuntuivat yhtäkkiä niin mitättömiltä. Soitan miehelle töihin ja jaan hänelle oloani. Se helpotti vähän.






Jotenkin viime aikoina ajatuksiini on hiipinyt  kuolemaan ja sairastamiseen liittyviä ajatuksia enemmänkin. Tietenkin osa ajatuksista liittyy vanhempieni sairastumisiin mutta myös oma ja läheisten tilanne mietityttää. Olen aina ollut optimistinen ja elämään ja sen mahdollisuuksiin luottava ihminen, sellainen "elämä kyllä kantaa"-ajattelija! Mutta nyt huomaan pohtivani  että jos se ei kannakaan.
Kai se on vaan otettava vastaan nuo surullisetkin puolet elämässä ja kestettävä ne. On pidettävä huolta omista tukijaloista(perhe, ystävät ja läheiset, työ ja ihminen itse). Näin totesi viimeisessa Anna-lehdessä Päivi Kärkkäinen, Suomen kansallisopperan pääjohtaja, joka on palannut takaisin töihin sairastettuaan rintasyövän. Jonkun aikaa voi keikkua kahdella tai kolmella jalalla, mutta parasta on jos kaikki jalat ovat tukevasti paikoillaan. Tämän sanoin aamulla  läheisellenikin ja totesin että onneksi heillä on ainakin kolme vahvaa tukijalkaa kantamassa nyt.  Töistä läheisen mies jäi heti sairaslomalle. Ei hänellä olisi kauan töitä enää muutenkaan ollut kun vuoden vaihteessa piti jäädä varhaiseläkkeelle.
  


Ulkona satelee lunta. Lähden kohta ulos keräämään vielä viimeiset ruukut ja haravat varastoon. Eilen oli vielä upea aurinkoinen päivä. Kävelin koiran kanssa ensimmäistä kertaa moneen päivään ulkona ja kuvailin pitkästä aikaa. Jokivarsi on lokakuussakin upea. Luonnosta onneksi saa voimaa aina.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Omenapuu kukkii napapiirillä!


Toissapäiväni työkaverini tuli kertomaan että työpaikkamme etupihalla kukkii omenapuu.Uskomatonta mutta totta. Niin vain puussa loisti yksinäinen kaunis kukka.! Siirsimme puun  kesällä toiseen paikkaan pois pihakivetyksen tieltä ja ilmeisesti sekä siirto että lempeä,leuto syksy ovat saaneet omenapuun reagoimaan. Miten mahtaa käydä ensi kesän kukintojen laita`Ei taida puuehtiä valmistautua talveen , sillä ensi viikoksi on vihdoinkin luvattu kylmää. Niin on kyllä luvattu jo useamman kerran vaan aina on lämmin sää jatkunut.

Viikonloppuni onkin toimintaa täynnä kun Kuusenkerkkä tupsahti tänne eilen isänsä tuomana.Ollaan vietetty leppoisaa, rauhallista mummilapäivää, sillä viime viikot ovat olleet Kuusankerkällä melkoista hulinaa nimenantojuhlineen ja remonttihommineen.Sunnuntai-iltana matkustamme yöjunalla yhdessä takaisin helsinkiin ja minä palaan jo seuraavana yönä takaisin. Maanantaina minulla on vain muutaman tunnin työkokous.Varasin polleasti mennen tullen suihkullisen hytin kokonaan itselleni.Onneksi sitten tiistai on vielä vapaata. Tämä 85 % työaika antaa melko mukavasti ylimääräisiä vapaita!

Isäni on taas sairaalassa. Hänelle piti tehdä toisen jalkaan verisuonileikkaus sen kuoliovaaran vuoksi, mutta leikkausta ei voitukaan tehdä hänen huonontuneen yleiskuntonsa vuoksi. Isällä on astma ja se on tosi pahan, on myös pahoinvointia ja sydämessä häilkkää. Kuulemma läppävikakin pitäisi korjata mutta sitäkään leikkausta ei sän  kunto kestä. Huolettaa ja surettaa! Hänet siirretään ehkä jo tänään sisätautiosastolle ja tutkitaan nuo vaivat kunnolla.

