keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Aamuyön huolenaiheita


Jo kolmatta päivää vietän enemmän tai vähemmän makuuasennossa. Ärhäkkä flunssavirus on tainnuttanut niin minut kuin puolet perhekuntaamme joulupäivästä lähtien. Näemmä kuuluu meidän joulukuvioomme. Viime joulun tainnuttaja oli paha vatsapöpö. Se oli kyllä vielä pahempi kuin tämä mutta meni nopeammin ohi!Se on kai seuraus kun lapset eri puolilta Suomea kokoontuvat tiiviisti yhteen keskellä pahinta flunssa-aikaa.

Tällä hetkellä isäni tilanne huolestuttaa minua kuitenkin eniten. Hänet on nyt siirretty keskussairaalasta terveyskeskussairaalan vuodeosastolle, kotiinpääsystä ei ole tietoa. Jalkaa ei olla vielä amputoitu, mutta kovin mustana ja kipeänä osa varpaista on. Eikä veri kierrä jalassa kuin heikosti. Tänään on tutkittu keuhkojakin kun hengitys kulkee niin huonosti, happiviikset ovat auttamassa hengittämistä. En ole voinut käydä isää katsomassa moneen päivään kun olen itsekin kipeänä. Äiti ja täällä asuva siskoni ovat käyneet vuoronperään ja raportoivat meille muille kuulumisia.

Äidinkään tilanne ei ole hyvä. Mies lähti juuri ajelemaan äidin luo, kun aurausauto oli ilmeisesti rikkonut kaivonkannen. Iso talo ja Alzheimer-tautia poteva naisihminen eivät ole hyvä yhdistelmä. Isä, vaikka raihnasempi on ollut koko ajan voinniltaan, on kaiketi kuitenkin ollut se joka on osaltaan huolehtinut talon jutuista ja tekemisistä, vaikkei itse ole niihin viime aikoina enää osallistutkaan.En tiedä mitä kevät tuo tullessaan. Päivä kerrallaan, muuta ei voi. Äiti ei halua myöntää sairauttaan ja haluaa edelleen pitää kaikesta kiinni, eikä mielellään apua ota vastaan. Sinnikäs naisihminen hän on aina ollut ja sellaisena taitaa pysyäkin!

Aamuyöstä ajatukset lähtevät harhailemaan helposti huolen syövereihin ja vaikka kuinka yrittää palauttaa itsensä tähän hetkeen niin silti mietin tulevaa: mitä teemme talon kanssa? pystyykö isä enää palaamaan kotiin? minne sitten jos ei kotiin? miten äidin saisi asioista puhumaan niin ettei hän koksi itsemäärämisoikeutensa olevan uhattuna? kuka heitä hoitaa? jäänkö vuorotteluvapaalle?ja jos jään niin koska on sen aika? jaksanko alkaa siihen?

Isä Pärnussa viime kesäkuussa


4 kommenttia:

  1. Kuten totesitkin, niin samanlaisissa elämäntilanteissa nyt täälläkin. Voimia tarvitaan ja viisautta saada asiat parhaalle mahdolliselle tolalle. Mikä hoitopaikka/koti apua tarvitsevalle ja mistä? Nyt ollaan tällaisten asioiden edessä... Olen kiitollinen, että näinkin pitkään vanhemmat ovat pystyneet omassa kodissaan asua.

    Ajattelin huomenna mennä töihin. Olen kyllä itseeni kovin pettynyt, kun en parempaa huolta omasta hyvinvoinnistani pidä ja puolikuntoisen, velvollisuudentuntoisena jo töihin hätäilen.

    Samanlaisia tulevaisuuden huolia päässä pyörii ja harkitsee jotain vuorotteluvapaa järjestelyitä tms. Kaikella on tapana järjestyä, uskon näissäkin asioissa juuri näin käyvän. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä otin sairaslomaa loppuviikon enkä kyllä suotta. Silmät ja nenä vuotavat ja muutenkin jaksaminen on nolla-asteella. En ole usein sairaslomalla tosiaankaan mutta silloin kun tunnen tarvitsevani lepoa niin yritän sen järjestää. Kovan kautta tämäkin on kyllä täytynyt opetella. Eikös myös ole vanha totuus etteivät hoitajat hoida itseään silloin kun pitäisi, taitaa päteä sinuunkin?

      Taitaa meitä olla monta tällaista päälle viidenkymmenen olevaa jotka painivat samojen kysymysten parissa. Sain Alzheimer-liitosta hienon kirjan, johon voi taudin varhaisvaiheessa olevat kirjoittaa toiveistaan tulevaisuuden suhteen eli vähän niinkuin hoitotestamentti. Vaan ei minun äitini suostu käsittelemään asiaa ainakaan vielä. Mutta yritetään jaksaa!

      Poista
  2. Sympatian aaltoja sinne! On vaikea kuvitella, miltä tuntuu, kun koko elämä on uhattuna: elämänkumppanin, kodin ja itsemäärämisoikeudenkin menetys ennen lopullista luopumista elämästä. Ja meillä itsellä kaikessa siinä mukanaeläminen ja oma luopuminen. Onneksi asutte kai aika lähellä, meillä auttaminen jää nuorimman siskon kontolle, kun aika koittaa. Muut päästään vain vapaalla liikkeelle.

    Liekö jo influenssa teihin tarttunut, kuulemma Norjassa jo riehuu. Toivottavasti alkaa jo hellittää otettaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin koko ajan tuota ihmisen itsemääräämisoikeutta, kuinka pitkälle sitä täytyy kunnioittaa? Äidin huoli näkyy ja kuuluukin, huol isästä on samalla huolta itsestäänkin. Voi kun hän suostuisi ottamaan apua vastaan ja jakamaan huoliaan, nyt ne tulevat enemmänkin syytöksinä.Ei meitäkään asu lähella kuin nuorin sisko ja minä . Veli asuu toisella puolen Suomea ja sisko rajan toisella puolen, yli kahden tunnin ajomatkan päässä.

      Flunssa alkaa hieman hellittää, nyt tosin meneillään vuotamisvaihe; nenä, silmät...

      Poista