tiistai 29. tammikuuta 2013

Ihanuuksia odottamassa



Olin toista päivää töissä viikon sairasloman jälkeen ja olo on edelleenkin vähän hutera. Kova yskä uuvuttaa ja on saanut vatsalihaksetkin aivan helliksi. Yhdessä työryhmässämme tänään töissä aiheena oli työntekijöidemme jaksaminen. Hyvä aihe näin alkuvuodesta kun tuntuu että puolet väestä on joko vatsataudin tai flunssan  vuoksi sairastamassa joko itse tai nuoremmat hoitamassa lapsiaan. Meillä on ollut käytössä monta vuotta lomarahojen vaihto vapaaseen. Se on käytäntö jota eivät ammattiliitot katso suopeasti mutta joka näin vähän vanhemmalle työntekijälle on ollut erittäin miellyttävä tapa  saada rusaastikin lomapäiviä lisää. Valitettavasti meilläkin luovuttiin käytännöstä useastakin syystä. Tilalle suunnittelimme työajan lyhennysta, toimivapaiden käyttöä ja sen sellaista. Ne ovat vaan käytännössä aina vähän jäykempiä ja hankalampia tapoja. Lienee on minunkin avattava tili, johon jatkossa siirrän lomarahat ja niiden avulla ostan itselleni lisää lomapäiviä. Oman jaksamiseni olennainen osa on nimittäin ollut se, että aina on ollut seuraava lomanpätkä tiedossa. Sairaslomilla olen ollut tosi vähän.Ehkä syksyllä jään lyhennetylle työajalle joksikin aikaa ainakin.

Lomaa tarvin  kyllä, sillä meillä on varastossa odottamassa ihania lahjakortteja, joita lapsiltamme olemme saaneet hää-, joulu-ja syntymäpäivälahjoiksi. Nuo ylläolevat kuvat ovat Kuhmosta Kalevala-hotellista, jonne saimme hemmottelupakettilahjakortin häälahjaksi Sinne suuntaamme helmikuussa viideksi päiväksi. Kuvat ovat hotellin www-sivuilta.



Ja tämä rauhan keidas on  rovaniemeläinen Natural Beauty-hoitola, joka käyttää vain luonnontuotteita hoidoissaan.Siellä  minua odottaa facebookissa voittamani Taivaalliset kivet -hieronta. Hoito oli jo minulla varattuna viime perjantaina kun ajattelin, että sairaslomaviikon päätteeksi hellin itseäni. Olo oli vielä niin huteran hatara ja yskänpuuskat kovia että suosiolla siirsin hoidon odottamaan. Hoitola on hyvin kaunis sisustukseltaankin ja siellä tarjotaan hoidon jälkeen ihant yrttiteet luomusuklaan tain jonkun muun herkun kera. Toinekin hierontakahjakortti on odottamassa, se on ihan perushierontaa.

Tämä taivaallinen maisemaravintola löytyy Ounasvaaran huipulta ja on  vuosia lukeutunut Suomen parhaiden ravintoloiden joukkoon. Ravintolan päällikkö Tero Mäntykangas sai juuri vuoden keittiömestari-tittelin ja lehdistöpalkinnon Pro 2013 gaalassa. Yksi häälahjamme on illallislahjakortti ravintolaan. Emme ole vielä päättäneet herkuttelun ajankohtaa. . Kuva ravintolan sivuilta. Sieltä on muuten aivan mahtavat näkymät!


Yksi mieluisammista joululahjoista oli Lippupalvelun lahjakortti. Käyttäisimmeköhän sen vaikka Savonlinnan Oopperajuhlille? En ole koskaan vielä oopperassa ollut jos ei lasketa Kansalaisoopperan ilmaisnäytöstä Rovaniemen keskustassa muutama vuosi sitten. Aineettomat lahjat ovat upeita, eikö vaan?

perjantai 25. tammikuuta 2013

80-luku Eppuineen ja Juiceineen on niiiin eletty



Sairaslomat ovat erilaisia,kyllä!Vuoden ensimmäisellä viikolla potiessani ensimmäistä flunssaani, jaksoin katsella Yle Areenaa ja lukeakin  jotain. Nyt tuntuu puhti olevan edelleenkin poissa.Ehkä kova, hakkaava yskä on vienyt mehut tältä naiselta kokonaan. Vatsalihakset ovat ainakin niin kipeinä kuin olisi tehnyt tuntien vatsalihasjumpan pitkän tauon jälkeen.

Haahuilen kotona enimmäkseen yöpaidassa ja aamutakissa ja tuntuu ihmeeltä että maanantaiaamuna saisin itseni työkuntoon. Varasin tälle päivälle ennen joulua voittamani Taivaalliset kivet-hierontahoidon, mutta  peruin sen aamulla . En varmaan pysty makaamaan yskältäni hoidon tarvitsemaa aikaa rauhassa, tippuvat kivet ties minne.