Sellaista tämä olo on nyt; toisessa päässä lapsen ilo ja into ja toisessa suru isän huonosta kunnosta ja vääjäämättömästi lähestyvästä menetyksestä.

Isä on kovasti nauttinut tästä lämpimästä, pitkästä ja upeasta syksystä. Kotona ollessaan hän halusi  nauttia parvekekahvit melkein päivittäin ja pihakeinussakin isä istuskeli paljon vaikkei paljon kävellä ole enää jaksanutkaan.



maanantai 7. lokakuuta 2013

Juhlan jälkeen


Tänään olen viettänyt keinutuoli-,villasukka-,yöpaitapäivää, millä nimellä täydellistä lököttelypäivää nyt halutaankaan nimittää. Ei minulla yöpaitaa ollut päällä kun en edes sellaista käytä, mutta aamutakissa taisin kyllä venyä puoleen päivään. Onnittelin itseäni kun ymmärsin varata itselleni vapaan. Viikonlopun juhla-ja remonttihässäkät lastenhoitoineen sujuivat oikein hyvin, kaikesta jäi hyvä mieli.Mutta palautuminen vilkkaan viikonlopun jälkeen on paikallaan. Minulle palautuminen tarkoittaa sitä, että voin yhden päivän vain olla, ilman mitään aikatauluja tai pakkoja. Kuulostella tuntojani ja vain rauhoittua.

Iltapäivällä aurinko kutsui minut ja koiran sentään ulos joelle. Voi kuinka syksyn kirpeys teki hyvää! Jokivarteni valmistautuu talveen, puista ovat lehdet jo lähes kokonaan poissa, syksy näkyy vielä keltaisissa ruohoissa ja korsissa. Kohta herätään  kuuraisiin aamuihin! Mies juuri huuteli tv:n äärestä alakerrasta että yöpakkasia on lupeissa! No, se ei tosiaankaan ole yllätys lokakuun alussa Lapissa.





Kolmannen (kaksi biologista ja yksi bonus) lapsenlapseni nimenantojuhlat järjestettiin lauantaina poikani ja miniän kodin lähellä olevassa asukastilassa.Juhlat olivat heidän näköisensä niinkuin olla pitääkin Pitkä pöytä, jossa me kaikki vieraat istuimme yhdessä, koristeltiin syksyn lehdin ja kynttilöin. Meitä isovanhempia oli mukana sekalainen joukko apuna juhlien laitossa edellisenä iltana. Miniä leipoi suolaiset piirakat hedän oman yhteispeltonsa tuotteista , kakut kyllä tilattiin leipomosta! Tunnelmalliset, rennot juhlat! Pikkukakkosella oli päällään perheemme ristiäismekko. Siskoni ompeli sen aikoinaan itse kutomastaan luonnonvalkoisesta villakankaasta. Pirtanauha vaihdetaan sen mukaan, käyttääkö pukua poika vai tyttö. Meillä ei ole tarvinnut nauhan väriä vaihtaa. Niin omat lapseni kuin kaikki lapsenlapseni ovat poikia! Otin puvun mukaani kun lupasi miniälle, että kirjailen heidän poikiensa nimet puvun helmaan!Puvussa on saanut nimensä tähän mennessä kuusi lasta.


