sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Joutsenet huutavat joella iltaisin





Tämä aika syksystä aina lokakuun loppuun saakka on minulle vahvaa aikaa. Joutsenet huutavat joella ilta illan jälkeen, auringonlaskut ovat nopeita mutta loistavia väreiltään. Tuulen suunta on kääntynyt raikkaista alkusyksyn tuulista pohjoisen puhureiksi. Aiemmin syksy merkitsi minulle vahvasti uuden alkua, nyt  kuitenkin syksyssä näyttäytyy sen toinen puoli, luopuminen.

Tänään laiteltiin vanhempieni luona heidän pihaansa syyskuuntoon. Mies puuhaili pumppujen ja letkujen kanssa, minä haravoin saunarantaa. Jäin sinne vielä toviksi itsekseni kun mies sai oman sarkansa valmiiksi. Tuolla savusaunan rannassa näkyvät isäni jäljet ehkä kaikista eniten. Se on isän rakas paikka ja savusaunan lämmitys ja kylpeminen kaikkinen rituaalineen oli vuosikýmmenet meidän perheessä tärkeä osa yhteistä olemista. On se vieläkin mutta hakee uutta paikkaansa. Isä ei ole enää pariin vuoteen jaksanut saunaa lämmittää eikä edes kylpeäkään siellä. Joskus hän jaksaa tulla katselemaan kun muut ovat saunan lämmityspuuhissa. Tänään hänen kuntonsa on taas huonompi. Hengenahdistus vaivaa, lääkitys ei tunnu enää auttavan . Huomenna sisko aikoi viedä isän päivystykseen, taitaa olla sairaalakeikka taas edessä.
Aurinko paistoi upeasti saunan rantaan kun siellä haravoin, pikkuisen itkeskelin yksikseni. Istuin vähän aikaa saunakatoksessa ja kirjoittelin muutaman sanan saunapäiväkirjaan ajatuksistani. Luopuminen rakkaista tapahtuu näemmä vähän kerrallaan, pikkuhiljaa.

Äiti oli tehnyt makaroonilaatikkoa ja sisko leiponut herkullista omenapiirakkaa. Ruokapöydässä haikeat ajatukseni onneksi väistyivät ja nautimme yhdessäolosta. Isä kaivoi esiin vanhoja lehtiä kotiseudultaan ja niinpä muistelimme hyvän tovin isän lapsuus-ja nuoruusvuosia Kokemäellä Kauvatsalla.



Ensi viikonloppuna matkustamme Helsinkiin pojanpoikani nimenantojuhliin. Poikani on vaimonsa kanssa vaihtanut viiikko sitten kaksionsa kolmioon . Löysivät ihan läheltä kauniin kolmion kalliolla olevan talon seitsemännestä kerroksesta. Kuvista päätellen maisemat ovat aivan mahtavat. Asunto vaatii kyllä suuren remontin .Poikani kavereineen on jo rempan aloittanut purkuhommilla. Mekin pääsemme ensi viikolla talkoisiin. Minä varmaankin poikia hoitamaan ja mies kuulemma rakentamaan ainakin yhden väliseinän. Juhlatkin siinä jossain välissä juhlitaan! Voi kun asuttaisiin lähempänä.Seuraavana viikonloppuna Kuusenkerkkä tulee meille pidennetyksi viikonlopuksi. Poikani tuo hänet ja takaisin Kuusenkerkkä matkustaa minun kanssani kun menen työkokoukseen Helsinkiin!Saapahan poikani vähän aikaa remppaamiseen. Miniä matkustaa silloin vauvan kanssa  Madridiin ystävänsä häihin.



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Osa minusta jäi taas sinne...


Oikein hätkähdin kun huomasin edelliseen postaukseen tulleen onnittelun hääpäiväni johdosta.Siitähän on jo ikuisuus! Minulle on näemmä vähän kuin huomaamatta tullut melkein kuukauden blogitauko.Loman päättymisestäkin on kulunut jo viikko. Lappiinkin on tullut syys,kohta viilenee ja Iso Riipijä vienee puista loputkin lehdet. Minulle, syksyihmiselle, tämä on hyvää aikaa. Tykkään kävellä hämärtyvissä illoissa ja tuntea raikkaan, kirpeän syystuulen iholla. Ja ehkä otan syksyn ilolla vastaan myös siksi kun tänä vuonna kesästä on saanut kyllikseen.




Saimaan viikkomme oli kenties parhain tähänastisista. Koko syyskuisen viikon aurinko paistoi lähes pilvettömätä taivaalta, lämpötila oli hellelukemilla, veteen sai pulahtaa ilman saunaakin ja mikä parasta, joka puolella oli rauhallista. Oli ihmeellinen, melkein epätodellinen tunne kun puksuteltiin laajojen selkien, lahtien ja salmien läpi ypöyksin, mökeilläkin oli hiljaista. Öisin oli pilkkopimeää ja  mekin olimme mieluummin myrskylyhdyn ja iltanuotion valossa kuin käytimme veneen valoja.


Syksyn venereissulle pääsi Zorro-koirammekin mukaan. Kesällä jätämme hänet hoitoon kun  laitureissa on vilkkaampaa. Koira nautti myös suuresti olostaan. Tosin Puumalan laiturissa tankatessamme meinasi käydä köpelösti kun emme muistaneet teljetä innokasta veneilijäkoiraamme lähdön ajaksi kajuuttaan ja niinpä hän loikkasi maihin siinä vaiheessa kun olimme jo irtautuneet laiturista ja moottori oli käynnissä. Siellä  koira sitten katseli hölmistyneenä erkanevaa venettä ennenkuin saimme peruutettua takaisin. Onneksi koira pysyi aloillaan ja odotti kiltisti hakijoita. Kyllä koira tämän episodin jälkeen taas oppi, että vene on yhtä kuin ruoka ja  lauman muut jäsenet!





Omat akut latautuivat täydelle teholle tuon reilun viikon veneilyn jälkeen. Iltanuotiot, hengästyttävät aavat järvimaisemat, lenkkeilyt jäkäläisillä kalliolla, iltaviinit myrskylyhdyn tuijussa auringonlaskuja katsellen...taas jäi minusta osa sinne...

Loman loppu kuluikin ensin lasten perheissä ja sitten vietin muutaman kauniin loppukesän päivän miniän ja Pikkukakkosen kanssa Upsalassa,kaupunki oli minulle ihan uusi tuttavuus ja yllätti positiivisesti.Ehkä kerron lisää myöhemmin sillä nyt alkaa Silta! Mahtavaa että uudet jaksot tulevat näin nopeasti!