sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Avaruutta ja valoa niin luonnossa kuin mielessäkin!



Sinistä ja valkoista on maisema ollut täynnä viime viikot. Ole kulkenut paljon jäällä ja nauttinut avruudesta, valosta, kevään äänistä ja muuttuvasta maisemasta. Aurinko on ollut vielä kylmä aurinko, joten kovin hurjaa vauhtia luonto ei vielä kohti kevättä kulje, mutta pikkuhiljaa muutos etenee.

Lomapäivät ovat sujuneet vuoroin ulkona ja vuoroin  komeroiden ja kaappien kimpuissa. Eilen illalla juuri totesin miehelle, että voiko olla totta että saan melkein suurempaa nautintoa siisteistä tyhjentyneistä kaapeista kuin jos olisimme käyneet jossin reissussa? Vihdoinkin vaatteeni mahtuvat yhteen pieneen vaatehuoneeseen. Toinen tanko kesä-kevätvaatteille ja toinen syys-talvivaatteille. Lisäksi yhdessä liukuovikomerossa ovat kausitakit ja juhlavaatteet. Kahdesta lipastosta löytyvät alusvaatteet, sukat, huivit ja t-paidat. Eikä mikään näistä pursua vaan hyllyt ja laatikot ovat väljiä.Kirpparin saldo kolmelta päivältä oli 99 euroa. Kirpparipöydän olen varannut kuukaudeksi. Vaatteiden lisäksi olen laittanut kiertoon sekalaisia kuppeja ja kippoja, pokkareita ja muita kirjoja sekä dvd-leffoja. Kaikkia on ollut ihan liikaa.Pokkareita olen ostanut lukemiseksi lähes joka reissulleni lehtien asemasta ja niitä on tosiaan kertynyt.

Tavaroiden vähentäminen ja järjestäminen tuntuu antavan mielellekin avaruutta!

Kohta alan pakkailemaan ensi viikon reissua varten. Edessä on viimeinen Aslak-kuntoutusviikko Saarijärvellä ja viikon aikana tehdään mittaukset, jotka paljastavat onko kunto kohentunut. Luulen, että olen tavoitteisiini yltänyt ja osan ylittänytkin. Eli mitä ne tavoiteet olivatkaan? Painon pudottaminen 5 kg, työn rajaamiseen liittyvät tavoitteet sekä lihaskunnon parantaminen. Paino on pudonnut tuon 5 kg viime keväästä, työpaikalla olen tehnyt aika suuriakin muutoksia tämän vuoden alusta liittyen juuri työn rajaamiseen,lihaskuntokin on todennäköisesti parantunut koska olen käynyt säännöllisesti kuntosalilla ja hiihtänyt. Lihaskunto selviää testeillä.Minua tuo Aslak-kuntoutus on kyllä hyödyttänyt eniten työelämään liittyvien kysymysten ratkaiisun suhteen. Niihin siellä on kiitettävästi paneuduttu.  Fyysiseen kuntoon liittyvät asiat ovat olleet tuttuja jo ennestään, ainakin useimmat jutut mutta motivaatiota sieltä on kyllä saanut. Ja sitähän aina tarvitaan!


4 kommenttia:

  1. Tuollainen putsaus ja karsiminen kuulostavat niin hyviltä, että taidan tarttua ensi viikolla samaan toimeen omissa komeroissa. Jo pelkkä uudelleenjärjestely tekee hyvää ja samalla tulee poistettua tarpeettomat.

    Hienosti on mennyt, kun Aslak antanut noin paljon. Minullekin aikoinaan suurin hyöty oli työn rajaamiseen liittyvä oppi, vaikka se ei sitten yksin riittänytkään.

    Antoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommenttisi vastaus tuleekin läheltä sinua Katriina, nimittäin Jyväskylän matkakeskuksesta missä odottelen Saarijärvelle lähtevää bussia. Odottelua onkin riittänyt kun yöjuna oli Treella klo 5.48 ja juna Jyväskylään lähti klo 8.09 ja nyt sitten bussi lähtee klo 11. Kaikki pirteys on kyllä nyt kadoksissa. Täytyisi päästä suihkuun ja vähintään tunnin tirsoille, jotta viikko alkaa... Mutta eiköhän molemmat kohta onnistu.
      Menestystä omalle raivausprojektillesi, suosittelen lämpimästi!

      Poista
  2. Hienolta kuulosta kevättalven mietteesi ja puuhasi ja vielä noin mahtavissa maisemissa ja olosuhteissa, kyllä kelpaa!
    Antoisaa kuntoutusjaksoa!

    Blogissani sinulle tunnustus, ole hyvä!

    VastaaPoista