Tämä maisema näkyy pojan ja miniän uuden kodin keittiön ikkunasta. Maisema on aivan upeat joka ikkunasta. Mieheni ehti sunnuntaina rakentamaan sinne yhden väliseinän. Heidän remonttinsa on purkuvaiheessa nyt. Kaikki tapetit ja entiset lattiat on revitty pois ja myös vanhat komerot. Niiden tilalle miehet tekivät sen uuden seinän. Koti on seitsemännessä kerroksessa, mutta kun talo sijaitsee vielä korkealla kalliolla niin minua melkein huimasi parvekkeella! Auringonlaskut ovat kuulemma huikaisevat! Maiseman lisäksi koko asunto on hyvä. Nuoret laittavat koko tilaan uuden puulattian ja voin kuvitella kuinka koti kylpee koko päivän upeassa valossa! Onneksi siellä on myös sälekaihtimet, jotta valoa voi hiukan säädelläkin! Ihana seurata projektin edistymistä ja nuorten intoa ensimmäisessä remontissaan. Nykyiseen kotiinsa heidän ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Niin, mutta mitä sinulle itsellesi kuuluu?


Istun junassa kannettavan tietokoneeni kera ja harjoittelen kärsivällisyyttä takkuilevan nettiyhteyden kanssa. Olen palaamassa Oulusta, missä kävin esittelemässä työhöni kuuluvaa menetelmää, jonka olemme saaneet onnistumaan hyvin. Parin tunnin esittelyä varten aikaa kuluu koko päivä. Ajattelin ensin ajella autolla Ouluun, vaan viime viikon  ja eilisen työntäyteisten päivien jälkeen ajatus vajaan kolmen tunnin junamatkasta  (yhteen suuntaan ) alkoi kuulostaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta.  Kuusi tuntia aikaa, välitila-aikaa käytettäväksi , niin mihin? Tietenkin voisin tehdä töitä ja menomatkalla vähän teinkin. Mutta oikeasti tuntuu luksukselta tälläinen alkuviikon leppoisa matkustaminen ja aika, jota ei ole korvamerkitty mihinkään. Jostain syystä mielessäni on välähdellyt kirjahyllyssäni oleva Anja Porion ja Irja Askolan kauan sitten julkaistu runokirja "Mikä nainen".Luin sitä ahkerasti  silloin kun lapset olivat pieniä. Irja Askola taitaa nykyisin olla piispa, ja muistaakseni ensimmäinen naispiispa. 

Muistan runon, jossa keski-ikäinen nainen päivittää kuulumisiaan toiselle ja kun nainen oli ladellut lähipiirinsä kuulumiset niin ystävä lempeästi kysäisee että" niiiin, mutta mitä SINULLE ITSELLESI kuuluu juuri nyt?" Jotenkin näin runon idea kulki. Olen aiemminkin täällä kirjoitellut siitä, että ruuhkavuodet tuntuvat uudelleen palanneen elämääni lastenlasten ja ikääntyvien vanhempieni tarpeiden myötä. Erona aikaisemmin koettuihin ruuhkavuosiin on, että ehkä olen viisaampi ja valmiimpi niitä nyt elämään, tosin taas fyysinen puoli ei enää kestä samalla lailla. Säännöllinen ja riittävä uni ja lepo ovat must-juttuja nykyään.


Tuo runon kysymys osui sikälikin hyvin minuun nyt, koska menomatkalla lähes tyhjässä useamman vaunun junassa viereiseen penkkiin osui vanha oululainen ystäväni, jonka kanssa olemme useamman vuoden tahkonneet yhdessä psykodraamakoulutusta läpi ja jakaneet elämäämme silloin melko lailla ellei ihan kokonaankin!Viime aikoinakin olemme harvakseltaan yhteyttä pitäneet lähinnä sähköpostitse ja pikaisesti kyllä tavanneetkin kun hänellä on nykyisin hyvä syy (= miesystävä) käydä Rovaniemellä. Huomasin, että omat kuulumiseni lähtivät liikkeelle hyvin sujuvasti lastenlasten ja lasten  sekä vanhempieni elämien kautta. Melkein oli mietittävä pitempään että mitä minulle juuri nyt kuuluu. Ehkäpä tuo viive kertoo myös siitä että kun arkeni ja oma elämäni on ollut tasapainossa jo pitemmän aikaa niin ei ole tarvetta sen arjen jakamiseen. Arki sujuu omalla painollaan ja tuo minulle elämään sopivasti rauhaa ruuhkan keskelle.