Keskiviikkona kävin illalla kuitenkin pikaisen reissun kauppakeskuksessa hankkimassa täydennystä maalaustarvikkeisiini. Huomenna nimittäin alkaa koko kevään kestävä terapeuttinen  taidetyöskentely, johon olen ilmoittautunut mukaan. Kurssi kestää yhden viikonlopun kuukaudessa koko kevään ajan. Odotan kurssia uteliaana ja kiinnostuneena ja aion sinne raahautua oli olo mikä oli! Olen aikoinaan opiskellut yliopistossa ekspressiivistä taideterapiaa ja tämä on vähän saman suuntaista.

Toinenkin kiinnostava kurssi, johon olen ilmoittautunut, alkaa helmikuun alussa kansalaisopistossa. Valokuvaaja Irma Varrio vetää mielenkiintoiselta tuntuvan Omakuva - valokuvamatka minuuteen -kurssin.  Irman mukaan omakuvatyöskentely palauttaa tekijänsä aina saman kysymyksen äärelle: kenen silmin itseäni katson? Omakuvatyöskentelyn lähtökohtana on itsetutkiskelu eikä omakuvan näköisyyttä kukaan voi kyseenalaistaa. Omakuva on yhtä aikaa kommunikoiva ja mykkä, paljastuksia ja kätkemisiä.

Kurssilla on paljon valokuvaustakin joten jospa lisää oppisi näinkin kun minulle ei tekniikkakurssi  tunnu niin hyvin passaavan. Kertakaikkiaan en ole ihminen, joka oppii tekniikkaa kurssien avulla, opin kyllä sitä silloin kun on pakko oppia saadakseni sen avulla sitä mitä haluan.

                    

Tämän kuvan nappasin äsken kännykameralla työhuoneeni seinällä olevasta kuvasta. Kuvassa olemme minä (punaisessa bleiserissä) ja Ulkomaanystävä. Muistaakseni olemme jossain kunnan syysjuhlissa, molemmat olimme silloin nimittäin töissä samassa paikassa. Vuosi taisi olla  se legendaarinen -85, josta Timo Koivusalon Manserock elokuvakin kertoo. Kuvasta tulvii muistoja, kaikenlaisia. Meidän  habituskin on niin   80-lukua olkatopattuine bleisereineen ja föönihiuksineen. Minä muuten ainakin aion käydä tuon kovasti parjatun elokuvan katsomassa, ihan  vaan  sen vuoksi että 80-luku Eppuineen ja Juiceineen on vaan niiiin eletty.

Tästä postauksesta tulikin jännä ja melko tyypillinen minun tapana tehdä näitä postauksia.Toisissa postauksissa minulla on etukäteen ajatus mistä kirjoitan tai mitä kuvia tänne laitan ja toisissa on vain tunne että jotain varmaan ehkävoisi kirjoitella.  Ja tänään tilanne oli tuo jälkimmäinen. Päässä ei tuntunut olevan mitään järjellistä, eikä kuviakaan ollut mielessä. Näpsin työhuoneesta kännykameralla muutaman kuvan kun olin siellä aikaa viettänyt noita maalaustarvikkeita  laitellen valmiiksi. Ja siitähän se sitten lähti. Varmaan nämä  tässä postauksen aikana tulleet ajatukset ovat hyvää esilämittelyä tulevia koulutuksia varten.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Pehmopupu turvana

Niin se vain kävi, että jo toisen kerran tammikuussa sairastan flunssaa. Liekö jatkoa samalle taudille tai sitten vaan toinen flunssa.En muista koska olisin näin tiheästi flunssia potenut.

Lähdin hyvillä mielin viikonlopuksi Helsinkiin. Minulla oli vapaalippu Matkamessuille ja odottelin etukäteen mukavaa kiertelyä maailman ympäri eri kojuilla. Vaan puhti oli poissa jo ensi metreillä. Valtava ihmispaljous ja ruuhkat päällysvaatteiden säilytystiskeillä tuntuivat ylitsepääsemättömiltä.En jaksanut jonottaa vaan tallustelin takki päällä ja reppu selässä messualueen joten kuten ympäri ja istahdin lopulta kahville ja leivoksille kotoisalle kotimaan osastolle. Minussa ei ollut virtaa eikä innostusta ei sitten yhtään. Laitoin jaksamattomuuden messujen kuhinan syyksi. Muutos siirtyä oman kodin rauhasta ja leppoisasta aamutunnelmasta tuon ihmismeren keskelle oli liian suuri. Varmaan tuohon jaksamattomuuteen vaikutti myös kytevä flunssa.


Kuusenkerkän tapaaminen parin viikon tauon jälkeen oli kuitenkin yhtä juhlaa. Mummi sai tiiviisti tehdä kaiken hänen kanssaan. Kuusenkerkän sopeutuminen takaisin Helsinkiin ei ihan ongelmitta ole sujunut. Hän joutui 3-5-vuotiaitten ryhmään päiväkodissa ja se otti niin lujille juuri kaksi vuotta täyttäneelle taaperolle että rakas Pehmopupu on täytynyt olla joka paikassa mukana. Kekseliäät tarhan tädit laittoivat sen uloskin mukaan huppuun!Onneksi tämän viikon alusta Kuusenkerkkä pääsi ikäistensa ryhmään ja heti on viikko alkanut paremmin.

