sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevättä ihmettelemässä

 Kuusenkerkän loriloripuro virtaa taas vuolaana talon nurkalla



Leppoisa,rauhallinen aamu. Nukuttiin molemmat kymmeneen ja koirakin veteli sikeitä sinne asti, taitaa tulla sekin vanhaksi! Pitkä rauhallinen aamupala Lapin Kansan paperiversion kanssa kruunasi hitaan aamun. Mies lähti Lapin Rakennusmessuille, minä sen sijaan suuntasin koiran ja kameran kanssa ihmettelemään taas kevään etenemistä.




Jäät olivat paikoitellen vielä Ounasjoessa paikallaan, sulapaikkoja oli jo paljon ja vesi työntynyt pitkälle rantaan estäen tutuilla poluilla kulkemisen. Onneksi oli kumpparit jalassa ja pääsin eteenpäin kiertäen. Ilma oli täynnä kevään ääniä ja sää vaihteli niinkuin naisen mieli!


Tämä näkymä ei ole meidän takapihaltamme, valitettavasti. Siellä ovat kyllä samat ainekset, mutta huomattavasti epämääräisemmässä muodossa. Näkymä kyllä siirsi minunkin ajatukseni oman talon pihatöiden loppumattomaan listaan. Pitäsi ja pitäisi tehdä sitä sun tätä. Sopivasti mieskin saapui messuilta uusien autotallin oven esitteiden kanssa. Kippiovea ollaan suunniteltu iät ja ajat mutta nyt mies oli pistänyt töpinäksi ja huomenna kuulemma tulee messuilta tilattu tarjouksen tekijä mittomaan paikan päälle. Seuraava urakka on tuohon liittyen etupihan kivetyksen uusiminen.Sekin aiottiin tehdä ensin viime keväänä, sitten kesällä ja sitten syksyllä. Nyt siis aiomme tehdä sen ihan varmasti tänä keväänä. No, laitan taas listan jääkaapin oveen, sieltä on hyvä viivata yli ne hommat, jotka tehdyksi tuli. Aina niitäkin on onneksi ollut;  paljon on muutoksia pihaankin tullut sitten vuoden 2007 kun tässä talossa aloin viipyä enemmän.


4 kommenttia:

  1. Heipä hei, Maaretta! Onpa mukava palata pitkän tauon jälkeen blogimaailmaan lukemaan tutuksi tulleiden tarinointeja! Huomaan, miten tätä maailmaa olen kaivannut. Mieluisaa oli lukea kirjoituksiasi ja kuviasi kovasti ihastelen! Terveisiä täältä vaaran laelta sinne jokivarteen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin. Tauko välillä tekee varmasti hyvääkin. Itse en ole vielä pitempiä taukoja pitänyt, lyhyempiä senkin edestä....

      Poista
  2. Komeasti lumi lähtee Rovaniemen korkeudellakin, ihmettelemistä tässä kevään nopeassa etenemisessä riittää. Sinulta kuulemani ajatus kahdeksasta vuodenajasta on jatkuvasti mielessäni, se on niin oivallinen havainto suomalaisesta vuodenkierrosta. Viisikymppinen kun ehtii seurata kiinnostuneena jatkuvaa vaihtelua ulkona;)

    VastaaPoista
  3. Kahdeksan vuodenajan kierrossa täällä ollaan juuri ohittu hankikantokevät ja kovasti jäidenlähtökevättä nyt eletään. Ja se on vuodenajoista ehkä mahtavin täällä. Rovaniemi sijaitsee kahden suuren joen risteyksessä joten rytinääkin riittää kun jäät lähtevät liikkeelle. Tosin Kemijoki on melkolailla jo valjastettu,joten rauhallisempaa jäiden lähtö on nykyään.Ja niin todella, mitä vanhemmaksi ehtii sitä kiinnostuneemmaksi luonnosta tulee!

    VastaaPoista