Mutta tuo parin tunnin ystävän tapaaminen tuntui kyllä hyvältä. Viime aikoina ystävät ovat jääneet vähemmälle. Monen kanssa tapaamista olemme suunnitelleet vaan aina on ollut jonkun muun aika.
Marraskuussa sentään olemme saaneet sovituksi viikonlopun tapaamiseen rakkaan leidiporukkani kanssa joten ainakin silloin saamme taas puhua itsestämme juuri siinä hetkessä. Luulen että pitkästä aikaa toisten naisten tarjoama peili on paikallaan! Mutta nyt juna lähestyy Rovaniemeä, taisin saada kuin saadakin tämän postauksen maailmalle Soneran takkuilusta huolimatta! Kiitos seurastasi blogisisko (tai blogiveli, koskettavatko ruuhkavuodet teitä??), joka tämän jutun luit! Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Joutsenet huutavat joella iltaisin





Tämä aika syksystä aina lokakuun loppuun saakka on minulle vahvaa aikaa. Joutsenet huutavat joella ilta illan jälkeen, auringonlaskut ovat nopeita mutta loistavia väreiltään. Tuulen suunta on kääntynyt raikkaista alkusyksyn tuulista pohjoisen puhureiksi. Aiemmin syksy merkitsi minulle vahvasti uuden alkua, nyt  kuitenkin syksyssä näyttäytyy sen toinen puoli, luopuminen.

Tänään laiteltiin vanhempieni luona heidän pihaansa syyskuuntoon. Mies puuhaili pumppujen ja letkujen kanssa, minä haravoin saunarantaa. Jäin sinne vielä toviksi itsekseni kun mies sai oman sarkansa valmiiksi. Tuolla savusaunan rannassa näkyvät isäni jäljet ehkä kaikista eniten. Se on isän rakas paikka ja savusaunan lämmitys ja kylpeminen kaikkinen rituaalineen oli vuosikýmmenet meidän perheessä tärkeä osa yhteistä olemista. On se vieläkin mutta hakee uutta paikkaansa. Isä ei ole enää pariin vuoteen jaksanut saunaa lämmittää eikä edes kylpeäkään siellä. Joskus hän jaksaa tulla katselemaan kun muut ovat saunan lämmityspuuhissa. Tänään hänen kuntonsa on taas huonompi. Hengenahdistus vaivaa, lääkitys ei tunnu enää auttavan . Huomenna sisko aikoi viedä isän päivystykseen, taitaa olla sairaalakeikka taas edessä.
Aurinko paistoi upeasti saunan rantaan kun siellä haravoin, pikkuisen itkeskelin yksikseni. Istuin vähän aikaa saunakatoksessa ja kirjoittelin muutaman sanan saunapäiväkirjaan ajatuksistani. Luopuminen rakkaista tapahtuu näemmä vähän kerrallaan, pikkuhiljaa.

Äiti oli tehnyt makaroonilaatikkoa ja sisko leiponut herkullista omenapiirakkaa. Ruokapöydässä haikeat ajatukseni onneksi väistyivät ja nautimme yhdessäolosta. Isä kaivoi esiin vanhoja lehtiä kotiseudultaan ja niinpä muistelimme hyvän tovin isän lapsuus-ja nuoruusvuosia Kokemäellä Kauvatsalla.