Nyt on vaan huoli ettei Kuusenkerkkä ja vanhempansa saanut tätä tautia, taitaa olla suuri riski heilläkin.Minulla flunssa oikein roihahti päälle heti kotiin saavuttuani, Nenä ja silmät vuotivat ja yskä oli kamala. En saanut nukutuksi juuri lainkaan ja senkin vähän puoli-istuvassa asennossa. Työpaikkalääkäri kirjoitti kahdenlaista yskälääkettä; limaa irroittavaa päivällä otettavaksi ja yskää hillitsevää yöllä. Viime yönä sain jo nukuttua parin kolmen tunnin jaksoissa kun kävin aina ottamassa yskänlääkehuikat. Tänään on jo sitten vähän parempi päivä .Eiköhän se tästä olo kohene pikkuhiljaa.Nyt jo jaksaa katsella Yle Areenastakin vanhoja sarjoja. Eilen ei vielä jaksanut.

torstai 17. tammikuuta 2013

Kun saa olla vielä lapsi jollekin


Tuo kuvassa oleva silta ylitetään kun ajellaan lapsuuden maisemiini.  Sillan alla virtaa Kemijoki, nyt   paksussa jäässä. Ainakin kerran talvessa minulla on ollut tapana hiihdellä hankikannon aikaan kevättalvella  vanhempieni luokse. Vuosia sitten isä odotteli minua aina vasta paistettujen räiskäleiden kanssa, ei enää muutamaan vuoteen. Matkaa kertyi jäätä pitkin vajaa parikymmentä kilometriä.

Juuri palailtiin miehen kanssa takaisin kotiin käynniltä vanhempieni luota. Minulla on haikea, surullinen  olo, matkalla itkettikin. Isä on päässyt sairaalasta kotiin ja oli ikionnellinen päästessään tuttuun, omasta kodistaan lähtöisin olevaan keinutuoliinsa. Kotisairaanhoito käy päivittäin ja kun jalka on parempi niin kotipalvelu jatkaa.Menimme sinne tällä kertaa etukäteen ilmoittamatta ja mieltä kaivertaa kun näin kuinka he ilostuivat tulostamme. Useammin pitäisi käydä.  Isällä oli kova halu muistella ja avasimmekin hänen vanhan arkkunsa, jossa on koottuna isän elämän tärkeitä asioita; töistä, harrastuksista, Lapin vaelluksista. Kahvipöydässä isä sanoi sitten itku silmässä, että kun hänestä aika jättää, niin järjestäkää näistä hänen muistoistaan ja töistään näyttely. Hyvä idea, minä sanoin. Mutta järjestetään se mieluummin yhdessä kun olet vielä auttamassa!

Kyselin myös tarkemmin vanhempieni suhteen alkuajoista ja sainkin tarkennusta niihin tietoihin. Tiedättekä te muuten mikä on omien vanhempienne rakkaustarina? Kaikki tämä on mielenkiintoista mutta haikeaa ja niin surullista. Se, kun tietää että on lähellä yhden elämänvaiheen loppua. Sitä vaihetta kun saa olla vielä lapsi jollekin.

Ja mitä teen huomenna. Lennän Helsinkiin mummikeikalle.Ennen mummivaiheen alkamista piipahdan iltapäivällä Matkamessuilla, jonne voitin pääsylipun sivupalkissani olevasta matkablogista. Ehkäpä viikonloppuuni sisältyy sitten enemmän naurua kuin itkua.



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Katson kauas vaaran laelta

 



Pitkästä aikaa vastailen  haasteeseen. Tämän sain uudelta blogituttavaltani Annelelta. Ideana on vastata ensin näihin Annelen lähettämiin kysymyksiin ja sitten tehdä omat 11 kysymystä ja jakaa ne 11 blogiin. Aloittelin vastauksia jo eilen  ja jatkan nyt,sillä yllättävän työläitä nämä vastaukset ovat. Tai ehkä en vain osaa sanoa asioita lyhyesti (näin toteaisi rakas veljeni mikäli olisi kyse FB-kommenteista). Postauksen kuvat ovat muuten eiliseltä päivältä, jolloin kävin tervehtimässä aurinkoa Ounasvaaran laella! Olinkin jo kauan kaivannut kiipeämistä vaaran laella ja avarien maisemien päivittämistä mielen sopukoihin!

1. Minkä vuodenajan ihminen tunnet olevasi ja miksi?

Syksyn lapsihan minä olen aina ollut, marraskuussa syntynytkin. Syksy saa minut energiseksi ja innostuneeksi. Syksyllä olen taipuvainen aloittamaan uusia asioista, jo kouluajoista muistan uusien koulukirjojen ja lukujärjestysten aiheuttaman viehätyksen. Minun kalenterini voisi hyvin alkaa syksystä.Syksyn sää on minusta myös ehdoton niin väriesän kuin kirpakoiden raikkaiden ilmojen vuoksi. Valokuva-arkistoissani on syksyn osuus kuvissa ehdoton ykkönen.

