tiistai 1. lokakuuta 2013

Niin, mutta mitä sinulle itsellesi kuuluu?


Istun junassa kannettavan tietokoneeni kera ja harjoittelen kärsivällisyyttä takkuilevan nettiyhteyden kanssa. Olen palaamassa Oulusta, missä kävin esittelemässä työhöni kuuluvaa menetelmää, jonka olemme saaneet onnistumaan hyvin. Parin tunnin esittelyä varten aikaa kuluu koko päivä. Ajattelin ensin ajella autolla Ouluun, vaan viime viikon  ja eilisen työntäyteisten päivien jälkeen ajatus vajaan kolmen tunnin junamatkasta  (yhteen suuntaan ) alkoi kuulostaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta.  Kuusi tuntia aikaa, välitila-aikaa käytettäväksi , niin mihin? Tietenkin voisin tehdä töitä ja menomatkalla vähän teinkin. Mutta oikeasti tuntuu luksukselta tälläinen alkuviikon leppoisa matkustaminen ja aika, jota ei ole korvamerkitty mihinkään. Jostain syystä mielessäni on välähdellyt kirjahyllyssäni oleva Anja Porion ja Irja Askolan kauan sitten julkaistu runokirja "Mikä nainen".Luin sitä ahkerasti  silloin kun lapset olivat pieniä. Irja Askola taitaa nykyisin olla piispa, ja muistaakseni ensimmäinen naispiispa. 

Muistan runon, jossa keski-ikäinen nainen päivittää kuulumisiaan toiselle ja kun nainen oli ladellut lähipiirinsä kuulumiset niin ystävä lempeästi kysäisee että" niiiin, mutta mitä SINULLE ITSELLESI kuuluu juuri nyt?" Jotenkin näin runon idea kulki. Olen aiemminkin täällä kirjoitellut siitä, että ruuhkavuodet tuntuvat uudelleen palanneen elämääni lastenlasten ja ikääntyvien vanhempieni tarpeiden myötä. Erona aikaisemmin koettuihin ruuhkavuosiin on, että ehkä olen viisaampi ja valmiimpi niitä nyt elämään, tosin taas fyysinen puoli ei enää kestä samalla lailla. Säännöllinen ja riittävä uni ja lepo ovat must-juttuja nykyään.


Tuo runon kysymys osui sikälikin hyvin minuun nyt, koska menomatkalla lähes tyhjässä useamman vaunun junassa viereiseen penkkiin osui vanha oululainen ystäväni, jonka kanssa olemme useamman vuoden tahkonneet yhdessä psykodraamakoulutusta läpi ja jakaneet elämäämme silloin melko lailla ellei ihan kokonaankin!Viime aikoinakin olemme harvakseltaan yhteyttä pitäneet lähinnä sähköpostitse ja pikaisesti kyllä tavanneetkin kun hänellä on nykyisin hyvä syy (= miesystävä) käydä Rovaniemellä. Huomasin, että omat kuulumiseni lähtivät liikkeelle hyvin sujuvasti lastenlasten ja lasten  sekä vanhempieni elämien kautta. Melkein oli mietittävä pitempään että mitä minulle juuri nyt kuuluu. Ehkäpä tuo viive kertoo myös siitä että kun arkeni ja oma elämäni on ollut tasapainossa jo pitemmän aikaa niin ei ole tarvetta sen arjen jakamiseen. Arki sujuu omalla painollaan ja tuo minulle elämään sopivasti rauhaa ruuhkan keskelle.



Mutta tuo parin tunnin ystävän tapaaminen tuntui kyllä hyvältä. Viime aikoina ystävät ovat jääneet vähemmälle. Monen kanssa tapaamista olemme suunnitelleet vaan aina on ollut jonkun muun aika.
Marraskuussa sentään olemme saaneet sovituksi viikonlopun tapaamiseen rakkaan leidiporukkani kanssa joten ainakin silloin saamme taas puhua itsestämme juuri siinä hetkessä. Luulen että pitkästä aikaa toisten naisten tarjoama peili on paikallaan! Mutta nyt juna lähestyy Rovaniemeä, taisin saada kuin saadakin tämän postauksen maailmalle Soneran takkuilusta huolimatta! Kiitos seurastasi blogisisko (tai blogiveli, koskettavatko ruuhkavuodet teitä??), joka tämän jutun luit! Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?