Ensi viikonloppuna matkustamme Helsinkiin pojanpoikani nimenantojuhliin. Poikani on vaimonsa kanssa vaihtanut viiikko sitten kaksionsa kolmioon . Löysivät ihan läheltä kauniin kolmion kalliolla olevan talon seitsemännestä kerroksesta. Kuvista päätellen maisemat ovat aivan mahtavat. Asunto vaatii kyllä suuren remontin .Poikani kavereineen on jo rempan aloittanut purkuhommilla. Mekin pääsemme ensi viikolla talkoisiin. Minä varmaankin poikia hoitamaan ja mies kuulemma rakentamaan ainakin yhden väliseinän. Juhlatkin siinä jossain välissä juhlitaan! Voi kun asuttaisiin lähempänä.Seuraavana viikonloppuna Kuusenkerkkä tulee meille pidennetyksi viikonlopuksi. Poikani tuo hänet ja takaisin Kuusenkerkkä matkustaa minun kanssani kun menen työkokoukseen Helsinkiin!Saapahan poikani vähän aikaa remppaamiseen. Miniä matkustaa silloin vauvan kanssa  Madridiin ystävänsä häihin.



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Osa minusta jäi taas sinne...


Oikein hätkähdin kun huomasin edelliseen postaukseen tulleen onnittelun hääpäiväni johdosta.Siitähän on jo ikuisuus! Minulle on näemmä vähän kuin huomaamatta tullut melkein kuukauden blogitauko.Loman päättymisestäkin on kulunut jo viikko. Lappiinkin on tullut syys,kohta viilenee ja Iso Riipijä vienee puista loputkin lehdet. Minulle, syksyihmiselle, tämä on hyvää aikaa. Tykkään kävellä hämärtyvissä illoissa ja tuntea raikkaan, kirpeän syystuulen iholla. Ja ehkä otan syksyn ilolla vastaan myös siksi kun tänä vuonna kesästä on saanut kyllikseen.




Saimaan viikkomme oli kenties parhain tähänastisista. Koko syyskuisen viikon aurinko paistoi lähes pilvettömätä taivaalta, lämpötila oli hellelukemilla, veteen sai pulahtaa ilman saunaakin ja mikä parasta, joka puolella oli rauhallista. Oli ihmeellinen, melkein epätodellinen tunne kun puksuteltiin laajojen selkien, lahtien ja salmien läpi ypöyksin, mökeilläkin oli hiljaista. Öisin oli pilkkopimeää ja  mekin olimme mieluummin myrskylyhdyn ja iltanuotion valossa kuin käytimme veneen valoja.


Syksyn venereissulle pääsi Zorro-koirammekin mukaan. Kesällä jätämme hänet hoitoon kun  laitureissa on vilkkaampaa. Koira nautti myös suuresti olostaan. Tosin Puumalan laiturissa tankatessamme meinasi käydä köpelösti kun emme muistaneet teljetä innokasta veneilijäkoiraamme lähdön ajaksi kajuuttaan ja niinpä hän loikkasi maihin siinä vaiheessa kun olimme jo irtautuneet laiturista ja moottori oli käynnissä. Siellä  koira sitten katseli hölmistyneenä erkanevaa venettä ennenkuin saimme peruutettua takaisin. Onneksi koira pysyi aloillaan ja odotti kiltisti hakijoita. Kyllä koira tämän episodin jälkeen taas oppi, että vene on yhtä kuin ruoka ja  lauman muut jäsenet!





Omat akut latautuivat täydelle teholle tuon reilun viikon veneilyn jälkeen. Iltanuotiot, hengästyttävät aavat järvimaisemat, lenkkeilyt jäkäläisillä kalliolla, iltaviinit myrskylyhdyn tuijussa auringonlaskuja katsellen...taas jäi minusta osa sinne...

Loman loppu kuluikin ensin lasten perheissä ja sitten vietin muutaman kauniin loppukesän päivän miniän ja Pikkukakkosen kanssa Upsalassa,kaupunki oli minulle ihan uusi tuttavuus ja yllätti positiivisesti.Ehkä kerron lisää myöhemmin sillä nyt alkaa Silta! Mahtavaa että uudet jaksot tulevat näin nopeasti!