keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hyvän vapun ainekset






Meidän vappu on sujunut rauhallisesti ihan kahdestaan. Eilen aloitin vapun vieton lempihoitolassani Taivaalliset kivet hieronnassa, joka kesti peräti puolitoista tuntia. Hoitolan Minna jäi ihan minua varten  vappuaattona töihin, tosin ihan omasta ehdotuksestaan.Voitin hieronnan joulun alla ja vasta nyt onnistuin lahjakortin käyttämään.Olo oli kerrassaan taivaallinen käsittelyn jälkeen.  Laitoin äidillenikin saman  hoidon lahjakortilla äitienpäivälahjaksi.  Mies oli käyttänyt koiran lenkillä ja lämmittänyt saunan  joten  taivaallinen olo jatkui saunan pehmeissä löylyissä. Saunan jälkeen lempivehnäolutta tölkillinen ja hyvä leffa. Siinäpä hyvän (tylsän?) vappuaaton ainekset.

Aamulla nukuttiin taas kymmeneen, tosin muutama hereilläolo oli välillä. Kovasti kroppa ja (koira) ovat kiinni työrytmissä ja puoli seitsemän aikaan vaativat hereille. Päivällä töissä tänään  alkanut pyöräilykilometrien keräilykisa innosti  lähtemään pyöräilylenkille naapurikylään. Mieskin  aloitti pyöräilykauden. Keli oli tuulinen ja vaihteleva niinkuin näemmä tähän kevääseen kuuluu. Vajaan parinkymmenen lenkki tuntui jo jäsenissä, mies varmaan tuntee sen seuraavinakin päivinä. Minähän olen pyöräillyt työmatkat jo huhtikuunkin, joten  minulla lenkki sujui kevyemmin. Ja se oli mukava huomata!


Vappaulounas oli keväisen raikas ja kevyt.  Parsaa, hollandeise-kastikkeella,yrttikuorrutettuja kananfileitä, cantaloupesalaattia ja hyvää Rieslingiä.  Ja päiväunet päälle!

Nyt vielä pihatöihin hetkeksi. Pyörälenkillä huomasimme, että kovasti ihmiset jo pihoilla puuhastelivat vaikka pohjoisen puolen pihoilla luntakin vielä löytyi. Huomennakin minulla on vapaata, perjantain on töissä koulutuspäivä. Opiskelen muuten ihan uutta juttua, akupunktioneuloilla hoitoa! Ensi viikolla töitä on pari päivää ja sitten Brysselin kone kutsuu. Kun siltä reissulta palaan, olen päivän töissä ja lennän  Helsinkiin, jossa olen päivän kokouksessa ja loppuviikon Kuusenkerkkää hoitamassa. Häntä onkin jo kova ikävä. Toukokuu taitaa mennä hujauksessa tältä leidiltä !

8 kommenttia:

  1. Kuulostipas ihanalta tuo teidän vapunvietto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisa vappu meillä tosiaan oli ja vailla mitään vappuhässäköitä.

      Poista
  2. Hieno vappu, tuon paremmaksi ei voi tullakaan! Varsinkin tuollainen rentouttava hoito aloitaa vapaan ihanasti, pitäisi joku varata itsellekin taas. Ja ihan sama rytmi on täälläkin, ensimmäiset aamukahvit lehden kera nautitaan normiaikaan aamulla, ja sen jälkeen onkin suloista vaipua vielä pariksi tunniksi unten maille vapaapäivinä.

    Meillä on jäänyt yhteiset pyörätetket kokonaan pois ohjelmasta, kun mies ei voi jättää koiraa. Huvittavaa, mutta totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi muistaa useammin varata hoitoja itselle. Niiden vaikutus kestää kauan aikaa.Nämä leppoisat aamut ovat meidän keski-ikäisten luksusta josta ainakin meidän lapsiperheet ovat kateellisia. Aikansa kutakin! Yrittäkää ottaa pyöräretket taksin ohjelmaan, kyllä se koiruli hetken pärjää itsekseenkin! Meillä on pyörässä sellainen erillinen vekotin jos haluaa koiran ottaa mukaan. Pitemmille lenkeille ei tosin enää meidän koiraa raskita ottaa mukaan, se kun alkaa olla jo seniori-iässä kunnoltaan.

      Poista
  3. Lumet lähteneet teiltäkin, vettä vielä runsaan puoleisesti näyttää olevan.
    Meillä aurinko paistanut koko päivän, mutta niin kylmä tuuli, että vapunvietto on jäänyt aika vaisuksi. Serpenttiinejä vähän pöytäkattaukseen ja sitä rataa.

    Tuomoset hierontahoidot ovat ihania.
    Mainion vaiheikas toukokuu sinulla edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vipinää minulla toukokuussa riittää ja jatkossakin kyllä. Juuri täytin syyskuun kohdalla kalenteria ja huomasin että kaksi ja puoli viikkoa on reissua siinäkin kuussa.

      Poista
  4. Niin se näytti Ounasjoki olevan vielä jääsä suurelta osin, Kemijoki jo vappaana virtailee. Eiköhän nuot ilimat kohtapuolin lämpiä ja saahan alakaa kesän viettoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että ilmat lämpiää, vielä ei ole kyllä t-paita kelejä näillä leveysasteilla ollut!Mutta odotellaanpa rauhassa!

      Poista