2. Kun nyt katsot oikealle puolellesi niin mitä näet?

Istun takkahuoneen sohvalla ja oikealla puolellani ovat ikkunat niin sanottuun koiraeteiseen, mikä muuten on muutostyölistallamme  kärkipäässä. Haaveilen tuosta nykyisin epämääräisenä varastona toimivasta kylmästä eteisestä vilvoitteluhuonetta, jota voisi käyttää vaikkapa saunomisen yhteydessä. Koiramme ei tilaa enää tarvitse. Kun koiralaumamme on supistunut kolmesta yhteen niin tämä viimeinen koiruli on liittynyt meihin ja viihtyy siellä missä mekin eli sisätiloissa.

3. Kut katsot vasemmalle puolellesi mitä näet?

Vasemmalla puolellani istuu nojatuolissa mieheni katsellen hiihtoa televisiosta. Hänen takaansa menevät puiset portaat yläkertaan (ovat nekin muuten työlistalla, portaat pitäisi hioa ja lakata)

4. Mistä asioista nautit elämässä?

Olen nautiskelija ja osaan iloita myös pikkuasioista. Viihdyn hyvin itsekseni oman rikkaan sisäisen maailmani kanssa  mutta tarvitsen myös toisten ihmisten seuraa, ääntä ja läsnäoloa.  Nautin  elämästä ylipäänsä. Päivittäin tunnen iloa ja tyytyväisyyttä elämän eri puolista. Näen elämän hyvänä ja arvokkaana ja se on ehdottomasti elämisen arvoista. Olen utelias elämän suhteen.

5. Jos sinun pitäisi valita väreistä punainen tai oranssi se mieluisampi, niin kumpi se olisi ja miksi?

Värianalyysin mukaan punainen vaatteissa mutta muuten nautin oranssistakin. Tähän aikaan suorastaan tarvitsen oranssin hehkua.

6. Mitä aiot tehdä huomenna?

Töihin, töihin. Mutta poikkeuksellisesti menen töihin vasta puolelta päivin ja aamulla minulla on treffit kuntosaliohjaajan kanssa. Tehdään uusi kunto-ohjelma. Minulla on aika usein töitä myös iltaisin kun ohjaan paria ryhmää. Kokeilen jos hiipuvan kuntosali-innon saisi takaisin  käyttämällä kuntoiluun aamupäivät!

7. Minkä elokuvan olet viimeksi katsonut?

Olen elokuvafriikki ja katson paljon elokuvia kotonakin dvd:ltä. Viimeksi elokuvateatterissa kävimme mieheni kanssa uuden vuoden aattona ja leffavalintana oli kotimainen   Rakkauden rasvaprosentti, mikä muuten yllätti positiivisesti.

8. Jos sinulle nyt tuotaisiin lahja, niin mitä toivoisit sen sisältävän?

 En ole aikoihin enää lahjoja osannut toivoa,  tykkään kyllä lahjoista yllätyksinä. Viime aikoina lapsemme ovat harrastaneet aineettomia lahjoja ja se on minusta hyvä asia. Jouluna saimme lahjaksi sekä lahjakortteja hierontaan että kulttuuripalveluihin kuin myös kortin, jossa kerrottiin lahjanantajan tukeneen  hyväntekeväisyystyötä. Itsetehdyt lahjat ovat myös aina mukavia!

9.Mikä on sinun lempiherkkusi!

Herkku-sana viittaa kyllä valitettavan usein kohdallani makeisiin sellaisiin. Niitä riittää, mutta mainittakoon tässä vaikkapa Ben & Jerry´s jäätelö. Perjantai-ilta ja kyseinen jäätelö, elokuva ja takkatuli! Aivan herkkuyhdistelmä!

10. Mikä laulu sinulle tulee ensimmäisenä mieleen?

Tähän on helppo vastata. sillä koko joulunajan ja vielä sen jälkeenkin päässäni ovat kaikuneet koiramme saaman levyn  yhden laulun sanat mielessä ...olisinpa poliisikoira.... Miniäni teki ystävänsä kanssa koirille tarkoitetun levyn , jota he myivät pikkurahalla Espanjalaisen katukoirayhdistyksen hyväksi! Koiramme muuten tykkäsi myös levystä paljon!

11. Jatka lausetta 2-4:llä sanalla; Lähdin kävelemään...

Lähdin kävelemään maailman tehokkaimman lenkittäjän eli koirani kanssa (eikä neljä sanaa riittänyt..)




Ja nyt seuraavat omat kysymykseni:


1.  Mikä on tällä hetkellä elämäsi tärkein asia?
2.  Mitkä ovat olleet elämäsi käännekohtia?
3.  Ketkä ihmiset ovat elämääsi vaikuttaneet eniten?
4.  Mitä uutta olet oppinut viime aikoina?
5.  Mitä haluaisit oppia?
6.  Koska olet viimeksi kokenut intohimoa arjessasi?
7.  Koska olet viimeksi nauranut hersyvästi?
8.  Entä hassutellut?
9.  Mikä lukemasi kirja on viimeksi antanut sinulle ajattelemisen aihetta?
10. Jos olisitt nyt tekemässä mielikuvaharjoitusta paikasta, jossa voisit rentoutua täydellisesti, niin millainen paikka se olisi?
11. Jaa tässä  elämänviisaus , jonka allekirjoitat kaikesta sydämestäsi oman elämänkokemuksesi perusteella?

