torstai 25. heinäkuuta 2013

Onni on meloa näissä maisemissa







Tänä iltana olin jälleen kerran onnellinen asuinpaikastani. Muutama metri rantaan ja olen näiden kuvien maisemien sisällä. Pikkuhiljaa alan tulla myös sinuksi kajakkimelonnan kanssa. Montaa kertaa emme ole ehtineet vielä melomaan mutta kerta kerralta pidän lajista enemmän ja haluan kokea enemmän.
Nyt meloimme lähisaaren ympäri ja rantauduimme särkille iltauinnille.

Kyllä jaksan vielä huomisen pakertaa töissä ennen viikonloppua tämän illan jälkeen. Ja viikonlopuksi on luvattu samanlaisia kelejä. Jippii! Poikani ja miniäni lähtevät aikaisin aamulla ajelemaan kohti Savonlinnan oopperajuhlia. Muutaman päivnä huokaisemme ja ensi viikolla saapuu nuoremman poikani perhe viikoksi.
Elämäntäyteistä aikaa!

9 kommenttia:

  1. No onpa todellakin ihan kuikeat maisemat teillä. Minua kiinnostaisi kajakilla melonta, mutta meriolosuhteet hieman arveluttavat. Kyllä täällä merivesillä silti on paljon melojia, mutta melkoisesti myös muuta meriliikennettä ja isoja laivoja melojien seassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään varmaan melontaa merellä aloittaisi.pelkään noita isoja paatteja ja myös isoja meren aaltoja. Ehkäpä joskus jos taidot karttuvat.Omat kotijoet, Kemi-ja Ounaskjoki ovat hyviä melonotaan mutta varmaan kokeilemme nyös melomista Saimaalla ja Lapin pikkujoilla.

      Poista
  2. Onpa teillä hienot melontamaisemat ja -kelit!
    Meillä on inkkari ja se on painava nostaa auton kyytiin, joten meinaa unohtua koko touhu. Minkä painoisia ovat teidän kajakit ja oletteko kuljettaneet niitä esim. auotn katolla? Tai voiko niitä kuljettaa niin?
    Leppoisia melontoja teille! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen kajakki painaa n. 20 kg ja toinen 30 kg. Vielä ei olla kuljetettu auton katolla, mutta pitäisi voida hyvin katollakin kuljettaa.Me jaksetaan hyvin kantaa ne rantaan kun ei ole sinne kuin reilut 100 metriä. Muta opetellaan nyt ihan näissä kotimaisemissa tänä kesänä. Ensi kesänä sitten mihin maisemiin.

      Poista
  3. Voi luoja, miten kauniit maisemat teillä siellä onkaan! Meillä oli inkkari monta vuotta, mutta annettiin se tänä keväänä uuteen hyvään kotiin Keiteleelle :) Minä olen niin arka etten täällä meren aallokossa oikein uskaltanut sillä meloa kovinkaan kauaksi rannasta. Huviveneiden, tankkereiden ym. rahtialusten seassa melominen ei tuntunut ollenkaan hyvältä ajatukselta (varsinkaan avonaisella inkkarilla). Lähimpään saareenkaan ei pääse ilman että joutuu ylittämään laivaväylän ja tänäkin kesänä taas ollut melkoisen tuulista. Olen alkanut kaipaamaan tyynempien ja puhtaampien vesien äärelle....toivottavasti tämä haave vielä joskus toteutuu.... Ihania melontareissuja teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään merellä kyllä meloisi! Joellakin hakeudun vielämieluummin rannan tuntumaan ja kapeikkoihin ainakin niin kauan että melontakokemusta kertyy lisää. Hauskaa puuhaa tämä on!

      Poista
  4. Oi, ompa mahtavat olosuhteeta ja näkymät!

    VastaaPoista
  5. aivan mahtavalta näyttää! Ihania maisemia, kyllä noissa kelpaa meloa :) Tervingrid

    VastaaPoista