torstai 17. tammikuuta 2013

Kun saa olla vielä lapsi jollekin


Tuo kuvassa oleva silta ylitetään kun ajellaan lapsuuden maisemiini.  Sillan alla virtaa Kemijoki, nyt   paksussa jäässä. Ainakin kerran talvessa minulla on ollut tapana hiihdellä hankikannon aikaan kevättalvella  vanhempieni luokse. Vuosia sitten isä odotteli minua aina vasta paistettujen räiskäleiden kanssa, ei enää muutamaan vuoteen. Matkaa kertyi jäätä pitkin vajaa parikymmentä kilometriä.

Juuri palailtiin miehen kanssa takaisin kotiin käynniltä vanhempieni luota. Minulla on haikea, surullinen  olo, matkalla itkettikin. Isä on päässyt sairaalasta kotiin ja oli ikionnellinen päästessään tuttuun, omasta kodistaan lähtöisin olevaan keinutuoliinsa. Kotisairaanhoito käy päivittäin ja kun jalka on parempi niin kotipalvelu jatkaa.Menimme sinne tällä kertaa etukäteen ilmoittamatta ja mieltä kaivertaa kun näin kuinka he ilostuivat tulostamme. Useammin pitäisi käydä.  Isällä oli kova halu muistella ja avasimmekin hänen vanhan arkkunsa, jossa on koottuna isän elämän tärkeitä asioita; töistä, harrastuksista, Lapin vaelluksista. Kahvipöydässä isä sanoi sitten itku silmässä, että kun hänestä aika jättää, niin järjestäkää näistä hänen muistoistaan ja töistään näyttely. Hyvä idea, minä sanoin. Mutta järjestetään se mieluummin yhdessä kun olet vielä auttamassa!

Kyselin myös tarkemmin vanhempieni suhteen alkuajoista ja sainkin tarkennusta niihin tietoihin. Tiedättekä te muuten mikä on omien vanhempienne rakkaustarina? Kaikki tämä on mielenkiintoista mutta haikeaa ja niin surullista. Se, kun tietää että on lähellä yhden elämänvaiheen loppua. Sitä vaihetta kun saa olla vielä lapsi jollekin.

Ja mitä teen huomenna. Lennän Helsinkiin mummikeikalle.Ennen mummivaiheen alkamista piipahdan iltapäivällä Matkamessuilla, jonne voitin pääsylipun sivupalkissani olevasta matkablogista. Ehkäpä viikonloppuuni sisältyy sitten enemmän naurua kuin itkua.



12 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että isäsi pääsi kotiin! Monesti on mielessä käynyt laatia omien vanhempien tarina. Ajatusasteelle jäänyt. Tuo mitä totesit, että olisi tehtävä yhdessä asianosaisen kanssa hänen tarina, kun vielä on elossa ja muistaa asioita, juuri niin.

    Iloista Helsingin matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni on aina kirjoittanut niin päiväkirjaa kuin tarinoita ja kertomuksia omasta elämästään. Hänellä on iso pino käsinkirjoitettuja vihkoja, joissa nuo tarinat ovat. Otin tänään mukaan Muisteluksia osa I vihkon ja kirjoitan sen puhtaaksi koneella.Ajattelin juuri niinkuin sinäkin. Nyt vielä voin kysyä ja tarkentaa.

      Kiitos hyvän matkan toivotuksista! Matka tekee minulle hyvää nyt! Tarvitsen Kuusenkerkän kanssa hassuttelua ja nuorten elämänvoimaa!

      Poista
  2. Kun saa vielä olla lapsi jollekin...Jotenkin olen ottanut siitä kaiken irti viime vuosina. Ennen en osannut.
    Kerroit niin sydämeenkäyvällä tavalla isäsi tapaamisesta. Toivottavasti jalka paranee ja vointi vielä kohenee. Vanhojen asioitten muisteleminen tekee varmasti hyvää molemmille.