Näihin kysymyksiin voi vastata kuka niihin vetoa tuntee, mutta jaan nämä kuitenkin  11 blogiinkin niinkuin haasteessa kehotettiin. Ja nämä blogit ovat:

Ritan huone
Unelmaelämää
Runotalo
Jaana kuvaa
Solmukohtia-iloa kohti
Tuulintupa-TuuliStuga
Naisen elämää
Reppuun kasattua
Mielessä
Pieniä timantteja
Lähtölaskennan jälkeen-Count up



perjantai 11. tammikuuta 2013

Kaktus kurkussa



Toisella silmällä katselen televisiosta Ville Haapasaloa ohjelmassa Suomensukuiset kansat 30 päivässä ja toisella vilkuilen läppäriäni, joka lojuu tyynyllä polvieni päällä. Hauska tyyppi tuo Ville! Vähän ruhjakkeen oloinen. Joka ohjelmassa sama musta pusero ja villapipo päässä. Mutta lämpimällä, sympaattisella olemuksellaan hän pääsee mitä jännempiin tilaisuuksiin ja saa ihmiset mukaan. Villen seikkailut itäisen naapurimme laajoilla lakeuksislla ja aroilla ovat mieheni lemppariohjelma tällä hetkellä, Ja kyllä minäkin ihan mielelläni ohjelmaa seuraan.

Viime viikon sairastamisen aikana jäin taas pitkästä aikaa koukkuun moneen uuteenkin ohjelmaan.Tosin arki on taas tehokkaasti tehnyt tehtävänsä ja uudet lempiohjelmat siirtyivät odottamaan katselemistaan Areenaan ja lopulta vanhentuvat siellä.

En ole kyllä kunnossa vieläkään, kurkku edelleen arka, kuiva sitkas yskä vaivaa myös ja aamuisin on joka paikka tukossa. Töissä olen kuitenkin tämän viikon jo ollut ja työviikko on sujunut ihmeen hyvin. Työpaikalla on tapahtanut vuodenvaihteessa hyviä muutoksia, jotka vaikuttavat positiivisesti omaankin työhöni. Kyseessä on pitkään jatkuneen muutosprosessin lopullinen  päätös. Viime vuosi oli oikein hankala monessa asiassa, joten tämän vuodenalun tunnelmat ovat sitten syystäkin valoisat! Ja hyvä niin ettei työasiosta tarvitse liikaa stressiä enää tänä vuonna kantaa.

Huolta riittänee vanhempien asioissa tarpeeksi. Isä on edelleen sairaalassa. Jalan leikkaushaavat eivät tahdo umpeutua ja voimakas lääkitys aiheuttaa harhaisuutta, tasapainokin on hukassa. Hänen kotiuttamisestaan kuitenkin jo puhutaan mikä kauhistuttaa minua.  Kotisaairaanhoitoa lupailtiin kerran päivässä alussa mutta kuinka ihmeessä isä ja äiti pärjäisivät kun sairaalassa lähes joka päivä isällä on ollut jotain häikkää. Onneksi kotiuttamista siirrettiin nyt ainakin ensi viikon loppuun. Taitaa pikkuhiljaa työntyä vanhustenhuollon tilanne omaankin elämääni oikein toden teolla eikä vain lehtien otsikkojen kautta.

Mutta nyt lähden kaivamaan pakasteesta Ben and Jerry`s jätskipaketin alkavan viikonlopun kunniaksi. Se on varmaan hyvää lääkettä kurkun pistävään kaktukseen, vai mitä!


tiistai 8. tammikuuta 2013

Istun penkillä ja katson merta



Kuvat parinvuoden takaiselta Kreikan matkalta
 
Muistelin äsken edellisen postauksen kommentilaatikossani ensimmäistä matkaani läntiseen Eurooppaan, joka muuten tapahtui vasta ollessani jo yli kolmenkymmenen. Toki olin sitä ennenkin matkustellut mutta vain Pohjoismaihin ja itäiseen naapuriimme. Matkustin tuolloin linja-autolla Roomaan , sillä olin matkalla kansainväliselle työleirille. Kolmen viikon  leiri pidettiin  Rooman ulkopuolella sijaitsevassa luontoreservaatissa ja kokemus oli ikimuistoinen. Missähän vanhat kuvani sieltä ovat? Ehkäpä on aika kaivaa ne esiin....
 
No, tuolle matkalle sielukin ehti mukaan. Bussireitti kulki ensin Ruotsiin lautalla ja sieltä sitten Tanskan kautta Italiaa kohti. Muistaakseni selvisimme vain yhdellä yöpymisellä laivayön lisäksi. Vieläkin muistan elävästi Saksan teollisuusalueet ja Itävallan vuoristotiet ja tunnelit! Matkalla tutustuin myös mielenkiintoisiin ihmisiin kuten arkkitehtiporukkaan, joka oli kierrellyt Suomessa tutustumassa Alvar Aallon sunnittelemiin kohteisiin, pariin historioitsijanaiseen, jotka olivat menossa stipendiaateiksi Roomaan .Ihmeellisintä oli kuitenkin se että samassa bussissa (bussi oli tosiaan reittibussi) matkusti nuori nainen, joka oli osallistumassa samalle työleirille . Meille yhteensattuma selvisi vasta loppumatkasta, jolloin ryhdyimme tarkemmin keskustelemaan minne suuntaamme Roomasta? Kumpikaan meistä ei ollut saanut tietoa, että työleirille olisi osallistumassa muita suomalaisia. Arvatkaa , ystävystyimmekö? Tosin en ole aikoihin hänestä enää kuullut?
 