18 kommenttia:

  1. Hyvä aihe! Aika moni nainen kertoo kaikki lastensa menot ja saavutukset ja kuulumiset, ja silloin hiipii mieleen, mitä itse olet mahtanut viime aikoina puuhailla? Tosin monen keski-ikäisen elämä on pelkkää työssäkäymistä ja kotitöitä. Mutta ei meillä!

    Mielenkiintoinen vertailu ruuhkavuosiin, sitähän se juuri on sinulla ja samoin yhdellä ystävälläni. Hän on nopeaan tahtiin saanut viisi lapsenlasta ja oma äiti on yhtäkkiä romahtanut. Kaikki asuvat tietenkin ympäri maata ja tämä kiireinen ylilääkäri suhaa auttamassa kaikkia.

    Meitsi elää vielä toivossa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa tutulta tuo "suhaa auttamassa kaikkia"! Vaikka en minä oikeasti koo ajan suhaa. Noin kerran kuukaudessa keskimäärin käyn Helsingissä ja vanhempiani tapaan noin kerran viikossa. Mutta ehkä ruuhkavuoden tunnun saa aikaan se tunne, että mielessä elää koko ajan niin lasten perheet kuin vanhempien oleminen siellä maalla.Eli ruuhka voi olla enemmän pään sisällä kuin oikeasti, taitaa päteä moneen muuhunkin asiaan sama juttu.

      Ja muista, toivossa on hyvä elää!

      Poista
  2. Minulla ei ole samanlaiset ruuhkavuodet menossa kuin sinulla, koska vanhemmat ovat jo kuolleet ja ei ole (vielä) lapsenlapsia. Olen "varamummo" lähellä asuville pienille, mutta minua ei hälytetä töihin, vaan saan olla nautiskellen heidän kanssaan. Silti tuntuu, etten ehdi näkemään heitä usein.
    Aika ei tunnu riittävän siitä huolimatta ja meno täytyy pysäyttää tieten tahtoen. Olen unohtanut VOK-ajan (varattu omaan käyttöön, en muista, mistä termi on peräisin). Merkitsin sen kalenteriin, ettei siihen kohtaan voinut sopia palavereja ja ajan käytin vain itselleni. Täytyypä nyt lisätä se "menoihin".
    Olen kyllä oppinut pikku hiljaa nauttimaan yhä pienemmistä asioista sekä toisaalta olemaan armollisempi, vaikkapa kodin siivouksen suhteen. (Vaatehuone yhä siivoamatta!!!) Toisaalta meno on hidastunut fyysisten kremppojen vuoksi.
    Vapaa-aikaa olen viettänyt ystävien ja sukulaisten seurassa eli nyt kun tarkkaan mietin, niin olen vähentänyt hieman töihin ja kotitöihin käytettävää aikaa.

    Eli minulle kuuluu hyvää ja sitten vielä parempaa, kun vasen polvi suostuu yhteistyöhön!

    Nautitaan syksyn tuoksuista ja väreistä ja sinun ottamista valokuvista! (Voisit lähettää ylimmän suoraan jollekin Marimekon suunnittelijalle!) terv. Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin on tuttua tuo VOK-termi, varmaan jonkun ajanhallintagurun kehittämä- Aikoinaan työhuoneessani oli keinutuoli(on muuten nykyäänkin)ja silloinen pomoni sanoi minulle kehityskeskustelussamme että muista pitää "keinutuolipäiviä" työssäsi. Eli keinutella ja ihmetellä! Olen tainnut välillä unohtaa, nykyisin tuolissa istuu useammin asiakas kuin minä! Kuulostaa hyvältä tuo"varamummo", ihana asia niille pienille. Varamummoja saisi olla paljon enemmän tässä maailmassa. Tosi mukava oli kuulla enemmän sinun kuulumisista, taidan kysellä useammin kuulumisia muiltakin täällä blogissani!

