sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ihan rauhassa kaksin



Hienot kevätpäivät senkun jatkuvat. Liikenne keskustassa ja teillä hiljenee kun kaikki kynnelle kykenevät siirtyvät jäälle ja metsäladuille. Meidänkin pihalla on jälkiä vielä Kuusenkerkän viime viikkoisesta visiitistä. Äkkiä hiljaiseen taloon tulee elämää yhden kaksi-ja puolivuotiaan myötä. Ulos ilmestyvät varastoista vanhat rattikelkat, lapiot ja liukurit, sisätiloista puhumattakaan. Syöttötuolil on saanut vakiopaikan keittiöstä ja työhuoneessa on lelulaatikot ja muut härvelit. Kirjahyllyn alaosaan on ilmestynyt hyllyllinen vanhoja lastenkirjoja. Saavat kaikki olla esillä vaikkei Kuusenkerkkä enää viikottain mummilassa vierailekaan. Pääsiäisenä ovat tulossa seuraavan kerran ja minä menen vuorostaan ensi viikonlopuksi taas Helsinkiin.

Vanhempi poikani on matkustanut vaimonsa kanssa vuosittaiselle visiitille anoppilaan Australiaan Sydneyiin ja tuon heidän koiransa tullessani meille muutamaksi viikoksi (jahka saan sille lentokoneesta paikan)Kivaa vaihtelua meidän koirallemme,saa vähän säpinää kun täytyy vahtia omia lelujaan vikkelältä pikkukoiralta.

Tämä viikonloppu ollaankin vietetty miehen kanssa pitkästä aikaa ihan rauhassa kahdestaan. Päätettiin ettei tehdä mitään suunniteltua tai pakkoon viittaavaa, olla möllötellään vaan. Mutta niin siinä vaan kävi että kun vapauttaa itsensä pakosta (siivous yms) niin saakin aikaiseksi vaikka mitä.Me innostuttiin käymään kaupungilla kiertelemässä sisustuskauppoja ja mukaan tarttui pari lamppua. Niiden paikalleen asentamisen myötä sitten koko yläkerta tuli laitettua uuteen uskoon. Etenkin työhuone kohentui melko lailla kun mies kokosi sinne jo aiemmin hankkimamme laatikoston  työtasojen alle. Näin sain paikan maalaustarvikkeilleni, jotka ovat olleet varastossa aiemmin. Kaiken tämän ohella tuli se kaivattu siivouskin tehtyä. Kaupunkikierroksella vuokrasin pitkästä aikaa elokuvia , viisi leffaa viikoksii. Saas nähdä tuleeko tai ehtiikö niitä katsottua. Eilen siivouksen ja saunan jälkeen asetetuttiin nimittäinsohvalle takkatulen ääreen aikomuksena syventyä niistä ensimmäiseen. Mutta päivän  touhuaminen, saunan rentouttava vaikutus ja takkatuli tekivät tehtävänsä. Meikäläinen simahti melkein elokuvan ensi minuuteilla. Kahdentoista tunnin uni teki hyvää ja tämä päivä onkin sitten ollut  enemmän lököilyä. Tosin aurinko sai meidätkin sinne missä muutkin olivat eli kävimme jäällä sivakoimassa koiran kanssa parin tunnin lenkin.


4 kommenttia:

  1. Hieno tunnelmakuva tuossa alimmaisena. On mukava saada uutta kotiin, ja keväällä erityisesti tekee mieli muutoksia.

    Parin tunnin hiihto kuulostaa utopialta, mutta tuntui varmasti ihanalta jäsenissä. Flunssan kourissa en ole päässyt ulkoilemaan moneen päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään muutokset liittyvät minulla ikana nimenomaan kotiin, syksyllä muutokset kohdistuvat enemmän omaan itseen ja työhön . Näin ainakin minulla!
      Hiihto on tehokasta liikuntaa. Meillä onneksi pääsee melkein kotiovelta jäälle ja siellä vaihtoehtoja riittää!

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa viikonloppusi! Hyvä jättää suunnittelematta etukäteen ohjelmia, monesti sitten käy kivasti ja huomaa tehneensä jotain yllättävän mukavaa, jopa aikaansaavaakin.

    Itsellenekin kävi hieman samoin tänä viikonloppuna. Ei ollut mitään suunniteltua. Sunnuntaista kehkeytyi aivan upea aurinkoinen kevättalven päivä ja sen seurauksena tuli ulkoiltua ja lumikenkäiltyä tuossa lähialueella. Auringossa myös istuskeltua. Näin hyvin virkistyneenä on kiva alkaa taas haastava työviikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useinkin pitäisi jättää suunnitelmat vähemmälle. Riittää kun töissä aikaa rytmittää allakka koko ajan! Aina kun luen sinun lumikenkäilystäsi muistuu mieleen, ettäolisi hankittava lumikengät. Maalla asuessani minulla ne olikin mutta jäivät sinne. Ovat sitäpaitsi kehittyneet niistä ajoista ainakin kevyemmiksi.

      Poista