Työleiri onkin jo  sitten toinen juttu. Kokemus oli ikimuistoinen eikä varmaan ihanampaa ensi tuntumaa Eurooppaan olisi voinut saada. Ihmiset, luonto, erilainen rytmi, tuoksut, näkymät! Oikeastaan kaikki nuo saavat minut edelleenkin säännöllisesti reissaamaan! En muista olenko täällä jo kertonut siitä,  kun ostin viime reissultani Berliinistä hienon raaputettavan maailmankartan. Olen nimittäin pitkään haaveillut seinälle ripustettavsta kartasta johon voisin merkitä paikat, joissa olen käynyt. No, ostamani kartta oli raaputuskartta ja niinpä innoissani ryhdyin raaputtamaan. Ainoa vika hommassa oli että olin ostanut maailmankartan . Enkä minä ole matkustanut kuin Euroopassa. Eurooppa oli maailmankartalla vähän kuin  pieru  Saharassa, pieni pläntti kartalla. Minun maailmanvalloittajan tunnelmani lässähti melko lailla eikä asiaa auttanut vaikka miehen vastalauseista huolimatta raaputin  koko Venäjänkin esille (vaikken ollut käynyt kuin Moskovassa, Muurmanskissa ja Viipurissa). Karttaa ei siis ripustettu meidän seinälle. Mutta hankin kyllä vielä Euroopan kartan!
 
Niinkuin tästä postauksesta arvaatte, poden matkakuumetta! Liekö seurausta sairasloman ajan nettisurffailuista..
 
Odotan parhaillaan Ulkomaanystävän Skype-puhelua. Hän innostui Lissabonista ja alustavasti olemme suunnitelleet reissua sinne toukokuussa helluntain aikaan! Tiedättekö edullisa lentovinkkejä sinne tai hyviä kohtuuhintaisia hotelleja? Tai muita vinkkejä?




sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Jotta sielu ehtisi mukaan



Tarina intiaaneista

Merkittävä intiaanipäällikkö sai kutsun Washingtoniin tapaamaan valtion päämiehiä keskustelllakseen yhdessä molemmille tärkeiden maa-alueiden käyttösopimuksista. Matkaan lähti intiaanipäällikön lisäksi kaksi hänelle läheisintä intiaanineuvoston jäsentä.

Matka intiaanien kotiseudulta kongressiedustajien luokse itärannikolle tapahtui lentokoneella. Kukaan intiaaniseurueen jäsenistä ei ollut lentänyt aiemmin. Perille päästyään intiaanineuvoston jäseniä odotti vaikutusvaltainen joukko valtiontason päättäjiä. Vierailu Washingtonissa oli tarkoin ennaltasuunniteltu ja aikataulutettu.

Intiaanipällikkö seurueineen astui ulos lentokoneesta ja pysähtyi hetkeksi katsomaan ympäröivää lentokenttäaluetta. Vastaanottajakaarti toivotti vieraat tervetulleiksi ja ja ohjeisti heidät siirtymään kohti heille varattuja kulkuneuvoja.

Kaikkien ihmetykseksi intiaanipäällikkö seurueineen istahtikin yhtäkkiä maahan paikoilleen.He jatkoivat istumistaan hiljaa ja tyynesti siihen saakka kunnes joku paikallaolijoista uskalsi kysyä "Miksi te istutte siinä paikoillanne maassa?". Tällöin intiaanipäällikkö vastasi:" Jotta sielu ehtisi mukaan..."

***
Huomenna aloitan työt parin viikon tauon jälkeen.Taidanpa tehdä huomenna töissä kuin tuo intiaanipäällikkö, sillä siirtyminen kotipesän suojasta taas työmaailman sykkeseen tuntuu haastavalta.

Kuvassa vanhempieni kotitalo, lapsuudenkotini

lauantai 5. tammikuuta 2013

Raahata mukanaan mennyttä kuin lohtuvilttiä

Tänään minulla oli kampaaja varattuna klo13.30 ja voi miten tuskaa tuotti nouseminen ajoissa ehtiäkseni sinne. Kyllä minä hereillä tietenkin jo olin hyvissä ajoin mutta itsensä laittaminen kaupunkikuntoon vaati jo melkein liikaa. Miten ihmeessä taas totun työrytmiin maanantaina?

