keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Saimaan seutu kutsuu






Kuvat viime kesän reissulta. Koirat ovat miehen tyttären perheen.Hoitelemme niitä  viikon. Oma koira jääkin kotiin miehen tyttären hoiviin joten veneviikon saamme olla ihan kahdestaan.

Pakkailen epämääräisesti  ja ilman logiikkaa. Taitaa olla parasta jätää loppu huomiseksi.  Aamulla lähdetään ajelemaan jälleen kohti tuttuja mökki-ja veneilymaisemia. Takana on kohtalaisen tiivis kesäkuu. Töissä ollut vilkasta ja kotona juhlittiin viikonloppu miehen pyöreitten vuosien täyttymistä. Ei eilää mitkään isot juhlat olleet mutta lähipiiriä kun kertyy niin  on sitä saanut kokata kaikenlaista, puhumattakaan mökin siivouksesta. Onneksi miehen tytär oli apuna!

Blogi saattaa olla päivittymättä tai sitten ei. Ensimmäistä kertaa otamme kannettavan mukaan joten jossain vaiheessa voi hyvinkin tuokiokuvaa Saimaalta ja mökiltä tullakin. Tällä hetkellä tuntuu kyllä että mökillä ainoa homma voisi olla järvellä asuvan joutsenpariskunnan tarkkailu ja Saimaan vesillä norppien bongaaminen. Koneen käyttö ja avaaminen ei innosta nyt lainkaan. Mutta muutaman päivän levon jälkeen tilanne voi olla jo toinen!





7 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa juhannusta ja mökkeily- ja veneilylomaa teille! Terttu

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lomaa! Ainakin juhannuksena saadaan nauttia hyvistä keleistäkin.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Saimaan sinisille vesille! :) Mukavaa veneilylomaa ja oikein hyvää juhannusta teille!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa lomaa Saimaalla! Hyvää juhannuskeliä tiedossa - otathan kuvia maisemista.Suomen luonto on kauneimmillaan. Lepää ja ota rennosti! t. Bamiella

    VastaaPoista
  5. Rentouttavaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
  6. http://www.nettivene.com/moottorivene/albatross/508625

    VastaaPoista