      Poista
  3. Kuljin muutaman vuoden Rovaniemellä tekemässä yliopisto-opintoja ja junamatka Oulusta opiskelijakavereiden kanssa on yksi niistä asioista, joita olen jäänyt kaipaamaan. Meillä kaikilla oli aikaa jutella ja pohtia asioita. Valmistumisen jälkeen ei tahdo löytyä edes yhtä iltaa yhteistä aikaa, että voisimme kokoontua yhteen. Kukaan meistä ei siis ole ehtinyt kysymään itseltään, että mitä meille kuuluu.

    Vähän samasta asiasta kirjoitin tänään omassa blogistani, sillä olen parin päivän sairauslomalla. Poskiontelovaivaa, nuhaa ja huono olo; näin siinä käy, kun unohtaa hoitaa itseään.

    Nyt luen Taivaslaulua ja naistenlehtiä ja katson telkkaria ja kysyn itseltäni, että mitä minulle kuuluu?

    Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tuo ystäväporukkani on muodostunut yli kymmenen vuotta sitten olleen koulutuksen yhteydessä. Tapasimme koulutuksen aikana ns.kotiryhmänä ja päätimme jatkaa yhteisiä tapaamisiamme!
      Tuttua minullekin tuo että kun ei muista hoitaa itseään niin kroppa huolehtii että sitä joutuu kohta pakosta tekemään.
      Pitäisi itsekin etsiä käsiini tuo Taivaslaulu, olen lukenut kirjailijan hastatteluja ja kun aihepiirikin on kiinnostava niin minunkin lukulistalleni kirja on päätynyt!

      Poista
  4. Useammin kysyn ystäviltä tuota kysymystä kuin itseltäni. Ystävä vastaa oikeasti, mutta tuttava häkeltyy. Vast'ikään tuttavamies vastasi: "Miten niin?" Usein vastauksena mieheltä on vitsi, tyyliin "ei kurjuutta kummempaa" tai "siinähän tuo menee kuin jäitä poltellessa". Oma tilanne on juuri nyt seesteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se usein on että muilta kyllä kyselee vaan ei itseään huomioi. Totta myös se että jos kysmyksen kysyy ihmiseltä jota ei kovin hyvin tunne, nii varmaankin vastaus liikkuu yleisellä tasolla tai kääntyy vitsintapaiseksi. Minä muuten yllätyin kuinka kysymys täällä blogissani sai hyvän vastaanoton. On tosi mukava kuulla lukijoista enemmän. Aina tälläisina hetkinä ajattelee että pitäisi muistaa täälläkin enemmän harjoittaa vuorovaikutusta . Sain myös yksityisviestinä pitkän kirjeen ystävältäni, joka kertoi omista kuulumisistaan.

      Poista
  5. Hyvä kysymys! Aika harvoin edes tulee mietittyä mitä itselle kuuluu, vaikka aika ajoin olisi syytä pysähtyä sitä pohtimaan. Tänä syksynä on ollut ystävä- ja tuttavapiirissä surua ja murhetta. Yksi suuri menetys kosketti myös esikoistytärtäni ja hänen poikaystäväänsä. Siitä tein postauksenkin. Olen yrittänyt olla tukena ja kuunnella niin paljon kuin mahdollista. Muuten itselläni on nyt harvinaisen seesteinen elämänvaihe menossa. Mieheni kanssa saadaan viettää kahdenkeskistä laatuaikaa paljon mm. veneillen :) Esikoiseni 21v asuu omillaan, nuorempi, kohta 18, asuu vielä kotona. Omat vanhemmat ovat ainakin vielä hyvässä kunnossa, joten eivät tarvitse apua. Anoppi on jo muutaman vuoden ollut melko huonossa kunnossa eli käydään kaupassa, siivotaan, pestään niin mummo kuin pyykitkin ja piipahdellaan "kahvilla" eli seuraa pitämässä parina iltana viikossa. Hän asuu ihan lähellä meitä, joten on helppo olla avuksi hänelle. Opiskelu vie tällä hetkellä tosi paljon aikaa, joten ystäviä ehdin aika harvoin tapaamaan. Esikoistyttäreni sekä lähes naapurissani asuvan pikkusiskoni kanssa käydään välillä koiria lenkittämässä ja samalla tulee vaihdettua kuulumiset ja muutenkin soitellaan viikottain. Kaikki rakkaimpani ovat lähelläni. Olen siitä kiitollinen ja onnellinen, tässä ja nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa se juuri tuo seesteisyys saa unohtamaan tuon kysymyksen. Vaan ehkä juuri sen vuoksi olisi hyvä kysyä, seesteisenä kun jaksaa miettiä asioita ja löytää vaikka jotain ihan uuttakin!
      Sinun elämäntilanteesi vaikuttaa kyllä tosi mukavalta juuri nyt. Hyvä parisuhde, terveet vanhemmmat, lapset hyvässä vaiheessa. Ei ihme että virtaa riittää opiskeluunkin. Minulla opinnot ovat jääneet, vaikka kirjoilla yliopistossa olenkin vielä.Johonkin on raja vedettävä.Onnellinen voit olla myös siitä että rakkaasi asuvat lähellä. Itse matkusta lähes tuhat kilometriä lastenlapsia tapaamaan. Nytkin ensi viikonloppuna!