En ole kyllä kunnossa vieläkään.Yöllä oli nukuttava kaksi tyynyä pään alla ja sittenkään henki ei tuntunut kulkevan. Eikä ripisvärin laitto tullut kysymykseenkään, koska silmät vuotavat ja ovat turvonneet. No, kampaaja piristin kuten aina. Olimme kahdestaan suuressa kampaamossa ja kampaajani hemmotteli minua kahvilla ja suklaalla. Olen nyt käynyt viisi vuotta tällä nykyisellä kampaajallani, edellinen kampaajasuhde kestikin yli 20 vuotta. Olen näemmä uskollista asiakassorttia kun sopiva kampaaja lopulta löytyy. Nyt ollaan jo sillä asteella että kestän jutellakin ja molemmin puolin tunnemme toistemme perheenjäsenet nimeltä ja myös heidän kuulumisensa.

 
Kampaajan jälkeen kuljailin kaupungilla pari tuntia noin miljoonan venäläisen kanssa. Melkein kuin olisi ollut Muurmanskissa. Kauppiaille venäläisten ryntäys tähän aikaan on mukavaa etenkään kun Rovaniemen turistit ainakin shoppailevat runsaasti.No, en minäkään hännänhuipuksi jäänyt. Pentikiltä tarttui mukaan tyynynpäällisiä ja liinaa, Pukumiehestä kauniin sininen villatakki, Anttilasta pari satiinipussilakanaa ja Suomalaisesta kirjakaupasta muutama kirja.  Juu-uu, ja justiin taisin eilen kehuskella jonkun blogin kommenttiboksissa että en minä vaan enää kirjoja osta kun eivät mihinkään mahdu. Mutta niin vain ostin ja monta kappaletta vielä. Kun olivat halpoja  ja kiinnostavia. Tuo allaolevan kirjapinon toinen kirja on minulla parhaillaan lukemisen alla, se on minulla ollut jo aiemmin . Erittäin hieno ja kiinnostava romaani kirjailijan unkarinjuutalaisista isovanhemmista , jotka tekivät v.1991 kaksoisitsemurhan. (Johanna Adorjan, Rakkaudessa erottamattomat)
 
Mielenkiinnolla odotan myös päällimmäisen kirjan tuomaa lukuelämystä. Kirja on Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistoista ja teos on Carpelanin viimeinen romaani, vaikuttava kuvaus vanhenemisesta ja kuolemisesta. Tässä kirjan takakannesta ote:
 
"Puhua itselleen niinkuin lapsi puhuu nukelle.
Raahata mukanaan mennyttä kuin lohtuvilttiä
syyskylmässä pudisteltavaksi."
 


Marja-Liisa Vartiosta luin juuri äsken jostain lehdestä enkä voinut olla ottamatta mukaan tätä hänen kirjaansa, josta Pentti Saarikoski toteaa teoksen takakannessa näin "Romaani vie mukanaan kuin uni, se on voimakas, todellinen, ihoa koskettava.(Marja-Liisa Vartio, Se on sitten kevät)
 
Pinon neljäs kirja on myös kiinnostava ja koskettava. Se kertoo pienen poikansa  ja miehensä terroristi-iskussa Arsenalin jalkapallostadionilla menettäneestä äidistä ja matkasta äidin sortuvaan mieleen. "Mikä pitää meidät elossa kun mitään syytä elää ei enää ole?" kysytään kirjan takakannessa, (Chris Cleave, Poikani ääni)
 
Nyt pitäisi olla vielä viikon loma, jotta voisin keskittyä näihin kirjoihin. Mutta eikähän ne pikkuhiljaa tule luettua työssäkäynnin ohellakin.

 

Kauniit pakkaspäivät jatkuvat. Laitoin kameran akun latautumaan. Huomenna lähden ulkoiluttamaan kameraani ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Niin ja hiihtoviikko Kuhmoon hotelli Kalevalaan on nyt varattuna helmikuun viimeiselle viikolle. Matkat muutenkin kiinnostavat ja tässä sairasvuoteella lojuessani on tullut surffailtua ympäri          maailmaa. Postilaatikostakin kolahti sopivasti Mondon näytekappale ja huomasin että Matkailumessut ovat Helsingissä juuri kun sinne seuraavan kerran olen menossa. Hei Ulkomaanystäväni, Lissabon voisi olla meidän seuraava matkakohteemme, tai Krakova kenties?

torstai 3. tammikuuta 2013

Joulu lähti meiltä tänään

 






Kaikki kuvat viime vuoden helmikuulta kun olin sairaslomalla pari kuukautta olkapääleikkauksen vuoksi ja oli aikaa kuvailla
 
Joen toisella puolella on vaara. Kohta näkyy taas aurinko ja sitä on päästävä vaaran laelta katsomaan Jokohan ensi viikonloppuna onnistuisi?

Nyt olen niin täynnä sisätiloja, joulunpunaista, täysinäistä jääkaappia erilaisine jämäkippoineen, televisiota, makaamista sängyssä tai sohvalla. Kaipaan raikasta ilmaa, puhdasta lunta, avaria näkymiä, auringon pilkahdusta, kevään aavistusta.