    Mukavaa mummoilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelu tekee hyvää mutta on samalla niin surullista. On vaikeaa muistaa se vanha viisaus että kannattaa iloita siitä mikä on ollut eikä surra sitä minkä on menettänyt. Vanhan ihmisen lähellä elämä on hidasta luopumista ja suremista niin hänelle itselleen kuin läheisilleenkin.

      Poista
  3. Isäni menetin ihan liian aikaisin, yllättävän äkkikuoleman vieraillessa. Äidille olen vielä lapsi, mutta jotenkin viime vuosina on oltu yhä enemmän tasavertaisia, siihen on valittu oman pään pitämistä, oman tien kulkemista ja suoria sanoja puolin ja toisin. Sattuipa aihe, tänään olen kutsunut äidin katsomaan Anna Kareninaa kanssani ja illalliselle. Tulee mukava ilta, molemmille.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaihe on ihana kun pitkän taistelun jälkeen saavuttaa tasavertaisuuden vanhempien kanssa ja saa mahdollisuuden tehdä mukavia asioita yhdessä. Mikäli Anna Karenina tulee Rovaniemelle ohjelmistoon, teen saman kuin sinäkin.vien äidin ulos! Oikein mukavaa oiltaa teille!

      Poista
  4. Ihana postaus, se sai minut muistelemaan myös vanhempieni elämää, isä ja äiti ovat molemmat jo menneet pois. Vähän harmittaa, kun en tullut äitiä haastelluksi kysymyksilläni enempää. Isä poismenosta on jo pitkä aika, hänen täytyi lähteä vähän alle kuuskymppisenä, äiti sai elää pitkään, 90 vuotta tuli täyteen.
    Nyt iloitsemme lapsenlapsista ja sitä iloa ei voita mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on se tilanne, että isä on paljon muistellut elämäänsä, kirjoittanutkin muistonsa. Äiti ei niinkään , mutta toisaalta olemme aina eläneet äidin suuren suvun lähellä ja olen kuullut suvun tarinoita koko ikäni.

      Lapsenlapsista on suuri ilo, se on tota. Elämä jatkuu, se on lohduttva ajatus.

      Poista
  5. Tämä kosketti ja liikutti. Ajattalen omia vanhempiani vieläkin päivittäin, vaikka en ole enää kenekään lapsi. Tuli ihan pala kurkkuun, myönteisen haikealla tavalla kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella tuonkin, että tulee pala kurkkuun sitten kun ei vanhempia enää ole. Niin paljon heihin liittyy. Kaunis ilmaisu tuo myönteisen haikea.

      Poista
  6. Tämä oli kaunis kirjoitus. Kaunis oli otsikkokin. Se käänsi oikealla tavalla esille sen, että vanhoissa vanhemmissa ei ole pelkästään huoli-puoli, vaan myös haikea kurkistusmahdollisuus omaan lapsuuteen, siihen aikaan, kun vanhemmat huolehtivat - ja välillä huolestuivatkin.
    Olen tässä aamulla jäänyt miettimään tämänpäiväistä Satakunnan Kansan kolumnia (toimittaja Karoliina Huhtanen). Kolumnin viimeinen lause:
    "On oma valintani, mihin muistoistani tarraudun."
    Uskon, että muistot on hyvä käydä läpi kaikkineen, mutta jostakin on hyvä päästää joskus irti. Joskus irti pääsemiseen auttaa se, että ne saa kirjoittaa ulos - yhdessä toisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä lause ja koskettaa minua juuri nyt kovasti"On oma valintani, mihin muistoistani tarraudun". Nimenomaan tuo että voi itse valita. Tosin se vaatii niinkuin itsekin totesit työskentelyä muistojen kanssa. Muistot kun pakkaavat putkahtelemaan esiin, vaikkei tahtoisikaan. Mutta kun ne ikävätkin jotenkin käy läpi ja päästää irti niin sen jälkeen voi jo valitakin.
      Olen aloittaamassa viikonloppuna koko kevään kestävää Terapeuttinen taidetyöskentely-kurssia ja luulenpa että muistoja sielläkin läpi käydään, niin hyviä kuin pahoja epäilemättä.

      Poista