      Poista
    2. Elämäni on tosiaankin erityisen hyvällä mallilla juuri nyt. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Lapseni tuskin jäävät Kotkaan tai edes Suomeen ikuisiksi ajoiksi, mutta en edes halua miettiä sitä vielä :)
      ps. blogistani löytyy sinulle haaste.

      Poista
    3. Niinpä se tänä päivänä on että lasten aikuistuessa harva kovin lähelle vanhempiaan jää. Pikemminkin taitaa käydä niin että monet vanhemmat eläkkeelle päästessään muuttavat lapsiaan ja heidän perheitään lähelle. Ainakin täältä pohjoisesta on moni sellaiseen ratkaisuun päätynyt.
      Käynpä kurkkaamassa haasteen vaikka huonosti olen viime aikoina haasteisisiin ehtinyt vastailla!

      Poista
    4. Saattaa tosiaan olla, että mieheni kanssa muutamme vielä lastemme "perässä" ihan toiselle paikkakunnalle ;) Mieti ihan rauhassa sitä kuvakulma-haastetta. Ymmärrän ellet ehdi vastata haasteeseen :) Halusin kuitenkin haastaa juuri sinut, sillä rakastan kuviasi ja koko tätä blogiasi <3

      Poista
    5. Enköhän saa haasteesseen vastattua.Se oli kiva haaste kun selviää kuvaamalla!

      Poista
  6. Tuttu runo ja kirja. Sain tuon runokirjan liki kymmenen vuotta sitten ystävältäni matkaevääksi, eräänä kriisivuonna.
    Lähes jokaisen runon kohdalle olen lisännyt omia kommenttejani. Oli kyllä niin paikallaan tuo kirja ja edelleen monesti sieltä lainaan ajatuksia.

    Yhteisiä hetkiä ystävien kanssa kaipaan. Nyt työelämä liikaa veloittaa. Vielä kun vuoden jaksaisi...

    VastaaPoista
  7. Taitaa olla kirja tunnetumpi kun uskoinkaan.Runot koskettivat minua nuorempana ja nytkin.Aivan ilmeisesti ovat runoilijarouvat koskettaneet yleisimminkin meidän kaikenikäisten naisten tuntoja.Toinen kirja oli muuten samaan aikaan minulla kovassa käytössä myös,nimittäin nykyisen europarlamentaatikon Satu Hassin runoteos Madgaleena ei häpeä enää.Mahtaako Rita tämäkin opus olla sinulle tuttu?

    VastaaPoista
  8. Hassin opus ei ole tuttu.Täytynee tutustua. Hassin tekstejä olen muussa yhteydessä lukenutjoskus ja heti pitänyt kirjoitustyylistään ja kirjoittamansa sisällöstä.

    VastaaPoista
  9. Hassi kirjoitti nuo runot oman eronsa jälkeen,ne kuvasivat hyvin eroon lliittyviä tuntemuksia naisen näkökulmasta..

    VastaaPoista