Joulu lähti meiltä tänään varastolaatikkoihin odottamaan seuraavaa esiintuloaan. Kuusi kannettiin myös ulos. Huomenna haen maljakkoon värikkäitä tulppaaneja. Niinkuin huomaatte , alan tervehtyä!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Aamuyön huolenaiheita


Jo kolmatta päivää vietän enemmän tai vähemmän makuuasennossa. Ärhäkkä flunssavirus on tainnuttanut niin minut kuin puolet perhekuntaamme joulupäivästä lähtien. Näemmä kuuluu meidän joulukuvioomme. Viime joulun tainnuttaja oli paha vatsapöpö. Se oli kyllä vielä pahempi kuin tämä mutta meni nopeammin ohi!Se on kai seuraus kun lapset eri puolilta Suomea kokoontuvat tiiviisti yhteen keskellä pahinta flunssa-aikaa.

Tällä hetkellä isäni tilanne huolestuttaa minua kuitenkin eniten. Hänet on nyt siirretty keskussairaalasta terveyskeskussairaalan vuodeosastolle, kotiinpääsystä ei ole tietoa. Jalkaa ei olla vielä amputoitu, mutta kovin mustana ja kipeänä osa varpaista on. Eikä veri kierrä jalassa kuin heikosti. Tänään on tutkittu keuhkojakin kun hengitys kulkee niin huonosti, happiviikset ovat auttamassa hengittämistä. En ole voinut käydä isää katsomassa moneen päivään kun olen itsekin kipeänä. Äiti ja täällä asuva siskoni ovat käyneet vuoronperään ja raportoivat meille muille kuulumisia.

Äidinkään tilanne ei ole hyvä. Mies lähti juuri ajelemaan äidin luo, kun aurausauto oli ilmeisesti rikkonut kaivonkannen. Iso talo ja Alzheimer-tautia poteva naisihminen eivät ole hyvä yhdistelmä. Isä, vaikka raihnasempi on ollut koko ajan voinniltaan, on kaiketi kuitenkin ollut se joka on osaltaan huolehtinut talon jutuista ja tekemisistä, vaikkei itse ole niihin viime aikoina enää osallistutkaan.En tiedä mitä kevät tuo tullessaan. Päivä kerrallaan, muuta ei voi. Äiti ei halua myöntää sairauttaan ja haluaa edelleen pitää kaikesta kiinni, eikä mielellään apua ota vastaan. Sinnikäs naisihminen hän on aina ollut ja sellaisena taitaa pysyäkin!

Aamuyöstä ajatukset lähtevät harhailemaan helposti huolen syövereihin ja vaikka kuinka yrittää palauttaa itsensä tähän hetkeen niin silti mietin tulevaa: mitä teemme talon kanssa? pystyykö isä enää palaamaan kotiin? minne sitten jos ei kotiin? miten äidin saisi asioista puhumaan niin ettei hän koksi itsemäärämisoikeutensa olevan uhattuna? kuka heitä hoitaa? jäänkö vuorotteluvapaalle?ja jos jään niin koska on sen aika? jaksanko alkaa siihen?

Isä Pärnussa viime kesäkuussa


tiistai 1. tammikuuta 2013

Valo kamppailee varjon kanssa

                       Rafael Wardin maalaus "Ikkunassa"(Valtion taidemuseo)
                     
 
Flunssa on tarjonnut minulle mahdollisuuden pitkästä aikaa pysähtyä oikein kunnolla . Nukkumisen ohella jaksan surffailla välillä siellä täällä, katsella rästiin jääneitä jaksoja Yle Areenalta (kuten vaikkapa Vallan linnaketta, Ystävien kesken-sarjaa, Midsommerin murhia) , lukea yöpöydän kirjakasaa sieltä täältä (juuri sain loppuun kevyen Keltaisten sitruunoiden ravintolan), räpläillä blogin ulkoasua ja kierrellä minulle uusissa blogeissa.
 
Tuo Rafael Wardi päätyi tähän postaukseen pitkällisen ajatuksesta toiseen-kierroksen kautta. Lähdin tutkimaan tarkemmin tammikuun lopulla aloittaamani taideterapeuttisen kurssin ohjelmaa ja minulle uuden kouluttajan taustaa. Hänen elämäntarinaansa ja uraansa tutustuessani törmäsin Rafael Wardiin, jonka näyttelyn hän kertoi olleen yksi vaikuttava tekijä urallaan.Niinpä lähdin tutkimaan minäkin Rafael Wardia tarkemmin,Hänestä olen tietenkin kuullut aiemmin, tosin en itse ole hänen yhdessäkään näyttelyssään ollut. Muistan, että hänen vaikuttavimpia maalauksiaan ovat ollut hänen vaimostaan tekemänsä maalaukset ajalta, jolloin Wardi kävi hoitamassa muistisairasta vaimoaan hoitokodissa.Vaikuttavaa on myös hänen vahva värien käyttö, etenkin keltainen. Taidanpa seuraavalla Helsingin matkallani etsiä Rafael Wardin töitä jostain museosta, Ateneumista varmaan löytyy.Vuonna 2008 Wardin töistä oli laaja näyttely, josta voit lukea vaikka tästä.
 
Mielenkiintoinen tutkimusmatka minulla oli värien maailmaan ja samalla vähän muuhunkin, niinkuin aina. Keltainen ei ole lainkaan hassumpi löydös keskellä kaamosta.